sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Laskiais-omput - Mardi Gras Apples (Raw)


Omppu valeasussa on näyttäytynyt tässä blogissa aiemminkin. Omenan muodonmuutos jaksaa kuitenkin riemastuttaa minua vuodesta toiseen, vaikka totuus paljastuukin viimeistään ensimmäisellä haukkauksella. Ymmärrän myös, että omenalla ei kannata huijata pullahimoista laskiaiskansaa mutta cashew-kermalla ja hilloilla täytetyistä ompuista syntyy yhtä kaikki hauska jälkiruoka.

Valitsin omenoiksi pieniä, pyöreitä ja mahdollisimman makeita. Kuorin, puolitin, poistin kodat ja annoin marinoitua kuivurissa sen verran, että muuttuivat hieman keveiksi (n. 4 tuntia). Tämä parantaa rakennetta ja suutuntumaa, mutta kuivattelun voi myös skipata (ks. ohje alla). Soseutin raakahillon pakastekirsikoista, joita sattui olemaan, koska kotimaiset vatut oli syöty jo aikaa sitten. Makeutin taateleilla ja sakeutin chia-siemenillä. Sekoitin vaniljalla maustettuun cashew-kermaan kookosvoita, jonka ansiosta kerma pysyy vähän paremmin kuosissaan. Piste iin ... tai "pullan" päälle oli kookosvoista ja -öljystä tehty makea kuorrutus. Pinnalle voisi tupsauttaa vähän kaneliakin, mutta jätin nyt väliin.

Laskiais-omput 

Valmistusaika n. 40 min. (+ kuivatteluaika 2 - 4 tuntia)

  • 1 omena/ syöjä

Marinadiin:

  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1 rkl vaahterasiirappia
  • 1/2 tl kanelia
  • 1/2 tl kardemummaa
  • 1/8 tl laadukasta suolaa

Kuori omenat ja muotoile tarvittaessa terävällä veitsellä hieman pyöreämmiksi. Poista kota ja puolita. Sekoita marinadiainekset keskenään ja valele sillä omenat kauttaaltaan. Siirrä omput kuivurin tasolle tai pellille uunin alaosaan ja kuivattele 40 asteessa 2 - 4 tuntia. Käännä välillä, jos muistat. Huom. kuivaamisen voi vaihtaa pelkkään marinointiin sillä aikaa, kun valmistat täytteet  TAI omppuja voi kypsentää kevyesti uunissa 100 asteessa n. 10 min, kunnes ne hieman pehmenevät.


Vaniljainen cashew-kerma


  • 2,5 dl cashew-pähkinöitä liotettuna (n. 1/2 t riittää)
  • 1 dl vettä
  • 1 - 2 rkl juoksevaa hunajaa tai agavesiirappia
  • 1/2 vaniljatangon siemenet raaputettuna
  • 4 rkl sulatettua kookosvoita* tai -öljyä
  • ripaus laadukasta suolaa

Blendaa huuhdellut cashewit ja vesi kuohkeaksi kermaksi tehosekoittimessa. Vispiöi joukkoon loput ainekset ja tarkista maku. Siirrä jääkaappiin jähmettymään.



*Valmistan kookosvoin aina itse blendaamalla kookoshiutaleita tehosekoittimessa. Muuta ei tarvita, sillä kärsivällisen surruttelun jälkeen hiutaleet jauhautuvat notkeaksi tahnaksi.

Punainen hillo


  • 1 dl tuoreita kivettömiä taateleita (tai kokonaisia taateleita liotettuna tilkassa vettä)
  • 2 dl vadelmia tai kirsikoita (sulatettuna, jos käytät pakastettuja)
  • n. 1 dl vettä tai sen verran, että saat sakean koostumuksen
  • 1 rkl chiasiemeniä

Soseuta marjat ja taatelit sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa lisää vettä vähitellen sen veran, että saat hillomaisen koostumuksen. Sekoita lopuksi lusikalla joukkoon chiasiemenet ja anna hillon sakeutua hetki.



Kookoskuorrute


  • 1/4 dl kookosöljyä
  • 1/4 dl kookosvoita
  • 2 tl juoksevaa hunajaa/ agavesiirappia
  • aavistus laadukasta suolaa


Sulata kaikki vesihauteessa ja valele seoksella omenan puolikkaat, jotka tulevat hatuiksi "pulliin". Siirrä hetkeksi jääkaappiin, kunnes kuorrutus jähmettyy.


Täytä sillä aikaa alemmat puolikkaat hillolla ja cashew-kermalla.


Lopuksi kannet päälle.


Jos et tarjoa heti, säilytä jääkaapissa.


English summary:
Fat Tuesday or Mardi Gras in Finland means traditionaly sweet buns filled with whipped cream and rasberry jam or marsipan. My look-a-like raw version is made of sweet apples, vanilla cashew cream, cherries and coconut frosting. Well, not at all like the original sugary treats but a very nice dessert. And no dairy, gluten, white flour or sugar included.  

Mardi Gras Apples

  • 1 apple/ portion


Marinade:

  • juice of 1/2 lemon
  • 1 T maple syrup
  • 1/2 t cinnamon
  • 1/2 t cardamon
  • 1/8 t high quality salt

Peel apples, remove the core and cut in half. Mix lightly with marinade until well coated. Dehydrate in 40 degrees Celsius for 2 - 4 hours. Note: You can also bake them in an oven in 100 degr. Celsius for 10 minutes or until slightly softened but still firm. Make the cashew cream and cherry jam:

Vanilla Cashew Cream

  • 2,5 dl soaked cashews
  • 1 dl water
  • 1 - 2 T honey or agave syrup 
  • seeds of a 1/2 vanilla pod
  • 4 T melted coconut butter 
  • 1/8 t salt

Mix everything in a blender until nice and fluffy. Let the cream set in a fridge.

Cherry jam

  • 1 dl soft dates, pitted
  • 2 dl fresh or thawed cherries or rasberries 
  • appr. 1 dl water or enough for the right consistency
  • 1 T chia seeds

Mix dates, cherries/rasberries and water in a blender or with an immersion blender. Stirr in chia seeds and let the jam thicken.

Coconut frosting

  • 1/4 dl virgin coconut oil
  • 1/4 dl coconut butter
  • 2 tl honey/ agave syrup
  • a tiny pinch of salt

Melt coconut oil and butter in a double boiler.  Stirr in sweetener and salt and spread the frosting on half of the apples (right side up). Let the frosting set in a fridge.  Fill the other half of the apples with jam and cashew cream. Cover with the frosted apple halves. Serve.




12 kommenttia:

  1. Olipa ompulla hauskan kekseliäs muodonmuutos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omena ei suotta ole oma lempparihedelmäni. Siinä on todella ainesta ;)

      Poista
  2. Hih, kekseliäs "huijaus" - piristävää vaihtelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nämä maistuvat kyllä erittäin hyvin laskiaisen jälkeenkin :)

      Poista
  3. Outi, nämä omput jaksavat riemastuttaa minuakin. Juuri mietiskelinkin niitä sinun edellisiä laskiaisomppujasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, näistä on tullut vähän sellainen vakkari meillä, vaikka ehtaa pullaakin on yleensä tarjolla.

      Poista
  4. Mitääh, nämähän näyttää ihan pullilta! Piti lukea tuo otsikko moneen kertaan kun mietin, että ei omput mun luona koskaan näytä pullilta (valitettavasti) ;) Aivan oivan näköisiä omppuja, purisikohan ne hyvin myös pullanhimoon? Jos syö silmillään pullaa, niin luulisi että aivosolutkin siitä huijaantuisivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voin sanoa, että omalla kohdallani pullan himo kyllä talttuu myös suutuntumalla, sillä eniten huomaan tykkääväni pullan mausteista, kuten kanelista ja kardemummasta. Lisäksi cashew-kerma tuo yllättäen jotain samaa täyttävyyttä, mitä on jauholeivonnaisessa.

      Poista
  5. Muistan myös aiemmin näkyneet laskiaisomput, ja tänäkin vuonna kävi mielessä, että josko niitä saisin testattua. Reissussa ollessa kaikkia aineksia ei nyt löydy, mutta täytyy kyllä viimein kokeilla, kunhan pääsen takaisin. Siihen asti herkuttelen niillä ihan tavan laskiaispullilla. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voin paljastaa, että itse olen herkutellut näillä myös muulloin kuin laskiaisena. Omppu ja cashew-kerma on sen verran hyvä kombo. Hillo on vaan ekstraa :)

      Poista