lauantai 16. maaliskuuta 2013

Suklaavanukas uunissa ja muuta mieliruokaa

Hellikki-leivosten raaka-aineet sponssasi CocoVi
Keittiökameleontti on viime aikoina toiminut enemmän reaalimaailmassa kuin virtuaalisesti, joten koska blogitekstien julkaisu pelkän ajatuksen voimalla ei toistaiseksi onnistu, blogissa on ollut vaitonaista. Voitte syyttää esim. näitä sataa pikku Hellikki-leivosta, jotka sulostuttivat erästä naisille suunnattua hyvinvointitapahtumaa. Tästä Kukoistamo-projektista saatte todennäköisesti kuulla lisää myöhemmin, sillä olen siitä enemmän kuin innoissani. Raotan hieman verhoa ja paljastan, että sielläkin jatkan edelleen hääräilyä hyvän ruoan parissa mutta vähän toisella fokuksella.

Mutta pitemmittä puheitta ruokaelämykseen, joka on jo viikon poltellut sormenpäissä valmiina esittäytymään sinne ruudun toiselle puolelle. Mikään jälkiruokakaunotar ei ole kyseessä, mutta sisäistä hehkua löytyy sitäkin enemmän.

IMG_0968

Olimme ystävien luona viettämässä kevättalvista sunnuntaipäivää ja reippaan ulkoilun ja kuuman borsch-keiton jälkeen saimme upottaa lusikkamme englantilaiseen suklaavanukkaaseen. Kuuman tahmean suklaan ja kylmän jäätelön yhdistelmä oli klassinen ja suussa sulava ja pitkästä aikaa ah, niin ihana. Hupaisa juttu oli se, että ohje löytyi yllättäen myös omasta keittokirjahyllystäni. Jacqueline Bellefontainen What's Cooking Chocolate vaan on viimeaikoina päässyt pahasti pölyttymään käytön puutteessa.

IMG_0963

Kaivoin kirjan oitis esille ja tein heti seuraavana iltana uuden satsin putinkia. Mikä voikaan olla parempaa kuin maanantai-illan jälkiruoka? Alkuperäinen ohje on ihan normi voi-vehnä-sokeri -pläjäys mutta tietenkin säädin siitä vegaanisen ja fiksun version. Vehnän sijaan käytin teff-jauhoja, jotka ovat tällä hetkellä suosikkivaihtoehtoini gluteenittomassa leivonnassa. Niistä voi valmistaa paljon muutakin kuin injera-leipää. Voin virkaa teki kookosöljy ja kaakao oli raakaa. Tosin ei enää uunista otettaessa... Parasta ohjeessa on kuitenkin se, että siitä syntyy sekä kuohkea kakku että soosi samalla kertaa.

Suklaavanukas uunissa

  • 3 dl kaura- tai mantelimaitoa (suosittelen jälkimmäistä)
  • 75 g tummaa suklaata (jos haluat todella tumman suklaista, kokeile kaakaomassaa)
  • 1/2 tl vaniljauutetta
  • 100 g palmusokeria (125 g jos sitä kaakaomassaa käytät)
  • 3/4 dl kookosöljyä (kiinteänä)
  • 150 g teff-jauhoja ( tai jotain muuta gluteenitonta tai spelttiä, jos vehnä käy)
  • 1/2 tl leivinjauhetta
  • 2 rkl (raaka-)kaakaojauhetta

Soosi:
  • 3 rkl (raaka-)kaakaojauhetta
  • 75 g palmusokeria
  • 3 dl kuumaa vettä

Kuumenna maito kattilassa ja paloittele suklaa joukkoon. Keittele, kunnes suklaa sulaa. Ota liedeltä ja jäähdytä. Lisää vanilja.

Kookosöljyä kevyesti 8,5 dl vetoinen uunivuoka. Laitan uuni lämpenemään 180 asteeseen.

Vatkaa kookosöljy ja sokeri sekaisin. Sekoita kuivat ainekset keskenään kulhossa ja siivilöi öljy-sokeri -seokseen. Lisää suklaamaito ja vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina uunivuokaan. Valmista suklaakastike:

Sekoita kaakaojauhe ja sokeri. Lisää vähän kuumaa vettä ja sekoita tahnaksi. Lisää loppu vesi ja vispilöi tasaiseksi. Kaada kastike vanukasvuokaan taikinan päälle. Älä sekoita. Laita vanukas uuniin ja kypsennä n. 30 min. tai kunnes kaikki neste on painunut vuoan pohjalle ja vanukkaan pinta on kiinteä. Ota vanukas uunista ja anna vetäytyä 5 min. ennen tarjoilua. Suklaakastike on valunut vuoan pohjalle ja vanukas on valmis kauhottavaksi lautaselle. Tarjoa sellaisenaan tai vege-jäden kanssa.

IMG_0966

Suklaavanukas uunissa

IMG_0955IMG_1017

13 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä! Tätä voisi kokeilla tehdä pääsiäisenä mämmin tilalla.. Voisikohan muuten matelimaidon tilalla käyttää vaikka kookosmaitoa?

    Teff onkin ihan uusi tuttavuus, pitääpä tutustua siihen tarkemmin. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  2. Maria, luulenpa, että ohje on avoin mille tahansa maidolle. Alkupeiräisessä on käytetty ihan lehmää :)

    VastaaPoista
  3. Voi hyvänen aika, kuvien katselu ja ohjeen lukeminen sai kiemurtelemaan tuolissa ja sukat pyörimään jaloissa :D Tiedän ainakin, millä yllättää siippani kun tämä seuraavan kerran näille Karjalan kunnaille astelee ;)

    VastaaPoista
  4. Ohjeessa näyttäisi olevan 75 d suklaata, taitaa suklaaöverit olla taattu.. Tarkoittaisikohan se 0,75 dl? :)

    VastaaPoista
  5. Hehe, ei sentään ole suklaakänniä tarkoitus tuottaa. 75 grammaahan se. Kiitos kun huomasit!

    VastaaPoista
  6. Nuo leivokset,voi miten nättejä ja namin näköisiä! Samoin kuin tuo uunivanukaskin;D

    VastaaPoista
  7. Jael, uunivanukas ei ehkä ole nätti, mutta nami :)

    VastaaPoista
  8. Hei hei!
    Heitin sulle haasteen:
    http://vegemisia.blogspot.fi/2013/03/vastaus-haasteeseen.html

    VastaaPoista
  9. Hei, iloinen kiitos haasteesta! Huomasin kuitenkin, että olen jo vastannut tähän jossain välissä, joten ehkäpä kerta riittää :)

    VastaaPoista
  10. Hauskaa, että olet käyttänyt juuri teff-jauhoa. Olemme juuri viettäneet reilut 6v Etiopiassa, missä ilman teffiä ei ole elämää. Teff on ruoan perusta ja ilman sitä jäisi monelta perusravinteet saamatta. Olen tottunut syömään sitä hapatetussa muodossa, jolloin se tuoksuu ja maistuu ruisleivältä. Siitä tehdään Etiopiassa hapatettuja pannukakkuja. Rautapitoinen kaveri tuo teff.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhi, teff on tällä hetkellä suosikkini kaikessa gluteenittomassa kokkauksessa ja leivonnassa. Hapattaminen kuulostaakin kiinnostavalta. Täytyy testata ehdottomasti! Kiitos vinkistä.

      Poista
  11. Hei, onko sulla ohjetta noihin leivoksiin? :)

    -Mandy

    VastaaPoista
  12. Mandy, ohje löytyy Raakaruoka-aika! -kirjastani, joka putkahtaa pian painokoneesta.

    VastaaPoista