tiistai 20. elokuuta 2013

Päärynä Rosmariini White Pizza (gluteeniton)


Pieni blogi-hiljaisuus kätkee taakseen mylläkän privaattipuolella. Elämme keskellä muuttokaaosta! Kokkiveitset, Vitamix ja muut elämän välttämättömyydet käärittiin pakettiin ja kärrättiin ihan uuteen osoitteeseen. Parinkymmenen vuoden elo Helsingin Töölössä on nyt vaihtunut esikaupunkielämään, omaan pikku pihaan, yläkertaan ja alakertaan ja mikä tärkeintä: huomattavasti isompaan keittiöön! Testasin sen tänään in full action, kun kokkailin lounastarjoiluja erääseen tilaisuuteen. Toimii, vaikka edelleen kyllä tuntuu, kuin olisi kylässä omassa kodissaan ja osa kamoistakin leikkii vielä kuurupiiloa. 


Onneksi on ihania ystäviä, jotka ovat olleet suureksi avuksi. Varsinaiseen muuttopäivään olin varautunut tuhdilla purtavalla koko talkooväelle, ja viimeisenä iltana vanha keittiö muuttui pizza-tehtaaksi. Uuni hehkui ja taikinat kohosivat. Liedellä kupli tomaattisoosi. Normi-pizzan lisäksi tein gluteenitonta ja vegaanista päärynä-rosmariini -pizzaa, alunperin lähinnä itselleni, mutta palat hupenivat nopeaan tahtiin myös muiden lautasille. Pohja onnistui aivan loistavasti, siitä tuli juuri oikealla tavalla sitkeä ja rapea. Harmi kyllä en ennättänyt laittaa ohjetta kovin tarkasti muistiin ja se tulee nyt vähän sinne päin -versiona. Kokeilu tapahtukoon siis omalla vastuulla. 


Päärynä Rosmariini Pizza (gluteeniton, vegaaninen) 

1 pyöreä pizza

Pohja:

  • 3 dl vettä
  • 1/2 pss kuivahiivaa
  • 1 tl laadukasta suolaa
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 2 tl kookossokeria tai vastaavaa makeutusta
  • 2 dl teff-jauhoja
  • 1 dl tapioca-tärkkelystä
  • 1/2 dl psylliumin siemeniä jauhettuna
  • 1/2 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä

Kuumenna vesi n. 40 asteiseksi. Sekoita suuressa kulhossa vesi ja kuivahiiva ja anna seistä hetki. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa keskenään. Vatkaa taikinanesteen joukkoon ensin lankavispilällä ja lopuksi puukapustalla. Taikinan tulisi olla paksuhkoa puuroa. Lisää tarvittaessa nestettä tai teff-jauhoja. Vatkaa lopuksi joukkoon öljy voimakkasti sekoittaen. Jätä kohoamaan peitettynä n. 1/2 tunniksi. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Valmista sillä aikaa täyte:

Täyte:

  • 1 napakka päärynä
  • 1 pieni punasipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 dl hasselpähkinöitä
  • 1 rkl balsamiviinietikkaa
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • mustapippuria
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • kuivattua tai tuoretta rosmariinia ja timjamia 1 - 2 tl kumpaakin
  • 2 rkl kookoskermaa
  • 1 dl raastettua tuoretta kookosta tai kookoslastuja hieman murskattuna
  • 1/4 tl laadukasta suolaa


Leikkaa päärynä ohuiksi viipaleiksi. Sukaloi sipuli ja murskaa valkosipuli. Rouhi hasselpähkinöitä hieman. Sekoita kaikki ainekset suuressa kulhossa kookoskermaa- ja raastetta/lastuja lukuunotttamatta. Sekoita pienemmässä kulhossa kookokset keskenään ja mausta suolalla.

Sekoita kohonnut pizza-taikina tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla päälystetylle pellille. Muotoile öljytyin käsin taikinasta ohut pyöreä pohja. Ripottele sille tasaisesti kookos-seos ja levitä sen päälle päärynäseos.
Laita pizza 250 asteiseen uuniin ja paista n. 5 min. Alenna lämpöä 225 asteeseen ja jatka paistamista, kunnes pohja on saanut väriä. Tarjoa lämpimänä.



Ihana kesä jatkuu vielä ja nyt etelän puoleisella takapihalla, jossa aamun viileys vaihtuu puolen päivän aikoihin paahtavaan helteeseen. Täydelliset olosuhteet siis nauttia kesästä viimeiseen pisaraan. Ruokakuvaaminenkin on suorastaan naurettavan helppoa, kun lääniä ja valoa riittää. 



8 kommenttia:

  1. Onpa herkulliselta vaikuttava, hieman eksoottinenkin, pitsa! Nam.

    Uusi koti vaikuttaa ihanalta omine pihoineen ja isoine keittiöineen. Muuttokaaos on vähän turhankin tuoreena vielä omassa muistissa... :) Täälläkin taas kohta pakataan omaisuus muuttolaatikoihin ja suunnataan takaisin Pohjois-Karjalaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutto silloin tällöin pitää kyllä vireessä, mutta kun arki alkaa pyöriä siinä sivussa, niin stressin sieto joutuu kyllä koetukselle. Onneksi köökki toimii jo :)

      Poista
  2. Pitäisi opetella noita gluteenittoman keittiön saloja, kun aina joskus siihen on tarvetta. Nytkin oli aineslistalla aika monta minulle lähinnä niminä tuttua ainesosaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, gluteenittomuus on (jälleen) oma taiteenlajinsa, joka tarjoaa lukuisia luovia haasteita. Mutta yllättäväm simppeliä sekin on, kunhan on saanut tarvittavat ainekset kasaan :)

      Poista
  3. Ajattelinkin missä luuraat..ihanaa että löytyi uusi koti,ja kuulostaapa se hyvältä vaikka ei ihan keskustassa olekaan.kiva pizza,päärynä sopii sellaiseen tosi hyvin:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttolaatikoiden purkaminen pitää edeleen kiireisenä, mutta aina vain vaikuttaa paremmalta tämä uusi koti :) Sen verran työlästä hommaa tämä tavaroiden siirtely kuitenkin on, että taidan tarvita toisenkin pizzan ;)

      Poista
  4. Näyttää ja kuulostaa varsin hyvältä! :) Itse olen jotenkin kammoksunut gluteenitonta leivontaa, kun jotkut väittävät sitä niin vaikeaksi, enkä osaa leipoa mitään normaaliakaan, mutta ehkä pitäisi joskus uskaltautua kokeilemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna, olen todennut, että gluteeniton, samoin kuin raakaleivonta ja miksei vegaaninenkin ovat ihan omia lajejaan, joten jos normileivonta tuntuu vaikealta, nämä voivatkin yllättäen olla helppoja :) Itse tykkään opetella kaiken kantapään kautta. Aina ei ihan onnistu suunnitelmien mukaan, mutta niin olen oppinut parhaiten. Onnea kokeiluihin!

      Poista