Viikon villi: Jauhosavikka

Pahoittelen, jos alkavat nämä maatiaistiedotteet tulla jo korvista ulos... Tuolta ulkoa vain löytyy niin mahtavia juttuja, etten voi olla jakamatta kanssanne tätä löytämisen iloa :)
Viikonloppuna möyrin taas arvatkaa-vaan-missä ja mangoldipenkkiä peratessa sivutuotteena oli uusi mehevä tuttavuus: Jauhosavikka.

Kuva: Wikipedia

Savikat ovat kiinnostavia kasveja, sillä joitain niistä, kuten hyvänheikinsavikkaa on aiemmin viljelty hyötykasvina ja sen siemeniä on edelleen saatavana ainakin Hyötykasviyhdistyksellä. Tätä savikkalajia ei juuri tavata luonnonvaraisena, mutta jauhosavikka sen sijaan on savimaiden peruskauraa. Se on helppo tuntea hiukan pinaatin muotoisista ja vaalean jauhoisista lehdistään, ja sitä voikin käyttää pinaatin tapaan mutta myös tuoreena salaateissa. Lehdissä on kuitenkn runsaasti oksaalihappoa, joten ihan mielin määrin sitä ei kannata mussuttaa ja jotain kalsiumpitoistakin pitäisi nauttia samalla aterialla.

Savikoista voi käyttää myös siemeniä ja niistä on aiemmin tehty mm. puuroa tai jauhettu leipätaikinaan. Tämä ei ole niinkään yllättävää, koska savikat (Chenopodium) ovat samaa sukua quinoan (Chenopodium quinoa) kanssa! Eli samoja (super-) ominaisuuksia on myös savikan siemenillä.

Nuoria quinoan versoja. Myönnettävä on, tiettyä yhdennäköisyyttää löytyy. (Kuva: Wikipedia)

Yksi näistä on valitettavasti myös korkea saponiinipitoisuus, jota kaupan quinoasta on jo poistettu esikäsittelemällä siemenet mm. liottamalla. Vastaavalla tavalla kehotetaan kotioloissa käsittelemään myös savikoiden siemeniä. Liotusvettä voi käyttää saippuan tapaan. Omakohtaista kokemusta ei ole tästä, mutta ehkä loppukesästä tulee testattua sitäkin, mene ja tiedä... Anyways, kiinnostava tämä savikka-juttu. Ja osoittaa sen, mitä alussa jo totesin, että aika mieletön resurssi meillä täällä Suomen luonnossa on hyödynnettävänä.

Kokeilinpa sitten yksinkertaista savikka-herkkua (I know, I know - kuulostaa hurahtaneelta), joka on alunperin Ulla Lehtosen käsialaa ja löytyy mm. täältä. Alkuperäisessä ohjeessa on kastikkeessa käytetty kermaa, jonka korvasin cashew-pistaasipähkinäkermalla. Pistaasia siksi, että casheweja oli liian vähän. Eli cashew pelkästään käy myös. Poimulehtiä en myöskään löytänyt, joten korvasin ne ihan kaupan herneenversoilla. Vähän muuttelin suhteita ja mausteita muutenkin, eli aika kauas Lehtosen ohjeesta tässä sitten mentiin.

Kitkijän ilo
(Nimikin oli niin osuva, että pakkohan tätä oli testata senkin vuoksi :)

• 1 kp (2,5 dl) jauhosavikan nuoria lehitä
• 1 kp silputtuja herneenversoja
• 2 sipulin vartta silputtuna
• 1 (luomu-)omena hienoksi suikaloituna
• 1 rkl sitruunanmehua
• mustapippuria
• Himalaja-suolaa

Pähkinäkerma:

• 1 dl liotettuja cashew-pähkinöitä
• 0,75 dl liotettuja pistaasipähkinöitä
• 1,5 dl vettä (tarvittaessa enemmän)
• 1 tl juoksevaa hunajaa
• 1/4 tl Himalaja-suolaa

Pese jauhosavikan lehdet huolellisesti ja valuta hyvin.

Silppua ja lisää joukkoon muut ainekset. Sekoita hyvin.

Valmista pähkinäkerma: Jauha tehosekoittimessa pähkinät rouheeksi. Lisää vettä sen verran, että saat kuohkean kermamaisen seoksen. Seos saa olla koostumukseltaan melko paksua. Lisää hunaja ja suola ja sekoita. Sekoita pähkinäkerma vihannessilppuun. Sekoita hyvin ja tarkista maku. Tarjoa lisukkeena. Itse söin kylmäsavustetun tofun kanssa, mutta sopisi varmaan marinoitujen kasvisten, pähkinäpyöryköiden ja sen sellaisten kanssa.

Ja jos nyt ei se jaunosavikka sattuisi osumaan näppeihin, samalla periaatteella saa hyvän sapuskan mistä vaan vihreästä, kuten niistä herneenversoista, rucolasta, baby-pinaatista, porkkanan naateista jne. Ja näitä voi käydä kitkemässä ihan sieltä kaupan vihannestiskiltä.