perjantai 5. huhtikuuta 2013

Avokado-herneenversosalaatti




Tänään ensimmäisen kerran tuntui aidosti siltä, että kyllä se on täällä, kevät. Tarkeni ilman villapöksyjä ja ilmassa oli lempeyttä. Ja valon määrä aiheuttaa suorastaan duracel-pupu oireita. No, onhan sentään huhtikuu.

Sen kunniaksi panin pois porkkanan ja sen juureskaverit ja päätin että salaattiaika on taas täällä. Tässä yksinkertainen kauden avaus.

Parsakautta odotellessa aloitin versoista. En tosin voi ylpeillä itse kasvatetuilla, sillä ikkunapuutarhurointi on jäänyt ajatuksen tasolle. Kohta onneksi luonto puskee taas ylenpalttisesti villivihannesta.

Ja avokado nyt sopii minkä kanssa vain. Salaatin todellinen juju on kuitenkin kurkumakukkakaali ja marinoitu sipulin sekä sekaan viskattu kourallinen maapähkinöitä.

Avokado-herneenversosalaatti


  • Rasiallinen herneenversoja
  • 1/2 kukkakaali
  • 1/2 t kurkumaa
  • 2 tl omenaviinietikkaa
  • 2 tl hunajaa
  • mustapippuria
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • punasipuli 
  • 3-4 avokadoa
  • paahdettuja ja suolattuja maapähkinöitä rouhittuna


Mustaherukkavinegretti



  • 1 rkl kylmäpuristettua mustaherukkamehua
  • 1 tl dijon sinappia
  • 2 tl hunajaa 
  • 1 rkl balsami- tai omenaviinietikkaa
  • ripaus laadukasta suolaa
  • rouhaus mustapippuria
  • 1/2 valkosipulin kynttä murskattuna


Leikkele kukkakaali muruiksi. Sekoita joukkoon kurkuma, 1 tl viinietikkaa, 1tl hunajaa, ripaus suolaa ja 1/2 rkl oliiviöljyä. Vaivaa käsin niin, että kukkakaali hieman pehmenee. (Huom! kurkuma värjää, joten suokakäsineet ovat ehkä hyvä ajatus. Voit myös lisätä kurkuman vasta pehmennyksen jälkeen.)

Viipaloi punasipuli ohuen ohuiksi siivuiksi.  Sekoita joukkoon 1 tl viinietikkaa, 1tl hunajaa, ripaus suolaa ja 1/2 rkl oliiviöljyä.

Halkaise avokadot, poista kivet ja kaapaise sisus lusikalla kuoresta. Viipaloi puolikkaat pitkittäin 3-4 osaan.

Valmista vinegretti vatkaamalla kaikki ainekset sekaisin.

Sekoita herneenversoihin hiukan oliiviöljyä ja asettele pesäksi salaattikulhon pohjalle. Ripottele päälle kukkakaali, asettele avokadot ja levittele päälle punasipulirenkaat. Lusikoi päälle vinegretti ja viimeistele suolapähkinärouheella.



Ja lopuksi pieni ennakkotieto: Monet ovat jo kyselleet villivihannekurssin perään ja nyt voin kertoa ilouutisen: Järjestän viime vuoden tapaan päivän mittaisen villikokkaus-retriitin Vartiosaaressa 27.5 yhdessä kasviasiantuntija Adela Pajusen kanssa. Lisätietoa luvassa pian!

3 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että kevät vihdoinkin on tulossa teille:-) Teillä kevät myöhässä ja meillä ihana Välimeren talvi sekä sateet loppuivat ennen aikojaan joten vlllivihanneskausikin jäi lyhyemäksi, Herkullinen salaatti,herneenversot ovat niin ihania:-)

    VastaaPoista
  2. Huomasin myös että ilme täällä on hieman muuttunut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, täällä vasta villivihanneksista unelmoidaan. Jännästi monessa paikassa kevät on myöhässä tänä vuonna. Mutta kevätsiivousta suoritin silti jo täällä bloginkin puolella :)

      Poista