perjantai 12. helmikuuta 2010

Cool beet - viileä punajuurikeitto


Raakakeitoissa on mielestäni muutama oikeasti hyvä, kuten klassinen gazpacho ja eräs avokado-tomaattikeitto (jonka resepti on tällä hetkellä kateissa). Useimmat keitot, joita olen testannut ovat kuitenkin olleet... noh varmasti terveellisiä mutta eivät erityisiä nautintoja.

Vaikka kylmä keitto ei muutenkaan ole ykkösvalinta pakkaspäivän aterialle, tämä punajuurikeitto osoittautui poikkeukseksi. Idea lähti Herkusta ja Koukusta, jossa kokeiltiin jokin aika sitten outoa punajuuri-päärynäkeittoa. Mielessäni ohje assosioitui heti raw foodiin, (alkuperäinen siis oli ihan normi kypsennetty sosekeitto) ja pakkohan sitä oli sitten kokeilla. Oma keittoni oli lopulta kyllä vähän fuusioita, sillä sen viimeistelivät kookoskerma ja tofu, jotka eivät ole raw-juttuja.

Ja jos joku ei ole huomannut, punajuuret ovat nyt todella halpoja. Luomu on tietysti kalliimpaa, mutta ei pahan hintaista sekään. Punajuuri on nitraattien kerääjä, kuten mm. pinaatti ja monet tummanvihreät lehtivihannekset, joten luomu-valinta on tässä (-kin) tapauksessa erittäin suositeltava (linkin takaa Kempparin hyvä postaus aiheesta). Muutoin punajuuren terveyshyödyt ovat aika huippua, joten sitä kannattaa kyllä popsia.

Upotin tähän soppaan aika massiiviselta tuntuvan määrän punajuuria. Satsista valmistui kuitenkin kaksi ruokalajia, soppa ja mureke (oheisessa kuvassa), jota syötiin sitten seuraavana päivänä. Keitto vaatii periaatteessa mehulinkoa, koska setehdään mehusta. Jos sinulla on superblenderi, joka tekee kovistakin juureksista molekyylitason gastronomiaa, punajuuret voi jauhaa sellaisinaan ja niitä tarvitaan luonnollisesti vähemmän (mutta mureke jää väliin). Vielä yksi vaihtoehto on jauhaa tavisblenderillä punajuuriraastetta ja vettä mahdollisimman hienojakoiseksi seokseksi ja siivilöidä seos, jolloin saa mehun ja raastemassan erotettua toisistaan (työlästä!).

Keitto on makea, joten jos et pidä hapanimelästä, kannattaa kokeilla jotain muuta. Koostumus on kuitenkin ihanan samettinen ja täyteläinen ollakseen raw. Itse lisäsin keittoon vielä kuutioitua savutofua ja viimeistelin kookoskermalla ja ananaskirsikoilla. Viimeksi mainittu eksoottinen (lue: epäeko) lisuke oli todella piste i:n päälle. Suosittelen, varsinkin jos haluat tarjota keittoa vähän fiinimmin.

Cool beet - viileä punajuurikeitto (4:lle)
  • 2 kg punajuuria
  • - purista mehuksi mehulingossa, itse sain tästä määrästä n. 7,5 dl mehua
  • 1/2 dl kookosjauhoa (tai raw-kookoshiutaleista jauhettua jauhetta)
  • 1/2 dl jauhettuja kurpitsansiemeniä
  • 1 kevätsipulin varsi
  • pieni pala juuriselleriä raastettuna tai 1 varsisellerin varsi
  • 1/2 päärynä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1/2 sitruunan tai limen kuori raastettuna
  • 1 cm pala tuoretta inkivääriä
  • 1 sitruunan tai limen mehu
  • 2,5 dl vettä
  • 1/2 tl jauhettua korianteria
  • 1/2 tl jeeraa
  • 1 rkl soijakastiketta
  • ripaus ruususuolaa
  • mustapippuria
  • 1 prk Kara-kookoskermaa - ota sivuun pari ruokalusikkaa viimeistelyä varten
  • tuoretta korianteria
  • ananskirsikoita

Kuori punajuuret ja linkoa mehuksi. Ota 1 dl punajuuriraasteesta talteen ja käytä loppu murekkeeseen tms. Kaada mehu tehosekoittimeen, lisää joukkoon vähitellen loput ainekset + punajuuriraaste sekoittaen aina välillä. Jos tehosekoittimessa loppuu tila kesken, siirrä keitto monitoimikoneeseen tai kattilaan, jossa voit jatkaa sekoittamista sauvasekoittimella. Tarkista maku ja lisää lopuksi kookoskerma.



...................................................
Koko perheen keitto tästä tuli siten, että kiehautin lasten osuuden ja lisäsin siihen hiukan kasvisliemijauhetta (Reformi). Soppa upposi hyvin, ja kaikki olivat tyytyväisiä.


5 kommenttia:

  1. Herkullisen kuuloinen keitto. Tein juuri pari viikkoa sitten ihan omasta päästäni kylmää avokadokeittoa ja lopputulos oli vähän samanlainen kuin mainitsit, eli ei kovin makunautinto. Tätä voisikin kokeilla ensi kerralla!

    VastaaPoista
  2. Tätä voisin minäkin kokeilla.Mä kyllä olen tykännyt raakakeitoista;viime kuussa nestepaastoviikon aikana söin niitä joka päivä,ja tykkäsin.Blendasin eri vihanneksia ja mausteita,ja myös avokaadoa lisäsin.Mä luulen,että se riippuu mitä kasviksia laittaa, ja mausteista.

    VastaaPoista
  3. Ihanalta kuulostaa (huomattavasti paremmalta kuin se mun outo keitto, heh) ja tuo mureke näyttää myös tosi houkuttelevalta! Punajuuret on kyllä halpaa herkkua.

    VastaaPoista
  4. HW, välillä omasta päästä vedetyt kokeilut onnistuu yllättävän hyvin, välillä taas ei. Mutta eipähän pääse elämä käymään liian yksitoikkoiseksi... ;)

    Yaelian, totta on, että oikeat kasvisten ja mausteiden yhdistelmät varmaan on jutun salaisuus. Siellä varmaan on tässä suhteessa vielä paremmat valikoimat.

    Jytis, aika makea tääkin soppa siis on, mutta jotenkin se näissä kylmissä jutuissa on aika jees. Mureke oli myös hyvä, tarkoitus on postailla siitä myöhemmi. Sitä ennen kuitenkin eräs tietty tofu-aihe mielessä...

    VastaaPoista
  5. Sekä keitto että mureke kuulostavat tosi hyviltä. Harmittavaa vain, että mehukoneeni ei suostu mehustamaan punajuuria. :-( En tiedä miksi, mutta ne ovat ilmeisesti liian kovia, vaikka porkkanat ja muut juurekset mehustuvat täysin ongelmitta.

    VastaaPoista