torstai 21. maaliskuuta 2013

Suklaavanukkaat, 2.0


Keittiössäni jatkuu vanukasvillitys, joten pahoittelen, että toistan itseäni. Sain kuitenkin Risentalta kokeiltavaksi uusia gluteenittomia vaihtoehtoja leivontaan ja erityisesti hasselpähkinäjauho herätti kiinnostukseni, lempparipähkinöistä kun on kyse. Ja koska hassel ja suklaa ovat melkein takuuvarma yhdistelmä, tein uusintaoton lämpimästä suklaavanukkaasta. Empiirinen tutkimukseni "Voiko hyvästä tehdä vielä parempaa?" tuotti positiivisen tuloksen: Kyllä voi, liiankin hyvää! Vaikka kyse on fiksusta herkuttelusta, on ehkä silti syytä pysyä kohtuudessa ja varsinkin muistaa, että jaettu ilo on paras ilo.  Jouduin hieman kovistelemaan itseäni, etteivät jälkkärit päätyneet pelkästään omille yksityisille iltapäiväkaffeilleni.
  IMG_1046

Tässä muutenkin hieman modattu versio vegaanisista uunisuklaavanukkaista.

Lämpimät suklaavanukkaat (9 pientä)
  • 3 dl jotain vegemaitoa
  • 2 rkl kaakaovoita
  • 3 rkl (raaka-)kaakaojauhetta 
  • 1/2 tl jauhettua luonnonvaniljaa
  • 100 g palmusokeria
  • 3/4 dl kookosöljyä (kiinteänä)
  • 1,5 dl hasselpähkinäjauhoa* (myös manteli- tai saksanpähkinä ovat jees)
  • 0,5 dl kookosjauhoa*
  • 0,5 dl soijajauhoa*
  • 1 tl psylliumjauhetta
  • 1/2 tl leivinjauhetta
  • 2 rkl (raaka-)kaakaojauhetta
  • 1/2 tl kanelia
  • 1/8 tl laadukasta suolaa

Suklaakastike:
  • 3 rkl (raaka-)kaakaojauhetta
  • 75 g palmusokeria
  • 3 dl kuumaa vettä

IMG_1042

Kuumenna maito kattilassa ja lisää joukkoon kaakaovoi ja -jauhe. Kuumenna hämmentäen, kunnes kaakavoi sulaa ja -jauhe liukenee. Ota liedeltä ja jäähdytä. Lisää vanilja.

Asettele muffinipellille silikonivuoat. Niiden puutteessa myös valmiit uunin kestävät annosvuoat käyvät. Lämmitä uuni 180 asteeseen.

Vatkaa kookosöljy ja sokeri sekaisin. Sekoita kuivat ainekset keskenään kulhossa ja siivilöi öljy-sokeri -seokseen. Lisää suklaamaito ja vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Täytä 2/3 muffinivuoista taikinalla ja jätä odottamaan siksi aikaa, kun valmistat suklaakastikkeen.

IMG_1053

Sekoita kaakaojauhe ja sokeri. Lisää vähän kuumaa vettä ja sekoita tahnaksi. Lisää loppu vesi ja vispilöi tasaiseksi. Kaada kastike vuokiin. Älä sekoita. Laita vanukkaat uuniin ja kypsennä n. 40 min. tai kunnes kaikki neste on painunut vuoan pohjalle ja leivonnaisten pinta on kiinteä.

IMG_1070

Ota vanukkaat uunista ja anna vetäytyä 5 min. ennen tarjoilua.

IMG_1062

Tarjoa sellaisenaan, vege-jäden tai -kerman kanssa.

IMG_1096

* Jauhot sponssasi Risenta, josta kerrottiin, että soijajauho on valmistettu geenimuuntelemattomasta ja vastuullisesti tuotetusta soijasta.

6 kommenttia:

  1. Ei vitsit, joudun aina pyyhkimään näyttöä näiden vanukaskuvien jälkeen, kun erehdyn lipaisemaan ruutua...
    Hasselpähkinäjauhot vaikuttavat kiinnostavilta, joskohan niitä löytyisi lähikaupastakin. Pitänee tarkastaa seuraavalla kauppareissulla! Jauho ei taida olla luomua?

    VastaaPoista
  2. Anni Minerva, Risentan tuotteissa ei mielestäni missään ole luomumerkintää, vaikka väittävät kyllä olevansa laadukkaita, reiluja, kestävää kehitystä jne. No, varmuudella luomut saa jauhamalla pähkinäjauhon itse.

    VastaaPoista
  3. Eihän suklaaseen voi kyllästyä;D
    Hasselpähkinäjauho,kuulostaapa houkuttelevalta,onkko siinä pelkästään hasselpähkinää?
    Namin näköiset vanukkaat,nami!
    Minäkin postasin tänään gluteenittomasta jutusta ja ensi maanantaina täällä alkaa viikon kestävä juutalainen pääsiäinen,joka on gluteenia välttävien unelma-aikaa,sillä silloin ei näy tavallista leipää tai kakkuja missään vaan kaikki on gluteenitonta ja muutenkin runsas gluteenittomien tuotteiden määrä kasvaa silloin reilusti:)

    VastaaPoista
  4. Jael, jauhot tosiaan sisältävät vain hasselpähkinää. Mielenkiintoinen tuo gluteenittomuus siellä. Onko siihen jokin erityinen syy?

    VastaaPoista
  5. Pääsiäisen kielto syödä muuta kuin happamatonta leipää juontaa sinne parin tuhannen vuoden takaa.
    Tässä ehkä selvempi selitys
    http://www.chabad.org/library/howto/wizard_cdo/aid/1755/jewish/1-What-is-Chametz.htm

    ja sen johdosta sitten on syntynyt paljon gluteenittomia tuotteita....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, jännää, happamattomuuden tiesin kyllä, mutta en ajatellut siihen liittyvän gluteenittomuuttakin. Eli pääsiäistä kannattaisikin viettää siellä :)

      Poista