maanantai 4. maaliskuuta 2013

Banana Peanut Butter Muffins (gluten-free)


Talven kiristettyä otettaan teki mieli ryhtyä leipomispuuhiin.

IMG_0302

Hedelmäkulhostamme löytyy tämän tästä näitä liikaa aurinkoa ottaneita banaaneja. Hyvä niin, sillä silloin on taas syytä leipoa pellillinen muffineja. Tällä kertaa banskut pääsivät kaveeraamaan maapähkinävoin ja quinoan kanssa.

IMG_0556

Quinoajauho on mahtavan ravinteikas leivonta-aines, mutta valmiit jauhot maistuvat mielestäni usein pistäviltä. Siksi jauhan ne yleensä itse. Tällä kertaa huuhtelin quinoat moneen kertaan karvaan saponiinin poistamiseksi ja paahdoin siemeniä kevyesti uunissa. Kuivaustarkoituksessa varsinaisesti, mutta paahtaessa quinoaan tuli kivan pähkinäinen aromi. Sitten vain tehosekoittimella hienoksi. Quinoan lisäksi käytin jauhoseokseen myös kikhernejauhoja ja kokojyväriisijauhoa.

IMG_0557

Muffinien makeus tuli suurimmaksi osaksi banaanista ja arkeologisten kaivausten esiin nostamasta päärynästä. Vähän vain lorautin vaahterasiirappia tuomaan makua. Rasvaakaan en jaksanut lisätä maapähkinävoin lisäksi, koostumuksesta tuli silti mehevä. Ehkä paria ruokalusikallista neitsytkookosöljyä voisin harkita, jos olisi aivan pakko.

IMG_0563

Muffineista tuli koukuttavan hyviä, mikä ei ole yllätys, sillä yleensä kaikki, missä on maapähkinää toimii. Ja quinoan ja kikhernejauhon ansiosta näillä kyllä jaksaa pidemmänkin metsälenkin. Vaikka sitten maaliskuisessa lumipyryssä.

Banaani-maapähkinämuffinit (6 reilua)

  • 2 ylikypsää päärynää soseutettuna + vettä sen verran, että saat 1/2 l nestettä
  • 3 rkl vaahterasiirappia
  • 1 dl maapähkinävoita (Urtekramin cruchy on hyvä)
  • 11/2 ylikypsää banaania
  • 1,25 dl quinoajahoja (ks. yllä)
  • 1,25 dl kikhernejauhoja
  • 1,25 dl riisijauhoja
  • 1/2 tl laatusuolaa
  • 1/2 tl psylliumjauhetta
  • 1 tl vaniljaa
  • 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 1 rkl maapähkinävoita
  • 1/2 banaani

Soseuta päärynät tehosekoittimessa ja lisää tarvittaessa vettä. Sekoita joukkoon vaahterasiirappi. Muhenna banaanit ja maapähkinävoi soseeksi. Sekoita toisessa kulhossa kaikki jauheet keskenään. Lisää vähitellen päärynäsose ja sekoita lopuksi joukkoon banaani-pähkinätahna.

Valmista täyte sekoittamalla loppu banaani ja ruokalusikallinen pähkinätahnaa keskenään.

IMG_0571


Täytä muffinivuoat puolilleen taikinalla (joka on melko paksua). Laita keskelle lusikallinen banaanitäytettä ja peitä  se uudella taikinakerroksella. Paista muffineita 180 asteisessa uunissa n. 20 min.


IMG_0575
Tein itse kerralla tuplasatsin ja paiston toisen osan silikonisissa pikkukakkumuoteissa. Niistä tuli vielä paremmin suuhun sopivia. Jos käytät silikonimuotteja, irrota muffinit heti uunista ottamisen jälkeen ja siirrä jäähtymään.

Ja loppu selviääkin sitten tästä.

IMG_0584

9 kommenttia:

  1. Oh my! Maapähkinävoin ja banaanin yhdistelmä on taivaallinen. :b~~ Ei voi mennä vikaan!

    VastaaPoista
  2. Anni Minerva, joo toimii kyllä ihan kaikissa kokoonpanoissa :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on tuo sama muotti! Kivat muffinit ja vähän samantapaisia jauhoja on tullut käytettyä gluteenittomassa leivonnassa.Tänään ostin eka kertaa durraa,jota tulee käytettyä sitten seuraavassa gluteenittomassa jutussa.Banskuja ja maapähkinävoita:2 niin ihanaa ainesta!

    VastaaPoista
  4. Yaelian, odotan kiinnostuneena durra-kokemuksia! Ja olenkin tainnut nähdä tutun näköiset muotit siellä Appelsiineissa :)

    VastaaPoista
  5. Oih! Näyttääpäs hyvältä! Hmm. pitänee kyllä laittaa harkintaan! Oudot jauhot vain vähän vieroksuttaa, mutta eehkä olisivat kokeilemisen arvoisia (:

    VastaaPoista
  6. rosaparks, voisin kokeilla näissä muitankin gluteenittomia jauhoja. Quinoaa ja kikhernejauhoa teki tällä kertaa mieli, kun ovat myös erittäin proteiinipitoisia. Vegekin kaipaa valkuaista :)

    VastaaPoista
  7. Hahaa! Pieni pyörähdys Punnitse & Säästässä ja pääsin leivonta hommiin! En jaksanut rueta itse jauhamaan jauhoja, joten ostin quinoankin valmiina jauheen, hö.

    Mutta jee, hyviä tuli! Vaikkakin ulkonäkö kaukana nuista siun herkuista (sisälmy varsinkin.. ) hmm, Mutta eka kerta gluteenittomia leivonnaisia :D

    En tidä miksi oletin et nää ois ollut paljon makeempia! Mutta kyllä menee ohje talteen niin, että voi tehdä toisennin kerran ^^

    Kiitos!

    VastaaPoista
  8. Näyttää tosi hyviltä ja tuo pinnan kuvio on upea. Näitä on pakko kokeilla. Kuinka kauan quinoan siemeniä kannattaa pitää uunissa?

    VastaaPoista
  9. rosaparks, jee kiva kuulla, että leivontaprojekti onnistui :) Perusohje ei tosiaan ole kovin makea, mutta hunajan määrää voi lisätä jos herkkuhammasta oikein kolottaa.

    Arietta, quinoan siemenet paahtuvat nopeast, n. 10 - 15 min. riitti minulla.

    VastaaPoista