tiistai 6. elokuuta 2013

Karamelli-kookospallot



Kookoshiutaleet tuntuvat mielestäni hitusen kulahtaneilta raw herkkujen raaka-aineena. Törmäsin kuitenkin Nouveau Raw -blogissa suolakaramelli-macaroonien ohjeeseen. Amie Suen keittiössä peruspalleroihin oli saatu uutta kierrettä ja vaikuttivat sen verran kielen mennessään vieviltä, että pakkohan niitä oli testata.

Macaroons tuo tällä hetkellä ensimmäisenä mieleen ne söpöt ranskalaiset pikkuleivokset. Raw food -ohjeissa esikuvana ovat kuitenkin kookos-macaroonit, jotka ovat amerikkalaisissa ohjeissa tavallisempia manteli-marenkitaikinaan verrattuna. Itsekin maistelin ensimmäiset macaroonit kookosversioina Amsterdamissa jo vuosia ennen kuin olin kuullutkaan karamellin kepeistä ranskalaisserkuista.

Alkuperäisessä reseptissä taikina suorastaan tihkuu agavesiirappia. Karamellin himoissani korvasin agaven vaahterasiirapilla ja vähensin samalla makeutuksen määrää roimasti. Karkkihampaani on nykyisin melko vähään tyytyväinen. Toffeista meininkiä tuomaan lisäsin mulpereita, jotka yhdessä lucuman kanssa tuovat myös pehmeää ja luonnollista makeutta. Ohjeen pekaanit vaihtuivat saksanpähkinöihin ja palleroiden kuivattelut unohdin kokonaan. Kookosvoin ansiosta pikku leivonnaiset pysyvät hyvin kasassa muutenkin. Sen sijaan lisäsin pintaan pari raitaa pehmeän suklaista kuorrutetta. Kreditit silti Amie Suelle herkullisesta ohjeesta, jota tulen varmasti tekemään myös jatkossa.


Karamelli-kookospallot


  • 2,5 dl saksanpähkinöitä TAI pekaanipähkinöitä
  • 7,5 dl kookoshiutaleita
  • 0,5 dl lucuma-jauhetta
  • 1,75 dl vaahterasiirappia
  • 2 tl luonnon vaniljajauhetta
  • 0,75 dl kookosvoita (ohje alla)
  • 11/4 tl laadukasta suolaa
  • (1,5 dl mulperin marjoja)


Kuorrutus:

  • 3 rkl kaakaovoita
  • 1 rkl carob-jauhetta tai raakakaakaojauhetta
  • 1 rkl vaahterasiirappia

Tehosekoita saksanpähkinät tai pekaanit monitoimikoneessa rouheeksi. Lisää kookoshiutaleet ja lucuma ja tehosekoita hienojakoiseksi seokseksi. Lisää loput ainekset ja aja tasaiseksi taikinaksi. 
Muovaile taikinasta palloja ja laita jääkaappiin jähmettymään. Valmista sillä aikaa kuorrute:
Sulata kaakovoi vesihauteessa ja vatkaa joukkoon carob (tai kaakaojauhe) sekä vaahterasiirappi. Tirauta kuorrutetta pallojen päälle ja siirrä takaisin viileään. Säilytä kannellisessa rasiassa jääkaapissa tai pakasta.

* Kookosvoi:

Tehosekoita 2,5 dl kookoshiutaleita ja jatka niin kauan, että ne muodostavat tahnan. Jos hiutaleet eivät hyvästä yrityksestä huolimatta tahdo muuntua voiksi sellaisenaa, lisää 1 - 2  rkl neitsytkookosöljyä ja jatka sekoittamista tahnaksi.




Tämä pikku vadelma-karamellipallo on matkalla Eko-hiusnäytökseen, joka järjestetään huomenna keskiviikkona klo 18 Hiusgalleriassa Senaatintorin kupeessa. Tsekkaa oheinen mainos ja tule paikalle! Herkkuosastolla tarjolla myös mm. aprikoosi-falafeleja, cashew-dippiä ja raw viininlehtikääryleitä. Lisäksi luomuviiniä, DJ ja tietysti niitä hiuksia ja luomuvärejä.

Hiusgallerian luottokampaajani Mirva on jo vuosia vastannut meikäläisen hiustyylistä ja -väristä ja viime ajat salongin takahuoneesta on värjäyskerroilla leijaillut mausteinen neilikan, santelin, nokkosen, indigon ja ties minkä muiden yrttien tuoksu. Voin vain lämpimästi suositella, sillä itse olen ollut kasviväreihin enemmän kuin tyytyväinen!


6 kommenttia:

  1. Macaron vs. macaroon:

    http://theresnoplacelikeoz.com/macaron-vs-macaroon-whats-the-difference/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarkennuksesta! Ja sittenhän on vielä toi makaroni ;) Anyways, käsittääkseni molempien leivonnaisten esi-isä löytyy alunperin Italiasta, ja eri maissa siitä on lähtenyt kehittymään erilaisia versioita.

      Poista
  2. Kivat pallerot:) Minä taas en millään kyllästy kookoshiutaleisiin;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä pidän kookoksesta enemmän suolaisissa resepteissä. Niihin en kyllästy koskaan :)

      Poista