sunnuntai 3. elokuuta 2014

Grillatut Tofu-melonivartaat


Tämä on ollut huikea vesimelonikesä. Olen kantanut selkä vääränä ja hauikset paukkuen kaupasta melonin toisensa jälkeen - todetakseni hetken kuluttua, että jääkaapin viileydestä minua tervehtii enää ohut viipale. Meillä asuu melonisyöppöjä. Asiaa ei auta se, että ns. normimeloni on kutistunut minikokoiseksi. Katselin kaiholla kunnon arbuuseja Sisilian toreilla ja melonikojuissa. Makukin oli niissä kohdallaan: makea ja jotenkin aavistuksen jauhoihen, kuten meilläkin ennen vanhaan.


Mini tai maksi, vesimelonista ei voi saada tarpeekseen. Sellaisenaan nautittuna vesimeloni on tietysti parasta mutta se on löytänyt tiensä myös salaatteihin, smoothieen, mehuihin, granitaan, mehujääksi ja grilliin. Tänäänkin syntyi illalliselle mainioita vartaita, joihin pistelin melonin lisäksi tofua, kesäkurrea ja paloiteltua limeä. Esikuvana toimi lihaperäinen ohje jostain italialaisesta keittokirjasta. Yhteistä niillä oli tosin vain sitrus sekä tuoreet yrtit, joita saa nyt napsittua ylellisesti suoraan pihalta.  



Grillatut tofu-melonivartaat

9 - 10 varrasta

  • reilu viipale vesimelonia
  • 11/2 pkt kylmäsavu- tai marinoitua tofua
  • 2 luomulimeä
  • tuoreita laakerinlehtiä
  • kokonainen (tuore) valkosipuli
  • nippu tuoretta timjamia
  • 1 tuore rosmariinin oksa
  • muutama oksa tuoretta salviaa
  • reilusti vastajauhettua mustapippuria
  • 3/4 tl laadukasta suolaa
  • 1/2 dl oliiviöljyä


Paloittele kesäkurpitsa ja meloni reiluksi suupaloiksi. Kuori valkosipulinkynnet ja puolita. Leikkaa limet lohkoiksi ja puolita lohkot vielä pienemmiksi. Sekoita suuressa kulhossa. Silppua joukkoon tuoreet yrtit, lisää laakerinlehdet kokonaisina. Lisää suola, mustapippuri ja oliiviöljy. Sekoita perusteellisesti ja jätä marinoitumaan muutamaksi tunniksi.



Ennen grillausta pujottele vartaisiin vuorotellen kesäkurpitsaa, melonia, limeä, laakerinlehti ja valkosipulin kynsi. Grillaa pikaisesti, kunnes kasvikset saavat väriä. Ulkogrillin puutteessa tämä käy kätevästi myös uunin grillivastuksen alla. Tarjoa heti. Kylkeen sopi mainiosti (kotitekoinen) tapenade.


2 kommenttia:

  1. Vesimeloni on kyllä ihanaa kesällä;täälläkin torit niitä pullollaan:)

    VastaaPoista