Matkamuistoruokaa

Upeaa uutta vuotta kaikille!

Tauon jälkeen vähän pidempi postaus. Alussa kuulumisia, reseptiosuus lopussa.

Eli täällä sitä ollaan taas, lumen jään ja toimiven nettiyhteyksien ääressä. Joulu ja vuoden vaihde patikoitiin Tenerifen ikuisessa keväässä. Rehellisesti sanottuna olen aina pitänyt Kanariansaaria epäkiinnostavana turistirysänä, mutta lomakylien toiselta puolelta löytyi inspiroivia juttuja:

Ja pikkuisen voi ekologista omatuntoakin rauhoitella sillä, että kerosiinia paloi himpun verran vähemmän kuin matkalla Intiaan tai Thaimaaseen. Samalla tuli tankattua D-vitamiinia, mikä taas on pohjoisella pallonpuoliskolla eläville tutkimustenkin mukaan hyväksi. Aiheeseen liittyen satuin muuten lueskelemaan Finavian asiakaslehteä Maa&Ilma, jossa oli Risto Isomäen mielenkiintoinen haastattelu (alkuperäinen juttu löytyy täältä). Isomäki toi yllättäen esille mm. että vaikka ajatteleekin lentomatkailun ilmastovaikutusten olevan jopa suurempia kuin yleisesti uskotaan, liian voimakas fokusoiminen lentoliikenteeseen vie huomion pois niiltä sektoreilta, jotka ovat suurimpia hiilidioksidin tuottajia. Tässä kohtaa Isomäkikin nostaa esiin ensimmäisenä ruoka- ja erityisesti lihatuotannon, jonka osuus arvioidaan n. 30 % maailman kasvihuonepäästöistä. Eli päästiinpä taas tämän blogin varsinaiseen aihepiiriin.

Vaikka ei Kanarianmatkaa edelleenkään mielestäni voi ekolomana pitää, on siellä jopa jossain määrin herätty ympäristökysymyksiin ja paikallisen luonnon suojeluun on viime aikoina satsattu.

Aika lapsen kengissä tuntuivat kuitenkin esim. kierrätyspuuhat olevan vielä, eikä luomua tai muuta ekohenkistä löytynyt marketin hyllyiltä. Samoin pakkausjätteen määrä hirvitti. Yksittäinenkin pikkuostos sujahti kaupan kassalta muovipussiin alta aikayksikön, vaikka yritin kantaa kangaskasseja mukana. (Ilolla tervehdin taas koti-Alepan biohajoavia hedelmäpusseja, vaikka jonkun tutkimuksen mukaan niiden tuotantoon kuluukin jopa enemmän energiaa kuin normi muovareihin.)

Muutoin laskeutuminen tänne Suomen kamaralle ottaa kyllä fyysisesti ja henkisesti vähän koville. Subtrooppisen lämmön jälkeen reipas 20 pakkasastetta kuivaa talvi-ilmaa tyrmäsi heti Helsinki-Vantaalla. Kummasti sitä myös tottui aloittamaan aamunsa papaijalla, kanarian banaanilla, sun muilla tuoreilla herkuilla, joten sopeutuminen kotoiseen lähiruokaan vie sekin aikansa.

Ruokamatkailu oli tällä kertaa vähän sivuroolissa, vaikka hyödynsimmekin innolla paikallista hedelmä- ja kasvistarjontaa. Ruokaravintolat jäivät kokonaan kokeilematta, koska liha- ja kalavoittoinen tarjonta ei houkuttanut. Sen sijaan supermercadot ja kauppahallit käytiin koluamassa ja niiden anti tyydytti paremmin kuin hyvin. Tässä nopea lounas valmiista Gaspazhosta, joita löytyi useita eri makuja. Kokeilin kaikkia:

Patikkapolulla tahtia pitivät yllä pähkinät ja kuivatut hedelmät (Nam, mitä viikunoita!), ja iltaisin keskityimme valtaviin salaatteihin joihin sai reilulla kädellä heitellä monenlaista vihreää, yrttejä, oliiveja, papuja, aurinkokuivattuja tomaatteja ja paprikoita, avokadoja, meheviä pieniä kesäkurpitsoja tai etikkaan säilöttyjä makealupiinin siemeniä. - Niiden proteiinipitoisuus on muuten soijapavun luokkaa, joten suosittelen lämpimästi. Suomestakin makealupiinin siemeniä voi ostaa kuivattuina mm. Lassilan tilalta. Ovat tosin pienempiä.

Jouluaikaan Espanjassa syödään Turrón-makeisia, alunperin arabikulttuurista periytyviä manteleista ja hunajasta valmistettuja, nougat-tyyppisiä herkkuja. Makuja on tosin nykyään tarjolla jos jonkinlaisia kookoksesta paahtovanukkaaseen. Useat laadut olivat myös ilahduttavasti vailla - ainakaan ilmiselvästi- eläinperäisiä ainesosia.

Polvorón ja mantecado -pikkuleivät kuuluivat myös jouluvalikoimiin ja niitä sai ostaa irtomyynnistä kilotavarana. Suosikkejani olivat appelsiinilla ja aniksella maustetut. Espanjassa näiden jauhoisten ja mureiden pikkuleipien valmistuksessa on perinteisesti käytetty laardia, mutta nykyisistä versioista suurin osa on täysin kasvisperäisiä. Tosin tuoteselosteet kannatti lukea varmuuden vuoksi, sillä joukkosta saattoi löytyä myös ihan kunnon ihrapohjainen kaveri.

Shoppailtua tuli siis lähinnä ruokakaupoissa, joten luonnollisesti tuliaisetkin olivat sitä osastoa. Matkalaukusta löytyi mm. tällainen pötkylä:

Okei, myönnetään että on ehkä omituista raahata kaiken maailman juuria maapallon toiselta puolelta. Säästäväisenä ihmisenä en kuitenkaan raaskinut heittää pois yli jäänyttä juurikasta, vaan otin mukaan. Ja oli sitä paitsi aika mukavaa valmistaa vielä yksi Kanaria-ateria, katsella valokuvia ja muistella menneiden viikkojen sattumuksia.

Kyseessä on yuca eli kassava eli maniokki. Saa sitä Suomestakin, mutta täältä en ole koskaan ostanut. Mielestäni ei ole oikein järkevää roudata meille tropiikista perunan korvikkeita. Kassava, latinalaisittain siis yuca on trooppiikissa perusruokaa ja alunperin kotoisin Brasiliasta. Näytti kuitenkin kasvavan myös Kanarialla. Se on erittäin tärkkelys- ja samalla siis myös hiilaripitoinen ja viljelypinta-alaansa nähden yksi energiapitoisimmista ravintokasveista. Monissa Afrikan maissa se onkin ravitsemuksen kulmakiviä, koska pärjää myös köyhässä ja kuivassa maaperässä.

Kuljetan matkoilla mukanani mainiota Alice Greenen Field Guide to Produce. Pokkarikokoisesta oppaasta ovat löytyneet useimma oudot hedelmät ja kasvikset, joihin olen törmännyt eri puolilla maailmaa sekä seikkaperäiset ohjeet niiden käytöstä. Tämä kasvisten pikkujättiläinen kertoo yucan eli kassavan käytöstä mm. seuraavaa: Ravinnoksi kassava soveltuu vain kypsennettynä, sillä raakana se sisältää myrkyllisiä aineita, jotka kuitenkin häviävät oikein käsiteltyinä. Suomessakin kaupan oleva ns. makea kassava suositellaan kypsentämään ensin keittämällä, minkä jälkeen se voidaan maustaa ja tarjoilla sellaisenaan lisukkeena tai paistaa rapeaksi. Ennen kypsennystä yuca kuoritaan, ruskean

karkean kuoren alla on valkoinen malto. Paloiteltu juuri laitetaan veteen likoamaan

tummumisen estämiseksi ja keitetään sitten runsaassa, viinietikalla ja suolalla maustetussa vedessä. Keitinvesi heitetään pois.

Valmistin oman yucani ohjeiden mukaisesti. Keitin ensin, maustoin ja paahdoin nopeasti uunissa ennen tarjoilua. Perusmaku oli mieto ja pähkinäinen ja koostumus jännällä tavalla jauhoinen mutta samalla kiinteä. Oli parempaa kuin peruna. Neutraalin makuisena yucan voi maustaa reippaalla kädellä, esim. korianterilla, limellä ja valkosipulilla. Vaikka yucaa tarjotaan yleensä lisukkeena, meillä se oli nyt pääosassa, pikantin mojo verden, hummuksen ja salaatin toimiessa lisukkeina.

Uunipaahdettua Yucaa

• 1 yuca eli kassava

Keittämiseen viinietikkaa ja suolaa

Maustetahna:

• limen kuori ja mehu
• 2 valkosipulin kynttä
• 1 tl agave-siirappia
• laadukasta suolaa
• oliiviöljyä
• paprikajauhetta
• mustapippuria
• tuoretta korianteria

Poista yuca-juuren molemmista päistä n. 3 cm. Halkaise juuri ja jaa puolikkaat neljään osaan. Paloittele ne vielä puoliksi. Suurikokoisen yuca-juuren keskusta saattaa olla kuituinen, joten leikkaa kuituinen osa pois. Laita kuoritut ja paloitellut osat välittömästi veteen likoamaan tummumisen estämiseksi. Kuumenna reilun kokoisessa kattilassa n. 3 l vettä. Mausta ruokalusikalla viinietikka ja 1 tl suolaa. Siirrä yuca-palat kiehuvaan veteen ja keitä 15-20 min., kunnes palat ovat pehmeitä ja hiukan läpikuultavia. Kaada vesi pois ja siirrä yucat odottamaan siksi aikaa, kun valmistat maustetahnan.

Sekoita keskenään puristetut valkosipulinkynnet, raastettu limen kuori ja mehu, agave-siirappi, sekä mausteet. Lisää lopuksi tuoretta korianteria silputtuna sekä oliiviöljyä niin paljon, että saat tahnamaisen seoksen. Jos korianteri tökkii, myös persilja on hyvä vaihtoehto. Sivele maustetahna yuca-viipaleille ja lado viipaleet öljyttyy laakeaan uunivuokaan. Paahda tai grillaa uunissa 250 asteessa n. 5 min. ennen tarjoilua. Tarjoa salaatin ja pikanttien lisukkeiden kera.