sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannusyön Mango-inkiväärikakku ja muita herkkuja


Juhannuksen vietto tapahtui tänä vuonna kompaktisti aattoiltana, sillä tänään sunnuntaina ollaan jo kotona pesemässä ja pakkaamassa lasta kesäleirille. Ennätimme kuitenkin hyvin nauttia perinteisistä menoista: uimisesta ja laiturilla paistattelusta, saunomisesta, grillailusta ja yhdessä oleilusta maalla. Kattaus ulottui sopuisasti isoisän makkaroista meikäkäisen raakasalaattiin ja kielet sulattavaan inkiväärimangokakkuun. 


Olen usein tehnyt vegevaihtoehdoksi  Raw Chorizoja (ohje löytyypi kirjasta), mutta tänä vuonna teki mieli hiillostaa jotain grillissä.  Kannen alle päätyi sitten Home Made Tofumakkaroita ja marinoituja munakoisoja. 


Vegemakkaroissa täydellisen reseptin kehitystyö on vielä vaiheessa. Yritys olisi saada aikaiseksi napakka makkara ilman gluteenia ja pähkinöitä. Ei ihan helppo nakki kotikonstein, mutta työ jatkuu. Maku oli jo melko kohdallaan, mutta rakenne vaatii edelleen säätämistä.  


Inkivääri-mangokakku sen sijaan oli napakymppi: simppeli, nopea ja herkullinen. (Valmistui alusta lähtien juhannusaattona ennen klo kahdeksaa, enkä herännyt ennen viittä leipomaan :)


Olen yhä vieraantuneempi raakailuun joskus yhdistyvästä ehdottomuudesta ja tämäkin torttu on semiraaka. Halusin keventää mantelipohjaa, mihin usein käytän idätettyä tattaria. Jostain matkaan tarttui vinkki vaihtaa tilalle amaranttipoppareita ja voin vain todeta, että ne toimivat täydellisesti. Pohjasta tuli kevyt, rapea ja maukas. Täyte on sitten oikeastaan pelkkää mangoa, jonka kookosöljy jähmetti leikattavaan muotoon.


Inkivääri-mangokakku (Semiraaka)


Pohja:
  • 1/2 l paahdettua amaranttia eli amaranttipoppareita
  • 3 dl manteleita
  • 2 dl kokonaisia taateleita
  • ripaus suolaa
  • 1 tl jauhettua inkivääriä

Rouhi mantelit monitoimikoneessa. Lisää taatelit ja suola, aja massaksi. Lisää amarantti ja inkivääri ja jatka sekoittamista, kunnes saat kiinteän taikinan. Painele 25 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan. Valmista täyte:

Täyte:
  • 3 kypsää (!) mangoa
  • 1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
  • 1,5 dl sulatettua kookosöljyä
  • 1 tl psylliumjauhetta tai 1 rkl kokonaisia kuorittuja siemeniä
  • hunajaa tarvittaessa maun mukaan

Viimeistelyyn: kookoshiutaleita ja hienoksi rouhittua mantelia

Raasta inkivääri ja kuori ja kuutioi mangot. Laita tehosekoittimeen ja soseuta. Lisää psyllium ja sula kookosöljy ja tehosekoita sileäksi. Tarkista makeus ja lisää hunajaa tarvittaessa varsinkin jos mangot eivät ole kovin makeita. Kaada pohjataikinan päälle, tasoita pinta ja viimeistele kookoshiutaleilla ja mantelirouheella. Siirrä jääkaappiin ja anna jähmettyä pari tuntia.


Juhannuspäivä alkoi vähän sateisena, mutta kävin silti kasvimaalla keräilemässä sesogin hortaa.

Jauhosavikkaa, pihasauniota, punapeippiä ja maahumalaa sekä villiintynyttä korianteria.

Vesiheinästä piti joku toinenkin.

Pihasaunio-mummokurkut.



10 kommenttia:

  1. Ihanat juhannusherkut sielläkin :) Kakku oli varmasti oikein raikas. Vegemakkaroiden tuotekehittelyprosessia odotellessa! :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä makkarantekoon ja jäänkin odottelemaan ohjetta.Edelliset makkarani taisivat olla seitan-makkaroita ja siitä on jo aikaa.Mangokakku on ihanaa,vähän samantapaista on joskus tullut tehtyä.
    Ja niin kauniin kesäistä! Muutama päivä niin minäkin sitten olen jo kesäisissä Suomen maisemissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seitan antaa mainion rakenteen vegemakkaroihin, mutta muuten en oikein siitä piittaa, joten yritän keksiä muita vaihtoehtoja. Ja tervetuloa Suomeen! Hellettä luvassa :)

      Poista
  3. Kiva että postaat näitä ns. tavallisten kuolevaisten semiraakoja reseptejäkin ;) Itse koen joskus syyllisyyttä siitä, etten ehdi tai jaksa syödä niin raakapainotteisesti kuin mikä tekisi keholle hyvää, ja siksi tykkäänkin juuri tällaisesta ei-niin-ehdottomasta meiningistä. Kokonaisuushan on kuitenkin tärkein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että tätä helppoa semiraakaa linjaa on luvassa jatkossakin, sillä oma suuntani on tällä hetkellä taas raa'asta kypsempään. Kuten sanoit kokonaisuus ratkaisee ja siihen vaikuttaa niin moni asia. Oma kehoni kaipaa jälleen kypsää raa'alla höystettynä.

      Poista
  4. hyvä idea toi pihasaunio noihin kurkkuihin kun niiden lehdet eivät maistu sille ananakselle kuten kukinnot vaan enemmän fenkolin tai tillinlehdille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman havainnon olen tehnyt. Ja aika reippaasti niitä saa lisätä, että mausta saa kaiken irti.

      Poista
  5. Hei Outi!
    Näin tänään Mango-kakun reseptesi Cocovin sivuilla ja päätin heti kokeilla sitä.Muunsin hiukan reseptiä,mutta kakusta tuli aivan ihana.Kaikki 7 vierastani,joista kukaan ei ollut koskaan ennen kuullutkaan raakakakusta ihastuivat myös kovasti!Joten kiitos vaan reseptistä! :) Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla! Meilläkin koko suku söi hyvällä halulla juhannuksena. Eikä kyse todellakaan ole raakailijoista! :D

      Poista