keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kookoskaakao ja kermapilvi

IMG_9840

Halusin kokeilla kolmea asiaa, joita en jostain syystä ole tullut vielä testanneeksi: Kaakaota  kookosmaitoon, vaahtoa kookoskermasta ja CocoVi:n uutta raakasuklaata. Aloitin suklaasta.

Kaikista kaupan raakasuklaista suussani sulaa edelleen parhaiten Ombarin Probiotic Coconut, eikä sille ole vielä ilmaantunut vakavaa vastusta. Paitsi että nyt yllätyin iloisesti CocoVi:n levyistä. Sekä Omppa että CocoVi välttävät valmiin raakasuklaan sudenkuopat eli happaman, kitkerän tai kalkkisen maun ja jauhoisen rakenteen. Molemmat ovat kermaisia, sopivan makeita mutta silti voimakkaasti suklaisia. CocoVi:n suklaassa on kaunis kiilto, enkä osannut päättää, kumpi makuvaihtoehdoista on parempi. Sekä Glorious Goji että Magical Mint jättivät vauhdilla jälkeensä pelkät kuoret ja ryppyisen folion.

IMG_9848

Molemmat myös maistuivat kookoskaakaon seurana. Itse kaakaoon tosin käytin kaakaomassaa, jonka hämmensin kuumaan kookosmaitoon. Kakaakaojauhe toimisi varmasti yhtä hyvin, mutta halusin tumman ja intensiivisen maun, koska kuppiin purjehti myös hattara kookoskermaa. Tai kyseessä taisi olla melko korkea cumuluspilvi...

Olen nyt vakuuttunut siitä, että kookosmaito toimii kaakaossa erinomaisesti. Samoin siitä, että paras vegaaninen kermavaahto vatkautuu kookosmaidon pintaan jähmettyvästä valkoisesta rasvasta. Sitä varten tölkki pitää kuitenkin laittaa jääkaappiin hyvissä ajoin ja avata pohjasta, jolloin jähmettyneestä kermasta erottuneen nesteen saa kaadettua kätevästi pois. (Kuvan tölkillinen meni oikeasti kaakaoon.) Sitten jähmettynyttä kookoskermaa vain vispataan, kunnes se muuttuu kuohkeaksi vaahdoksi. Maku on kevyt ja yllättävän neutraali ollakseen kookosta. Laskiaispullan täyte on ainakin selvillä. Makeutin omani agavesiirapilla ja lisäsin hipun vaniljaa, mutta tässä kohtaa on monia vaihtoehtoja.

IMG_9834

Kookoskaakao ja kermapilvi (2:lle)

  • 2 prk täysrasvaista kookosmaitoa
  • 15 g kaakaomassaa tai 1 rkl kaakaojauhetta
  • 2 - 3 rkl palmusokeria
  • 5 tippaa steviaa 1 rkl agavesiirappia
  • raakasuklaarouhetta

Jäähdytä toinen tölkki kookosmaitoa jääkaapissa. Avaa purkki pohjasta käsin. Kaada neste kattilaan ja lisää vielä kookosmaitoa, kunnes saat n. 4 dl nestetä. Raasta joukkoon kaakaomassa ja lisää palmusokeri. Kuumenna vispilöiden, kunnes kaakaomassa ja sokeri ovat sulaneet. Ota sivuun odottamaan.

Siirrä jähmettynyt kookoskerma suureen kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella mahdollisimman kuohkeaksi. Lisää steviaa tai agavesiirappia maun mukaan. Kaada kuuma kaakao kahteen mukiin ja lusikoi päälle kookoskermaa. Jos teet juoman jälkkäriksi, laita kuppeihin ensin reilusti kookoskermaa ja kaada kaakao vasta tämän jälkeen päälle. Viimeistele vielä lusikallisella kermaa ja rouhitulla raakasuklaalla. Tarjoa heti.

IMG_9845

Ja Synttäriarvontakin jatkuu vielä tammikuun loppuun, eli käy heittämässä kommenttisi tänne, jos et ole sitä jo tehnyt. Vastaajien kesken arvotaan Lempi-designin pellavainen kokkipyyhe.

9 kommenttia:

  1. Cocovin suklaa näyttää hyvältä! Kookoskerma on ihanaa;olen sitä aika useinkin käyttänyt "kermavaahtona" ja kun joku aika sitten löysin marketista kohtalaisen nuoria kookoksia sain tehtyä ihan omaa kookoskermaa niistä:) Herkullisen näköinen kaakao!

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä kivoilta nuo suklaakääreet, mistä noita levyjä voi ostaa? Ja tuota kaakaota kokeilen ehdottomasti, herkku!

    Kivaa torstaipäivää Outi :)

    VastaaPoista
  3. Mmmmm, ihana pakkaspäivän kaakao <3 Kookoskermavaahto on ihan huippu juttu! Siitä onkin ollut aikeissa tehdä oma postauksensa, kunhan aika on sopiva.

    Suklaamieltymyksemme teollisten raakasuklaiden rintamalta vaikuttavat myös samanlaisilta: Ombarin Probiotic Coconut on ollu tähän asti lyömätön. Kaapissa odottelee juuri Cocovin Magical Mint, ehkä tänään olisikin oiva päivä aukaista se ja tehdä hieman tuotevertailua ;)

    VastaaPoista
  4. Oi kun näyttää ihanan herkulta! Oon tässä jo muutaman viikon himoinnut kermavaahtoa ja miettinyt, että mistä sen oikein valmistaisin. Ja nyt tuli täydellinen ohje, kiitos vinkistä!

    Ja munkin lemppari on tuo Ombarin Probiotic Coconut, jotenkin sen maku on vaan niin ihanan pehmeä. Laitetaan seuraavaksi testiin Cocovi ja katsotaan josko löytyis vastustaja! :)

    VastaaPoista
  5. Yaelian, nuoret kookospähkinät ovat niin harvinaista herkkua täällä, etten edes uskalla haaveilla kookoskermakokeiluista. Onneksi on näitä vaihtoehtoja :)

    Merja, kaakao on kieltämättä aika herkku :) CocoVi:n levyjä saa ainakin Ruohonjuuresta ja varmaan muistakin paikoista, missä CocoVi:n tuotteita myydään ja suoraan niiden nettiputiikista myös.

    AnniMinerva, olisikin kiva kuulla, sun kommentit. Sanotaan että jos nyt pitäis valita, otanko Ombaria vai CocoVia olis vähän vaikeaa valita. CocoVi:n levy on isompi ... :D

    Tuulia, kookosta vaan kehiin. Ombaria on kyllä vaikeaa vastustaa, mutta kotimaisuus on myös ihan kiva juttu. Katselin, että aika samat ainekset näyttää olevan molemmissa tuotteissa. CocoVi:lla on lucumaa ja Ombarilla kookoskermaa...

    VastaaPoista
  6. Tämä ei liityn tähän reseptiin millään lailla, mutta minua kiinnostaisi tietää, minkälaista monitoimikonetta käytät. Aika monessa reseptissä mainitset käyttäneesi monitoimikonetta.Onko sulla antaa vinkkejä, mitä pitäisi huomioida monitoimikoneen hankinnassa raakakokkailua silmällä pitäen? Itselläni on moisen hankinta harkinnassa.

    Kiitos ihanasta hyvän tuulen blogista ja kauniista kuvista!

    VastaaPoista
  7. Anonyymi, itselläni on vanha mutta uskollinen Braunin K3000, joka kuitenkin jaksaa silputa ja veivata taikinoita kiitettävästi. Jos hankkisin nyt uuden, tai sitten kun aika vanhasta koneestani jättää, hankkisin esim. Cuisinartin Elite-mallin, jonka mukana ei tule ylimääräisiä osia, kuten erilaisia raastimia tai blenderiä. Ne kun voi tarvittaessa hankkia erikseen ja silloin saa useimmiten rahoilleen parempaa vastinetta. Raakakokkauksessa tarpeellisin on siis se peruskulho ja siinä s-terä. Jos kuitenkin aiot käyttää monitoimikonetta myös normaaliin leipomiseen ja taikinoiden tekoon, varustellumpi malli on silloin parempi vaihtoehto. Kitchen Aid on klassikko. Kenwoodista olen kuullut paljon hyvää ja Braun on tosiaan ollut oma luottomerkkini. Monitoimikone on itselläni käytössä eniten blenderin jälkeen, joten suosittelen kyllä sen hankkimista jos vähänkään vakavammin aikoo harrastaa raakareseptejä.

    VastaaPoista
  8. Elina ja maistuu myös!

    Oho, kiitos haasteesta :)

    VastaaPoista