keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Että tällaiset kahvikekkerit...



Kesän kynnyksellä jotkut siivoavat pakastimesta sinne unohtuneita marjoja ja kellarista viime sesongin hillopurkkeja. No, meillä ei kyllä sellaista ongelmaa ole, kun itse korjattu sato on ollut pitkään muisto vain. Sen sijaan blogiarkistooni on jäänyt yhtä ja toista odottamaan julkaisua ja tuntuu, että viimeistään nyt nämä talven tuotokset täytyy kyllä päästää pihalle. Eli pitemmittä puheitta tässä vielä menneen kauden satoa. Tosin aika herkullisia olisivat vieläkin, vaikken kesällä erityisemmin kaipaakaan raskaita ja suklaisia juttuja. Pidän näitä kuitenkin sen verigreippitortun ohella ihan parhaina raakaleivoksina, joita olen saanut aikaiseksi. Halusin kokeilla erilaisia supereita jälkkäreissä, joten niitä olen lisäillyt eri vaiheissa. Parasta leivoksissa oli kuitenkin mantelinen maku ja koostumus. Spirulinat ja macat jne. voi halutessaan jättää poiskin (eivät siis myöskään maistu läpi).

Super-leivokset paremmille (kuin) kahvikekkereille:

Pohja:
2,4 dl pähkinäsekoitusta (Punnitse & Säästä luomu-luksussekoitusta)
1,6 dl rusinoita
1 rkl carob-jauhetta
1/4 tl ruususuolaa
1 tl jauhettua vaniljatankoa
1/2 tl spirulinaa

- Jauha monitoimikoneessa taikinaksi. Painele silikonisten muffinivuokien pohjalle n. 1,5 cm kerrokseksi - Niin, tai minähän sain nerokkaan ajatuksen käyttää leikkiastiaston kahvikuppeja. Olivat tosi söpöjä ja sopivan kokoisia, mutta arvatkaa lähtivätkö valmiit leivokset irti..!





Täyte:
50 g kaakaovoita
1 dl mantelimaidon tekemisestä jäänyttä vaahtoa
2 rkl mulperin marjoja silputtuna
1 rkl hunajaa
ripaus ruususuolaa
1/2 tl jauhettua vaniljaa
n. 1 rkl pakastekuivatuista hedelmistä jauhettua jauhetta tai mesquite-jauhetta

- Sulata kaakaovoi. Lisää hunaja, suola, manteli, mulperit ja vanilja. Sekoita, jäähdytä hiukan ja vatkaa tasaiseksi. Lisää muffinimuotteihin. Jäähdytä pakastimessa 15 min - 1/2 t.

Kuorrutus:
n. 50 g kaakaomassaa
1 rkl hunajaa
1 tl macaa (voi jättää pois tai vaihtaa lucumaan tai mesquiteen)
jauhettua vaniljaa

- Sulata kaakaomassa ja hunaja. Sekoita joukkoon maca (tms.) ja vanilja.

Poista leivokset vuoista (ellet siis käyttänyt niitä leikkikuppeja...). Dippaa kuorrutukseen ja aseta kovettumaan. Koristele mulperin marjalla, kun kuorrutus ei vielä ole kovettunut.



Ja, jos nyt kuitenkin käytit niitä pikkukuppeja...



... niin käyhän se näinkin.

11 kommenttia:

  1. Niin kauniita - pakko olla herkkua sisältäkin!

    Tuli mieleeni, ennen kuin kokeilen itse, oletko kokeillut maapähkinää noissa kakkupohjissa koskaan? Se on ainoa pähkinä, jolle lapseni ei ole allerginen. Tietenkin juuri se, jonka maku ja rakenne eivät ole niin hienostuneita kuin nuo tyypillisemmin käytettävät :)

    VastaaPoista
  2. See, nyt heitit hyvän kysymyksen. Olen huomannut, että monet raw foodiet vierastavat maapähkinää ja mainitsevat syyksi niiden mahdollisesti sisältämät toksiinit. Onkin totta, että raaoista maapähkinöistä on löydetty homesienten muodostamia alfatoksiineja. Tätä voi yrittää välttää ostamalla mahdollisimma tuoreita ja oikein varastoituja pähkinöitä. Mutta mistä senkin sitten tietää... Tulli kyllä testaa pähkinäerien alfatoksiinipitoisuuksia ja epäilyttävältä näyttävät tai maistuvat pähkinät tulee aina heittää pois (koskee ihan kaikkia pähkinöitä). Itse kuitenkin ja kaikesta huolimatta kyllä maapähkinää käytän, liotettuna ja kuorittuna. Kokeilin sitä joskus vaalessa makeassa taikinassa, mutta maku oli aika voimasa ja omasta mielestäni vähän tympeä. Voisin kuitenkin kuvitella esim. suklaisissa jutuissa sen toimivan paremmin. Suolaisissa ruoissa olen sitä käyttänyt useammin mm. tomaattiin ja muihin voimakkaisiin makuihin yhdistettynä. Maapähkinähän on oikeastaa palkokasvi, kuten soijakin. Mutta kannattaa siis kokeilla kuitenkin. Ehkä kehittelet jonkin upean uuden hittituotteen ;D

    VastaaPoista
  3. Loksahti suu auki ja herkkuhammasta alkoi kolottamaan :D

    VastaaPoista
  4. Kirjoitin tänne aamulla kommentin joka on näköjään haihtunut blogiavaruuteen eli uusi yritys.
    Tosi namin näköisiä herkkuleivoksia.Ovatko nuo mulperit tuoreita? Siis kiva jos niitä saa Suomesta! Täällähän monella on mulperipuu pihallaan.

    VastaaPoista
  5. Katja, joo ja varsinkin näin tihkusateisena iltapäivänä pikku herkkuhetki ei olis pahitteeksi :)

    Yaelian, mulperit ovat kuivattuja, mutta ihania sellaisinakin. Tuoreitahan täältä ei saa, mutta noita kuivattuja jo jostain. Mulperipuun ottaisin minäkin omalle pihalleni...

    VastaaPoista
  6. Hieno uusi bannerikuva! Vaikka se edellinenkin oli ihan mahtava.

    VastaaPoista
  7. Yaelian, Hih kiitos! Sä olitkin nopea huomaamaan :)

    VastaaPoista
  8. Nuo näyttävät ja kuulostavat niin hyviltä, et vesi herahti kielelle välittömästi. :) Yks kysymys vain: mantelimaidon vaahto? Oon tehnyt kyllä mantelimaitoa, mut mulla jää siitä yli vain sellaista massaa. Kuoritko siis jotenkin pinnalta vaahtoa ennen siivilöintiä vai kui?

    VastaaPoista
  9. Hanna K, massa on ok. Omani on aika vaahtomaista, mutta samaa tarkoitan.

    VastaaPoista
  10. Kuinka monta leivosta ohjeesta tulee?

    VastaaPoista