tiistai 2. huhtikuuta 2013

Bataattiblinit ja pikkuherkkuja

Pääsiäisen kokkivuoro Detox-retriitillä oli yhtä raw food-juhlaa, mutta kotiin tultuani paistoin läjän blinejä.
Blinit kuuluvat meillä muutenkin pääsiäisperinteisiin, lisukkeet vain vaihtelevat vuodesta toiseen. Mutta koska kokkaukseni ei koskaan noudata perinteisiä latuja, pujahti blinitaikinaankin tänä vuonna bataatti. Ja ehkeivät muutkaan ainekset olleet tavanomaisimmasta päästä, sillä tein taikinan seesamimaitoon ja paistoin lettuset kookosöljyssä. Tattarin rouhea maku sentään oli vanha tuttu.

Bataattiblinit


  • 1/2 keskikokoisesta bataatista keitettynä ja soseutettuna
  • 8 dl seesamimaitoa tai muuta vegemjölkkiä
  • 1/4 paketti tuorehiivaa
  • n. 5 dl tattarijauhoja
  • 1 tl psylliumjauhetta
  • 1 1/2 tl laadukasta suolaa
  • 1/2 dl sulatettua kookosöljyä

Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja anna liueta. Vatkaa joukkoon bataattisose ja lisää muut ainekset. Anna taikinan käydä huoneen  lämmössä n. 1/2 tuntia. Paista pannulla pieniä tai vähän isompia blinejä kookosöljyssä tai muussa mieleisessäsi paistinrasvassa. Laita kannelliseen uunivuokaan, jossa voi lämmittää letut ennen tarjoilua.
Pääsiäisherkut

Lisukkeista parhaita olivat tällä kertaa kuvan avokadosta vatkattu cream cheese ja hunajamarinoitu punasipuli. Sain jopa todistaa historiallista tapahtumaa punasipulin loppuessa kesken, sillä sipulinvihaajalapseni kauhoi kupin tyhjäksi!

Marinoitu Punasipuli


  • 1-2 punasipulia hienoksi kuutioituna
  • 1 tl hunajaa
  • ripaus suolaa
  • mustapippuria
  • 2 tl omenaviinietikkaa
  • 1 tl oliiviöljyä

Sekoita keskenään ja annan marinoitua 1/2 tuntia.

Avokado Cream Cheese


  • 3 kypsää avokadoa
  • ripaus laadukasta suolaa
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1 tl agavesiirappia

Soseuta avokadot ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Ohdakepurkkia oli varjeltu kuin silmäterää viime kesästä saakka. Ohje odottelee takataskussa villivihannesaikaa.

Punajuuri ja tapenade menivät kimpaan punaisessa raastesalaatissa, joka oli yksinkertaisen kaunista. Mutta eniten makuhermojani siveli paahdetusta munakoisosta ja punasipuleista valmistunut dippi. Uunissa paahtamalla melkein kaikesta tulee hyvää, mutta tämä soosi oli pehmeää ja makeaa ilman sen kummempaa säätöä.

Oliivi Punajuurisalaatti


  • 4 raastettua punajuurta
  • 5-8 vihreää kivetöntä oliivia (koosta riippuen)
  • 1 valkosipulinkynsi murskattuna
  • ripaus laadukasta suolaa
  • 1 rkl balsamiviinietikkaa
  • mustapippuria
  • 1 rkl oliiviöljyä

Silppua oliivit pieniksi muruiksi. Sekoita kaikki ja anna tekeytyä hetki. Parasta oikeastaan vasta seuraavana päivänä.

Paahdettu Munakoiso Sipuli Dippi


  • 2 keskikokoista  munakoisoa
  • 3-4 (puna-)sipulia
  • 1 tl laadukasta suolaa
  • mustapippuria
  • 1 valkosipulinkynsi murskattuna
  • 2 - 3 tl sitruunan mehua
  • 1/2 dl mietoa oliiviöljyä

Paahda munakoisot ja sipulit kuorineen 200 asteisessa uunissa, kunnes ne pehmenevät. Kuori ja siirrä kulhoon. Lisää muut ainekset öljyä lukuunottamatta ja surauta sauvasekoittimella soseeksi. Lisää lopuksi öljy ohuena nauhana ja sauvasekoita tasaiseksi.

Ja sokerina pohjalla, karamelloitua bataattia, joka varasti omalta lautaseltani isoimman tilan. Ihan vain simppelisiti bataattisiivut suolalla ja mustapippurilla sekä sulalla kookosöljyllä maustettuna uuniin siksi aikaa, kun munakoisodipin kasvikset paahtuvat. Bataatista tuli ihan toffeeta.

IMG_1305

2 kommenttia:

  1. Ei vitsit, miten ihania kuvia taas - houkuttavia ohjeita unohtamatta! :) Blinejä en ole koskaan tehnyt, enkä lettujakaan aikoihin. Pakastimessa olisi vielä hieman kurpitsasosetta odottamassa käyttökohdetta, voisinkin kokeilla varioida tuota bliniohjetta hieman :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni Minerva, voin kuvitella että kurpitsa sopii aivan yhtä hyvin. Itse teen lettuja aika usein, kun kokkaan koko perheelle. Sisään voi ujuttaa kaikenlaista raw foodista kypsempiin lisukkeisiin ja kaikki menee :)

      Poista