keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Marja-tarteletit kesän ykkösjuhliin (Raw/ Semi-raw)


Blogi ei päivity, facebook pysyy vaiti ja instagramin puolellakin on hiljaista. Siitä saatte syyttää tätä herraa, joka on pitänyt minut tiiviisti reaalimaailmassa. Pieni suuri mies on meillä lomahoidossa oleva espanjan vesikoira Pedro, jonka mielestä netissä roikkuminen on vain nörttejä varten.


No, ehkä kesä, aurinko ja yleinen elämän ihanuus saattavat myös vaikuttaa jonkin verran siihen, ettei ole huvittanut viettää aikaa näppiksellä.

Kameleontin keittiö ei tosin hiljene koskaan, mutta sielläkin on tehty vain välttämätön. Onneksi joskus syntyy sivutuotteita, kuten nämä pienet tarteletit. Äitikakku lähti jonkun onnellisen syntymäpäiväpitoihin. Miniversiot olivat kuitenkin niin mainioita, että taidan seuraavan kerran tehdä pelkästään niitä.

Pohja on tavallista pehmeämpi ja kevämpi. Sen salaisuus on mantelimaidon valmistuksesta jäävä kuitu. Täyte on sitten sitäkin kermaisempi. Ei siis kaikkein simppelein pikakakku, mutta makuelämys palkitsee kyllä ja lopputulos pääsee taatusti juhlapöydän keskipisteeksi. Ohjeeseen käyvät periaatteessa mitkä tahansa marjat, mutta mustikoista, vadelmista ja karhunvatukoista pidän näissä itse eniten. 

Marja-tarteletit

6 kpl TAI yksi 24 cm halk. iso marjatorttu

  • 6 kpl 10 cm halk. pyöreää tartelettivuokaa

Pohja:
  • 1 dl taatelipastaa (= n. 2,5 dl kokonaisia kivettömiä taateleita)
  • 4 dl mantelimaidon valmistuksesta jäänyttä massaa
  • 1 dl kookossokeria
  • 1/2 dl sulatettua kaakaovoita tai kookosöljyä
  • 1 tl jauhettua luonnonvaniljaa
  • 2 rkl lucuma-jauhetta
  • 1/8 tl laadukasta suolaa
  • 1/2 dl kaakaorouhetta



Jauha monitoimikoneella (tehosekoitin ei ole hyvä tähän tarkoitukseen) kokonaiset kivettömät taatelit tasaiseksi massaksi. Taateleita ei tarvitse liottaa. Mittaa tarvittava määrä ja käytä mahdollisesti yli jäänyt johonkin muuhun. Lisää loput ainekset monitoimikoneen kulhoon ja aja tasaiseksi taikinaksi. Jos tämä tuottaa vaikeuksia, taikinan voi sekoittaa myös käsin. Painele mieluiten irtopohjaisiin tartelettivuokiin (tai yhteen isoon piirasvuokaan), pohjille ja reunoille. Siirrä jääkaappiin/pakastimeem siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Täyte:

  • 2 dl cashew-pähkinöitä ---- > liota väh. 1/2 tuntia
  • 1,5 dl mantelimaitoa
  • 3/4 dl juoksevaa hunajaa tai agavesiirappia
  • 1 tl agarjauhetta TAI 1/2 dl liotettua irish moss -levää
  • 1/8 tl laadukasta suolaa
  • vettä tarvittaessa
  • 1 dl sulatettua kaakaovoita
  • 1 tl jauhettua luonnon vaniljaa tai vaniljatangon sisus
  • 2,5 dl (sulatettuja) vadelmia, mustikoita tai sekoitus molempia
  • (1 rkl juoksevaa hunajaa)


1) Ohje irish mossia käyttäen: Siivilöi ja huuhtele cashewit. Jos käytät irish mossia, laita kaikki kerralla tehosekoittimeen kaakaovoita ja marjoja lukuunottamatta. Tehosekoita sileäksi ja lisää ylimääräistä vettä vain sen verran, että saat tasaisen paksuhkon kreemin.

2) Ohje agar agaria käyttäen: Laita pieneen kattilaan mantelimaito ja kuumenna kiehuvaksi. Vispilöi sekaan agar-jauhe ja hämmennä pari minuuttia, kunnes jauhe on liuennut. Siirrä sivuun ja anna jäähtyä, kunnes paksunee. Siivilöi ja huuhtele cashewit. Laita tehosekoittimeen ja lisää loput ainekset marjoja ja kaakaovoita lukuunottamatta. Tehosekoita sileäksi ja lisää ylimääräistä vettä vain sen verran, että saat tasaisen paksuhkon kreemin.

3) Loppu koskee molempia: Lisää kaakaovoi ja tehosekoita tasaiseksi. Tässä vaiheessa voit lisätä myös marjat TAI jos haluat kaksivärisen kakun kuten kuvassa, kaada puolet massasta tartelettipohjien päälle ennen marjojen lisäämistä.


Ripottele päälle kokonaisia mustikoita tai haluamiasi marjoja. Jos teet kaksivärisen täytteen, blendaa marjat jäljelle jääneeseen täytteeseen. Voit tarvittaessa hieman lisätä makeutusta.


Kaada loppu täyte tartelettien päälle. Jos haluat kevyttä marmorointia, pyörittele varovaisesti puutikulla täytteitä sekaisin. Koristele tarteletit kokonaisilla marjoilla ja siirrä jääkaappiin/pakastimeen jähmettymään.  Tarjoa kesän parhaissa juhlissa.


12 kommenttia:

  1. Raw tarteletit ovat niin ihania;en olekaan vähän aikaan sellaisia tehnyt,mutta raw-klassikoita ovat. Ihanan herkullisen näköiset nuo tartelettisi! Ja suloinen Pedro.,Onko uuden kissan hankinta ollut suunnitelmissa vai ehkä koiran,nyt kun olette tottuneet koiraseuraan;D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ollut blogissasi monia ihania tarteletti-reseptejä myös. Pedro on kyllä suloinen ja aivan käsittämättömän kiltti koira. Kissan hankinta on kuitenkin aika vahvasti ilmassa, ainakin mitä jälkikasvun toiveisiin tulee :)

      Poista
  2. Uuh, miten hyvännäköisiä tartelettaja, pakko kokeilla joskus! Mutta miten nuo lähtee irti noista vuoista noin nätisti ja mistä noita vuokia ylipäätään saa? Ja voiko irish mossin tai agar agarin korvata jollain muulla? En ole vielä uskaltautunut kyseisiä aineksia omissa raakaherkuissani käyttämään. :D

    VastaaPoista
  3. Parhaiten irtoavat, jos pitää jonkin aikaa pakastimessa. Pohjataikina jähmettyy kylmässä. Irish mossin/ agarin voi jättää kokonaan poiskin ja lisätä veden määrää. Täytteestä tulee silloin vain tiiviimpi.

    VastaaPoista
  4. Voi! jotakin tällaista mullekin! Itseasiassa tämäntyyppisiä vadelmaisia olisikin suunnitelmissa.
    Tulipa tuosta Pedron nettihäiriöinnistä mieleen vanha jo kuolla kupsahtant Rontti -kissani, joka nuoruudessaan, siis silloin lankapuhelimien aikaan, ei voinut sietää puhelimessa roikkumista. Kohta puhelinjohto kokikin kovia. Joku oli yön hiljaisina tunteina puraissut johdon seitsemään osaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kyllä ne eläimet osaa. Onneksi ei sentää tämä kaveri pureskele johtoja, mutta pitää kyllä muuten huolen huomion saannista :D Tällaset marjaihanuudet ovat kyllä kesän parhautta. Odotan vesi kielellä mansikka aikaa!

      Poista
  5. Oii miten kauniita leivoksia! Ihania. Mulla on silikoniset muffinivuoat, jotka olisivat varmaankin optimaalisia tällaisiin irtoamisen kannalta. Ehkä juhannukseksi voisi sitten kokeilla. :)
    Voi miten suloinen Pedrokin on, ihana kihara turkki! Meillä kans nuo koirat pitää huolen siitä, että huomiota tulee tasaisin väliajoin - niin päättäväisesti ne tunkevat kainaloon tai tulevat tökkimään kuonollaan, ettei siinä voi kuin heltyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silikoniset ovatkin parhaita tällaisiin. Ja kokoahan voi säätää vuoan mukaan. Eläimet tosiaan opettavat läsnäolon taitoa varsin tehokkaasti :)

      Poista
  6. Tosi kauniita! Mun kokemukset irish mossista ovat olleet tähän asti vain epäonnistuneita (se ei geeliinny!), mutta ehkä pitäisi vielä yrittää..auttais nimittäin varmaan aika paljon raakaleivonnaisten koostumuksen kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta :) Kokemukseni mukaan Irish mossin geeliintyminen vaatii kunnon blendauksen tehosekoittimella niin, että seos vähän lämpeneekin. Säilytyksessä geeli vielä paksunee jonkin verran. Surin hyöty mielestäni on se, että täytteisiin/jäätelöihin tulee lisää massaa ja kuohkeutta, mutta pelkkä irish moss ei riitä kiinteyttämään, vaan lisäksi tarvitaan kookosöljyä/kaakaovoita tai psylliumia.

      Poista
  7. Miten kauniita kuvia (varsinkin kuolaan tuota ensimmäistä, ihana!) ja hyvän näköisiä leivonnaisia! Mullakin on ollut mielessä jonkinlaiset raa'at tartaletit, saattaa olla että jonkun hieman simppelimmän version pyöräytän :)

    Tuo irish moss on mulle kyllä ihan uusi juttu, saatoinpa nähdä sitä ehkä NaturaZonessa tai jossain pari päivää sitten, pitäisiköhän rohkaistua joskus kokeilemaan... hmm, mielenkiintoista ainakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipsa, kiitos :) Tarteletit ovat söpöjä ja juhlavia, vaikka tekisi ihan simppelin kaavan mukaan. Irish moss on ihan kiva lisä moniin juttuihin, mutta loppujen lopuksi käytän sitä aika harvoin. Lähinnä silloin, jos haluan vähän keveämmän kermaisen koostumuksen.

      Poista