sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Raw Japan: Wasabi-tofu täytteiset retikkanuudelit

Helmikuun ruokahaasteeksi Moments-Katja heitti Japanin. Syön usein sushia ja misokeittoa, ja käyän japanilaisesta keittiöstä löytyviä raaka-aineita, kuten tofua ja leviä, mutta siihen se sitten rajoittuukin. Ihailen kuitenkin japanilaisen keittiön esteettisyyttä, selkeitä makuja ja raaka-aineiden kunnioitusta. Annoksista löytyvät perusmaut: hapan, suolainen, makea ja karvas, tasapainoisena kokonaisuutena.

Jostain syystä yhdistän myös retikan japanilaiseen keittiöön. Yaelian (Appelsiineja ja hunajaa) postasikin juuri retiiseistä ja retikasta, jotka itsekin koen vähän haastavina ja käytän vain harvoin. Meiltä kaupoista löytyvä valkoinen retikka on kuitenkin aika mieto ja ohuen ohueksi viipaloituna, laadukkaalla merisuolalla maustettuna se on yllättävän hyvää. Niistä saa myös hyvän pohjan täytetyille "nuudeleille".

Koska Japani kutsuu, käytin nuudelien täytteenä wasabilla ja inkiväärillä maustettua tofua. Täytteestä tuli ihanaa ihan sellaisenaankin, mutta se myös tasoitti sopivasti retikan kirpeyttä. Tarjosin retikkanuudeleita hapanimelän luumukastikkeen sekä marinoidun levän ja kesäkurpitsan kanssa. Raw Japan, here we come!

  

Retikkanuudelit wasabi-tofu täytteellä:

  • n. 10 cm pätkä valkoista retikkaa
  • laadukasta suolaa (käytin Celtic Sea salttia)
  • 1/2 pkt (125 g) kiinteää, maustamatonta tofua
  • 1,25 dl cashew-pähkinöitä
  • 2 tl wasabi-tahnaa
  • 1 cm pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna
  • 1/2 - 1 tl laadukasta suolaa
  • 1 rkl umeboshi-etikkaa tai riisiviinietikkaa
  • 1-2 tl juoksevaa hunajaa
Viimeistelyyn:
  • mietoa sesam-öljyä
  • sesamin siemeniä

Kuori retikka ja leikkaa mandoliinileikkurilla ohuen ohuiksi viipaleiksi. Ripottele sekaan n. 1/2 tl suolaa ja sekoita käsin niin, että suola levittyy tasaisesti. Jätä maustumaan.

Tee täyte: Jauha (kuivat) casshew-pähkinät jauheeksi. Cashew tuo pehmeyttä ja täyteläisyyttä taikinaan. Lisää tofu kuutioituna sekä muut ainekset. Sekoita blenderissä tai sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Mausta ja lisää mausteita tarvittaessa. Wasabi-valmisteissa on eroja. Käytin luomu-wasabitahnaa, joka on aika mietoa, joten sitä sai laittaa aika reilusti. Maistelemalla löydät itsellesi sopivan määrän. 


Laita pieni nokare täytettä kunkin retikkaviipaleen päälleja käännä kaksinkerroin.


Sivele valmiit nuudelit sesamöljyllä ja ripottele päälle sesamin siemeniä. Mustat ovat kivan näköisiä, mutta vaaleat ihan yhtä ok.


Luumukastike:
  • 4 kypsää punaista luumua (Luomu-luumut olivat tarjouksessa Kampin K-marketissa. Hyvä Kamppi!)
  • 1 rkl umeboshi- tai riisiviinietikkaa
  • 1/2 dl luomuomenamehua
  • 1 rkl juoksevaa luomuhunajaa
  • 2 tl tamaria
  • hiukan laadukasta suolaa
  • 1 tl raastettua valkosipulia
  • 1 tl raastettua tuoretta inkivääriä
  • 1 rkl kylmäpuristettua seamöljyä
Poista luumuista kivet. Sekoita kaksi luumua ja muut kastikeainekset sauvasekoittimella tai käsin vatkaten. Silppua kaksi jäljellä olevaa luumua mahdollisimman pieneksi ja sekoita käsin kastikkeeseen.

Tarjoa retikkanuudeleiden kanssa.

10 kommenttia:

  1. Todella nätti annos! Itsekin vasta viime aikoina retiiseihin /retikkoihin tutustuneena ihastuin aika lailla tuohon retikkaan.Ihana ohje,menee ehdottomasti kokeiluun!

    VastaaPoista
  2. Näyttävät todella herkullisilta! Täytyykin kokeilla joskus tuota retikkaa - en ole koskaan ennen käyttänyt...
    -Taru

    VastaaPoista
  3. Retikan kanssa sattunut mittavirhe, kymmenen metriä on aika paljon? ;) Todella kaunis annos!

    VastaaPoista
  4. nonnis, hehheh ei retikka tosiaan ihan niin hyvää ole :) Piti tietysti olla cm. Hyvä kun huomasit!

    VastaaPoista
  5. Taru/Sitruunaruoho, kiitos. Retikka oli ihan positiivinen tuttavuus ja tässä suorastaan herkullinen.

    VastaaPoista
  6. Luovalla tavalla yhdistetty tyypillisiä japanilaisia elementtejä. En vielä ehtinyt kokeilla tuota luumukastiketta, mutta noita ns aitoja suolaisia säilyttyjä (umeboshi?) löytyy ainakin Helsingin Vii Voanista.

    VastaaPoista
  7. Outi, kiitos vinkistä! Ajattellin käyttää ensin aitoja umebosheja, mutta halusin kastikkeeseen makeutta ja hyödynsin valmiiksi varastossa olevat luumut. Jos kokeilet umebosheilla, olisi kiva kuulla, miltä maistui :)

    VastaaPoista
  8. Oi, ihan kadehdittavan hienon näköinen annos :) Täytyy myöntää, että retikka on minullekin toistaiseksi ihan vieras aines, mutta tämä houkuttelee kyllä kokeilemaan.

    VastaaPoista
  9. Mary, nyt voin kyllä suositella. Kivan raikas tuttavuus.

    VastaaPoista