perjantai 9. elokuuta 2013

Solar Kitchen - Loistava idea, hämärä toteutus

Solar Kitchen on taas täällä ja Kellohallin pihassa kokataan aurinkoenergialla. Sain kutsun bloggaajatilaisuuteen, ja kun kyse on ympäristö-taide-gourmetprojektista, niin suunnistin innolla, jopa kohtalaisin odotuksin paikalle.

Antto Melasniemen isännöimässä ja Hartwallin järjestämässä tilaisuudessa pääsi ottamaan tuntumaa omin pikku kätösin, miten kokkailu sujuu aurinkopanelien hehkussa. Ihan koko menua emme kokanneet itse, mutta alkukeittoa kylläkin: kukkakaalia, fenkolia, selleriä, sipulia, yrttejä, suolaa ja pippuria. Ja sitten kattilat kohti aurinkoa. Hetken kulutta kannen alta alkoikin nousta lupaava tuoksu. Kokkasimme ryhmissä, mutta vähän hassusti kaikkien sopat kaadettiin lopuksi yhteen pataan ja annosteltiin siitä alkupalakippoihin.
Valitettavasti tuoksun lisäksi muuta herkullista keitossa ei sitten ollutkaan (gourmeesta puhumattakaan). Vedessä lilluneet puoliraa'at kasvikset eivät hivelleet ruokabloggarien vaativia makuhermoja ja pöytäkuntamme palautti annokset armottomasti keittiöön. Ehkä aika ei vain riittänyt, sillä meille kerrottiin, että paras hetki aurinkokokkaukseen on klo 9 ja 13 välillä. Me pääsimme puikkoihin vasta iltapäivällä. Kuulemma kaikelle kansalle avoin lounas oli ollut herkullinen.

Pääruoat valitsimme päivän lounaslistalta ja ne valmistettiin normaalin tapaan Kellohallin keittiössä. Kaikki halusivat heppaa (köntti tuossa yllä). Kuulemma maistui. Veget saivat täytettyä kesäkurpitsaa.

Niin loistava, monipuolinen ja iisipiisi raaka-aine kuin kesäkurre onkin omassa keittiössäni, en koskaan tilaa sitä ravintolassa. En nimittäin ole vielä saanut hyvää. Tämäkin surullinen annos oli sitä itseään: Mauton pötkäle, joka ei osannut päättää ollako raaka vai kypsä, täytteenä peruna-leipämuhjua, jota eivät edes kantarellit pelastaneet. Into ja inspiraatio suorastaan huusivat poissaolollaan.

- I know, tosi tylsää valittaa, mutta valitanpa kuitenkin. Niin kauan kunnes suomalaisista ravintoloista alkaa ihan normisti saada asiallista kasvisruokaa. Sitä ennen käyn säännöllisesti kuolaamassa lempiravintolani sivuilla, jonka menusta täällä hyvä kuvaus. - Tästä mallia pojat!


Nirson jälkkäri: Lohtupallo ja mantelimaito-capu omassa köökissä.

Lapinkulta Solar Kitchen Restaurant 7. - 20.8, Teurastamo, Kellohalli. Auki auringon paistaessa.

8 kommenttia:

  1. Oivoi, näyttää taas aika surulliselta :/ Mäkin sain kutsun tuonne, mutta onneksi ei sopinut aikataulut yksiin!

    Mielenkiinnolla kyllä odotan, josko Suomessa koskaan opitaan tekemään kunnollista kasvisruokaa ravintoloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kyllästyttää rähistä aina samasta asiasta. Ja ajattelin juuri, että onneksi en tullut paikalle pidemmän matkan takaa.

      Poista
  2. Milleniumiin olisi kyllä kiva päästä;olen itsekin joskus katsellut noita sivuja,namskis!
    Harmi,että ei ollut paremmin toteutettu tuo tilaisuus.Kävin nyt Teurastamossa parisen kertaa katsomassa mitä siellä on mutta ihan arkisena kesäpäivänä ei siellä kyllä ollut muuta kuin se ruokasali ja sitten se kasvimaa,jota oli kiva katsella.Aika pienikin on alue.Mutta varmaaankin ihan erilainen kun on tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pienimuotoinenhan tuo paikka vielä on ja ne tapahtumatkin, joissa olen ollut. Ehkäpä toiminta siitä kasvaa vielä. Mutta tosiaan vähän harmitti tuo Solar kitchen, kun odotukset olivat aika korkealla. Idea on silti kiva.

      Poista
  3. Heppa oli kyllä hyvää, mutta "keitosta" olen samaa mieltä. Oli kiva tavata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitto lainausmerkeissä on kyllä osuva kuvaus :D Oli tosiaan kiva tavata livenä!

      Poista
  4. Ihan aiheesta "valitat". Käyn ulkona syömässä, jos pitää saada jotain iisisti, syön kotona, jos haluan syödä hyvää ruokaa. Aika surullista kyllä.

    Inspiral Camdenissa Lontoossa on mun makuhermoilleni riittävän hyvää vege-/raakaruokaa. ItadakiZen King's Crossissa tarjoilee kasvis-japanilaista, joten hyvä valinta, kun voi valita tonnikalaa jne. uhanalaisia lajeja tarjoavien paikkojen sijaan. Symppis paikkoja molemmat. Ihastuin molempiin niin, että olen käynyt useammat kerrat. Ehkä vähän tylsää, mutta noh... kyllä siellä listalla kokeiltavaa riittää samassa paikassakin!

    Melbournessa on ihanaa kasvisruokaa kaikkialla. Kala on niin kallista, että kasvista lähinnä tuli syötyä. Yhden ainoan kerran muistan oikeasti syöneeni ala-arvoista kasvisruokaa ja sekin oli baarin pizza.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä omatkin parhaat rantolamuistoni löytyvät Suomen rajojen ulkopuolelta. Valitettavasti. Ja kiitos vinkeistä seuraavalle Lontoon visiitille :)

      Poista