keskiviikko 19. elokuuta 2009

Välipalaa, kiitos!


Loma on lopullisesti ohi, koulut alkaneet ja akuutti välipalapula iski jo toisena päivänä. Nyt kaapista täytyy löytyä jotain nopeaa, hyvää ja terveellistä, jolla kasvuikäinen voi omatoimisesti täyttää vatsansa.

Päätin haastaa ruokapalstojen suosittelemat kinkkusämpylät ja kalkkunabagelit vege-skonsseilla, joiden valmistus on sitä paitsi naurettavan helppoa ja nopeaa. Skonssien (scones) ohjeet vaihtelevat huomattavastikin riippuen maasta ja maanosasta. Kaikki muistavat luultavasti myös koulun köksätunnin litteät teeleivät. Ne ovat kuitenkin kaukana englantilaisista klo viiden teellä tarjottavista kuohkeista leivonnaisista.

Itse harrastan lähinnä amerikkalaistyylisiä skonsseja, joissa täytyy ehdottomasti olla mukana kuivattuja marjoja, esim. karpaloita tai edes rusinoita. Skonsseihin voi helposti upottaa myös kaikenlaista muutakin terveellistä, kuten seuraavassa ohjeessa. Nämä skonssit tai teeleivät ovat lisäksi vähärasvaisia ja jonkin verran makeita. Kun en lausunut nimen suluissa olevaa osaa ääneen, ne läpäisivät ongelmitta lapsitestin.


Kookos(kesäkurpitsa-)skonssit (n. 15 skonssia)

Kosteat ainekset:
  • 5 dl kookosmaitoa (käytin 500 g pahvitölkin Rainbow-kookosmaitoa)
  • 2 tl omenaviinietikkaa
  • 1,5 dl kuivattuja karpaloita, kirsikoita, puolukoita tms.
  • 1,5 dl kuivattuja päärynöitä silputtuna
  • 1,5 dl kookoshiutaleita
  • 5 dl kesäkurpitsaa hienoksi raastettuna
  • 2 dl vaaleaa ruokosokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
Kuivat ainekset:
  • n. 10 dl vehnäjauhoja, joista osa täysjyvää (esim. 3 dl)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl kuivahiivaa
  • 2 tl kananmunan korviketta (esim. No Egg) - voi jättää poiskin
  • 2 tl hienoa merisuolaa
Laita uuni kuumenemaan n. 200 asteeseen ja voitele kaksi peltiä tai päällystä leivinpaperilla.

Sekoita toisessa kulhossa kosteat ainekset (ja sokerit), toisessa kuivat ainekset. Kuivahiiva saattaa tuntua oudolta, eikä se alkuperäisiin skonssiohjeisiin kuulukaan. Jostain syystä se mielestäni kuitenkin parantaa leivonnaisen rakennetta ja säilyvyyttä. Jos et halua käyttää hiivaa, korvaa se 1 tl leivinjauhetta. Sekoita kosteat ainekset jauhoseokseen, vältä ylimääräistä sekoittelua, koska muuten skonsseista tulee sitkeitä. Anna taikinan levätä n. 15 min. ja nostele sitten kahden lusikan avulla leivinpelleille pyöreiksi leipäsiksi. Taikina on löysähköä. Paista uunissa n. 2o min. (tai uunista riippuen), kunnes skonssit ovat kullanruskeita. Tarjoa heti tai myöhemmin. Toisin kuin perinteiset teeleivät, nämä ovat hyviä seuraavanakin päivänä ja kestävät hyvin myös pakastamista. Tosin tällöin sulatus uunissa tai mikrossa maksimoi makunautinnon.



Kesäkurpitsa mehevöittää rakennetta ja on muutenkin hyvää, mutta siitä ei kannata puhua ääneen lasten kuullen...


1 kommentti:

  1. Hyvää varmaankin, ainesten perusteella.Hyvä tietää,että Rainbowilla on tuollainen isompi kartonkipakkaus;en huomannut viime Hesan reissulla.

    VastaaPoista