keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Luumuleivokset


Joulutortuissa mielestäni parasta on luumuhillo, ja torttutaikina on lähinnä hillon tarjoamista varten. Niinpä kehittelin nämä leivokset luumuhillon ehdoilla. Ja mitäpä sitä hyvää täytettä kypsentämisellä pilaamaan, joten leivokset vamistuvat raw cashew-taikinasta, jota ei siis tarvitse paistaa. Olin sen verran tyytyväinen kokonaisuuteen, että annan reseptin puhua puolestaan. Tarjosin leivoksia jälkiruokana itsenäisyyspäivän aterialla ja tyytyväistä mutinaa kuului pöydästäkin.

Luumuleivokset (6 leivosta):

Pohja:
2,5 dl cashew-pähkinöitä
0,5 dl kookosöljyä juoksevana
2 tl sitruunanmehua
1 tl sitruunankuorta raastettuna
1 tl vaniljaa
ripaus ruususuolaa
2 -3 rkl agavesiirappia tai mietoa juoksevaa hunajaa

Täyte:
n. 200 g kuivattuja luumuja
1 omena kuorittuna
(1 rkl agave- tai vaahterasiirappia)
1,25 dl pekaanipähkinöitä
2 tl karpalojauhetta
ripaus ruususuolaa
1-2 tl appelsiininkuorijauhetta*
1 tl kanelia

Pinnalle:
kookoskreemiä tai pähkinäkermaa
pekaanipähkinän puolikas
ripaus kanelia

Aloita luumuista. Laita ne likoamaan n. 2-4 tunniksi. Liotusaika riippuu siitä, miten kuivia luumut ovat. Koska täytteestä on tarkoitus tulla kiinteää, älä liota luumuja liian pitkään. Kaada luumuista vesi ja valuta kunnolla. Laita luumut tehosekoittimeen, lisää omena paloiteltuna ja soseuta. Jos haluat täytteestä makeamman, lisää agave- tai vaahterasiirappia. Pilko pekaani-pähkinät rouheeksi. Lisää luumusoseen joukkoon, samoin loput aineet ja sekoita hyvin. Käytin itse tässä karpalojauhetta, mutta kannattaa kokeilla muitakin marjajauheita. Marjajauheet ovat aivan superupea lisä moniin leivonnaisiin ja jälkiruokiin, smoothieista ja puuroista puhumattakaan. Tässä täytteessä ne toimivat myös sitovana ainesosana. (Lisää hehkutusta marjajauheista löytyy mm. täältä.) Laita täyte kylmään vetäytymään siksi aikaa, kun valmistat pohjataikinan.

Jauha cashew-pähkinät mahdollisimman hienoksi jauheeksi. Tämä onnistuu parhaitenn tehosekoittimessa. Lisää loput ainekset ja sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi. En suosittele tässä vaiheessa enää tehosekoitinta tms. koska liika sekoittaminen saa rasvan erottumaan taikinasta.

Vuoraa muffinipelti (pienille muffineille) muovikelmulla. Vaihtoehtoisesti leivoksiin voi käyttää silikonivuokia, jolloin elmukelmuja ei tarvita. Painele takina muffinivuokien pohjalle ja reunoille. Jos taikina takertuu sormiin, kastele välillä kädet kylmällä vedellä.

Täytä taikinakupit luumutäytteellä ja laita jääkaappiin jähmettymään n. 1/2 tunniksi. Jos säilytät niitä pidempään, ota huoneenlämpöön n. 1/2 tuntia ennen tarjoilua. Maut pääsevät paremmin esiin, kun leivokset eivät ole aivan kylmiä.

Pisteeksi i:n päälle laitoin jokaisen leivoksen pinalle lusikallisen kookoskreemiä: Jauha tehosekoittimessa 1/2 tuoretta kookospähkinää ja 1,25 dl nestettä (kookoksen sisällä oleva + vettä). Lisää maun mukaan agavesiirappia ja vaniljauutetta tai vaniljatangon sisältä rapsutettuja siemeniä. Ohje kookospähkinän käsittelyyn löytyy täältä. Kookoksen ja luumun yhdistelmä on ihanan täyteläinen, mutta luultavasti myös muut pähkinäkermat sopivat hyvin.

.....................................
* Appelsiininkuorijauhetta voi ostaa valmiina tai sen voi tässä korvata myös pomeranssinkuorella. Itse kuitenkin valmistan jauheen nykyään kuivattamalla luomuappelsiinin kuoria, jotka leikkaan perunankuorimaveitsellä aina talteen ennen appelsiinin käyttöä. Kuoret kuivuvat huoneenlämmössäkin ilmavassa paikassa parissa kolmessa päivässä. Tämän jälkeen jauhan ne jauheeksi kahvimyllyssä.

11 kommenttia:

  1. Vau, hienon hieno resepti! Tällainen K-Market kokki joutuu kyllä kysymään, mistä ihmeestä saa ostaa ruususuolaa, agavesiirappia ja kookosöljyä juoksevana?

    Resptisi ei myöskään ole aivan halpa? Voisikohan jotain noista erikoisemmista (ja kalliimista) aineksista korvata jollain halvalla ja tavallisella?

    Vielä kiinnostaisi kuulla, miten laajasti käytät kahvimyllyä muun kuin kahvin jauhamiseen ja mikä merkki sinulla on käytössä? Yritin nimittäin kysella stockmannilta kahvimyllyä siementen ym. jauhamiseen, mutta myyjä ei uskaltanut suositella minulle mitään.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ihanan nami ohje! Minäkin tykkään eniten juuri tuosta täytteestä. Appelsiinikuorijauhe on kivaa,olenkin sitä tehnyt viime aikoina limekuorijauhon ja Meier-sitruunakuorijauhon lisäksi.Todellakin kuivuvat aika nopeasti ja ei tarvitse kuivuria jos jaksaa odotella..;-)

    VastaaPoista
  4. Koitan reseptiä huomenna. Kaikki muu on kapissa paitsi appelsiininkuorijauhe ja kookoskreemi.

    VastaaPoista
  5. Nyt kyllä kieli tipahti suusta! Kiitos kahvista ja herkullisista leivonnaisista!

    VastaaPoista
  6. Syömäri Jantunen, ruusu- eli himalajan suolaa saa myös suurimmista K-supermarketeista sekä eko- ja terveyskaupoista. Itse tilasin ruokapiirin kautta suoraan Makrobiokselta. Agave-siirapista sama vastaus. Kylmäpuristettu kookosöljy on aina kiinteää, mutta tarkoitus on siis lämmittää se juoksevaksi, esim vesihauteessa. Lämpötilan ei tarvitse olla korkea. Jep, ei ole halpisleivonnaisia nämä. Osan raaka-aineista voi korvata halvemmilla, esim Agave-siirapin sijaa käy periaatteessa hunaja (jos sitä käyttää) tai muu vaalea siirappi. Ruususuolan voi korvata hienolla merisuolalla. Kookosöljyä ei kyllä voi korvata, koska jähmettyminen on tässä tärkeää. Cashewit vaihtaisin korkeintaan manteleihin tai muussa tapauksessa pohja onkin jo ihan eri resepti. Minulla on käytössä vanha DeLonghi-merkkinen leikkuriteräinen kahvimylly, jonka olen ostanut Stockalta. Kahvia sillä ei ole jauhettu enää aikoihin, vaan olen ominut ihan omaan käyttööni. Jauhaa tosi näppärästi kovemmatkin siemenet ja jopa jyvät (pieninä erinä) jauhoksi.

    VastaaPoista
  7. Oi miten herkulliselta vaikuttava ohje :)

    VastaaPoista
  8. Mia Lucia, kiitos!

    Yaelian, sitruunankuoret ovat jo kuivumassa, limeä pitäisi vielä kokeilla.

    Nanile, toivottavasti maistuu!

    Taru, eipä kestä :)

    VastaaPoista
  9. On kyllä upeita! Samaa mieltä olen, luumuhillohan sen tortun tekee. Ja itsekin meinasin kehitellä varmaan useammankin raakaherkun luumuista jouluksi. Eipä ole vaikeaa pysyä erossa perusvoitaikinatortuista, kun tosissaan on gluteiini- ja laktoosiongelmia.. :) Tuskimpa sellainen enää muutenkaan hyvältä maistuisi. Kiitos tästä ideasta, ovat varmasti herkullisia.

    VastaaPoista
  10. Aletheia, jouduin pari päivää sitten sosiaalisista syistä syömään torttutaikinatortun ja saatoin vain todeta, miten olen jo ennättänyt vieraantua moisista "herkuista". On niin paljon parempia vaihtoehtoja tarjolla!

    VastaaPoista