maanantai 17. syyskuuta 2012

Munakoiso-sandwich ja omenaista cashew-juustoa (Semiraaka)


Hartwal lähestyi ruokabloggaajia uutuus-siidereillä. Kyseessä on englantilaistyyppinen omenasiideri, Happy Joe, joka ilmestyy pikapuoliin kaupan hyllylle ja ravintoloihin. Haasteena oli kehitellä resepti, joka sisältää siideriä tai sopisi vaikkapa siideri-brunssille.

Omassa keittiössäni siideri esiintyy lähinnä viinietikassa, sillä valitsen mieluiten juhlajuomaksi jonkin luomuviinin. Sinällään ajatus miedomman siiderin ja ruoan liitosta on kiinnostava, sillä olen aina valmis etsimään uusia kasvisruokaan - ja varsinkin raaka-sellaiseen sopivia juomia. Sitäpaitsi siideribrunssi kuulostaa kivalta.

Happy Joe ei ole luomua, mutta maun kerrotaan olevan aidosta omenasta, jota tuoteselosteessa näkyykin olevan. Pienellä on präntätty kyllä muutakin, minkä vuoksi aitojen asioiden ystävänä jätän yleensä kauppojen siiderit väliin, kuten glukoosisiirappia, aromivalmistetta, säilöntä- ja hapettumisenestoainetta jne. Tarkempi kysey Hartwalille kertoi, että eläinperäisiä ainesosia ei tuotantoprosessissa kuitenkaan käytetä. Tuote on pastöroitu (kuumennettu siis).

Siideriä löytyy kuivana ja puolikuivana. Kokeilin kuivinta (Dry Apple) marinoimalla siinä kotimaisia omenoita vieläkin omenaisemmiksi.

Siiderissä hautuneet omenakuutiot pääsivät tekemään tuttavuutta rosmariinin ja tuoreen timjamin kanssa ja maustoivat cashew-tuorejuuston syksyisillä aromeilla. Tarjoilin sitä ensin sellaisenaan levitteenä pippaloissa pienten tattarikräkkereiden kanssa. Todettiin herkulliseksi.


Omenainen cashew-juusto


  • 4 kotimaista omenaa (pehmeä ja jauhoinen lajike)
  • n. 1 dl kuivaa siideriä
  • 1/4 tl himalajasuolaa
  • ripaus kanelia
  • muutama tuore rosmariinin lehti hienonnettuna tai hyppysellinen kuivattua rosmariinia


Kuori omenat ja poista siemenkodat. Pilko pieniksi kuutioiksia (n. 5 mm x 5 mm). Sekoita omenoiden joukkoon marinadimausteet ja siirrä laakeaan astiaan. Kaada joukkoon siideri. Jätä kannen alle marinoitumaan vähintäin 2-3 tunniksi, mieluiten vaikka yön yli. 

  • 2,5 dl cashew-pähkinöitä (liota vähintäin tunti)
  • omenoiden marinointiliemi + vettä tarvittaessa
  • 1/4 tl himalajasuolaa
  • n. 1 rkl sitruunan mehua tai maun mukaan
  • pieni valkosipulinkynsi puristettuna
  • tuoretta tai kuivattua rosmariinia, muutamia oksia tuoretta timjamia
  • mustapippuria


Kaada cashew-pähkinöiden liotusvesi pois ja laita tehosekoittimeen.
Siivilöi omenakuutiot ja kaada marinointiliemi pähkinöille. Lisää pähkinäseokseen myös suola, sitruunan mehu ja valkosipulinkynsi. Blendaa tasaiseksi seokseksi. Lisää tarvittaessa vettä, massan on kuitenkin tarkoitus olla paksua. Sekoita käsin joukkoon hieman lisää rosmariinia ja silppua tuoretta timjamia. 

Sekoita joukkoon lopuksi omenakuutiot. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sitruunaa tai suolaa.


Osan siideriompuista sekoitin aurinkokuivattujen tomaattien, punasipulin, korinttien ja tuoreiden yrttien kanssa hapanimeläksi lisukkeeksi. Kerrostin siitä cashew-juuston kanssa uunikuivattujen munakoisolastujen väliin ja sain aikaiseksi asian, jota voisi kutsua vaikkapa munakoiso-sandwchiksi. Tarjosin alkupalana illallispöydässä, jossa sai aikaiseksi ihastuneita huokaisuja. Kokeilimme palan painikkeeksi myös sitä kuivempaa siideriä. Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka siideri toimi hyvin marinadissa, siirryimme pian nauttimaan kuivaa elsassilaista valkoviiniinä.

Munakoisolastut


Ennen varsinaista sandwich-reseptiä pari sanaa munakoisoista, sillä olin ajatellut tehdä näistä herkkulastuista ihan oman postauksen. 

Munakoisoja voi kuivatella raw food -style (kuten esimerkiksi täällä) tai paahtaa niitä miedolla lämmöllä uunissa. Olen viime aikoina ollut ihan myyty näille uuniversioille, sillä parin tunnin käsittelyssä tahinilla ja valkosipuolilla sivellyt munakoisoviipaleet muuttuvat  suussa sulavan rapeiksi lastuiksi.



Uunipaahdetut munakoisolastut


  • 1 iso munakoiso ohuina viipaleina
  • 2 rkl tahinia 
  • n. 1 rkl sitruunan mehua (= reilu puserrus) TAI 1 rkl omenasiideriä ja tujaus sitruunaa
  • 1/2 tl himalajasuolaa 
  • 1 tl hunajaa 
  • 1 valkosipulinkynsi 
  • mustapippuria 

Vatkaa marinadiainekset sekaisin. 
Kuori ja viipaloi munakoiso muutaman millin viipaleiksi. Sivele viipaleet marinadilla molemmin puolin. 
Voitele leivinpaperi sesamöljyllä tai neitsytkookosöljyllä ja lado viipaleet pellille. Jos haluat niistä yhtenäisen levyn esim. sandwicheja varten, laita viipaleet limittäin toistensa päälle. Kuivuessaan ne takertuvat toisiinsa. Munakoiso-sandwichiin asettelin viipaleet pellille neljän kiekon levyiksi, jolloin sain valmiiksi oikean mallisia neliskulmioita.
Kuivattele lastuja 100 asteessa n. 2 tuntia tai kunnes ne ovat täysi kuivia ja rapeita.



Munakoiso-sandwich ja omenaista cashew-juustoa


2-3 kerrosta munakoisolastuja (ohje yllä)
omenaista cashew-juustoa (ohje yllä)
omenaista tomaatti-sipulisalsaa

Omenainen tomaatti-sipulisalsa:

  • puolet siiderimarinoiduista omenoista (ohje yllä)
  • 5 aurinkokuivattua tomaattia (liotettuna tai öljyyn säilöttynä)
  • 1/2 punasipuli
  • 1 valkosipulinkynsi puristettuna
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1 tl balsamiviinietikkaa
  • mustapippuria
  • 1/2 tl himalajasuolaa (tai maun mukaan)
  • 2 rkl korintteja (liotettuna, jos ovat kuivia)
  • tuoretta persiljaa silputtuna
  • tuoretta timjamia silputtuna
  • 10 saksanpähkinää (mieluiten liotettuna ja uudelleen kuivattuna)


Pilko aurinkokuivatut tomaatit kuutioiksi. Höylää punasipuli ohuiksi lastuiksi terävällä veitsellä tai mandolinileikkurilla. Sekoita kulhossa kaikki ainekset sekaisin ja tarkista maku.

Kokoa sandwichit:

Laita pohjalle munakoisolastuja ja levitä päälle ruokalusikallinen cashew-juustoa. Lisää päälle lusikallinen salsaa. Laita toinen munakoisolevy kanneksi. Voit jatkaa kerrostamista samaan tapaan. Laitan päällimmäiseksi vielä lusiallinen salsaa.
Tarjoa vihreän salaatin lisukkeena.



Ps. Arkisempi mutta vähintäin yhtä herkullinen sänkkäri syntyy avokado, tomaatti-sipulitäytteellä. Arvatkaa mitä meillä tänään syödään :)


7 kommenttia:

  1. Omenainen cashew-juusto kuulostaa hyvältä;etenkin kun täällä just näinä päivinä omppu on niin suuressa roolissa ruokapöydissä (uuden vuoden johdosta)-Itse tykkään kuivasta omppusiiderista,mutta täällä sellaista on alkanut saada vasta parin viimeisen vuoden aikana eikä edes joka paikasta
    Kivat lastut! Munakoiso on raakakeittiössä aika haasteellinen aines;itse tein joku aika sitten raw munakoisosalaattia,joka sekin onnistui aika kivasti.

    VastaaPoista
  2. Yaelian, huomasinkin omenaisen reseptin blogissasi. Tämä on sitä aikaa, vaikka meillä lähinnä sadonkorjuun vuoksi :) Olen oppinut, että raw -tyyliin munakoisosta voi saada myös hyvää pienen harjoittelun jälkeen. Mutta se on ihan oma makumaailmansa.

    VastaaPoista
  3. Tätä on aivan pakko testata! Näyttää todella herkulliselta!

    VastaaPoista
  4. Katja, olen julistanut munakoisot lastujen kunkuiksi. Ihan koukussa mokomiin sipseihin :)

    VastaaPoista
  5. Vau! tätä on kyllä ehdottomasti testattava :)

    VastaaPoista
  6. Aannemi, Mustikkatyttö, kiitos :) Olen tehnyt tätä nyt jo useamman kerran vähän eri versioina ja munakoiso vaan toimii.

    VastaaPoista