maanantai 30. syyskuuta 2013

Herkkävatsaisen herkkupuuro


Olen puurojen ja varsinkin tuorepuurojen ylin ystävä (tulee tuskin yllätyksenä blogiani seuranneille). Syyskylmän puhallellessa aamusmoothie vaihtuu puurokulhoon ja usein puuroa löytyy myös lounaskiposta. Helppoa ja herkullista.

Joskus liotetusta tattarista, hirssistä tai kaurasta blendatut puurot saattavat kuitenkin olla aikamoinen kuitupommi herkälle vatsalle ja itselleni ne silloin tällöin aiheuttavatkin vatsavaivoja. Varsinkin, jos innostun lusikoimaan puuroa ylenmäärin (se kun yleensä on niin houkuttavan hyvää) tai vatsa on muuten vähän heikommassa kunnossa.

Herkkävatsaisen tuorepuuron ystävän kannattaakin kokeilla semiraakaa puuroa, jossa viljat tai niiden kaltaiset ainekset on kypsenetty mutta muu osa, kuten marjat tai hedelmät ovat tuoretta. Oma viime päivien aamiaisjumitukseni on ollut riisi-tuorepuuro, vieläpä siitä mustasta riisistä, jota innostuin keittelemään putinkiohjetta testaillessa. Olen kyllä lukenut, että täysjyväriisiäkin voisi joissain tapauksissa idättää ja syödä raakana, mutta jo pelkkä ajatus saa väänteitä aikaan suolenmutkissa. Sitä paitsi mustan ja punaisen riisin hieno aromi tulee esiin vain kypsennettynä, vatsaa hellivistä ominaisuuksista puhumattakaan. Keittelen yleensä isomman erän riisiä puuropohjiksi useammille päiville, jolloin aamulla tarvitsee vain hurauttaa ainekset blenderin kautta kulhoon.

Ps. ohjeella valmistuu myös huippuhyvät Amarantti- ja Quinoapuurot.




Riisi-tuorepuuro (1:lle)

  • 1 dl keitettyä täysjyväriisiä (mustaa, punaista tms.)
  • 1 rkl kuorittuja hampunsiemeniä
  • 1 luomu appelsiinin mehu ja 1 tl raastettua kuorta
  • 1/2 tl jauhettua luonnon vaniljaa
  • 1/2 tl kanelia
  • 2 kuivattua viikunaa
  • ripaus suolaa
  • 2 dl  pakastemustikoita (tai mustaherukoita tai vadelmia)
  • vettä sen verran, että saat sopivan paksuisen puuron.


Tehosekoita kaikki kuohkeaksi puuroksi. Kuorruta herkkulisukkeilla (kuvan annoksesta löytyi sunnuntaiaamun kunniaksi siitepölyrakeita, tuore viikuna ja hampunsiemeniä) ja tarjoa.


12 kommenttia:

  1. Voi nam miten hyviltä nuo viikunat näyttää! Ja puurokin kyllä kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikunat ovat kyllä parhautta, sekä tuoreena että kuivattuna. Ihana viikunasesonki meneillään :)

      Poista
  2. Varmasti herkkua. ja herkulliset kuvat. Niin tutulta tuntuu tuo keskimmäinen kuvapari. Tuollaista tähtäilyä on tullut itsekin harrastettua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi valoa riittää vielä kuvauksiin, mutta homma alkaa kyllä pikku hiljaa muuttua haastavaksi varsinkin ilta-aterioiden kohdalla..

      Poista
  3. Tuo puuro on niin kaunista, että sen on pakko olka hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin sanoa, että tässä annoksessa vastaavat sekä ulkonäkö että maku toisiaan :)

      Poista
  4. oi nuo värit! Tuorepuroista suosin lähinnä chiapuuroa,vai voiko sitä ollenkaan puuroksi kutsua....Quinoan ystävänä tein kerran vime talvena quinoapuuron tapaista,ja oli hyvää:-) kauniit vikunat,ovatko ne teilläpäin kalliita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit ovat kyllä aika hehkeät, varsinkin kun joku oli muistanut ostaa kukatkin sävy sävyyn :) Viikunoita saa nyt aika edullisesti. Lähikaupassa ne ovat olleet peräti tarjouksessa jo monta päivää. Tosin se onkin melkoinen herkkumarketti :)

      Poista
  5. Voiko hampunsiemenet laittaa kuorittuina? Tätä kokeilen seuraavaksi, vaikuttaa todella hyvältä. Haluatko paljastaa lähikauppasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorittuja hampunsiemeniä käytin ohjeessa. Jos tarkoitit ehkä kuorellisia, niin kyllä nekin toimivat. Rakenne tosin jää rouheisemmaksi. Lähikauppani on luksusmallia eli K-market Mustapekka. Viikunat olivat muuten siellä tänäänkin tarjouksessa ;)

      Poista
    2. Kiitos, kuorellisia juuri tarkoitin, kirjoitin kiireessä juuri toisin päin kuin ajattelin. Mustapekka on vanha vakkarikauppamme edellisen kodin ajoilta, erityisesti vihannes- ja hedelmäpuoli oli tosiaankin siellä edukseen.

      Poista