keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Manteli-pannacotta ja tyrnikastiketta

Panna cotta on italialainen kermahyytelö. Keitettyä kermaa sakeutettuna liivatteella siis. No, ei meidän keittiössä. Itsenäisyyspäivän aterialle tein oman versioni kermaherkusta. Kerman sijaan käytin paksua mantelimaitoa ja hyydyttämiseen agar agar -jauhetta (Punnitse ja Säästä). Kaakaovoi teki herkusta ihanan täyteläisen. Mutta parasta oli kuitenkin aromikas tyrnikastike, joka toi kontrastin vienolle mantelivanukkaalle. Paksu ja vähän kiisselimäinen kastike oli sekä superherkullista että super-ravinteikasta, koska tyrnin lisäksi laitoin siihen jauhettuja gojimarjoja. Gojit ja tyrni ovat muutenkin hyvä yhdistelmä ja kastike toimisi ihan sellaisenaankin.

Juhla-aterialle hyydytin vanukkaat koristeellisissa silikonimuoteissa. Osan lusikoin kuitenkin suoraan tarjoiluastioihin eli vanhoihin grogilaseihin ja lisäsin tyrnikastikkeen päälle. Näyttävää tarjottavaa näinkin (kuvaa en valitettavasti jaksanut näpsäistä).

Manteli-pannacotta
  • 0,75 dl paksua mantelikermaa (ks. ohje alla)
  • 2,5 dl luomuomenamehua
  • 3 tl agar agar -jauhetta
  • 1 rkl vaniljauutetta
  • 2 tl psylliumjauhetta
  • 1/4 tl ruususuolaa
  • 4 rkl juoksevaa mietoa luomuhunajaa
  • 1 dl sulatettua kaakaovoita

Mantelimaito:
Paksuun mantelimaitoon tarvitset 3 dl manteleita liotettuna väh. 12 t
1 l vettä
tiheäsilmäinen siiviläpussi ("nutmilkbag") tai harsokangas

Jos haluat aivan valkoista mantelimaitoa, kuori mantelit ennen blendaamista. Itse en kuorista välitä ja blendasin sellaisenaan. Blendaa mantelit ja vesi mahdollisimman hienojakoiseksi seokseksi eli blendaa riittävän pitkään. Kaada manteliseos siivilän läpi ja puristele mantelimassa mahdollisimman kuivaksi. Itse sain n. 7,5 dl valmista maitoa.

Sekoita kattilassa 2,5 dl luomuomenamehua ja agar-jauhe. Kuumenna sekoitellen kiehumispisteeseen ja keitä miedolla lämmöllä, kannen alla 5 min välillä sekoitellen.

Sulata kaakaovoi vesihauteessa juoksevaksi.

Kaada mantelimaito takaisin blenderiin ja sekoita siihen ruususuola, hunaja ja vanilja. Jos tehosekoittimellasi on mahdollista, blendaa samaan aikaan matalalla teholla ja kaada sekaan ensin psylliumjauhe, sitten kaakaovoi ja lopuksi agar-liemi. Omassa blenderissäni on kannessa avattava tulppa/korkki tätä varten. Nosta lopuksi kierroksia ja blendaa seos kunnolla sekaisin. Jos blendaus ja ainesten lisäily ei onnistu yhtä aikaa, lisää aineset em. järjestyksessä ja blendaa välillä huipputeholla.

Tarkista maku ja kaada manteliseos muotteihin tai annosmaljoihin jähmettymään.

Tyrni-gojikastike:
  • 2,5 dl pakastetyrnejä
  • 2,5 dl vettä
  • 1 rkl goji-marjoista jauhettua jauhetta
  • 4 rkl (tai enemmän) juoksevaa mietoa hunajaa
  • 1 - 1,5 tl psyllium-siemenjauhetta (riippuen, miten paksua haluat)
  • 1 tl kylmäpuristettua manteliöljyä tai muuta mietoa öljyä
  • (pienen pieni hyppysellinen ruususuolaa)
Sulata tyrnit ja blendaa veden kanssa sauva- tai tehosekoittimella mahdollisimman hienojakoiseksi. Siivilöi seos tiheäsilmäisen siivilän läpi. (Käytä kuorikuitu ja siemenet esim. leipä- tai kräkkeritaikinaan. Superravintoaineita ei kannata heittää pois).

Jauha goji-marjat tehosekoittimella tai vanhalla kahvimyllyllä (kuten itse tein). Sekoita loput ainekset tyrnimehuun ja sauvasekoita tai blendaa riittävän pitkään niin, että saat tasaisen kiiltävän kastikkeen. Öljylisä vastaa nimenomaan tästä kiillosta. Itse käytin siis kylmäpuristettua manteliöljyä, jota minulla on erikoisherkkuja varten. Myös mieto kylmäpuristettu rypsiöljy tai vastaava käy. Pieni suolahippunen syventää kastikkeen makua, mutta sen voi jättää poiskin.



Tarjosin hyytelöt tyrnikastikkeen ja fiksujen pipareiden kanssa ja olin ihan joulufiiliksissä.

11 kommenttia:

  1. Ihanan nätti ja hyvältä kuulostava(mulla muuten samanlainen muotti...)
    Tyrniä täällä saa ikävä kyllä vain kosmeettisissa tuotteissa,joten joutuisin käyttämään muuta marjaa jos tätä tekisin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä näyttää herkulta! Itse tein juuri tyrnikiisseliä ja hyvin maistui pojille:) Kuvat on taas niin ihanat sinulla!

    VastaaPoista
  3. Yaelian, tyrni taitaa olla pohjolan juttuja, kuten lakkakin. Mutta hyvä kastike tulis varmaan jostain muustakin voimakkaan makuisesta marjasta..

    Kaisu, kiitos :) Kastike maistui meilläkin lapsille erityisesti. Itse on kyllä myös fani.

    Elina, juu kyllä mulla toi haaste oli mielessä, en vaan ennättänyt eilen vielä laittaa. Nyt pitäis olla siellä. Vähän hassussa muodossa tosin :/

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, sä kyllä jaksat yllättää joka kerta, taas tosi herkku resepti! En ole pitkään aikaan tehnyt mitään raw herkkuja, toivottavasti pian ehtisin kun on niin paljon kaikkea ihanaa taas mitä haluaisin kokeilla. Mistä muuten saa psylliumia? Oon tainnut kysyä aiemminkin, ihan vieras aine mulle.

    VastaaPoista
  5. Katja, kiitti! Itsekin tykkäsin. Psylliumia ostin jauheena ihan K-marketista tais olla Kampin K. P&S:stä saa myös jauhamattomia siemeniä.

    VastaaPoista
  6. Näyttää ja kuulostaa aivan mielettömän hyvältä! Onnea kilpailun voitosta :)

    VastaaPoista
  7. Onnea ruokahaasteen voittajalle!

    VastaaPoista
  8. Onnittelut joulukuun ruokahaasteen voitosta! Nyt terästäydytään odottelemaan sitten tammikuun haastetta :)

    VastaaPoista