maanantai 26. heinäkuuta 2010

Lähiruoka-gourmeeta

Olen viettänyt it-vapaata lomaa jo lähes kolme viikkoa ja voin kyllä suositella kaikille. Mahtava kesä tapahtuu tuolla ulkona! Nyt kuitenkin nopea piipahdus nettiin ja pientä päivitystä tänne blogiinkin.

Viime viikkojen reissaamisen jälkeen parkkeerasimme hetkeksi maalle ja pääsin tsekkaamaan viljelyksiäni. Superkuuma kesä on tehnyt kummia ja kasvit ovat vaihtelevassa tilassa. Maca siis meni jo alkukesästä, mutta myös mustakaali on maistunut jo jollekin toiselle.


Tästä ei ihan vihersmoothieta enää synny...








Amarantti sen sijaan voi hyvin.
















Ananaskirsikka - Inka-marja siis oli alkanut kukkia kasvihuoneessa. Ei varsinaisesti minun projektini, mutta jos satoa tulee, pääsen toivottavasti osingolle.


Sekä amarantin että ananskirsikan kasvukausi on pitkä, mutta tänä vuonna siihen on ihan hyvät mahdollisuudet.

Mutta katsokaas tätä rehottajaa.

Jauhosavikkahan se siinä. Ihana pappamme oli jättänyt sitä kasvihuoneen nurkkaan ihan minua varten, kun kuuli hehkutuksestani aiemmin :) (Aika super tyyppi!) Käsite ns. rikkaruoho / hyötykasvi on siis suhteellinen.

Eivätkä yllätykset loppuneet tähän.
Kuumuus oli saanut valkosipulit kukkimaan.



Kukat täytyy kuitenkin poistaa, jos haluaa syksymmällä saada sipuleita. Sama koskee myös tavallisia sipuleita.


Kukkia ei kuitenkaan kannata heittää pois, vaan ne voi syödä. Kevyesti kypsennettyinä. Tätä en tosin olisi itse keksinyt, vaan resepti on pappamme käsialaa.

Niinpä tämän päivän lounas oli todellista lähiruokaa: Savikkamuhennoksella täytettyjä tomaatteja ja freesattuja valkosipulin kukkia. Edellinen on täysin raaka, toinen kypsempi tapaus. Ja mikä hauskinta, ateria syntyi kahden sukupolven yhteistyönä! - Savikan tilalla normimpi vaihtoehto muhennokseen on esim. pinaatti, mangoldi tai lehtikaali, tai nokkonen ryöpättynä (luonnollisesti ei enää raw).

Savikka-muhennos (Raw)

  • reilu nippu jauhosavikkaa (pinaattia, mangoldinlehtiä tai lehtikaalia)
  • 2-3 sipulin vartta hienona silppuna
  • 1/2 valkosipulinkynsi puristettuna
  • 2 rkl omenaviinietikkaa
  • ruusuruolaa
  • juoksevaa hunajaa
  • mustapippuria
  • (1/2 tuoretta chiliä)
  • 1 rkl (raaka-)tahinia
  • 1-2 rkl oliiviöljyä
  • tuoretta korianteria silputtuna
  • tuoretta basilikaa


Käytä savikoista vain lehdet, joita pitäisi olla n. pari litraa. Laita lehdet suureen kulhoon ja ripottele päälle n. 1 tl ruususuolaa sekä 1 rkl etikkaa. Sekota lehtiä käsin ja puristele muutaman minuutin ajan, kunnes lehdet pehmenevät. Lisää loput ainekset korianteria ja basilikaa lukuunottamatta ja jatka sekoittamista käsin, kunnes ainekset ovat täysin sekaisin. Silppua joukko korianeteri ja sekoita. Käytin osan muhennoksesta tomaattien täytteenä ja loput tarjosin lisukkeena.



Täytetyt tomaatit
  • 1 tomaatti / ruokailija
  • tuoretta basilikaa
  • (pinjan siemeniä)
  • mustapippuria
  • ruususuolaa
Laita tomaatit kantapuoli alaspäin ja leikkaa toisesta päästä irti "hattu". Koverra sisus pikkulusikalla, kuutioi ja lisää savikkamuhennokseen. Ripottele tomaattien sisään hiukan suolaa ja mustapippuria. Täytä muhennoksella. Koristele halutessasi pinjansiemenillä ja tuoreella basilikalla.

Freesatut valkosipulinkukat:
  • Aukeamattomia tai juuri auenneita valkosipulin tai sipulin kukkia
  • Ruususuolaa
  • Mustapippuria
  • Oliiviöljyä

Höyrytä tai pikapaista kukat oliiviöljyssä kevyesti kypsiksi. Mausta ja tarjoa heti. Nämä eivät muuta kaipaa, mutta jos yrttejä tekee mieli, persiljasilppu ei liene huono lisä.

Jälkkäriksi oli vadelmia, suoraa puskasta. Parasta!






Seuraavaksi suunta on kohti Suomenlahden eteläosaa.  Siitä ja raakailusta veneessä myöhemmin...

4 kommenttia:

  1. jarna, tänks =) Kyllähän täällä maalla kelpaa nyt korjata satoa.

    VastaaPoista
  2. Kiva nähdä täällä taas postaus:-)
    Onneksi sentään jotkut kasvit jatkavat kukoistavaa kasvuaan. Kyllä olisi ihanaa jos olisi oma kasvimaa....Kuumaa oli tosiaankin Suomessa myös reissuni aikana,huh,vaikka olin toivonut vähän viileempää kun täällä on niin kuumaa pitkälle loppusyksyyn saakka.
    Hyvän näköinen annos,ja noi valkosipulin kukat näyttävät hurjan hyviltä!

    VastaaPoista
  3. Yaelian, lämmintä tosiaan on ja saisi mun puolesta jatkua täälläkin vaikka pitkälle syksyyn, mutta pian on kuulemma muutosta luvasta :/ Mutta täytyy ottaa tästä kaikki irti.

    VastaaPoista