torstai 27. maaliskuuta 2014

Jäätelökauden avaus: Pikainen Porkkana-passion -jäde

Hurraa, kevät! Tänään auringossa tuntui lämpötila suorastaan kesäiselle. Tosin, kun paiste siirtyi puiden varjoon, keväisen pikku petoksen huomasi kyllä. Se ei estänyt kuitenkaan nauttimasta kauden avaus-jädeä ulkona, vaikka sitten villahuopaan kääriytyneenä.


En muista, koska olisin syönyt normijätskiä, enkä tehnyt sitä tälläkään kertaan. Blendattu raakajäde tyydyttää yleensä jäätelöhimon, sillä jäätelökonettakaan en ole saanut hankittua. Pakastetun banaanin ohella suosikkiraaka-aineeni ovat mangokuutiot, joista pyöräyttelen pikajätskejä tämän tästä. Banskuun verrattuna rakenne on sorbettimaisempi, mutta jostain syystä meillä lapset pitävät siitä banaanijätskiä enemmmän. Ei kuulemma ole yhtä imelää (mikä on mielestäni aika hämmästyttävä kommentti normijäätelöllä kasvaneilta).

Lämpimän päivän kunniaksi veivasin extra-aurinkoisen satsin lisäten monitoimikoneeseen myös vasta puristettua porkkanamehua, pienen tujauksen tuoretta inkivääriä ja pari passionhedelmää. Ihana raikas ja hedelmäinen kombo. Porkkana ei jäätelössä juurikaan maistu, mutta tuo upeaa värihehkua ja helpottaa blendaamista. Ja onhan se porkkana myös luonnollinen makeuttaja. Valmistusaika oli hulppeat 7 minuuttia, mukaan lukien porkkanoiden mehustus. Vielä iisimmin selviää, jos käyttää vaikkapa Brämhultsin tuorepuristettua mehua.


Porkkana-passion jäde (Raw)

4:lle
Valmistusaika n. 10 min.


  • 500 g pakastettuja mangokuutioita 
  • (2 rkl jotain mietoa proteiinijauhetta)
  • 1 tl raastetta tuoreesta inkivääristä
  • 11/2 dl porkkanamehua (= n. 4 keskikokoista porkkanaa)
  • 2 passionhedelmää


Mehusta porkkanat. Laita monitoimikoneen tai tehosekoittimen kulhoon mangokuutiot sekä inkivääriraaste. Jos haluat, sekaan voi heittää myös jotain proteiinijauhetta tuomaan vähän tukevampaa rakennetta. Blendaa, kunnes saat tasaisen, pehmistä muistuttavan massan. Tämä vie vain hetken, joten älä ylisekoita, ettei jäde mene litkuksi. Jos käytät tehosekoitinta, voit joutua välillä kaapimaan massaa kulhon reunoilta. Lisää lopuksi jäätelömassan joukkoon sisus passionhedelmistä ja pyöräytä nopeasti sekaan.


Kauho jäde annosmaljoihin ja tarjoa heti. Jos haluat vähän kiinteämpää jäätelöä, siirrä annokset hetkeksi pakastimeen.

Kuvista näkee, että olin tällä kertaa vähän hätäinen, enkä jaksanut sekoittaa rakennetta aivan tasaiseksi. Massasta tulee kuitenkin täysin sileää ja jäätelömäistä, jos jaksaa blendata hieman kauemmin.


English summary:


Raw Mango Ice Cream with Carrot & Passion fruit

4 portions
Prep. time 10 min.

  • 500 g frozen mango cubes
  • (2 T protein powder of choise)
  • 1 t fresh ginger, grated
  • 11/2 dl fresh carrot juice (appr. 4 middle sized carrots)
  • 2 passion fruits


Juice the carrots. Put mango cubes, carrot juice and ginger  (and the protein powder if using) into the food processor/ blender. Process until soft and creamy. This will only take a few minutes, so be careful not to over do or the mixture gets too liquid. Finally, add the passion fruit and blend the seeds in with couple of pulses. Serve immediatelly.




11 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä. Millä ihmeellä saat jäiset banaanit blendattua ? Yritin tänään ja jouduin sotkemaan sekaan nestettä urakalla, että suostui pyörimään. Vika voi tietysti olla blenderissä, joka on vain yleiskoneen lisälaite...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monitoimikone on paras, ehdottomasti! Blenderin kannu on useimmiten liian kapea ja korkea, eikä moottori jaksa veivata. Pienemmät satsit onnistuu kyllä blenderilläkin paremmin.

      Poista
  2. Ihanan aurinkoisen värinen jäätelö! :) Aurinkoiset päivät tuovat niin paljon energiaa ja kohottavat mieltä. Pitääkin pakastaa taas muutama banaani odottamaan jäätelöhampaan kolotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkana värjää todella yllättävän sähäkästi, vaikka mango itsessäänkin on jo aika keltaista. Ihanaa, että jäätelökausi on taas edessä :D

      Poista
  3. Tällaiset jädet on kyllä parhaita! Millaista proteiinijauhetta laitoit tuonne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt meni riisiproteiinia, joka ei ole ihan suosikkiani, mutta melko neutraalia kuitenkin :)

      Poista
  4. Naista kahdesta viimeisimmasta reseptista saisi upean kevatillallisen! Molemmat menivat heti testilistalle. Ai, luuletko etta psylliumia voisi kayttaa korvaaman proteiinijauheen? Taalla Ranskassa proteiinijauheet ovat niita kamalia urheilijoiden (bodareiden) "sotkuja"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi, totta näistä tosiaan tulisi hyvä ateriakokonaisuus. En suosittele psylliumia proteiinijauheen tilalle, lopputulos on paksua liisteriä! Protskujauheen voi aivan hyvin jättää pois rakenteen kärsimättä. Se on vain tuomassa vähän lisää tukevuutta noin niinkuin ravitsemuksellisesti :)

      Poista