lauantai 27. huhtikuuta 2013

Lucuma-pops ja vaniljadonitsit


Olen niitä, jotka unohtavat kasvattaa pääsiäisruohoa ja muistavat simankin viime tipassa. Pysyin tavoilleni uskollisena myös tänä vuonna. Silti valmissiman ostaminen ei tule kuuloonkaan ja laitan oman sihijuoman käymään vaikka edellisenä iltana. No, simalla herkutellaan sitten vapun jälkeen todeten, että tätähän voi aivan hyvin tehdä muulloinkin kuin vappuna.


Syötävien vappuherkkujen tekoon sentään on vielä hyvin aikaa. Viime vuonna tein raw popseja ja vegaanisia donitseja, tänä vuonna on samat aikeet. Molemmat ohjeet olen julkaissut aiemminkin, mutta koska ne blogin muuttopuuhissa haihtuivat olemattomiin, on syytä laittaa ne tänne uudelleen.



Lucuma Cake Pops

  • 2,5 dl manteleita (ehkä jopa liotettuna ja uudelleen kuivattuna) 
  • 2,5 dl auringonkukansiemeniä (sama juttu) 
  • 2,5 dl idätetystä tattarista jauhettua jauhoa tai kaurajauhoa höyryttämättömistä kaurahiutaleista
  • 2 dl lucuma-jauhetta 
  • 5 dl rusinoita 
  • 1/4 tl laadukasta suolaa 
  • 1 tl luonnon vaniljajauhetta 
  • 1/4 tl kardemummaa 
  • 2 rkl kuorittuja psylliumin siemeniä 
  • 1 tl carob-jauhetta tai raakakaakaojauhetta 
  • 80 g kaakaovoita sulatettuna 
  • 6 tippaa steviaa
  • 1,25 dl vettä 
Pinnalle:
kookoshiutaleita, (pakastekuivatuista marjoista jauhettua jauhetta)

Jauha tehosekoittimessa jauheiksi (kukin erikseen, menee sujuvammin) mantelit, auringonkukansiemenet sekä tattari tai kaurahiutaleet. Yhdistä kaikki kuivat ainekset suuressa kulhossa.

Laita rusinat monitoimikoneen kulhoon ja aja konetta täydellä teholla, kunnes rusinoista muodostuu massa. Sulata kaakaovoi miedolla lämmöllä vesihauteessa ja lisää monitoimikoneeseen rusinamassan kanssa. Lisää tässä vaiheessa myös stevia.

Siirrä myös kuivat ainekset monitoimikoneen kulhoon ja käytä konetta matalilla kierroksilla, kunnes saat tasaisen taikinan. Lisää samalla vettä sen verran, että taikinasta tulee kiinteää, mutta ei liian löysää. Tarkista maku.

Jaa taikina n. 24 osaan ja pyörittele palloiksi. Viimeistele pinta kookoshiutaleilla. Jauhoin omat hiutaleeni kevyesti monitoimikonella hienojakoisemmiksi muruiksi, joka muistutti kidesokeria). Pistele pallot tikkaritikkuihin tai tarjoa sellaisenaan.Säilytä kannellisessa rasiassa jääkaapissa. Säilyvät hyvin ja maku vain paranee.




    Vegaaniset vaniljadonitsit

  • 4 dl puolikarkeita spelttijauhoja 
  • 2 dl täysjyväriisijauhoja (tuovat kuohkeutta) 
  • 1 dl perunajauhoja 
  • 3 rkl kuorituja psylliuminsiemeniä (ei jauhetta) 
  • 1/2 tl soodaa 
  • 1 tl aitoa vaniljajauhetta (käytin tätä
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • 1 dl palmusokeria 
  • 6 tippaa (vanilja-) steviaa 
  • 2 3/4 dl jotain kasvismaitoa (käytin kauramaitoa) 
  • 1 tl omenaviinietikkaa 
  • 3 rkl neitsytkookosöljyä sulatettuna 

Uppopaistamiseen:
1,5 l rypsiöljyä

Pinnalle:
1,5 dl xylitolia

Laita öljy kuumenemaan suureen kattilaan tai rasvakeittimeen. (Paistoin itse munkit kattilassa.)

Sekoita keskenään kuivat ainekset. Lisää kasvismaito, etikka ja stevia ja sekoita taikinaksi. Lisää lopuksi joukkoon sulatettu kookosöljy ja vaivaa tasaiseksi. Jaa taikina 12 osaa ja pyörittele pikkupulliksi. Paina keskelle reilä ja suurenna sitä kahta sormea pyörittelemällä, kunnes saat tasaisen rinkulan.

Tarkista, että öljy on kuumennut riittävästi (helppo kotikonsti, jos sinulla ei ole rasvalämpömittaria, on tipauttaa öljyyn kuutio vaaleaa leipää. Kun leipä ruskistuu kullanruskeaksi minuutissa, öljy on sopivan lämpöistä). Nostele donitsit kypsymään n. 4 donitsin erissä, kattilan koosta riippuen. Kypsennä n. 30 s ja käännä donitsit ympäri reikäkauhalla tai pihdeillä. Kypsennä myös toiselta puolelta 30 s. Pidempää aikaa ei pikkudonitseille tarvita. Nostele kypsyneet donitsit talouspaperilla päällystetylle lautaselle.

Kun donitsit on paisteltu, pyörittele ne xylitolissa. Tavallista sokeria voit toki käyttää myös, mutta xylitoli on vähän fiksumpi valinta. Kätevimmin tämä käy, kun mittaa sokerin keskikokoiseen paperipussiin ja ravistelet donitseja pussissa yksi kerrallaan.

Tarjoa mieluiten heti, mutta donat ovat aika meheviä myös seuraavana päivänä.
.....................................................

 Lapsi uhosi tekevänsä macarooneja. Koeajot olivat tänään, joten taitaa olla tosissaan.

6 kommenttia:

  1. Kivat popsit:) Juuri käytin loppuun viime kesänä ostamani lucumapussin,täällä kun en sellaista nähnyt.-Olen tosin vähän pettynyt siihen kuivattuun lucumajauheeseen,joka mielestäni on aika mautonta alkuperäiseen hedelmään verrattuna.Ja mahtavan näköiset macaronsit!

    VastaaPoista
  2. Hitsi miten hyvän näköisiä donitseja! Ja juuri tällaista,hieman terveellisempää vaihtoehtoa olen kaivannut :) mutta munkinpaistossa pelottaa se öljyn kuumentaminen.. Koskaan en ole uppopaistanut mitään ja pelkään että öljy kuumenee liikaa ja syttyy tuleen :/ pelko on uskoakseni aiheellinen,mutta onko joitain vinkkejä joilla tulipalon voi helposti ja varmasti välttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, itse en ole koskaan saanut öljyä syttymään. Vahdin kattilaa silmä kovana, ja testailen lämpötilaa säännöllisesti joko leipäpalamenetelmällä tai rasvalämpömittarilla. Onnea donitsin paistoon.

      Poista
  3. Kiva, kun postasit tämän ohjeen! Ei yhtään haittaisi, jos muitakin Evita-blogin aikaisia ohjeita tulisi uudestaan esille, harmi kun se katosi kokonaan.

    On kyllä ihania vappuherkkuja! Ylemmän anonyymin tapaan olen vähän nössö uppopaistamisen kanssa, enkä sen vuoksi ole tehnyt munkkeja itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni Minerva, onneksi ohjeet ja kuvat ovat itselläni tallessa ja postaan varmaan niiden parhaimmistoa tänne uudelleen. Yleensä en koskaan uppopaista mitään, sillä friteerattu ruoka ei oikein maistu. Munkit ja friteeratut nokkossipsit ovat kuitenkin poikkeus :D

      Poista
  4. Jael, kuivattu lucuma on ihan taatusti tuskin varjo alkuperäisestä hedelmästä. Onneksi en ole sitä tuoretta edes päässyt maistamaan, niin ei harmita ;) Jauhe toimii kuitenkin mielestäni kivasti jauhojen korvikkeena monissa raakaleivonnaisissa.

    VastaaPoista