lauantai 1. syyskuuta 2012

Luumu-mousse ja puutarhan viimeiset marjat


Tervetuloa ystävät, uudet ja vanhat!

Kiitos myös kaikille teille, jotka olette uskollisesti pysytelleet täällä lukijoiden joukossa. Ette usko, kuinka olen näppis poltellen odotellut, että pääsen taas päivittämään tänne bloggeriin. Vaikka Evitan blogini hiljenikin loppumetreillä, keittiössä on riittänyt vipinää. Ja kuten Evitan viimeisessä kirjoituksessa vihjasin, kaikenlaista uutta on luvassa. Eikä vähiten uusia reseptejä, joita jonottaa jo innokkaana näkemään päivänvalon.

En osannut päättää, olisiko Keittiökameleontin uuden kauden avannut taivaallinen Munakoiso-napoleon, Punajuuri-verigreippicarpaccio vai Vihreät pavut cashew-sahramikastikkeessa. Mutta kyllä uusi elämä on sittenkin aloitettava makeasti. Siispä ensimmäiseksi pala Semiraakaa suklaakakkua ja Luumu-moussea marjaräjähdyksellä.


Viime viikolla maalta löytyi vielä muutamia kypsän kypsiä mustaherukoita sekä vihon viimeiset karviaiset. Piirakkaan ne eivät aivan riittäneet, mutta vatkasin seuraksi luumuisen cashew-moussen.  

Luumu-cashewmousse:

  • 2,5 dl cashew-pähkinöitä
  • 6 kypsää luumua
  • vettä tarpeen mukaan (n. 1 dl)
  • veitsenkärjellinen ruususuolaa
  • 1/2 appelsiinin raastettu kuori
  • n. 1/2 tl kanelia
  • luonnon vaniljaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 16 tippaa steviaa (tai maun mukaan)
  • 3 rkl sulatettua kaakaovoita

Liota pähkinöitä n. 4 tuntia. Kaada vesi pois ja huuhtele. Poista luumuista kivet. Laita kaikki ainekset kaakaovoita lukuunottamatta tehosekoittimeen ja blendaa. Lisää vettä vain sen verran, että saat vatkattua kuohkean seoksen. Lisää lopuksi kaakaovoi ja tehosekoita tasaiseksi. Annostele valmiiksi ja viskaa päälle kourallinen makeita puutarhamarjoja.



Ylimmässä kuvassa näkyy myös pala suklaakakkua, joka oli kokeilu yhdistää raakasuklaataikinaan kypsennettyjä adukipapuja. Olen pitkään pähkäillyt vaihtohetoja pähkinäpohjaisille raw-kakuille, jotka ovat aika raskaita. Tämä versio sai löyhästi inspiraatiota papu-brownieista, joiden ohje löytyy mm. täältä. Oma uuniton ja gluteeniton kakkuni onnistui aika hyvin. Itse asiassa todella hyvin, sillä perheen teini, jonka puhekyky tuntuu ajoittain taantuneen luolamiehen tasolle, yllätti murahtelemalla erityiskehut.

Semiraaka aduki-suklaabrownie

  • 1 kypsä päärynä
  • 1 1/4 kp (1 kp = 2,5 dl) keitettyjä adukipapuja
  • 1/2 kp intiaani- tai palmusokeria
  • 1/4 tl ruususuolaa
  • 1,5 tl luonnon vaniljaa
  • 1/2 tl kanelia
  • 1 rkl carob-jauhetta
  • 11/2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 1 kp riisinlesejauhetta
  • 1/4 kp pellavansiemenistä jauhettua jauhetta
  • 1/4 kp lucuma-jauhetta
  • 2 rkl kaakaomassaa TAI kaakaovoita (mitta kuivana, rouhittuna)
  • 1 tl psylliumjauhetta

Laita kaikki ainekset kaakaomassaa lukuunottamatta monitimokoneen kulhoon ja vatkaa täydellä teholla, kunnes saat tasaisen taikinan. Sulata kaakaomassa tai -voi vesihauteessa ja lisää lopuksi taikinaan. Vatkaa vielä kunnolla sekaisin. Kaada silikoniseen tai leivinpaperilla/muovikelmulla vuorattuun vuokaan (20 cm halk.) Anna jähmettyä jääkaapissa. Maku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä. Tarjoa esim. luumumoussen ja marjojen kanssa. Hyvää sellaisenaankin.


7 kommenttia:

  1. Ihana ulkoasu! Tervetuloa takaisin Bloggeriin. T: Yksi uskollisista :D

    VastaaPoista
  2. Herkullisia reseptejä taas! Erityisesti tuo luumuherkku houkuttaa...luumutkin ovat nyt pihapuissamme sopivasti kypsiä.

    Mukavaa, kun bloggaat kotoisasti täällä bloggerissa!Raikkaita syyspäiviä! :)

    VastaaPoista
  3. nonnis, kiitos! Raamit on vielä vähän työn alla, mutta tästä se lähtee :)

    Mustikkatyttö, meilläkin tuli ylijäämää luumuista ja siitä syntyi ajatus moussesta. Kuoret tekevät siitä jännän kirpeää. Ja kyllä Bloggeria osaa taas arvostaa, kun on välillä ollut poissa. Oikeasti on tärkeää, että bloggaaminen on helppoa ja juuri oman näköistä.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa Outi, että olet taas täällä (ja meillä)! :)

    VastaaPoista
  5. Parasta, että olet takaisin täällä. Onpas tosi kauniit sivut! Meillä(kin) on ylitarjontaa luumuista, joten en keksi parempaa aloitusta :) Kiitos reseptistä.

    VastaaPoista
  6. Annamarika, kiitos! Sunkin blogi on ollut ihanan aktiivinen taas. Herkkureseptejä :)

    VastaaPoista