perjantai 8. tammikuuta 2010

Oranssia energiaa

Suomen ja Himalajan superfoodit, tyrnimarja ja goji, kohtaavat tässä reseptissä, ja sen lähtökohtana on myös väri.

Erityisesti talvella mieli tekee kaikenlaista oranssia. Kun luonnossa on vähän valoja ja värejä, lämpöisiä sävyjä täytyy hakea muualta. Ulkoisen käytön lisäksi värejä voi myös syödä. Tai niin ainakin ajatellaan väriterapiassa. Vaikka tieteellinen näyttö värien fysiologisista ja psykologisia vaikutuksista on aika kiistanalaista, oranssin värin on perinteisesti ajateltu mm. lisäävän ruokahalua, vähentävän masennusta, stimuloivan aineenvaihduntaa ja ruoansulatusta sekä vahvistavan elinvoimaa. Uskokoon ken haluaa, mutta tavella ainakin minun tekee ihan luonnostaan mieli appelsiineja, porkkanoita, sahramia ja kurkumaa... Lisäksi ruoanlaitossa vähintään puolet hauskuudesta on puuhailu eri väristen ainesosien kanssa. Joten mikäpä on hauskempaa kaamosterapiaa, kuin tehdä omia voimapatukoita oransseista aineksista.

Energiapatukoilla on omassa ruokavaliossani paikkansa. Ennen treenejä tai iltapäivällä, kun lounaasta on jo aikaa tulee tarve tankata nopeasti lisä-poweria. Iltapäivällä kehon luontainen vireystila laskee muutenkin, mutta hiilihydraattien syöminen väsyttää entisestään. Kaikille lienee tuttu läksy se, että makeat välipalat nostavat nopeasti verensokeria, joka kuitenkin nopeasti laskee uudelleen ja olo tuntuu entistä uuvahtaneemmalta. Sen sijaan proteiinipitoiset snäksit nostavat vireystilaa pitkäkestoisemmin, ilman hetken kuluttua seuraavaa väsähdystä. Eli jos haluat piristyä, kannattaa välipalalla tankata protskuja (ja vitamiineja ja muita hivenaineita tietysti myös).

Vegaanisia power bareja ei ole mitenkään liikaa tarjolla, joten tässä tilanteessa olen aika usein turvautunut Organic Food Bareihin. Erityisesti Raw-versiot ovat suosikkejani. Pidän niiden koostumuksesta, maku vaan ei aina ole ihan kohdallaan. Myös hinta on aika kova, jos patukoita innostuu säännöllisesti popsimaan. Niinpä ryhdyin tietysti kehittelemään omaa versiota asiasta.

Vilkaisu tuoteselosteeseen kertoo, että Food Barien proteiini on peräisin mm. manteleista ja täysjyväriisistä. Sekoittelin omat patukkani siis mantelipohjalle, mutta muusta proteiinista huolehtivat jauhetut hampun- ja kurpitsansiemenet. Lisäsin myös pellavansiemeniä tuomaan hyödyllisiä omega-rasvahappoja. Gojista ja tyrnijauheesta tuli makua sekä rutkasti antioksidantteja ja c-vitamiinia. Gojimarjat lisäsin muuten myös jauheena, mikä onnistuu jauhamalla ne sähkökäyttöisessä kahvimyllyssä. Makeutta patukoihin antoivat taatelit ja kuivatut aprikoosit, jotka lisäsivät myös niiden rautapitoisuutta. Maustoin patukat vielä kuivatulla appelsiininkuorella, joka sopii muiden ainesten makumaailmaan todella hyvin.

Liotin manteleita ensin n. vuorokauden, jotta saisin kaikki niiden sisältämät hyödylliset aineet paremmin käyttöön. Muuten taikinan valmistus ja patukoiden muotoilu oli aika vaivatona, eikä niitä tarvinnut varsinaisesti kuivattaa. Annoksesta tuli n. 8 patukkaa ja risat.

Oranssit voimapatukat

2 rkl goji-marjoja jauheena
2 rkl pellavansiemeniä jauheena
1 rkl hampunsiemieniä jauheena
2 rkl kurpitsansiemeniä jauheena
2 tl tyrnijauhetta
1 tl kuivattua luomu-appelsiininkuorta
1,5 dl liotettuja manteleita
5 suurta medjoul-taatelia, siemenet poistettuina
2 dl luomuaprikooseja
- Huom. älä liota taateleita tai aprikooseja


Liota kuorittuja manteleita n. 1 vrk. Kaada neste talteen ja anna manteleiden kuivahtaa. Jauha goji-marjat ja siemenet mahdollisimman hienoksi jauheeksi. Jauha monitoimikoneen leikkuriterällä taatelit ja aprikoosit hienoksi. Lisää mantelit ja jatka sekoittamista niin kauan, että saat mahdollisimman hienojakoisen massan. Lisää käsin muut ainekset ja vaivaa taikinaa hetki. Jos se tuntuu liian kuivalta, lisää hiukan manteleiden liotusvettä. Painele taikina
voipaperilla vuorattuun n. 20 x 20 cm nelikulmaiseen vuokaan, mahdollisimman tiiviisti. Anna levätä jääkaapissa n. 1/2 tuntia ja leikkaa tämän jälkeen suorakaiteen muotoisiksi patukoiksi. Patukat ovat jo tässä vaiheessa valmiita. Parhaan tuloksen kuitenkin saat, jos annat niiden kuivahtaa ilmavassa paikassa, esim. lautasella seuraavaan päivään.


Säilytä voimapatukat kannellisessa rasiassa, mieluiten viileässä. Niitä ei kuitenkaan tarvitse laittaa jääkaappiin.











2 kommenttia:

  1. Oranssia ja keltaista kaipasin minäkin talvisin Suomessa vielä asuessani ja sen takia makkari oli sävyltään oranssi-keltainen-vihreä,ja kaikki esineet siellä samaa värisävyä,ihmeesti ne värit aina piristi siihen aikaan vuodesta.
    Tuon tapaisia energiapatukoita olen minäkin tehnyt,yleensä katsonut Lärabarin tuoteselostusta ja sitten tehnyt oman version..

    VastaaPoista
  2. Yaelian, pieni "teollisusvakoilu" kannattaa aina :) Lärabarejahan täältä ei saa, mutta samaa sarjaa ovat nämäkin.

    VastaaPoista