tiistai 8. heinäkuuta 2014

Sokeriton Minttu Carobkakku (Raw)


Vietin jo kolmatta kertaa viikon Ahvenanmaan Elävän ravinnon instituutissa perehdyttämässä kurssilaisia raakakokkauksen saloihin. Antoisa viikko Brändön saaren merellisissä maisemissa, villiruusujen kukkiessa ja auringon pilkahdellessa. Helsinki likosi sillä välin vielä sateessa.

Ryhmässä oli tällä kertaa poikkeuksellisen paljon vakavien terveyshaasteiden kanssa kamppailevia sekä jo kokeneita elävän ravinnon konkareita. Niinpä piti oma vaihdekin kääntää piirun verran terapeuttisemman ruokavalion suuntaan. Ituja, versoja ja orasdrinksuja siis. Arjessa en ihan näin puhdistavaa sapuskaa yleensä kaipaa, mutta kuuriluontoisesti tekee toki hyvää kenelle tahansa.

Vihertankkauksen lisäksi tiukimmalla ruokavaliolla olevat välttelivät kaikkea sokeria, mukaan lukien hedelmät ja marjat. Tämä asetti pienoisia haasteita mm. ohjelmassa olleelle kakku-workshopille, kun ainut sallittu makean lähde oli stevia, jota itse en käytä juuri ollenkaan. Olen kuitenkin aina valmis tarttumaan haasteisiin ja yhdessä maistellen saimme sokerittoman porukan kanssa aikaiseksi yllättävän kiinnostavan kakun. Hienosäädin reseptiä vielä kotona ja tein alkuperäisestä carobilla maustetusta (raakakaakao oli niin ikään pannassa) kakusta myös minttuisen version.



Itse en ole kovin makean perään muutenkaan, joten voin rehellisesti sanoa, että oma herkkunälkäni hiljenee tällä kakulla täysin. Arkipäivän välipalana tai kahvi-/ teekupin kylkiäisenä tällainen vain aavistuksen makea tarjottava puolustaa varsinkin paikkaansa. Makean syömistä kun kannattaa kenen tahansa pitää kurissa vaikka raakakakkujen sokeri onkin yleensä sieltä fiksummasta päästä.

Kakun pohja syntyy kookoksesta ja parapähkinöistä - himppasen makeita molemmat. Täyte on carob-avokadomoussea. Carob maistuu hieman makealta (raakakaakaon latautuessa karvaan ja happaman ulottuvuuksille), samoin kakun mausteet vanilja ja kaneli. Todellista makeutta tuovat kuitenkin nesteenä käyetty lakritsinjuuritee sekä aavistus steviaa. Stevian käytössä vähemmän on enemmän, mikäli haluaa välttää pistävän keinotekoista makeutta. Niinpä sitä on mukana vain muutama tippa makeareseptoreja aktivoimassa.


Sokeriton Minttu Carobkakku (Raw)

8:lle

Pohja :
  • 3 dl kookoshiutaleita
  • 1 dl parapähkinöitä (kuivia)
  • 1 tl jauhettua luonnonvaniljaa
  • 1 tl kanelia
  • 2 rkl carob-jauhetta
  • ripaus laadukasta suolaa
  • 3 tippaa steviaa
  • (1 - 2 rkl vettä)


Laita kookoshiutaleet monitoimikoneen kulhoon ja jauha riittvän kauan, kunnes seoksesta tulee tahmaista. Lisää loput ainekset ja aja muruseokseksi. Jos taikina vaikuttaa liian kuivalta, lisää hieman vettä. Painele 18 cm halk olevaan irtopohjavuokaan.

Täyte
  • 3 - 4 pehmeää avokadoa
  • 5 oksaa piparminttua tai piparminttuöljyä maun mukaan
  • 1,5 dl lakritsinjuuriteetä jäähdytettynä*
  • 1 rkl kookosöljyä 
  • 1 rkl psylliumsiemenjauhetta
  • 1 tl jauhettua luonnonvaniljaa
  • 1 tl kanelia
  • 4 tippaa steviaa
  • 3 rkl carob-jauhetta
  • ripaus laadukasta suolaa


Valmista lakritsinjuuritee ja sekoita joukkoon kookosöljy. Anna jäähtyä. Jos käytät tuoretta piparminttua, riivi lehdet täytteeseen. Tehosekoita kaikki täytteen ainekset tasaiseksi massaksi. Tarkista maku. Steviaa voit toki lisätä, jos sen maku miellyttää. Kaada täyte pohjataikinan päälle ja siirrä viileään jähmettymään.



* Muutama huomio ohjeesta:
Lakritsinjuuriteen tilalla nesteenä voi käyttää myös kookosvettä.
Mintun voi jättää myös kokonaan pois tai laittaa tialle 1/2 appelsiinin raastetun kuoren (mutta ei itse hedelmää).
Käytin tässä kakussa CocoVi:n raakalaatuista carob-jauhetta, joka on vaaleampaa kuin monet muut markkinoilla olevat, useimmiten paahdetut carob-jauheet. Sen maku on myös näitä kevyempi.

6 kommenttia:

  1. Hienosti otit haasteen vastaan ja loihdit taas mitä mielenkiintoisimman kakun! :) Olen kyllä perso makealle ja sen suuri ystävä, mutta makeanhimoni on sellaista sovinnollista sorttia, joka tyydyttyy hyvin jollain tämän tapaisella. Ja onneksi niin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on, että välillä on pakko saada myös ihan rehellisesti ja aidosti makeaa mutta väliaikoina tällainen vaihtoehto on ihan kiva :)

      Poista
  2. Voi mikä haaste! En olisi selvinnyt. Tosi hyvin olet yhdistänyt aineksia, jotka tuovat luonnostaan lempeänmakeaa makua. Ei varmasti olisi itsekullekaan pahitteeksi totuttautua vähempään makeuteen. Mutta vaikeaa on se tällaiselle makeanpersolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, kyllä välillä kaipaa ihan ehtaa makeaa, mutta välillä tällainenkin versio tyydyttää.

      Poista
  3. Wau, tämä vaikuttaa hyvältä! Minttua olis takapihalla reippaasti, ehkä siitä vois leipasta jotain.
    Muuten. Sinä kun Outi olet raakaravinnon asiantuntija, niin tahtoisin kysyä tuosta kookosöljystä. Itse olen jotenkin vieroksunut sitä, sen sisältämän tyydyttyneen rasvan takia (ja osin siksi, että köyhälle opiskelijalle se on aika kallista :P). Pystyykö kookosöljyä korvaamaan raakaleivonnassa millään? Vai käykö se liian vaikeaksi koostumuksen kannalta, muut öljythän ei taida kovettua samalla lailla... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjukka, ja pahoittelen että vastaukseni on viipynyt kun olin reissun päällä. Kookosöljyn voi korvata raakaleivonnassa kaakaovoilla, joka tosin on myös varsin tyyristä. Joissain ohjeissa myös psylliumkuidulla tai jauhetuilla chia-siemenillä pääsee mukavan kiinteään lopputulokseen. Molemmat ovat vähän hyytelömäisiä. Sitten yksi vaihtoehto on tietysti pakastaa kakku ja tarjota sopivan kohmeisena, jolloin rakenne pysyy vielä kasassa. Varsinkin kesäkuumalla ihanan viilentävä jäätelökakku syntyy tällä periaattella pelkästään cashew-/ mantelikermaa tai vastaavaa käyttäen.

      Poista