torstai 30. syyskuuta 2010

Mansikka-mantelipallot


 
Herkkuhammasta on näköjään viime aikoina kolottanut enemmänkin, kun taas tänne putkahti makea resepti. Meillä tosin on jonkinlainen juhlaputki ollut myös menossa: Neljät synttärit ja yhdet läksiäishippalot, mikä selittää tavallista makeamman elämän.

 
Halusin viedä työkaverin läksiäisiin jotain itselleni (ja kaikille muillekin) mieleistä herkkua ja ajattelin, että pienet herkkupallerot voisivat olla hyvä veto. En juurikaan ole tehnyt makeita raw-pikkuleipiä tai -keksejä, mutta mielessäni pyöri jokin raw macaroon -tyyppinen leivonnainen. Eilen illalla kotoa löytyneet ainekset sanelivat kuitenkin ehdot ja syntyi enemmänkin tällainen cookie dough -tyyppinen pieni makea pala. Taikina oli aluksi todella pehmeää ja rasvaisen tuntuista ja tuomitsin jo herkut vain omaan käyttöön. Pallot kuitenkin jähmettyivät huomattavasti, kun saivat olla jääkaapissa kunnolla yön yli. Lopputulos oli kiinteä mutta samalla murea. Ja jos rakenne minua alussa hiukan mietitytti, niin maku oli jo eilisiltana aivan ihana ja parani vain seuraavana päivänä. Maistui kaikille muillekin.

 
Mansikka-mantelipallot: 
  • 200 g manteleita kuorittuna*
  • 3 rkl juoksevaa luomuhunajaa
  • 3 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
  • 1 rkl kaakaovoita raastettuna
  • 1 kp pakastekuivattuja mansikkahiutaleita
  • 1 tl vaniljajauhetta
  • 1 tl lucuma-jauhetta
  • ripaus Himalaja-suolaa
* Jos haluat käyttää aidosti raakoja manteleita, liota kuorellisia manteleita yön yli ja kuori. Kuivaa mantelit kuivurissa (n. 4 t) tai toisen yön yli ilmavassa paikassa. Nopea vaihtoehto on käyttää valmiiksi kuorittuina myytäviä mantelita, jotka siis on todennäköisesti kuumennettu matkan varrella.

 
Jauha (kuivat!) mantelit jauheeksi monitoimikoneessa, s-terällä. Lisää hunaja, kookosöljy ja kaakaovoi ja jatka sekoittamista huipputeholla, kunnes saat tasaisen taikinan. Toinen vaihtoehto on sulattaa rasvat ja sekoittaa käsin mantelijauhoon. Lisää joukkoon mansikat ja jatka sekoittamista monitoimikoneen huippunopeudella. Jos teet tämänkin vaiheen käsin, jauha mansikat jauheeksi ennen sekoittaimista muuhun taikinaan. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Pyörittele taikinasta pieniä kuulia. Taikina tuntuu tässä vaiheessa rasvaiselta, se on ok. Asettele tasaiselle alustalle ja laita jääkaappiin jähmettymään hetkeksi. Kierittelin omat kuugelini vielä kookosjauhossa ja laitoin tämän jälkeen uudelleen jääkaappiin yön ajaksi.

 

 

 

 
Litistin osan palloista enemmän cookien mallisiksi ja laitoi väliin pari pakastekuivattua mansikkalastua. Aika kiva näinkin.

10 kommenttia:

  1. Tuli jälleen (makean) nälkä lukiessa sun kirjoitustasi. Mistä sä revit kaikki herkkureseptit?! :) Mun piti kysymän, että mistä tuota pakastekuivattua mansikkaa löytyy parhaiten? Ihan tavallisestakin kaupasta (miltä osastolta) vai erikoisliikkeistä?

    VastaaPoista
  2. Virkistävää luovuutta sun keittiössä = )

    VastaaPoista
  3. Nami! Olen joskus tehnyt vähän samantapaista ja tosi herkkua onkin:-)

    VastaaPoista
  4. Maija, rakastan luovaa puuhastelua keittiössä, ja idiksiä syntyy kaiken aikaa. Osa on sitten ihan käyttökelposiakin :) Pakastekuivattuja mansikoita saa ostaa tavallisista isoimmista marketeista nimellä Strawberry Flakes. Löytyvät kuivahedelmähyllyltä. Eivät ole luomua, mutta niistä jauhettu jauhe sopii moniin raw-leivonnaisiin, koska se sekoittuu muihin aineksiin hyvin ja sitoo nestettä.

    Taru, kiitos :)

    Yaelian, erilaiset herkkupallot ovat kyllä sellaisia perusjuttuja, mutta yllättävän harvoin niitä teen.

    VastaaPoista
  5. Hei noi cookies versiot muistuttaa hieman macaronseja!! Ahh mikä idea! Raw macaronsit!! Voi kunpa mun rakas monitoimikone tulisi huollosta pian! Tätähän pitääkin testata! Punajuuresta saisi hyvän vaaleanpunaisen värin! hmmm... mistäköhän keltainen.. ja vihreä..

    Olen nyt tämän viikon pärjännyt ilman blenderiä ihan ok.. aamiaiseksi luomuluonnonjogurttia ja marjoja ja nyt tein itse mantelimaitoa (kävin surauttamassa naapurissa) ja mysliä ja ajattelin kokeilla myös viilin valmistamista raakamaidosta ja maitohappobakteereista. Mitä muuten luulet, onnistuuko hapattaminen noin? Kaikissa viilin ohjeissa sanotaan että hapattamiseen käytetään valmista viiliä. Eikö se nyt ole sama tyhjentää yksi kapseli raakamaitoon, kun kerta samalla tavalla voi hapattaa pähkinöistäkin jugea? Tuntuisi jotenkin hölmötä valmistaa itse viiliä viilistä...

    VastaaPoista
  6. Katja, kuten sanottua, on varmaan ihan hyvä välillä joutua muuttamaan omia rutiinejaan ja löytää uusia vaihtoehtoja.
    Viiliä ja pähkinäviiliäkin olen valmistanut aina vain käyttämällä "siemenenä" oikeaa viiliä. En osaa sanoa, minkälaiseen lopputulokseen pääsisi maitohappobakteerivalmisteella. Viilin ja jugen bakteerikantahan ovat erilaisia. Mutta kokeile ihmeessä ja kerro, miten kävi. Kiinnostavaa!

    VastaaPoista
  7. Hö, luulin kirjoittaneeni tämän jo monta tuntia sitten, mutta en näemmä aamusella muistanut täyttää kaikkia kenttiä ja tämä unohtui johonkin sivupalkkiin...

    Mutta joo, pointtina oli kiittää reseptistä - hyvää oli! Käytin tosin kuivattujen marjojen sijaan marjajauhetta, ja se meinasi vähän vesittää koko projektin - tai no, pikemminkin kuivattaa. Mutta eipä siinä, lisää öljyä ja hunajaa sekaan... :)

    VastaaPoista
  8. Tiia, kiva kuulla että maistui kuitenkin. Joo, luulempa että marjajauheiden kanssa täytyy vähän säätää, mutta muutenhan ne ovat paljon parempi vaihtoehto kuin ulkomailta tuodut pakastekuivatut jutut.

    VastaaPoista
  9. Naam! Uskomattoman makuisia, kiitos ohjeesta.
    Yksi kysymys tuli mieleeni:
    Onko vaihtoehtoa jolla voisi korvata osan manteleista(/pähkinöistä)?

    VastaaPoista
  10. Anonyymi, jos tarkoitat korvaamista jollain ns. viljatuotteella, niin mieleen tulee ensimmäisenä idätetystä ja kuivatusta tattarista jauhettu jauho. Pienen osan voinee korvata myös kaurahiutaleista jauhetulla jauheella, mutta itse koen kaurajauhon isompina määrinä vähän karvaaksi. En siis itse ole kokeillut manteleiden/pähkinöiden korvaamista, joten varmuudella en voi sanoa lopputuloksestakaan mitään. Mutta kiinnostavaa kuitenkin!

    VastaaPoista