perjantai 5. helmikuuta 2010

Raw Food Friday: Purjo-pinaattipiiras



Yksi suosikkiblogeistani on what the hell_does_a vegan eat anyway. Blogi esittelee eleettömän tyylikkäästi mielettömiä gourmet-aterioita, jotka ovat tyyppien arkiruokaa. Wow! Menu on monipuolinen veganisoiduista perusklassikoista raw-foodiin, jälkimmäisiä otsikolla Raw Food Wednesday. Kiinnostuttuani raw-foodista totesin, että kuten suosikkiblogissani, meilläkin on käytännössä katsoen ollut jo pitkään viikoittainen raw-food päivä, perjantai. Aiemmin se oli aina salaatti, nykyisin yhä useammin jotain muuta, esim. raw-pizzaa tai -pastaa.

Tänään mieli teki kokeilla suolaista raw-piirasta. Makeita piirakoita ja kakkujahan onkin tullut jo väsättyä. Katselin vähän vinkkejä joistain blogeista, ja sovelsin sitten niiden pohjalta.

Monimutkaisemman perjantairaakailun mahdollisti myös se, että aamulla minulla oli poikkeuksellisen paljon aikaa ennen töiden alkua. Ennätin siis valmistaa pohjataikinan ja laittaa uuniin kuivamaan työpäivän ajaksi. Illalla loppu hoituikin sitten varsin nopeasti ja pitkästä työpäivästä huolimatta päästiin ajoissa herkuttelemaan. Ja tällä hetkellä onkin varsin mairea hymy naamalla, sen verran makoisa ateria on takana! Vegemies äänesti sen ravintolatasolle eli laitanpa resepti tännekin.


Raw Purjo-pinaattipiiras (3-4:lle)

Pohja:
  • 2,5 dl idätettyä tattaria (yön ylikin riittää)
  • 8 aurinkokuivattua tomaattia (käytin tomskuja, joita ei ole säilötty öljyyn)
  • 1 omena (luomua tietty)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 varsi kevätsipulia
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • 1 tl kuivattua oreagnoa
  • 1/2 tl ruususuolaa
  • 2 tl omenaviinietikkaa tai 1 rkl sitruunanmehua
  • 1 tl agavesiirappia
  • 2,5 dl parapähkinöitä
  • 0,5 dl pellavansiemeniä jauheena

Jauha monitoimikoneessa em. ainekset tattarista kevätsipuliin. Lisää mausteet, suola, etikka ja agave. Sekoita muutama kierros. Lisää parapähkinät ja jatka jauhamista, kunnes saat tasaisen taikinan. Lisää lopuksi pellavansiemenjauhe ja jatka sekoittamista, kunnes taikina on mahdollisimman sileää.

Painele taikina leivinpaperilla vuorattuun n. 22 cm halk. olevan vuoan pohjalle ja reunoilla. Irtopohjavuoka on paras. Taikina on melko löysää, joten levittäminen sujuu parhaiten lastalla ja reunat kostutetuin sormin. Laita 40 asteisen uunin alaosaan, uuninluukku raolleen ja kuivattele n. 8 tuntia.



Täyte:
  • 1 pienehkö purjo
Marinadi purjolle:
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 rkl kylmäpuristettua omenamehua
  • 1 tl agavesiirappia
  • ripaus ruususuolaa
  • mustapippuria
Sieni-pinaattitäyte:
  • n. 100 g tuoreita pinaatinlehtiä.
  • 1 pkt luomu-siitakesieniä (esim. Pirkka)
  • 1 lime
  • 1 tl agavesiirappia
  • mustapippuria
  • timjamia
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • ruususuolaa
  • kyläpuristettua auringonkukkaöljyä tai oliiviöljyä
  • (2 rkl aurigonkukansiemeniä)

Leikkaa purjo ohuiksi viipaleiksi. Laita marinoitumaan siksi aikaa, kun valmistat muun täytteen. Mitä pidempään purjo saa marinoitua, sen parempi. Koska minulla ei kuitenkaan ollut aikaa pidempiin sessioihin, nuijin purjoa puisella perunanuijalla, niin että rakenne meni vähän rikki. Tämä toimi ihan hyvin ja purjo ennätti pehmetä ja muuttua miedommaksi.

"Kypsytä" pinaatti ja sienet: Siitakesienet ovat mielestäni melkein parhaita raakana syötäviä sieniä, mutta esim. herkkusienet tai miedot haperot voisivat käydä tähän myös. Viipaloi isommat lakit ja käytä pienet sienet kokonaisina. Raasta n. 1 tl limen kuorta ja purista 1/2 limen mehu sienten joukkoon. Lisää hiukan ruususuolaa ja mustapippuria ja puristele sieniä hetki niin, että ne pehmenevät. Lisää joukkoon pinaatti ja jatka puristelua, kunnes pinaattiseos pehmenee. Lisää vielä ruususuolaa, loppu limemehu, sekä muut luetellut ainekset. Purista ylimääräinen neste pois ja tarkista maku. Lisää öljy ja halutessasi auringonkukansiemenet. Levitä pinaattiseos piiraspohjan päälle.



Cashew-kuorrutus:
  • 2,5 dl cashew-pähkinöitä liotettuna (väh. 1 tunti)
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 dl liotusvettä
  • 1 - 2 tl agavesiirappia
  • mustapippuria
  • ruususuolaa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • (1 rkl hiivahiutaleita tuomaan juustoista makua)
  • 0,5 dl neitsytkookosöljyä sulatettuna

Jauha tehosekoittimessa cashewit ja muut ainekset. Lisää nestettä vielä tarvittaessa, kunnes saat kermamaisen seoksen. Lisää lopuksi kookosöljy ja jatka sekoittamista, kunnes seos on sileää. Sekoita cashew-kerma purjon joukkoon. Levitä piiraan päälle.



Viimeistely:
  • paprikaa
  • aurinkokuivattuja oliiveja
  • persiljaa
  • mustapippuria

Päällystä piiraan pinta paprikalla, oliiveilla ja ripottele pinnalle tuoretta persiljaa ja mustapippuria. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.


Ja vähän taas juhlittiinkin...

Tämäkin piiras, kuten monet muut raakajutut kuuluu osastoon "vahvaa vähemmällä". Eli vaikka ruoka on mielettömän hyvää, sitä ei vaan tee mieli mähkiä mielin määrin. Ja sehän on tietysti hyvä. Näin ollen ensisilmäyksellä pienikokoisesta piirakasta riitti hyvin kahdelle suursyömärille ja jäljelle jäi vielä santsipala seuraavaan kertaan.






5 kommenttia:

  1. Varmaankin ihanaa! Tuo blogi kuuluu munkin suosikkeihin,mahtavan upeat kuvat aina ja harmi vaan,ettei aina ole reseptiä niihin upeisiin aterioihin,mutta niitä kuvia syö silmilläkin.
    Tosi hyvältä kuulostava pohja, munkin pitää tehdä tuollaista joku perjantai;-)kunhan vaan lämpenee täällä sisällä ensin,nyt on 14 astetta sisällä,joten lämmin ruoka vetää enemmän puoleensa...

    VastaaPoista
  2. Tuo on aivan takuulla hyvää! Mistä noita hiivahiutaleita saa? mä olen koittanut katella vähän joka paikasta, mutta ei ole ikinä osunut kohdalle.

    VastaaPoista
  3. Yaelian, pohja onnistui tosiaan hyvin. Onpas teillä kylmä siellä. Mutta sellaista se taitaa olla lämpimissä maissa.... Täällä sentään sisällä tarkenee!

    Mia Lucia, Ruohonjuuri on oikea osoite. Tai sieltä ainakin saa Rapunzelin hiutaleita, jotka on mielestäni parhaan makuisia. Keskustan ruohiksessa olivat vieläpä tarjouksessa viikko sitten. Nyt en tiedä tilannetta.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaapa taas niin herkulliselta! Näitä kaikkia ohjeita ei millään ehdi kokeilla!

    Liotatko noi parapähkinät ennen pohjan valmistamista? Monesti jää epäselväksi, pitääkö liottaa vai ei. Olen vielä aloittelija näissä raw ohjeissa, että pakko tarkistaa :)

    VastaaPoista
  5. Katja, en liota parapähkinöitä. Ne ovat sen verran rasvaisia, että muodostavat mielestäni parhaan taikinan liottamatta. Kiitos vinkistä, yritän laittaa tarkemmin ohjeisiin, milloin pitää liottaa, milloin ei.

    VastaaPoista