torstai 13. tammikuuta 2011

Porkkanapyörykät ja parsakaalihöystö


Välillä vähän arkisempaa meininkä. Tämä on ollut yksi suosikkiaterioistani kylminä talvikuukausina. Raakaruokaa, jossa on lämmin fiilis. Molemmat lajit vaativat pientä kuivattelua, mutta se onnistuu ihan normiuunin alaosassakin.


Porkkanapallerot ovat yksi ensimmäisistä kehittelemistäni raw-pyöryköistä, enkä ole kyllästynyt niihin vieläkään. Erittäinkin lapsiystävällisiä jo tällaisenaan, mutta joskus olen kypsentänyt osan paistinpannulla kookosöljyssä, miedolla lämmöllä. Silloin ovat maistuneet jälkikasvulle vieläkin paremmin. Kestävät hyvin myös pakastamista.

Porkkanapallerot

3 kp porkkanakuitua mehustamisesta tai kuivaksi puristettua hienoksi raastettua porkkanaa
2,5 dl jauhettuja hasselpähkinöitä
1 paprika
7 aurinkotomaattia (öljyyn säilöttyjä)
50 g juuriselleriä raastettuna
2 valkosipulinkynttä
1/2 dl kuivattuja sipulihiutaleita tai 1-2 kevätsipulia
mustapippuria
1 rkl tamaria
1 tl ruususuolaa tai tarpeen mukaan
2 tl juoksevaa hunajaa tms.
1 rkl balsamicoa
1 tl savupaparikajauhetta
1 rkl psylliuminsiemeniä jauhettuna

Yhdistä kaikkia ainekset psylliumia lukuunottamatta ja jauha sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Lisää psyllium ja sekoita hyvin. Taikinan tulisi olla kohtuu kiinteää. Pyörittele pienehköjä pyöryköitä. Voit tarjota hetikin, mutta parempia tulee, kun kuivattelet uunin alaosassa tai kuivurissa pari tuntia.

Tämä on kaaliruokien aatelia. En ole mikään erityinen raa'an kaalin ystävä, mutta oikein valmistettuna siitä saa todella hyvää. Salaisuus on marinointi ja kevyt kuivatus sekä hyvä kastike. Parsakaalin lisäksi olen laittanut toisinaan myös ohueksi viipaloitua ruusukaalia. Ihan mieletön combo syntyi, kun sekoitin valmiin höystön sekaan papaijansiemenkastiketta. Sen tilalla voi kuitenkin käyttää ihan vain oliiviöljyä ja balsamicoa. 

Parsakaalihöystö (papaijansiemenkastikkeella)

1 parsakaali
1 fenkoli
1/2 (makeaa) sipulia
2 valkosipulinkynttä
mustapippuria
1/2 sitruunan mehu
1/2 sitruunan kuori raastettuna
1/2 dl hiivahiutaleita
1/2 dl kuorittuja hampunsiemeniä
1 tl luomusinappia
1 tl juoksevaa luomuhunajaa
1/2 tl laatusuolaa

(papaijansiemenkastiketta)

Höylää kasvikset mahdollisimman ohuiksi, mieluiten mandoliinilla. Näin myös parsakaalin varret saa käytettyä. Sekoita kasvisten joukkoon muut ainekset ja jätä joko marinoitumaan n. 2 tunniksi tai levittele uunipellille ja kuivattele uunin alaosassa 50 asteessa uuniluukku raollaan. Kuivattaminen parantaa ehdottomasti makua ja rakennetta.

Lisää lopuksi sekaan joko kylmäpuristettua 2 dl papaijansiemenkastiketta tai reilu loraus kylmäpuristettua oliiviöljyä ja hiukan balsamiviinietikkaa . 


Ps. Ensi viikon Hesarissa ihmetellään torstain ruokasivuilla sitä, että jotkut syövät kaiken ruokansa raakana. Juttuun saattaa kätkeytyä myös yksi Kameleontti ;)

21 kommenttia:

  1. Kivat porkkanapyörykät! Huomasin,ettet ollut lainkaan laittanut noihin öljyä,mutta taisivat olla kuitenkin mehevät.Ui,olisi kiva lukea se Hesarin juttu! Toivottavasti se näkyy tavallisessa Hesarin nettisivuilla (siis ei vaan digilehdessä)

    VastaaPoista
  2. Taas on ihan mielettömän herkullisen näköisiä ruokia. Tuon Parsakaalihöystön menenkin heti laittamaan tekeytymään, niin saan siitä itselleni oivan lounaan. Kaikkia aineitakin näyttää löytyvän kaapista. Paitsi ei tuota papaijansiemenkastiketta. Olen kyllä papaijan ystävä ja syön sitä aika usein avokadon ja salaatin kanssa lounaaksi, mutta nuo siemenet... Kerran ajattelin niitä poistaessani, että voikohan näitä syödä. Luettuani siemenkastikepostauksesi maistoin rohkeasti yhtä siementä. Se maistui minun makuuni aika oudolta, joten minun kohdallani tuo siemenkastike taitaa jäädä tekemättä. Vai muuttuuko maku jotenkin kun kaiken ajaa hienoksi?

    Mikä on muuten suhteesi uuteen kuivuriisi, kun suosittelet uunikuivatusta.

    Arvasin heti, kun näin eilisessä Hesarissa vinkin raakaruokajutusta, että olet siinä. Odottelen torstaita.

    VastaaPoista
  3. mistä suomessa saisi psylliumin_siemeniä_? ruotsissa olisi go greenilläkin..

    VastaaPoista
  4. Yaelian, ei ole tosiaan ylimääräistä öljyä, vaan rasva tulee pähkinöistä ja aurinkokuivatuista tomaateista (öljyyn säilötyistä). Joo, en tiedä, miten tulee Hesarin juttu näkymään, mutta voin referoida parhaat palat :)

    Kuitin Koivu, toivottavasti oli hyvä lounas :) Hauska kuulla kommentteja papaijansiemenistä. Ne Ovat erikoisen makuisia. Kastike ei kuitenkaan maistu ihan samalle, vaan mielestäni sellaiselle jännän sinappiselle, vähän kuin rucola tai vesikrassi. Mutta tohon parsajuttuun sitä ei tosiaankaan välttämättä tarvitse. Käytän kuivuria paljon, mutta koska se on mallia pyöreä, joskus uunissa kuivaaminen on edelleen kätevämpää. Lähinnä silloin, kun ei tarvitse kuivatella pitkää aikaa ja kuivatettava juttu on sen kokoinen tai mallinen, ettei mahdu kuivuriin, esim. piiraspohja.
    Heh, saa nähdä millainen Hesarin jutusta tulee, olen nähnyt siitä vain oman osuuteni ja toimittaja haastatteli muitakin.

    Kafi, psylliumia saa jauhettuna onneksi ihan peruskaupoistakin, vähän isommissa s-marketeissa ja k-supereissa sitä ainakin on. Kannattaa katsoa gluteenittomien tuotteiden hyllystä. Punnitse ja Säästästä saa myös kokonaisia psylliumin siemeniä tai mitä ne nyt onkaan (psyllium husks). En ole kokeillut niitä. ... Joo onhan se Ruotsi meitä askeleen edellä.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa perusruokaa! Ja toi on kyllä niin totta, että kaalien maku ja rakenne on parhaimmillaan marinoinnin ja kuivattelun jälkeen.

    Jahas, no onpas hyvä syy ostaa Hesari ensi viikolla! Mahtavaa :) Ei oo tullut pahemmin luettua saatika ostettua lehtiä aikoihin!

    VastaaPoista
  6. Eipä tarvitse enää miettiä mitä huomenna tekisi ruoaksi,pallerot menee kokailuun:)Ja hienoa tuo Hesarin juttu:)

    VastaaPoista
  7. Katja, sullahan on ollu nää kaalihommat myös hyvin hyppysissä!

    ansku, toivottavasti maistuu :)

    VastaaPoista
  8. haa!
    just eilen mietin hesarin ruokasivuja lukiessani, että mahtaako sinne tulla ikinä raakaruoka-juttua, nyt kun olen yrittänyt hieman jo perehtyä aiheeseen enemmänkin.
    ja kuinka ollakkaan, tilauksesta näemmä ;D

    VastaaPoista
  9. Miisa, Hesari on kieltämättä vähän jälkijunassa aiheen kanssa ja linja tuntui muutenkin olevan aika kriittinen...

    VastaaPoista
  10. Kiitos reseptistä, menee ehdottomasti ensi viikon ruokalistalle! :) Uskon että taatusti maistuu meidän perheen pikkumiehelle, mutta saattaapa jopa mennä isommalle pojalle (ihan tuolle aikuiselle, siis) :D

    VastaaPoista
  11. Juille, meidänkin "iso poika" on tykännyt :)

    VastaaPoista
  12. Yaelian, kiitos! Aihe hiukan enemmän sesongin mukainen :)

    VastaaPoista
  13. nämä pallerot maistui koko perheelle:)

    VastaaPoista
  14. Heipsan! : ) Ihana tämä blogi, jos ei kaikki niin monta hyödyllistä ruokaa olet tehnyt. Itselläni on allergiaa juureksia kohtaan, perunaa ,porkkanaa jne. Pystyisitkö keksimään ruoan tai reseptin jossa käyttäisit Kokonaan raakoja aineksia (ilman että tarvitsisi sulattaa mitään tai ostaa mitään purkissa valmiina) voi olla rankka pyyntö, etenkin kun mitään ei sais kokkailla tai paistaa, mut ittellään on pääsääntönä että en söis mahd. mitään teollisesti pakattua/pitkälle tuotettua tms. joten olisko mahdollista et pystyisit rikastuttamaan elämää täälläpäin :3

    VastaaPoista
  15. Ahmatti, kiitos kivasta palautteesta :) Mitä tarkoitat kokonaan raa'alla? Suuri osa ruoistani on tehty tuoreista tai kuumentamattomista raaka-aineista. "Purkista" tulevat lähinnä kylmäpuristettu öljy, mausteet jne. Toki prosessoin aineksia sitten itse esim. hapattamalla, kuivattamalla, marinoimalla jne. Ja onko sinulla joku tietty ruoka mielessä?

    VastaaPoista
  16. Noista leivistä tms. on tullu mukavaa virkistystä elämään kyllä, mutta olisin kyllä kiinostunut ihan olisko mitään yleispätevää keittoa esimerkiksi jonka pystys valmistaa täysin raakana, esim sosekeittoa? Kookosta käytän sillontällön ku rahat riittää ostamaan tuorehyllyltä kookoksen, mutta niiden avaaminen on vähän kinkkistä vaikka jättiläismäinen veitsi löytyykin (pelkään aina rusentavani sormet.. )

    VastaaPoista
  17. Ahmatti, mulla on ollut keitto-postaus jo jonkin aikaa odottelemassa, mutta odottelee vielä sopivia kuvauskelejä... Eli tulossa on :)

    VastaaPoista
  18. Koitin etsiä tänään hesarista tuota tuoreruokajuttua, mutta siellä vaan häädettiin vilua ja nälkää lammaspadan turvin sekä keiteltiin pakkaskeittoja. Pettymys :( Ehkä raakaruoat on siirretty ensi viikolle..?

    VastaaPoista
  19. No niinpä. Seuraavan postauksen kommenttiboxissa on lisää asiasta.

    VastaaPoista