tiistai 15. syyskuuta 2009

Vadelma-puolukkapalat


Puolukka aika on NYT, ja ne ovat isoja!

Viikonloppuna olin sienimetsällä, mutta eihän niitä ihania puolukoitakaan voinut jättää mättäälle mätänemään. Hetkessä astia oli täynnä ja siinä sivussa korillinen kanttarelleja ja muuta kangasmetsän lajistoa. Metsäretki suuntautui tällä kertaa, Hiittisten saariston suosikkikohteeseen, Högsåran saarelle. Paikallinen herkkukahvila (Farmors Café, josta ansiokas kuvaus Siskot Kokkaa -blogissa.) jäi nyt väliin, kun oli kiire metsään.  Hämmästelin myös järkyttävän kokoisia mustikoita, jotka olivat jääneet metsään kenenkään poimimatta. Vaikka ne olivat jo vetisiä ja mauttomia, noukin niitäkin vielä talteen ihan vain fiilistelymielessä. Ei ole saarelaisia kiinnostaneet metsän antimet. Käsittämätöntä! Itse kannoin onnellisena kassi tolkulla metsän ruokaa kotiin vietäväksi.  

Tämänkertaiset puolukat survoin intiaanisokerin ja laventelin kera lasipurkkiin ja laitoin jääkaappiin. Puolukka säilyy kyllä ihan vain omassa mehussaankin survottuna, koska marjat sisältävät runsaasti säilymiseen tarvittavia happoja, mm. bentsoehappoa sekä sokereita. Itse asiassa puolukan sokeripitoisuus on korkeampi kuin esim. mustikan, mitä voi olla vaikeaa uskoa, koska sokerit häviävät happojen alle.

Puolukka on muutenkin mainio marja. Lyhyt etsiskely eri tietolähteistä varmisti käsitystäni kotoisesta supermarjasta. Karpalon antibakteerisista ominaisuuksista puhutaan paljon, mutta saman sukuisena myös puolukalla on kyseisiä ominaisuuksia ja sitä on käytetty mm. virtsatieinfektioiden ehkäisyssä ja hoidossa. Jos vertailee puolukan ja karpalon ravintoainesisältöä, toteaa että puolukka on turhaan jäänyt vähemmälle huomiolle. Itse asiassa monien vitamiinien ja hivenaineiden osalta puolukka on jopa parempia valinta. Puolukassa on myös paljon flavonoideja ja fytoestrogeeneina toimivia aineita, joiden on joissain tutkimuksissa todettu ehkäisevän mm. syöpää ja luukatoa. Lisäksi puolukan siemenissä on runsaasti omega 3 -rasvahappoa, joten kannattaa pureskella puolukkansa hyvin tai mikä vielä parempaa, soseuttaa ne tehokkaalla blenderillä smoothieksi.

Soseen, hillon ja marjapuuron lisäksi puolukka on aika kiva myös leivonnaisissa. Itä-Suomessa harrastetaan kaiken maailman rönttösiä, mutta itse kokeilin yhdistää puolukkahillon murotaikinaan. Pidän puolukoista ihan sellaisenaan, mutta monen mielestä se on kuitenkin aika hapan. Keittelin siis yhden erän puolukkaa hilloksi ja  lisäsin siihen myös vadelmaa sekä yhden kypsän päärynän, jolloin tuloksen on lempeämmän makuinen täyte. Maustoin hilloa tujauksella laventelia, mutta myös minttu sopii hyvin.

Halusin pohjankin olevan täyttä tavaraa, rasvat ja sokerit hyvässä muodossa. Oikean maun ja koostumuksen löytäminen vaati hiukan eksperimentointia. Ensimmäiseen versioon käytin cashew-pähkinöistä tehtyä tahnaa, enkä lisännyt lainkaan muuta rasvaa, ja makeuttamiseen kuivattuja päärynöitä ja päärynämehutiivistettä. Taikinasta tuli kuitenkin kuiva, ja vähän turhankin terveellisen makuinen, joten toiseen versioon lisäsin hiukan kylmäpuristettua kookosöljyä, agavesiirappia ja vaaleaa ruokosokeria. Se teki terää, sillä taikina toimi todella hyvin, sitä oli helppo käsitellä ja kypsänä se oli mukavan rapeaa, mutta mehevää. Jos agavesiirappi ei kuulu vakiovarustukseen keittiössäsi, voit korvata sen kokonaan sokerilla, mutta silloin nesteen määrää kannattaa hiukan lisätä.

Vadelma-puolukkapalat

Pohja:
  • 1 kp kuivattua päärynää suikaloituna (n. 8 puolikasta)
  • 1 kp vettä
  • 1/4 kp agave-siirappia
  • 1 kp cashew-pähkinöitä
  • 1/4 kp paahdettuja ja suolattuja cashew-pähkinöitä
  • 2 rkl vaaleaa ruokosokeria
  • 1/4 tl suolaa
  • 1/4 kp kauramaitoa
  • 2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
  • 4 dl puolikarkeita spelttijauhoja
  • 2 rkl perunajauhoja/ maizenaa
  • 1 tl leivinjauhetta
Täyte:
  • 1/2 l puolukoita
  • 1/2 l vadelmia
  • 1/4 kp rypälemehua
  • 1/4 kp agavesiirappia
  • 1 kypsä päärynä
  • 1 rkl tuoretta minttua tai 1 rkl kuivattua laventelia
  • (1 rkl agar-hiutaleita, kiinteyttää rakennetta, mutta ei välttämätön)
Piiras kannattaa aloitta täytteen valmistamisella, jotta hillo ehtii jäähtyä kunnolla: Keitä rypälemehua,  puolukoita ja agavesiirappia kattilassa n. 10 min. ilman kantta. Lisää vadelmat, kiehauta ja ota kattila sivuun jäähtymään. Jos nestettä on vielä runsaasti, jatka keittämistä, kunnes saat paksun seoksen. Paloittele kuorittu päärynä (ja agar-hiutaleet) kattilaan ja soseuta sauvasekoittimella, kunnes saat tasaisen soseen. Mausta mintulla tai laventelilla. Jos haluat hillosta makeampaa, lisää tarvittaessa haluamaasi makeutusainetta.

Pohja:
Keitä kuivattuja päärynöitä, kunnes ne pehmenevät (n. 20 min.). Ota päärynät jäähtymään ja keitä jäljelle jäänyt lientä kasaan, kunnes se paksunee. Itselläni siitä tuli pari ruokalusikkaa mainiota makeutusainetta pohjataikinaan.

Jauha pähkinät tehosekoittimessa. Lisää joukkoon päärynät ja keitinliemi sekä kauramaito ja agavesiirappi. Jatka soseuttamista, kunnes saat paksun kermamaisen seoksen. Lisää 
vielä suola, ruokosokeri ja kookosöljy. Vaihtoehtoisesti voit jatkaa sekoittamista sauvasekoittimella, mikäli tehosekoitin hyytyy (tässä vaaditaan tehoja). Laita seos jääkaappiin mielellään tunniksi, jotta se hiukan jähmettyy hieman: Sekoita jauhot, perunajauho ja leivinjauhe. Myös vaniljaa voit lisätä tässä vaiheessa. Nypi jauhot ja pähkinäseos sekaisin kiinteäksi taikinaksi. Jos malttia vielä riittää, anna taikinan taas levätä jääkaapissa tunnin verran.

Kauli taikinasta kahden leivinpellin levyinen suorakulmio. Helpoten tämä käy öljytyn leivinpaperin päällä, vaihtoehtoisesti voit käyttää myös tomusokeria kaulimiseen. Älä kuitenkaan käytä jauhoja tai taikinasta tulee kuivaa.

Levitä toiselle puoliskolle vadelma-puolukkahillo. Käännä reippaalla otteella toinen puoli kanneksi ja nipistele reunat kiinni. Paista uunin alaosassa 180 asteessa n. 20 min. Käännä pelti paistamisen puolessa välissä ympäri, jotta levy paistuu tasaisemmin. Suojaa myös tarvittaessa palalla leivinpaperia, ettei pinta rusketu liikaa.

Ota uunista ja anna jäähtyä TÄYSIN, ennenkuin leikkaat paloiksi (muuten reunat murtuvat epätasaisesti ja hillo sottaa..)




Tässä vielä se terveellisen makuinen versio:

Hillo sama, mutta ei mitään ylimääräisiä makeutuksia. Pohja muuten sama, mutta ei kookosöljyä eikä ylimääräistä sokeria. Tämä on rakenteeltaan kuivempi, mutta leipoutuvuus ym. suunnilleen sama. Samoin paistoaika. 

4 kommenttia:

  1. Kauniin näköiset puolukkapalat ja jännältä kuulostava taikina! Mulle tulee puolukoista aina mieleen mummin puolukkapiirakka, joka oli todellista herkkua! Muuten en puolukoista ihan sellaisenaan koskaan välittänyt,mutta hieman käsiteltyinä ovat hyviä.Ihan kadehdin,kun luen eri blogeista miten runsaita antimia on tullut metsästä;tuo on se,mitä Suomesta kaipaan,tuollaiset marjaiset ja sieniset metsäretket. Ymmärtääkseni oli tosi hyvä marjakesä!

    VastaaPoista
  2. Yaelian, tänä vuonna on todella tullut kaikenlaista satoa. Aika hektinen on vaan tämä lyhyt satokausi Suomessa. Ja siellä sinun suunnallasi onnkin sitten kaikkea mutta jännää.

    VastaaPoista
  3. ihanan näköiset leivokset!

    mulla kävi sienimetsällä aivan samalla lailla. Koska mukana ei ollut tarpeeksi kepputilaa, otin lapsilta huputkin irti puvuista ja täytin ne kauniilla punaisilla marjoilla :). sienisato olikin sitten kehnompi.

    VastaaPoista
  4. Merituuli, kiitos! Onneksi puolukat ovat suht kuivaa kerättävää.

    VastaaPoista