Mukavuusruokaa

Nelle heitti taannoin haasteen paljastaa oma mukavuusruokansa. Koska kokkailen fiilispohjalta, teen harvoin mitään ruokaa samalla reseptillä useita kertoja, vaan aina on pakko päästä kokeilemaan jotain uutta. Toisaalta suurin osa niistä "epäresepteistä", joita valmistan toistuvasti on lähinnä pakon sanelemaa arkiruokaa, eikä lohduta kuin nälkäisiä vatsoja. On myös selvä ero sillä, haluaako comfort foodia vain itselleen vai koko perheelle.

Silloin tällöin, vaikkakin harvoin, on tilaisuus huolehtia vain omasta ravitsemuksestaan. Jos ateriaa ei voi kuitata pelkillä voileivillä, eikä tähteiden syöminen tule kyseeseen, mukavuusruokieni ykkönen on - yllätys yllätys - salaatti. En halua vahvistaa klisheistä kuvaa salaatinlehtiä näykkivistä kasvissyöjistä, ja omat salaattini ovat kaukana laihdutusruoasta: mitä enemmän oliiveja, krutonkeja tai pähkinöitä sekä jotain herkkuöljyä, sen parempi. Pidän vihanneksista, sekä siitä että ruoka valmistuu yhdessä kulhossa nopeasti. Tosin nopeuskin on suhteellista, sillä aloitan usein salaatin valmistamisen jo edellisenä päivänä marinoimalla vihanneksia tai tofua. Myös kastikkeet pitävät yleensä siitä, että ne tekee hyvissä ajoin maustumaan.

Salaatti-mässäilyllä on myös historiansa, joka juontaa juurensa elämään San Franciscon alueen gourmet-ghettossa. Mielikuvituksellisen kasvis- ja hedelmätarjonnan (josta jotain ymmärrystä voi saada viereisestä kuvasta) sekä ruokakulttuurien kirjon lisäksi muistelen lämmöllä paikallisten artesaanileipomoiden sourdough-leipää, joka oli ehdoton kyytipoika myös salaateille. Olen myöhemmin yrittänyt kasvattaa myös omaa hapanjuurta, mutta toistaiseksi en ole onnistunut saamaan oikeaa makua tai koostumusta leipomaani leipään, joten en ole aiheesta viitsinyt blogaillakaan. Vastaavaa en myöskään ole saanut missään muualla. Suomesta saatavat vaaleat juurileivät ovat joko koostumukseltaan tai maultaan kaukana oikeasta San Franciscon sourdough:sta, joka on makuhermoja kutkuttavan hapan, mutta kuitenkin ilmava ja rapea. No, esim. Wikipedia tietääkin sanoa, että San Franciscon alueen juurikanta on ollut jatkuvassa tuotannossa lähes 150 vuotta, ja joissain leipomoissa juuren väitetään olevan peräisin ajalta, jolloin Kalifornian territorio siirtyi Meksikolta osaksi Yhdysvaltoja. Leivälle ominaisesta happamuudesta vastaava maitohappobakteeri on jopa nimetty erikseen: Lactobacillus sanfranciscensis. Eli ei ihme, jos ei kotoinen hapanjuureni aivan tuota vastaavia makumuistoja...

No, sillä aikaa, kun odottelen seuraavaa reissua länsirannikolle, lohduttaudun esim. seuraavalla kesäisellä Tomaatti-nektariinisalaatilla.

Salaatit ovat juuri niin hyviä tai huonoja, kuin niihin käytetyt ainekset. Huijauksesta jää kiinni heti, joten kannattaa käyttää parhaita mahdollisia raaka-aineita.

Kuva viimeisimmästä mukavuusateriasta on huono, mutta salaatti oli sitäkin parempaa. (Leipä oli joku Stockan Herkun omapaisto-viritys. Ihan ok, mutta ei elämää suurempaa.)

Tomaatti-nektariinisalaatti, basilikaa ja oliiveja:

• kypsiä tomaatteja
  
• kypsiä mutta kiinteitä nektariineja
  
• tuoretta basilikaa (myös sitruuna- tai kanelibasilika on aika vänkä)
  
• mustia oliiveja (itse käytin timjamilla marinoituja) 
  
• marinoitua tofua tai soijajuustoa (tofun marinoinnista täällä)
  
• tuoretta mustapippuria myllystä
  
• jotain sormisuolaa
  
• sokeria
  
• oliiviöljyä
  
• balsamicoa
  

Leikkaa tomaatit ja nektariinit lohkoiksi. Asettele suoraan lautaselle ja ripottele päälle hiukan sokeria ja maun mukaan suolaa. Revi joukkoon reilusti basilikaa ja lisää marinoidut tofuviipaleet tai soijajuusto. Kierrä myllystä mustapippuria. Lisää oliivit sekä reilusti oliiviöljyä. Pirskottele lopuksi päälle balsamiviinietikka. Nauti rapeakuorisen leivän ja hyvän elokuvan kera. Samalla heitän mukavuusruokahaasteen eteenpäin Yaelianille (Appelsiineja ja Hunajaa) ja Chocochilin Elinalle.