keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Versoilua

Kevät!

En ole harrastanut versottamista kuin satunnaisesti, mutta nyt päätin ottaa kevään vastaan omilla eväillä ja kokeilin parsakaalia ja auringonkukkaa. Hankin siemenet Hyötykasviyhdistyksen kaupasta.

Versottaminen on kieltämättä työläämpää kuin idättäminen ja aika monta työvaihetta saa suorittaa, ennekuin vihreää pukkaa lautaselle. On kuitenkin niiiin palkitsevaa katsella omia pikku viljelmiä! Sitäpaitsi lapset tykkäävät kylvöpuuhista, ja tästä tuli kiva yhteinen juttu.

Toimin molempien siemenien kohdalla samalla tavalla, eli aika lailla pussin mukana tulleen ohjeen mukaan. Liotin siemeniä ensin vuorokauden lasipurkissa. Valutin hyvin ja annoin itää toisen vuorokauden samaan tapaan kuin normi-idätyksessä. Eli purkinsuu nailonverkolla peitettynä ja purkki vinosti alassuin astiakaapissa. Huuhtelin idätysvaiheessa pari kertaa. Käytin purkin alla syvää lautasta, joka keräsi valumavedet, ja homma pysyi siistinä. - Minulla on varsinaisia idätyksiä varten varsin pro idätyspurkki, mutta tämä homma hoitui täysin kierrätyspohjalta: Eli ex-hillopurkilla, valkosipuleiden mukana tulleella nailonverkolla (jep, se valkoinen verkkosukka, johon ne kolme sipulia on tungettu) ja kuminauhalla.
Tämä idätysvaihe ei ole pakollinen, mutta nopetutaa jonkin verran versojen kasvua. Parsakaalinsiemeniin ilmestyikin pieni itu jo vuorokauden kuluessa. Auringonkukansiemenissä ei tapahtunut mitään ihmeempiä. Kylvin siemenet multaan, käytin kylvöalustana taas kierrätysmatskuja, eli muovirasioita, joissa oli ollut salaattia, villirucolaa, pinaattia tms. - Ihanaa, että näille ongelmajätteillekin löytyy käyttöä! Varsinkin kannelliset viinirypälerasiat ovat jo itsessään melkein minikasvihuoneita.
Siemeniä ei tarvitse peittää mullalla. Sen sijaan kastenlin ne ja laiton päälle mustaa muovia (jätekassi), ja vielä sanomalehden, koska versot itävät parhaiten pimeässä. Siirsin lämpimään paikkaan ja aloin odotella.
Avasin peitteitä vuorokauden välein ja tarkistin kosteustilanteen. Lähellä lämpöpatteria olevat viljelmät kuivuivat yllättävän nopeasti muovikääreistä huolimatta. Eli kosteuden suhteen kannattaa olla tarkkana. Toisaalta liika märkyys saa aikaan versojen tukehtumisen ja joku ikävä homekin voi alkaa kasvaa joukossa. Jos näin käy, viljelmä on valitettavasti kompostikamaa, sillä homerihmastot saastuttavat koko kasvin, eikä hometta todellakaan pidä syödä! Parin vuorokauden kuluttua kalpeat sirkkalehdet olivat ilmaantuneet näkyviin ja poistin peitteet. Ja vielä kaksi vuorokautta kasvatusta päivänvalossa ja oltiin tässä vaiheessa:


Omat mikrovihreät ne täällä: Parsakaalia


Toinen superverso: Auringonkukka

Molemmat näistä ovat todella miellyttävän makuisia, parsakaali aavistuksen verran kirpsakka. Olen nyt leikellyt niitä salaatteihin, leivän päälle. Vähän heitin vihersmoothienkin sekaan, mutta omat mikrovihreät tuntuvat kuitenkin niin kallisarvoisilta, että olen lähinnä nautiskellut mausta au naturelle.

Kaikenlaista muutakin voi kasvatella, ja omasta keittiönkapistakin löytyy aineksia tehovihreisiin. Kannattaa kokeille esim. kuivattuja herneitä ja sipulin/valkosipulin versoja, myös tattaria voi versottaa. Virallisina versotussiemeninä löytyy esim. Hyötykasviyhdistykseltä edellä esiteltyjen lisäksi ainakin retiisiä, vihannesportulakkaa, punamangoldia, vihannes- ja vesikrassia sekä villisinappia.

Ja mitä sitten tuli kasvateltua:

Parsakaalin idut ja versot ovat itusarjan superotteiljoita. Niissä on vielä huomattavast runsaammin antioksidantteja kuin täysikasvuisessa parsakaalissa ja erityisesti sulforafaania. Tässä suhteessa 30 g ituja/versoja on todettu vastaavan 11/2 kg täysikasvuista kaalia. Juuri tämä antioksidantti on liitetty syöpää ehkäiseviin tekijöihin ja parsakaali, erityisesti sen idut ovat olleet runsaan tutkimuksen kohteena. Niillä on todettu olevan muitakin vatsan hyvinvointia ja terveyttä edistäviä ominaisuuksia ja säännöllisen käytön on todettu mm. vähentävän riskiä sairastua vatsahaavaan, ja muihin vatsan alueen infektioihin, jotka altistavat mm. vatsasyövälle (kovaa faktaa täältä). Lisäksi, kuten parsakaalissa, myös sen iduissa ja versoissa on valtavasti (tai siis vielä enemmän) vitamiineja, erityisen runsaasti C- K- ja A-vitamiinia. Lisäksi kuitua, rautaa ja kalsiumia saa popsimalla näitä superituja. - Ja tämä kaikki nyt omalta ikkunalaudalta. Wow!

19 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihanalta näyttää! Haluisin niin myös kokeilla versotusta, mutta en ole vielä keksinyt kissanpitävää versotusviritelmää.. Pitäisi ryhtyä kyllä tuumasta toimeen, kun pakastevihreät alkavat olla finaalissa ja tässähän menee vielä pari kuukautta ennen kuin ulkoota pukkaa tuoretta lehteä. Parsakaalimyyntipuhe vetosi etenkin!

    VastaaPoista
  2. Ihanan elinvoimaisia kuvia! Inspiroi todella! Meillä on syöty ituja koko talven, kun muut vihreät ovat niin surkeaa laatua. Nyt voisi ehkä kokeilla ottaa askel pidemmälle!

    VastaaPoista
  3. Johanna, tossa parsaitukuvassa ehkä näkyy, että meidän kisu kävi maistamassa palan auringonkukkaa, mutta jätti sen jälkeen nämä versot rauhaan! En tiedä, miksei kissalle maistu. Oraat ja rairuohot sen sijaan ovat aina menneet parempiin suihin.Eli siinä myös syy siihen, etten ole versoja kasvatellut.

    E. Birdie, suosittelen kokeilemaan, jos vain on vähän enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä. On omat vihreät vaan aika ihania!

    VastaaPoista
  4. Hyvä kun kirjoitit tästä. Versoajatuksia tulee aina suunnilleen näihin aikoihin vuodesta... Mulla on kokemusta noista auringonkukanversoista. Ne ovat minusta aivan lyömättömän hyviä.

    VastaaPoista
  5. Haarukka, auringonkukka on tosiaan ihan parhaita, maukkaita ja helppoja kasvattaa.

    VastaaPoista
  6. Minunkin viherpeukaloni alkaa aina tähän aikaan vuodesta syyhyämään, mutta tähän mennessä olen onnistunut kasvattamaan vain hernettä. Parsakaalin versotuksesta en ollut aiemmin kuullutkaan, taidanpa laittaa pienen siementilauksen menemään ja kokeilla taas :) Kissalle taidan laittaa samalla jotain sille sopivaa ruohoa niin ei ainakaan tule kateelliseksi :D

    VastaaPoista
  7. Ihania versokuvia! Parsakaalin versoista en kauheasti välitä, mutta auringonkukan versot ovat suurta herkkua. Vieraiden täällä ollessa versotin lupiinia,ja ne olivat ihanan napsakoita ja pähkinäisen makuisia.

    VastaaPoista
  8. hann, kaverille kans, tietty ;) Meidän kisu on ihan hulluna vehnänoraaseen, jota olen välillä kasvatellut. Osan parsakaalista siis myös idätin ja idutkin ovat hyviä.

    Yaelian, mitä lupiinia käytit? Täältä on välillä saanut kuivattuja makealupiininsiemeniä, mutta olen syönyt ne keittettyinä.

    VastaaPoista
  9. Just sitä makealupiinin siementä,muut lupiinit tietääkseni eivät käykään ruokakäyttöön.Täältä saa niitä siemeniä helposti luomumarketeista.Kokeile,ovat tosi ihania!

    VastaaPoista
  10. Onko joku kokeillut versotusta ilman multaa? Ekolossa ainakin oli noita versotusastioita, joissa multaa ei tarvitsisi lainkaan. Kuulostaisi ainakin niin simppeliltä ja siistiltä. Kertokaa!

    VastaaPoista
  11. Anonyymi, Olen itse kasvatellut ilman multaa vain vihanneskrassia, ja vihannesportulakkaa. Molemmat aika pieniä ja hentoisia versoja. Kieltämättä mullan kanssa sählääminen on se isoin kynnys, mikä ehkäisee minua oikein tosissaan hurahtamasta versotukseen.

    VastaaPoista
  12. Ai niin, tuohon mullattomaan versotukseen piti vielä lisätä, että vaikka mullassa kasvattaminen on työläänpää, versojen ravintoarvo ja myös maku on parempi, kuin ilman multaa kasvaneille. By the way, tämä tulee selvästi esiin myös mausteyrttien ja erityisesti basilikan kohdalla. Järvikylän vesikasvatettu ruukku-basilika vs. oman kasvihuoneen väkevän vihreä yrtti. Aika selvää on, kumpi voittaa kisan.

    VastaaPoista
  13. Ihanan näköisiä versoja! Itse kasvatan aina tuollaisessa pienessä ritilässä versoja ilman multaa..olen joissakin asioissa hieman laiskanpuoleinen:)Pitääpä itsekin tehdä hiukan suuremmat viljelmät ja mullan kanssa.

    Ihan vain mielenkiinnosta sellaista kyselen, että oletteko koko perhe kasvissyöjiä? Itse syön lisäksi lohta niin kuin lapsetkin. Tässä vain on jotenkin niin hirveä ristiriita välillä ulkopuolisten kanssa, kun heidän mielestä lasten pitää saada myös muuta lihaa ja makkaroita ja leikkeleitä..sekä karkkia ja herkkuja. Ei kuulemma saa olla liian tiukka lasten ruokavalion kanssa..johtaa nääs itsemurhaan. Osa pitää tätä luomuilua ja elävän ravinnon juttuja skitsoiluna ja ovat huolissaan mielenterveydestäni..KIRJAIMELLISESTI. Olisi kiva kuulla teidänkin perheen ruokatottumuksista ja muidenkin lukijoiden..

    VastaaPoista
  14. Kaisu, missähän päin suomea mahdat asustaa. Jos itsellä olisi lapsia ja sukulaisten tms. tietoon ruokavammmani päätyisivät kyllä minunkin mielenterveyteni kyseenalaistettiin (näin hämeen perukoilla työväen parissa :)). Kummallista, että vieläkin karkki on parasta mitä lapselle voi antaa esim. mummulassa. Kuulen jo tätieni kuiskuttelevan selän takana, kuinka en anna lapsien nauttia elämästä kun nipotan olemattomia-lapsi rukat. :P

    Kiitos hyvästä postauksesta.

    VastaaPoista
  15. Kaisu ja Anonyymi, hyvin samanlaisia fiiliksiä koen itsekin, eikä se helpommaksi muutu, vaikka lapset kasvavatkin. Isompien kohdalla tulee vielä lasten oma tarve olla samanlainen kuin kaverit, joka koskee tietysti myös ruokaa. Olen itse ottanut sellaisen liberaalin (siis vähän nössön ;) kannan, että lapseni ovat sekasyöjiä, aikuiset kasvissyöjiä. Lisäksi yritän olla liian äänekkäästi kommentoimatta esim. sitä, mitä lapset mummulassa tai kavereilla saavat, mutta kotona yritän näyttää esimerkkiä, että muitakin vaihtoehtoja on. Laitan tosin hyvin harvoin kotona lapsille lihaa, ja muutkin eläinperäiset tuotteet ovat luomua aina kun vain mahdollista. Ilmeisesti tällainen löysempikin linja tuottaa tulosta, sillä 11 v totesi juuri eilen, että isona hän ainakin ryhtyy täysin kasvissyöjäksi. Me vanhemmat vilkaisimme toisiamme vaivihkaa, tyytyväinen hymy suupielessä. Nuorempi valitseekin jo ihan oma-aloitteisesti usein kasvisvaihtoehdon.

    Olen siis itsekin ollut aika varovainen juuri samoista syistä, kuin mihin Kaisu viittasit. Yritin tosin joskus etsiskellä, löytyykö ihan oikeasti tutkittua tietoa lasten psyykkisten häiriöiden ja vanhempien ravitsemuskäsitysten välillä. En löytänyt tukea sitkeästi elävälle myytille vege-vanhempien syömis(tai muista)häiriöisistä lapsista! Sen sijaan löytyi tietoa siitä, että vanhempien rajoitukset epäterveellisten ruokien syönnille olivat yhteydessä jälkikasvun terveellisempiin ruokailutottumuksiin ja elämäntapoihin aikuisena. Tosin kyse ei tässä ollut pelkästään kasvissyöjistä. Sitäpaitsi kyllä lasten ja aikuistenkin psyykkisen pahoinvoinnin syyt ovat ihan muualla kuin vanhempien kasvis-, vegaani-, tai raakaruokavalioissa. Tässä kohtaa ehkä olennaisempi kysymys on, että onko sitä ruokaa saatika yhteisiä aterioita ollenkaan tarjolla.

    VastaaPoista
  16. Anonyymi, asumme täällä Pohjanmaalla. On jotenkin sääli, että isän puolen suku on ottanut tehtäväksi opettaa lapsille sitä herkun ja karkin syöntiä (näkevät usein). Lapseni ovat kuitenkin niin pieniä vielä (2 ja 4), että kerkiäis sitä myöhemminkin..

    Kiitos Okriina vastauksestasi:) Eli meillä tosiaan lapset syövät lohta (silloin tällöin isän kanssa kanaa)ja luomu jugurttia sekä piimää, kanamunia. Harmittaa vain jotenkin, että mummulassa lapset saavat sitä mustaksi käristettyä ruokaa, karkkia (aamupalaksi jäätelötuutin), e-lisäaineilla kyllästettyä ruokaa jne ja rutiineilla ja säännöillä ei tunnut olevan väliä. Kaikkea sellaista mistä itse en oiken perusta. Ei kai siinä auta kuin yrittää ummistaa silmät kaikelta, kun näyttää ettei äitinäkään ole sanavaltaa joihinkin asioihin. Jotenkin sitä vain haluaisi suojella noita pieniä lapsia. Oma äitini onkin ihana ja kunnioittaa näitä ruokatottumuksiamme. Hän ei tulisi syöttämään lapsille mitään sellaista mikä ei kuulu ruokavalioomme. Enkä pidä niin pahana, vaikka äitini oikean ruoan jälkeen antaisikin lapsille jotain itse leipomaansa piirakkaa ym. Se on ok. Joskus itsekin saatan ostaa kaupasta jotain hyvää ja annan vähän lapsillekin. Eli en kuitenkaan 100% tarkka ole näissä asioissa niin kuin useimmat luulee. Pointti on vain se ettei monta kertaa viikossa olla syöttämässä kaikkea kakkaa lapsille..

    VastaaPoista
  17. Kaisu, voin kuivitella, että pienemmällä paikkakunnalla oman linjan vetäminen on vielä vaikeampaa, kun täällä pääkaupunkiseudullakin törmää ahdasmielisyyteen! Joten nostan hattua sinun toiminnallesi!

    VastaaPoista
  18. Tulee vähän myöhään tämä kommentti, mutta tattarin versotusta ei suositella sen sisältämän fagopyriinin takia.
    http://www.smts.fi/mpol2008/index_tiedostot/Posterit/ps070.pdf
    http://www.townsendletter.com/Dec2004/buckwheat1204.htm

    VastaaPoista
  19. Anonyymi, aiheellinen päivitys asiaan! En itse versota tattaria koskaan, mutta sitä näkee toisinaan tehtävän. Ituina mielummin siis.

    VastaaPoista