lauantai 27. maaliskuuta 2010

Kesäkurpitsakääröt ja Viinirypäle-suklaamousse


Tällä viikolla olen poikkeuksellisesti kokkaillut muiden ohjeilla. Alkuviikosta testasin kukkakaalikeittoa Hellattomasta kokista. Se ei kuitenkaan ollut onnistunut kokeilu. Tai, jos olen rehellinen keitto oli pahaa (Anteeksi Mea!). Myös mies oli ilmeisen järkyttynyt, koska pyysi vienosti, voisinko jatkossa pitäytyä vain omissa resepteissä. Ohje oli ensimmäinen, jota kokeilin em. kirjasta, ja vähän laskee odotuksia jatkon suhteen. Aion kuitenkin antaa Mea Salolle uuden yrityksen jossain vaiheessa.

Olen bongaillut onneksi paremmalla menestyksellä ohjeita (raaka-) blogeista. Kivoja, yksinkertaisia arkireseptejä olen löytänyt mm. Choose Raw'sta. Coconut-pumpkin pate ja Carrotini-dressing aiheuttivat syöjissä tyytyväistä hyrinää. Liberaalia raakalinjaa vetävässä blogissa on myös paljon tietoa ja hyödyllisiä vinkkejä.


Tässä vähän jäljelle jäänyttä pateeta. Se kovettuu jääkaapissa, niin että siitä voisi vaikka leikata viipaleita, vaikkei ehkä tässä kuvassa ihan siltä näytäkään.


Myös Ani Phyon manteli-cashew -pateella täytetyt norirullat ansaitsevat maninnan. Kuvassa rullia dagen efter, menossa eväsboxiin.
Täyte tosin oli minun makuuni liian makea, joten ensi kerralla puolitan siihen tulevan rusinoiden määrän, tai en laita niitä ollenkaan. Maku oli kuitenkin muuten kohdallaan ja rullien rakenne napakka. Tämä johtui siitä, että ennen varsinaista täytettä noriarkille levitetään tuoretta pinaattia. Vastaavaan tarkoitukseen voisi käyttää myös jotain lehtisalaattia, magoldia jne. Idea on, ettei kostea täyte pääse kostuttamaan leväarkkia turhan veteläksi ja rulla pysyy kasassa. Pinaatin lisäksi laiton ensimmäiseen kerrokseen myös sinimailasen ituja. Ne vähän kevensivät rakennetta, sillä muuten täyte on sieltä tuhdimmasta päästä. Tämä ei kuulu alkuperäiseen ohjeeseen. Ei myöskään paprika ja tuore korianteri sekä ruohosipuli, joita kääräisin rullien sisään. Itse kuitenkin pidän rikkaista makukokonaisuuksista ja siitä, että ruoassa on erilaisia rakenteita. Joten en jättäisi näitäkään pois seuraavalla kerralla.

Otsikossa mainittu resepti, Squash Involtini, on Julie Kalivretenoksen käsialaa (Julie's Raw Ambition). Se osoittautui niin upeaksi kokonaisuudeksi, että haluan jakaa ilon teidän kaikkien kanssa. Involtini siis tarkoittaa italiaksi kääryleitä. Tässä ne on tehty kesäkurpitsasuikaleista, jotka on täytetty cashew-juustolla ja pinaatilla (alkuperäisen ricottan ja pinaatin sijaan). Lisänä on marinara-kastike aurinkokuivatuista ja tuoreista tomaateista. Oma lisäykseni kokonaisuuteen olivat marinoidut herkkusienet. Muokkasin muutenkin tätäkin ohjetta vähän yksinkertaisemmaksi, niin että ruoka valmistui inhimillisessä ajassa. (Vei alusta loppuun n. 1 1/2 tuntia). Voi olla, että jotain alkuperäisen ohjeen nyansseja menetettiin, mutta sou not, tämä oli taivaallista silti. Jopa ehdottoman "kesäkurpitsa-allergiset" lapseni pitivät, mikä jo sinänsä on blogaamisen arvoinen juttu!

Kesäkurpitsakääröt (Squash Involtini)
  • 2 suurta kesäkurpitsaa
  • laadukasta suolaa
  • kylmäpuristettua oliiviöljyä
Leikkaa kesäkurpitsasta pitkittäin ohuita suikaleita vihannesleikkurilla (mandoliini) tai hätätilassa juustohöylällä. - Tuo mandoliini-leikkuri on tarkoitettu vihannesten leikkaamiseen, kun halutaan oikein ohuita tasapaksuja viipaleita tai suikaleita. Oikea mandoliini valmistetaan teräksestä ja on kallis hankinta (yli 100 €). Itselläni on huomattavasti edullisempi Chef'n Sleek Sice -leikkuri, joka on ruma muovinen kapistus, mutta toimii ihan hyvin. Sen hankittuani olen keksinyt sille käyttöä lähes päivittäin. - Asettele viipaleet laakeaan vuokaan kerroksittain ja ripottele kerrosten väliin suolaa. Anna itkettyä n. puoli tuntia. Kaada kesäkurpitsoista irronnut neste pois ja kaada viipaleille hiukan oliiviöljyä. Valmista sillä aikaa raw-korppujauhe rullien leivittämistä varten.

Raw-"korppujauhe"
  • 1/2 kp jauhettuja pellavansiemeniä
  • 1/2 kp jauhettuja kurpitsansiemeniä 
  • 1 rkl tuoretta basilikaa hienonnettuna
  • 1 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • 1/8 tl cayenne pippuria
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Niistä tulee hämmästyttävän paljon perinteisiä korppujauhoja muistuttava seos. Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty pelkästään vaaleita pellavansiemeniä, jolloin lopputulos näyttää vielä enemmän aidolta korppujauhokuorrutukselta. Itselläni oli tavallisia tummia siemeniä. Kierittele kesäkurpitsaviipaleet jauheseoksessa. Ohjeessa mainittu jauhomäärä ei riittänyt kaikille kurpitsaviipaleille, joten valmistin osan kääröistä ilman leivitystä. Leivitetyt olivat kuitenkin parempia, joten seuraavalla kerralla teen tuplasatsin siemen-korppujauhetta. Jos on aikaa, viipaleet kannattaa tässä vaiheessa laittaa kuivuriin/ uunin alaosaa 40 asteeseen n. tunniksi, jolloin ne muuttuvat hiukan rapsakoiksi. Valmista sillä aikaa pinaattitäyte, pähkinäjuusto ja tomaattikastike.

Väsytetty pinaatti:
  • 250 g baby-pinaattia
  • laadukasta suolaa
  • oliiviöljyä
Hiero pinaattia käsin suuressa kulhossa, kunnes se pehmenee. Lisää suolaa ja tilkka oliiviöljyä. Jätä marinoitumaan siksi aikaa, kun valmistat pähkinäjuuston ja tomaattikastikkeen.

Pähkinätuorejuusto:
  • 1 kp cashewpähkinöitä liotettuna vähintäin 1 t
  • 1/4 kp pinjansiemeniä liotettuna samoin kuin ed.
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 tl sitruunanmehua
  • 1 tl hiivahiutaleita
  • 1 tl laadukasta suolaa
  • kylmää vettä
Alkuperäisessä ohjeessa pähkinäjuusto on tehty macadamia-pähkinöistä. Kustannussyistä käytin cashew-pähkinöitä ja niistä tuli myös hyvää. Kaada pähkinöiden ja pinjansiementen liotusvesi pois. Sekoita tehosekoittimessa kaikki ainekset paitsi vesi murumaiseksi. Lisää vähitellen vettä niin, että saat kermaisen ja tuorejuustoa muistuttavan koostumuksen. Siirrä pähkinäjuusto toiseen astiaan ja tee seuraavaksi marinara-kastike. Tehosekoitinta ei kannata pestä välillä.

Marinara kastike: 
  • 6 keskikokoista luomutomaattia
  • 8 öljyyn säilöttyä aurinkokuivattua tomaattia
  • 2 valkosipulinkynttä murskattuna
  • nippu tuoretta persiljaa
  • nippu tuoretta basilikaa
  • 2 rk kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • hyppysellinen paprikajauhetta
  • 2 rkl luomupunaviiniä
  • 1 tl laadukasta suolaa
  • vettä tarpeen mukaan
Alkuperäisessä ohjeessa olisi pitänyt kuivatella tuoreita tomaatteja kuivatella kuivurissa/uunissa useita tunteja, niin kauan, että ne muuttuvat vähän "paahdetuiksi". Skippasin tämän ja yksinkertaisesti sekoitin kaikki ainekset tehosekoittimessa. - Ja kyllä, lorautin sekaan vähän punkkua makua antamaan. Sen voi toki jättää pois. Vettä lisäsin vain ihan vähän, tuoreet tomaatit ovat hyvin nestepitoisia, joten sitä ei välttämättä tarvita ollenkaan. 

Täytä kesäkurpitsarullat:

Asettele kaksi kesäkurpitsaviipaletta siten, että ne menevät pitkittäin hiukan toistensa päälle. Levitä viipaleille ensin pähkinäjuustoa ja tämän jälkeen pinaattia. Kääri rullalle. Asettele rullat pystyyn laakeaan tarjoiluvuokaan, jonka pohjalle olet levittänyt marinara-kastikkeen. Jatka käärimistä, kunnes kaikki kesäkurpitsaviipaleet on käytetty.

Tarjosin omien kääryleideni kanssa marinoituja herkkusieniä: Maustoin ne ruususuolalla, mustapippurilla, oreganolla ja oliiviöljyllä ja laitoin kuivasin uunin alaosassa suunnilleen saman ajan kuin  valmistelin muuta ruokaa. Rakastan tällä tavalla valmistettuja sieniä. Ne muuttuvat yllättävän nopeasti kypsennetyn oloisiksi, mutta maistuvat paljon paremmilta.








Ja sitten vielä sokerina pohjalla jälkiruokaa, joka oli enemmän tai vähemmän omaa tuotantoa. Jääkaappiin oli jäänyt ylimääräisiä luomuviinirypäleitä (- ihmettelen itsekin, miten se on mahdollista...), jotka näyttivät lähestyvän parasta ennen -päivämäärää. Ajattelin ensin tehdä suklaisen viinirypälekakun. Laiskuus kuitenkin iski ja sain aikaiseksi vain täytteen. Lusikoin sen sitten kerroksittain annosmaljoihin rypäleiden kanssa, eikä muuta tarvittukaan paria kaakaonibsiä lukuunottamatta. Herkullista!  (Mihin sitä pohjataikinaa oikeastaan tarvitaan?)

Viinirypäle-suklaamousse (4 annosta)

1,5 dl tattaria
1 dl cashew-pähkinöitä
1,5 dl rypälemehua
3 aprikoosin siementä (apricot kernels*)

- liota yön yli. Lisää nestettä tarvittaessa.

1,5 dl sultana-rusinoita
ripaus kanelia
1 tl vaniljaa
1 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl carob-jauhetta
3 rkl sulatettua neitsyt-kookosöljyä

500 g tummia luomurypäleitä

Blendaa tehosekoittimessa kaikkia paitsi kookosöljy tasaiseksi massaksi. Lisää lopuksi öljy ja jatka sekoittamista, kunnes saa kuohkeaa suklaanmoussea. (No, ei ehkä ihan yhtä ilmavaa ole, kuin akuperäinen). Proteiinipitoisena tattari saa aikaan kuohkean rakenteen, mitä ei heti uskoisi. Tietysti cashewit muodostavat myös aika mukavasti vaahtomaista kreemiä. Kookosöljy saa moussen jähmettymään viileässä.

Laita tarjoilukulhon pohjalle halkaistuja luomuviinirypäleitä siten, että pohja peittyy. Levitä päälle suklaamoussea. Lisää toinen kerros rypäleitä ja lopuksi vielä pieni kerros moussea ja muutama rypäle. Laita jääkaappiin n. puoleksi tunniksi, tai jos et malta odottaa, lusikoi heti. Mousse on parhaimmillaan samana päivänä, koska kookoksen maku muuttuu pidemmässä säilytyksessä vähän epämiellyttäväksi.


* Aprikoosinsiemeniä on joissain yhteyksissä markkinoitu myös superfood-väittämillä. Onkin totta, että ne sisältävät amygdaliinia eli B17 -vitamiinia, jota on myös mm. karvasmanteleissa, omenansiemenissä, hirssissä jne. Amygdaliinia on tutkittu erityisesti sen syöpää ehkäisevien ominaisuuksien vuoksi. Aprikoosinsiemenet sisältävät kuitenkin myös pieniä määriä syanidia, minkä vuoksi niitä ei ole suositeltavaa syödä päivittäin ja silloinkin korkeintaan pari-kolme siementä kerrallaan. Ne maistuvat karvasmantelille, minkä vuoksi lisäsin muutaman siemenen tähän ohjeeseen. Yhteen valmiiseen annokseen jää niin pieni määrä siementä, että sen syömisestä ei aiheudu mitään haittaa.








Ps. Sammutitko valot 27.3. klo 20.30?








He eivät.


6 kommenttia:

  1. Arvaa, tuliko vesi kielelle? No tuli, tuli!

    Sammutimme valot ja totesimme, että tätä voisi jatkaa tästä eteenpäin joka lauantai!

    VastaaPoista
  2. Taru, meillä oli myös ihanat kynttilätunnelmat. Tuli vietettyä paljon laadukkaampaa aikaa yhdessä, kuin tavallisesti. Laitoimme muutkin sähköhärväkeet kiinni :)

    VastaaPoista
  3. Ihana ateria! Ja ostin muuten mandoliinin,jonka pitäisi olla turvallisempi,kuin se,mikä mulla oli Suomessa,joten nyt voin tehdä enemmän vielä kasvisten suhteen:-)Olen tehnyt tuontapaisia kesäkurpitsarullia,mutta tuo "leivitys" on uutta ja sitä voisi kokeilla.Sienet tosiaankin muuttuvat ihaniksi kun ne marinoi ja sitten kuivaa jonkun aikaa,koska ne imee sitä nestettä niinkuin vaan sienet voivat.Mulla on myös noita aprikoosin siemeniä,itse asiassa niitä myytiin mulle karvasmanteleina,mutta ovat aprikoosin siemeniä,ja käytän niitä marsipaanissa.Earth Hour täällä siirrettiin huhtikuuksi sillä täällä on ihmisillä viimeiset pääsiäisvalmistelut kesken,eikä ajankohta ollut sopiva.Mutta 22.4 sitten täällä,tällä kertaa...

    VastaaPoista
  4. Yaelian, hieno juttu, että Earth Hour otetaan niin vakavasti, että se kuitenkin halutaan järjestää.
    Olen tosiaan tykästynyt noihin oikein ohuisiin kasvisviipaleihin, joten mandoliini täällä soi kyllä tämän tästä :) "Leivitys" oli mulle myös uusi idea ja tosi hyvä lisä sekä makuun että rakenteeseen - vaikkei se ehkä ihan täysin onnistunutkaan vielä.

    VastaaPoista
  5. Viinirypäle-suklaamousse näyttää ihanalta!

    Jep, valot sammuivat täälläkin.

    VastaaPoista