torstai 20. syyskuuta 2012

Let's say "Raw Whoopie!"

Onkohan niin, että siinä vaiheessa, kun valtakunnallinen päivälehti kertoo leivonnaisen olevan muotia ja Raw Food -bloggaajakin vääntää siitä oman versionsa, trendiherkku alkaa jo siirtyä eilispäivän puolelle...

Sitä viis, The Raw Whoopie Pie on täällä!

Ensin meille rantautuivat rapakon takaa kuppikakut, sitten oli whoopie pien vuoro. Ihan originaalia whoopieta en ole tosin edes maistanut, sillä useimmat perinteiset (jenkki-) leivonnaiset aiheuttavat nykyään välittömän sokeritainnutuksen. Reseptien perusteella whoopie on yhdistelmä kuppikakkujen parhaita puolia, eli paljon sokerisen rapeaa pintaa ja makeaa kuorrutetta.

Raw-versiot pehmeistä kakuista ovat aina vähän haastavia, sillä siemen- ja pähkinätaikinoista tulee väistämättä aika tiiviitä ja tuhteja. Kokeilin kuitenkin keventää taikinaa kurpitsalla, tattarilla ja vähän muullakin ja rakenteesta tuli ihanan mehevä, mutta ei kuitenkaan liian raskas. Väliin tuleva vaniljakreemi syntyi cashew-vaahdosta, joka sai jämäkkyyttä irish moss -geelistä. Rakenteesta tuli aivan täydellinen ja namia oli muutenkin.

Raw Pumpkin Whoopie-pies

2,5 dl hienoa kurpitsaraastetta (Butternut squash tai muu talvikurpitsa)
2,5 dl parapähkinöitä (kuivia)
1,25 dl manteleita (kuivia)
26 taatelia
1,25 dl idätettyä tattaria
2,5 dl riisinlesejauhetta (tocotrienols)
1,25 dl lucumajauhetta
0,5 dl chia-siemeniä
1/4 tl Himalaja-suolaa
1 tl vaniljaa-uutetta
1/2 tl kanelia
1 rkl carob-jauhetta
0,5 dl kaakaomassaa (sulatettuna)

Kuori ja raasta kurpitsa hienolla terällä.
Mittaa pähkinät ja mantelit monitoimikoneen kulhoon. Jauha karkeaksi jauheeksi.
Lisää taatelit (joista kivet poistettu), idätetty tattari ja kurpitsaraaste. Käytä konetta, kunnes saat tasaisen taikinamassan.
Jauha chia-siemenet erikseen tehosekoittimessa tai sähkökäyttöisellä kahvimyllyllä. Lisäämonitoimikoneen kulhoon, samoinkuin riisinlesejauhe, lucuma, suola, kaneli, vanilja ja carob. Pyöräytä taikina sekaisin. 
Sulata kaakaomassa vesihauteessa ja kaada lopuksi taikinan joukkoon. Sekoita vielä kunnolla taikinan joukkoon.
Jaa taikina 16 osaan ja muotoile pyöreiksi kakkaroiksi. Taikina on melko tarttuvaa, joten laitoin hetkeksi jääkaappiin, jolloin sitä oli helpompi muotoilla. 
Siirrä kakkuset kuivurin tasolle tai uuniin leivinpaperilla päälystetylle pellille ja kuivattele 40 asteessa yön yli. Omani taisivat olla n. 10 tuntia. Käännä kakkuset ylösalaisin kuivattelun loppuvaiheessa, jolloin myös pohja kuivahtaa.
Ota kakut kuivurista/uunista ja anna jäähtyä ennen täyttämistä.

Vanilja-kreemi
1,25 dl cashew-pähkinöitä
1 dl irish-moss -geeliä*
n. 0,75 vettä
1 vaniljatangon siemenet
1 rkl mietoa juoksevaa hunajaa
ripaus himalaja-suolaa

Liota cashew-pähkinöitä mieluiten yön yli, mutta vähintään 4 tuntia, että pehmenevät kunnolla.
Laita tehosekoittimeen valutetut ja huuhdellut pähkinät, irish-moss -geeli, vanilja, hunaja ja suola. Käytä konetta ja lisää vetää vähitellen vain sen verran, että saat koneen pyörimään ja kreemistä silkkisen sileää. Mitä tehokkaampi blenderi, sitä vähemmällä vedellä pärjäät. Tavoitteena on kuitenkin saada tukeva kreemi, joka pysyy kasassa. Alimman kuvan pekaanipähkinäpiiraan kyljessä köllöttää samasta kreemistä pursotettu ruusuke, josta näkee vähän koostumusta.

Kokoa whoopiet: Laita tai pursota reilu teelusikallinen cashew-kreemiä suklaakakkusen pohjalle. Levitä hieman ja laita toinen kakku kanneksi.

Kuvissa näette puolikuu-whoopeja, sillä pikkuherkut tekivät debyyttinsä omilla syntymäpäiväkekkereilläni, joilla pöytä notkui runsaana muustakin tarjottavasta. En halunnut aiheuttaa vieraille ylimääräistä ähkyä, joten puolitin leivokset. 




Pikku vinkkinen: Myös pelkät pehmeät cookiet ovat ihanuutta ihan ilman kreemejä. Ne voi myös pakastaa ja napsia sieltä iltapäivien iloksi.



Raw Pecan Pie oli toinen juhlapöydän hitti, joka tyydytti vaativankin herkkuhampaan kolotuksen. Taateleiden ja karamelloitujen pekaanipähkinöiden jumalainen liitto saa kuitenkin odotella salaisessa reseptikansiossa vielä toistaiseksi... ;)


6 kommenttia:

  1. Sinä se keksit! Itse olen vasta miettinyt, että pitäisi tehdä vegaaninen versio whoopieista, mutta sekin on tuntunut hieman hankalalta, kun koskaan ei ole niitä alkuperäisiä whoopieita tavannut.
    Aivan ihania söpöliinejä!

    VastaaPoista
  2. Paula, kiitos :) Noita vegaanisia versioita olen katsellut netistä, mutta vähän huttusilta vaikuttavat nekin :) Ja kyllä näitä raakaversioitakin löytyy. Tykästyin kyllä omiini sen verran, että voivat jäädä vähemmälle kokeilulle...

    VastaaPoista
  3. Hurjan hyvän näköiset! Minäkään en ole koskaan maistanut ns.oikeita whoopieita,vaikka olenkin Jenkkilässä asunut.
    Harmi kun täältä en ole löytänyt tuota toco-jauhetta;tocoa on vain riisinkuoriöljyssäni;D

    VastaaPoista
  4. Yaelian, en itsekään käytä tocoa kovin paljoa, mutta se on kätevää silloin, kun haluaa lisätä rakennetta kevyesti ilman pähkinöitä tms. Joo, en itsekään testannut jenkeissä asuessani, ei kyllä suoraan sanottuna tullut edes mieleen, kun siellä on kaikkea muuta kiinnostavaa :)

    VastaaPoista
  5. Ihana resepti, pakko kokeilla jossain vaiheessa! Voisikohan tuon kaakaomassan korvata jollakin, vaikka carobilla ja kookosöljyllä? Olen niin yliherkkä kofeiinille ja vastaaville piristeille, että jo pelkästä kaakaovoista tulee hirveä päänsärky :/

    VastaaPoista
  6. Nevie, kyllä varmastikin voi: Itsellänikin on kaakaon kanssa vähän pulmia, joten käytän hyvin harkiten. Carob rokkaa :)

    VastaaPoista