tiistai 30. maaliskuuta 2010

Bounty



Ystäväni tuli arki-iltana käymään lastensa kanssa ja halusin jotain pientä, josta tulisi hyvä fiilis, mutta joka valmistuisi nopeasti. En erinnäisistä syistä halunnut tarjota mitään silmiinpistävän terveellistä, enkä missään tapauksessa mitään, mikä heti kättelyssä huutaisi olevansa jotain roofuudia. (Rakastan tällaisia haasteita..!) Mustikkapöperö-blogissa tehtiin jokin aika sitten Bounty-kakkua ja idea omista raaka-bounty-patukoista alkoi itää alunperin sieltä. Suklaa ja kookos ovat raw-versioinakin helposti lähestyttäviä, joten siinä loistava vastaus haasteeseen.

Nämä ovat periaatteessa helppoja valmistaa, varsinkin jos tuoretta kookosraastetta sattuisi olemaan jo valmiina jääkaapissa. Se hemmetin pähkinän rikkominen kun on taas työläin vaihe koko showssa. Tein patukat loppujen lopuksi jo edellisenä iltana valmiiksi, jotta suklaakuorrutus ehtisi varmasti kovettua. No, se kävikin sitten todella nopeasti, eli olisin ennättänyt valmistaa herkut samana iltanakin.

Raw-Bountyista tykättiin kovasti, vaikka ne olivat omaan makuuni ehkä vähän rasvaisia. Olin varannut lapsille myös Pirkka speltti-parapähkinäkeksejä, jotka kyllä hupenivat nekin, mutta näitä kehuttiin erikseen ja jopa käytiin kiistaa siitä, kuka saa viimeisen. Onnistuneen tuotoksen merkki siis.






Raw-Bounty 

Täyte:
  • 200 g tuoretta kookosta
  • 2,5 dl cashew-jauhoja
  • 1 dl hedelmäjauhetta (jauhoin tähän pakastekuivattuja hedelmälastuja, myös esim. kuivattu ananas kävisi  hyvin)
  • 1-2 rkl hunajaa
  • ripaus ruususuolaa
  • limen tai appelsiinin kuorta raastettuna (itse käytin limeä)
Suklaakuorrutus:
  • 1,5 dl kaakaovoita sulatettuna
  • 3 rkl raakakaakaojauhetta
  • 2 rkl luomu-hunajaa
  • ripaus ruususuolaa
Viimeistelyyn:
  • Carob-jauhetta
Alotia valmistamalla kookospatukat:
Hienonna tuore kookospähkinän sisus monitoimikoneessa rouheiseksi seokseksi. Lisää muut täytteen ainekset ja jatka blendaamista tasaiseksi. Muotoile massasta pitkänomaisia patukoita ja laita sivuun odottamaan.

Valmista kuorrutus:
Sulata luomuhunaja vesihauteessa. Kun hunaja on juoksevaa, lisää raastettu kaakaovoi ja suola. Sekoita lopuksi joukkoon kaakaojauhe, kunnes kuorrutus on tasaista. Jos haluat voimakkaamman makuista kuorrutetta, lisää vielä nokare kaakaomassaa. Tämä kuorrutus on melko mietoa, koska tarjosin bountyja myös lapsille.



Kuorruttaminen:
Ota kuorrute pois vesihauteesta ja anna jäähtyä hiukan samalla sekoitellen. Kun kuorrute alkaa vaikuttaa paksummalta on aika kuorruttaa kookospatukat. Dippaa patukoita yksitellen kuorrutteeseen ja siirrä sitten lautaselle kuivumaan. Itse   kokeilin ensin haarukkaa mutta totesin, että parasta on pudottaa patukka suoraan suklaaseen ja nostaa sitten varovasti haarukan päällä lautaselle. Jos kuorrute on liian lämmitä ja löysää, kerros jää turhan ohueksi. Jos taas kuorrute ennättää jäähtyä liikaa, kaakaovoi jähmettyy, eikä levity enää tasaiseksi. Ja tämä käy todella nopeasti. Laita valmiit bountyt jääkaapiin jähmettymään n. 1/2 tunniksi ennen tarjoamista. - Ennen tarjoilua ripottelin pinnalle vielä carob-jauhetta, joka on hiukan makeaa, eikä karvasta tai väkevää, kuten raakakaakao.



Kuorrutetta jäi vielä jonkin verran, joten tein lopusta tällaisia pieniä kökkäreitä. Sekoitin suklaan sekaan 1 rkl hampunsiemeniä, 1 rkl luomurusinoita, 1 rkl gojimarjoja, 1 rkl kurpitsansiemeniä ja 1 rkl auringonkukansiemeniä sekä 1 tl karpalojauhetta. Nostelin siemen-namit kahdella lusikalla leivinpaperin päälle jähmettymään. Nämäkin saivat carob-käsittelyn. Loppujen lopuksi pidin näistä siemenkökkäreistä vielä enemmän vaikka olivat vain sivutuotos.

10 kommenttia:

  1. Vaaaaau, seuraavalla ostosreissulla taitaakin koriin päätyä kookospähkinä, näyttävät nimittäin melko herkuilta nämä.
    Mites tuon hedelmäjauheen kanssa, onko se pakollinen/voiko sen korvata, en nimittäin sellaista omista enkä viitsisi alkaa vartavasten ostamaankaan?

    VastaaPoista
  2. Ihana ohje! Itse olin joskus aikeissa kehitellä jonkunmmoisen raw-Snickers reseptin, mutta maapähkinöiden epäterveellisyyden vuoksi päätin luopua ideasta, mutta Bountyt ovat kyllä myös hyviä =)!

    VastaaPoista
  3. Onnekas ystävä lapsineen : )

    VastaaPoista
  4. Nam nam, Bountyt olivat ennen mun herkkua.Tosi hyvän näköiset namipatukat!
    Mitä hedelmäjauhetta muuten käytit noissa?

    VastaaPoista
  5. Huokaus... Minulta loppuu sanat, joten sanon vaan: olet ihana ihminen!

    VastaaPoista
  6. Iisa ja Yaelian, kiitos kommenteista, huomasin että ohjeeni oli vähän puutteellinen. Lisäsin ohjeeseen salaperäisen jauheen alkuperän. Eli mulla sattui olemaan näitä pakastekuivattuja hedelmiä kaapissa. En niistä erityisemmin muuten pidä, mutta niistä tulee tosi hienojakoista ja makeaa jauhetta. Samaan tarkoitukseen voisi käyttää varmaan myös esim. lucumaa tms kuivatuista hedelmistä tehtyä.

    Mia Lucia, raw-snickers kuulostais kyllä houkuttelevalle. Monissa raakaresepteissä tosiaan näkee maapähkinöitäkin käytettävän liotettuna. En ole itse oikein muodostanut mielipidettä niiden suhteen.

    Taru, :)

    VastaaPoista
  7. Sari, heh.. ihmisestä en tiedä, mutta ehkä jos teot keittiössä puhuvat puolestaan ;)

    VastaaPoista
  8. Onpa herkullisen oloisia! En ole koskaan kokonaista kookospähkinää ostanut, jotenkin on se rikkominen just mietityttänyt. :)

    VastaaPoista
  9. Voisin siteerata Iisaa ja todeta itsekin, että vaaau! Näitä pitäisi joskus päästä kokeilemaan, harmi, että teen makeita herkkuja kovin harvakseen.

    Kysyisin vielä, että minkälaista kookoslihaa käytit, vihreästä/nuoresta vai ruskeasta kookospähkinästä kaavittua? (Eikös Suomestakin nykyään saa ainakin jostain itämaisista tukkuliikkeistä ostettua tuoreena pakastettuja kookospähkinöitä?) Täytyy ensi kerralla katsoa paljonko tuollainen pähkinä maksaa - että raaskiiko kokeilla. :)

    VastaaPoista
  10. HW, ei se rikkominen oikeastaan ole kovin vaikeaa, kun on vähän harjoitellut. Netissä löyty hyviä ohjeita, esim. www.wikihow.com/Open-a-Coconut Mutta onhan se tietysti hankalampaa kuin avata pussi valmiita kookoshiutaleita. Maku ja koostumus ovat kuitenkin ihan omaa luokkaansa, joten suosittelen!

    M. E., viime aikoina on tullut tehtyä paljon enemmän makeita herkkuja jostain syystä ;) Käytin ruskeasta kookospähkinästä kaavittua lihaa. Niitä nuoria kookospähkinöitä en ole koskaan kokeillut, vaikka niitä tosiaan taitaa jostain täällä Suomessakin saada. Moniin - omissakin ohjeissani käytettyihin - raaka-aineisiin verrattuna kookospähkinät eivät onneksi ole sieltä kalleimmasta päästä

    VastaaPoista