torstai 10. lokakuuta 2013

Onnellisuusruokaa: Pinaatti-kurkumasalaatti ja kurpitsa-mantelihummus


Kokkailujani siivittää tällä hetkellä huikean kaunis näköala keittiön ikkunasta. Ja eihän tällaisessa hehkussa voi syntyä kuin onnellista ruokaa. 


Laittelen tänne harvemmin niitä simppeleitä reseptejä, joita kokkaan päivittäin nopeiksi lounaiksi tai illallisiksi. Päivittäinen ruokani kun on yksinkertaista eikä oikeastaan reseptejä kaipaa. Silti se on parasta, ja ansaitsee ehkä edes joskus tulla nostetuksi esiin peräti reseptin ja kuvan kera.



Oranssia löytyy tällä hetkellä muualtankin kuin ikkunan takaa. Kurpitsat, porkkanat ja bataatti ovat asioita, joita alkaa tehdä mieli syksyisin ja niiden sesonkin jatkuu pitkälle talveen. Anni julkaisi juuri kivan salaatin paahdetusta kurpistasta ja sitä löytyy usein omaltakin lautaseltani. Kypsennyksen kannalta iso mötikkä kun helppoa työntää sellaisenaan uuniin ja antaa pehmitä siellä ihan itsekseen. Näin syntyy vaivatta valmista kurpitsaa monen aterian tarpeiksi.

Toinen oranssi asia, jota himoitsen ilmojen viiletessä on kurkuma. Ja tässä kohtaa täytyy todeta, että kyse lienee myös kehon viisaudesta, sillä kurkuma on yksi voimallisimpia maustekaapista löytyviä yrttejä mm. immuunipuolustuksen vahvistamiseen. Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa saatiin myös kiinnostavaa näyttöä kurkuman hyödyistä masennuksen hoidossa. Ei hassumpi tieto syyspimeän laskeutuessa iltaisin yhä aikaisemmin ja värien valuessa vähitellen maisemasta syyssateiden mukana.


Siispä semiraakaa kurkumapinaattia ja kurpitsa-mantelihummusta lautaselle kiitos!

Kurkumapinaatti


  • 2 dl kurpitsansiemeniä
  • 1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä tai seesamiöljyä
  • 1 rkl kurkumaa
  • 1/4 tl kanelia
  • 1/2 tl jeeraa
  • 1/2 tl laatusuolaa
  • ripaus cayennea
  • 1 tl hunajaa
  • 150 g rasia baby-pinaattia 
  • mustapippuria maun mukaan
  • 1 valkosipulinkynsi  puristettuna tai 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 1/2 rkl omenaviinietikkaa tai sitruunan mehua
  • 1 tl tamaria/ soijakastiketta

Kuumenna öljy isolla pannulla tai kattilassa ja lisää puolet kurpitsan siemenistä sekä mausteet (reseptilistasta hunajaan saakka). Paahda jatkuvasti sekoitellen, kunnes seos alkaa tuoksua eli muutaman minuutin. Ota pannu sivuun, lisää loput siemenet ja hunaja ja sekoita*. Lisää joukkoon pinaatti ja valkosipuli ja sekoita kaikki keskenään. Pinaatin ei ole tarkoitus kypsyä, mutta se hieman pehmenee tässä käsittelyssä. Lisää oliiviöljy, tamari/soijakastike ja viinietikka tai sitruunan mehu. Tarkista maku.


Kurpitsa-mantelihummus


  • 2,5 dl manteleita
  • 2,5 dl kypsennettyä kurpitsaa (joko uunissa paahdettua tai höyrytettyä)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 cm pala tuoretta inkivääriä
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 1 tl hunajaa
  • 1 tl jeeraa
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • 1 tl jauhettua paprikaa
  • 1 rkl tahinia tai 2 rkl kuorittuja hampunsiemeniä
  • 1/2 - 1 tl laadukasta suolaa
  • vettä tarvittaessa 

Jauha mantelit tehosekoittimessa jauheeksi. Lisää loput ainekset ja vettä sen verran, että saat koneen pyörittämään seoksen tasaiseksi massaksi. Säilyy jääkaapissa muutaman päivän.


Tein kurpitsahummusta kerralla isomman satsin, joten lounaan valmistukseen kului tällä kertaa huikeat 10 min, eli pinaattisalaatin verran. Kylkeen heittelin vielä pari saksanpähkinä-kräkkeriä, mutta siinä voisi yhtä hyvin olla myös viipale tattaririeskaa, kuutioitua tofua tai keitetty luomukananmuna. Real Happy Meal!




Tämä ateria on ihan oikeastikin onnellisuusruokaa, siitä pitävät huolta mm. kurpitsan karotenoidit, kurpitsansiementen ja saksanpähkinöiden hyvät rasvahapot, sinkki sekä magnesium ja varsinkin vihreiden kasvisten sisältämä folaatti ja muut B-ryhmän vitamiinit. Jos ravinto ja mielen hyvinvointi kiinnostaa, käy kurkkaamassa Jolie.fi:n blogissa kirjoittamaani Mieliruokaa -sarjaa. Siellä on lisää tietoa ja reseptejä.

Eilen löysin myös itseni puhumasta aiheesta Yle Puheen Liikuntatunnilla. Lähetys löytyy näin jälkikäteen Yle Areenasta. - Itse en kyllä taida enää uskaltaa kuunnella. Sen verran jänskitti...
Kohta livenä YLE Puheella. Huh!
* Ihmettelitkö, miksi paahdoin vain osan siemenistä? Siement ja pähkinät ovat ravinteikkaimmillaan raakoina tai itse asiassa liotettuina. Niiden maku tulee kuitenkin usein parhaiten esiin hieman paahdettaessa. Siksi teen usein kompromissin maun ja terveellisyyden välillä paahtamalla osan siemenistä ja sekoittamalla tämän jälkeen joukkoon (mieluiten liotetut) loput siemenet.

14 kommenttia:

  1. On sulla ihan näköala;syksyn värit ovat niin kauniit:) Meilläkin viileni ja kurpitsoita on tullut paljonkin käytettyä viime aikoina ja seuraava ohjekin on kurpitsainen. Kiva tuo tahna,ja väri niin syksyinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin jo kommentoimassa kurpitsaherkkua blogissasi. Näkymä on tosiaan aika inspiroiva keittiössä. Laakerikirsikka suorastaa tulee sisään ikkunasta :D

      Poista
  2. Ja taas opin uutta! Että kurpitsan voi kypsentää ihan kokonaisena! Siis ihanko kokonaisena, ei esim. puolitettuna ja siemenet poistettuna? Kyselee epävarma kurpitsan käsittelijä. Niitä nimittäin löytyy sittenkin meidän kaupastamme.
    Tuo kurpitsahummus kuulostaa erittäin houkuttelevalta. Ja arvasinpas tuon puoliksi paahtamis-jutun siementen suhteen, sen verran olet tutuksi tullut ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kokonaisena laitan yleensä, ellei kurpitsa ole niin iso, ettei mahdu (sellaistakin sattuu :D Mutta toki voi puolittaakin, mikä nopeuttaa kypsentämistä ja on toki fiksumpaa energian käytön kannalta. Usein minulla kuitenkin uuni kuumenee muutenkin ja paistelen kurpitsaa siinä sivussa. - Ja arvasinkin, että hallitset kyllä nämä siementen käytön salat ;)

      Poista
  3. Seurasin blogiasi pari vuotta sitten ja fanitin täysillä. Inspiroiduin jopa niin pitkälle, että olin hetken raakaruokailija itsekin. Jostain syystä ruokavalio lipsui ja jätin blogisi seuraamisen ja olen voinut tosi huonosti tässä välillä. Tauon jälkeen olen löytänyt sinut jälleen elämässäni olevan ryhtiliikkeen myötä enkä ymmärrä miksi se tauko oli. :) Onnellisuusruuasta puheen ollen muistin heti miten onnelliseksi tulin aina jo pelkästään lukemalla reseptejäsi, ja tulen edelleen, niin hullulta kuin se kirjoitettuna jopa näin omiin silmiinikin näyttää. :D Kiitos, että jaat sen hyvän, mitä olet löytänyt! <3 Yksi kysymys minulla on; Ennen reseptisi olivat mielestäni kaikki raw, huomasin että nyt myös kypsennät ruokia. Mistä moinen muutos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa takaisin! Onpa mukavaa kuulla, että oivallusten ja löytämisen ilo onnistuu kulkeutumaan sinne ruudun toiselle puolellekin täältä omasta koekeittiöstäni :) Mutta toden totta, kuten huomasit olen tehnyt paluun myös kypsennetyn ruoan pariin (tai en siitä koskaan ole täysin luopunutkaan). Ajattelin kirjoittaa aiheesta jo tähän postaukseen, mutta se ansaitsee ihan oman juttunsa. Eli asialle on perusteensa :)

      Poista
  4. Kävin kuuntelemassa ,hyvä olit siinä haastattelussa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä sydän pamppaillen uskallan jossain vaiheessa itsekin :D

      Poista
  5. Voi, tuo kurpitsahummus on kyllä huippuherkullisen näköinen ja kurkumaakin löytyisi kaapista. Pitää varmaan törkätä ruokaan, että saadaan vastustuskykyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kurkumavillitys meneillään! Tänään syntyi taas uusi saldeversio tällä samalla periaatteella. Voikohan sitä saada liikaa... :D

      Poista
  6. Ihanan väristä ja varmasti makuistakin ruokaa! :) Kurpitsahummusta on kyllä testattava, tosin ehkä kikherneillä, kun mantelipurnukasta pohja paistaa. Bataattihummus on herkullista, joten kurpitsalla ei voi mennä metsään. Ei auta kuin heti huomenissa käydä hakemassa kaupasta yksi muhkea kurpitsayksilö. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurpitsa rokkaa :) Alunperin oma ideani oli tehdä kikhernepohjainen hummus, mutta kävi juuri toisin päin, olivat päässeet loppumaan. Tuli sitten tällainen paleoversio ;)

      Poista
  7. Tein tota pinaattiasiaa tänään ja oli todella mainion makuista!

    T. Ooppe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooppe, kiitos. Oma koukutukseni ei ota laantuakseen :)

      Poista