keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Testissä edullisempi tehoblenderi & toipilaan kurkuma-smoothie


Minulta kysytään usein suosituksia tehosekoittimen hankintaan. Yksiselitteinen vastaukseni on: Hanki se, mikä on sinulle paras, pihistelemättä. Tämä ei välttämättä tarkoita markkinoiden kalleinta masiinaa, mutta jos on raakailuun tai muuhun terveelliseen syömiseen kallellaan, kannattaa mieluummin vähän aikaa säästää, kuin hankkia halvin markettiblenderi. Ne eivät nimittäin kestä, jos innostut blendailemaan smootheja, sooseja, tahnoja ja töhniittejä päivittäin. Investointi hevosvoimiin ja jyhkeään moottoriin kannattaa pidemmällä aikavälillä, puhumattakaan ajan ja hermojen säästöstä.

Suomessa tehoblendereiden valikoima on pitkään ollut suppea ja hinnat pilvissä, joten ymmärrän hyvin, että kiusaus marketin tarjousmasiinaan on suuri. Valikoimaan on onneksi kuitenkin vähitellen tullut myös huokeampia malleja. Sain nyt testattavaksi tämän kategorian uusimman tulokkaan, joka on Rawmix R8000.

Olen yleensä ollut uskollinen vanhalle Vitamixilleni, joka on selvästi ollut vahvasti esikuvana myös Rawmixin R8000 kehitystyössä. Siispä lähdin testikierrokselle melko kriittisin mielin. Surauttelin, vatkasin ja väänsin Rawmixillä kaikkea smoothieista raskaisiin pähkinätahnoihin.




Ensi kosketuksella laite oli hieman "muovisen oloinen", mitä on vähän vaikeaa selittää, sillä valmistusmateriaalit näillä kahdella blenderillä ovat aika lailla identtiset. Ehkä vaikutelma syntyi Vitamixiä kevyemmästä sekoitussauvasta, joka on myös suhteessa hieman lyhyempi. Massan sekoittelu blendaamisen aikana ei sillä oikein onnistunut. Tämä osoittautui kuitenkin Rawmixin pisimmäksi miinukseksi.

Hyvä vertailu syntyi, kun tein täytteitä 50 hengen raakakakkuun molemmilla blendereillä. Tässä en juuri huomannut eroa blendaustuloksessa. Raskaammissa massoissa Rawmix vaati hieman pidempiä aikoja sekoittamiseen, mutta lopputulos oli kuitenkin hyvä ja sileä, eikä tuote kuumentunut liikaa. Hieman keveämpien blendattavien, kuten kastikkeiden kohdalla Rawmixin leveämpi ja matalampi kannu nopeutti ja helpotti blendaamista sekä varsinkin kannun puhdistamista (plus plus). Massan sai myös kaavittua tarkemmin talteen, mikä on ehdottomasti Vitamixin pahin miinus, sillä sen korkean ja kapean kannun pohjalle ja terien alle jää usein turhan paljon kalliita raaka-aineita (plussat siis jälleen Rawmixille).



Rawmixin moottoriosa on hervottoman kokoinen ja vie tilaa työtasolla (miinus). Koneen käyntiääni on kuitenkin hieman Vitamixiä hiljaisempi (plus), mutta suosittelen silti kuulosuojainten käyttöä ihan minkä tahansa tehosekoittimen kanssa, jos huudattaminen on päivittäistä. Etupanelissa sijaitsevat säätönappulat toimivat manuaalisesti, mikä on omassa filosofiassani iso plussa ja portaaton nopeuden säätö mahdollistaa helpon blendailun sekä erittäin matalilla kierroksilla että kovilla tehoilla. Rawmixissä on myös kätevä pulssitoiminto, mikä helpottaa esim. pähkinämassojen työstämistä (plussaa tämäkin).


Rawmixille luvataan vuoden takuu, mikä tietysti on huomattavasti Vitamixin seitsemää lyhyempi aika (koskee VM:n moottori osaa) ja varaosien saatavuus jäi minulle hieman epäselväksi. Päivitys 13.3.2014: Rawmixin verkkokauppaan on on tulossa  "lisätarvikkeet" -osio, josta voi ostaa uuden kannun, terät + tiivisteet, sauvan tms. Toistaiseksi ne pitää kuitenkin tilata sähköpostilla erikseen. Kaiken kaikkiaan olin kuitenkin myönteisesti yllättynyt Rawmixistä. Joten jos nyt olisin hankkimassa tehoblenderiä harkitsisin Rawmixiä varteenotettavana vaihtoehtona, sillä oikeasti, myös hinnalla on väliä.


Tässä vielä tuotetietoja pähkinänkuoressa:
  • Kolme (3hv) hevosvoiman ja 2200W:n moottori
  • Etupaneelissa on/off - kytkin, pulse ja portaaton nopeudensäätö, jonka avulla moottori pyörii 18 000 - 36 000 kierrosta minuutissa.
  • Moottori kestää myös korkeita lämpötiloja, ja se on varustettu ylikuumenemissuojalla (eli moottori pysähtyy, jos se kuumenee liikaa)
  • BPA vapaa 2,0 litran polykarboniittikannu
  • Kannu sisältää tiiviin kumikannen, johon kuuluu irroitettava muovitulppa ja sekoitussauva
  • Blenderin kuusihaarainen terä sisältää pieniä "hampaita" niin pehmeiden kuin kovienkin elintarvikkeiden hienontamiseen
  • Ovh 289,00 €
  • , edullisin toimitustapa noutona suoraan toimipisteestä, seuraavaksi halvin vaihtoehto Itellan postipakettina (14,00 €)
  • Toimitusaika normaalisti 1-3 arkipäivää, jos tuotetta ei ole varastossa, se luvataan 2-10 arkipäivän kuluttua tilauksesta
  • Tuotteelle luvataan 21 pv tyytyväisyystakuu, jonka aikana masiinan voi palauttaa (omalla kustannuksella) ja laitteella on kokonaisuudessaan 12kk takuu


Ja sokerina pohjalla ohje postauksen mannekiini-smoothielle, jota meillä on hörpitty sekä flunssan että vatsataudin jälkimainingeissa.


Toipilaan kurkuma-inkiväärismoothie

1:lle
  • 1 banaani
  • 2,5 dl kauramaitoa
  • 5 cm pala tuoretta kurkumaa kuorittuna
  • n. 2 cm pala tuoretta inkivääriä kuorittuna
  • n. 1/2 cm viipale luomusitruunaa (kuorineen päivineen)
  • (1 rkl hunajaa)
  • pieni kourallinen jääpaloja


Tehosekoita kaikki ja tarjoa heti.

Äippäliinin smoothieen sujahti myös herneenversoja.



Tehosekoitin saatu testattavaksi maahantuojalta tuotearviota varten.

14 kommenttia:

  1. Tuo RawMix tuo hieman mieleeni OmniBlend-blenderin,jota olen harkinnut,sillä KitchenAid ei nyt vaan tee kaikkea mitä haluaa ja Vitamix on pirun kallis.Mielenkiintoista oli lukea tästä testauksestasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokeillut myös Omniblendiä ja siitä tuli selvästi heppoisempi fiilis. Blendaustulos jäi myös karkeammaksi kuin Vitamixissä tai tässä Rawmixissä. Vitamixi on tosiaan ihan törkeän hintainen ainakin Suomessa. Varsinkin kun jenkkinaapurimme kertoivat ostaneensa omansa sieltä puoleen hintaan... hmph.

      Poista
  2. Ihan pätevän oloinen kapine, eikä tosiaan hintakaan päätä huimaa. En kyllä ole hetkeäkään katunut Vitamixin hankkimista pari vuotta sitten, mutta onhan se totta, että hinta on kova. Minustakin oli kiva lukea vertailustasi ja tällaisista sitä hyötyykin eniten, kun on tekemässä ostopäätöstä. Oliko tuo moottorikoppa siis Vitamixia kookkaampi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moottorikoppa on tosiaan vielä muhkeampi kuin Vitamixissä! Eli aika jötikkä. Korkeussuunnassa kannu mukaan lukien Rawmix on sitten vähän pienempi.

      Poista
  3. Todella hyödyllinen ja informatiivinen vertailu! Itse surauttelen monitoimikoneen omalla blenderillä, joka on ihan ok peruskäyttöön, mutta osaan kyllä kuvitella, mitä jään paitsi. En kuitenkaan usko, että Vitamixiin tulee ihan lähiaikoina satsattua, joten tämä Rawmix voisi olla hyvä kompromissi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissain monitoimikoneissa on ihan ok blenderit smoothie-käyttöön, mutta vähänkin stydimmät veivattavat tahtovat kyllä saada koneen hyydyksiin. Pitkän ajan käyttökokemusta Vitamixiä tai Blendtechiä edullisemmista "väliportaan malleista" minulla ei ole, mutta näillä näppäimillä Rawmix on kyllä sen sarjan ykkönen.

      Poista
  4. Hyvä vertailu! Blenderin puutteessa olen pähkäillyt, että mistä löytyisi kohtuuhintainen ja tehokas työväline. Kuten kaikki tietävät, ei Vitamix ole Suomessa se halvin vaihtoehto - vaikkakin yksi laadukkaimmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos vertailusta on apua. Vaikka edelleen olen sitä mieltä, että investointi Vitamixiin on kannattanut ja se on ehdottomasti ykköskeittiövälineeni, mietin joskus, kuinka paljon mielipiteeseeni vaikuttaa Vitamixin saavuttama maine blendereiden Rolls Roycena...

      Poista
  5. Tiedätkö, kuka tuota laitetta valmistaa? Sivuilla sanotaan Rawmix.fi:n tuovan blendereitä maahan, mutta mistähän ne mahtavat tulla? Googlettamalla ainoat osumat olivat nuo pari suomenkielistä - eli mahtaako masiinaa olla saatavilla muualla kuin Suomessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran tiedän, että muualta Suomesta ei saa ja maailmalla tuntee myös nimen Vita Easy.

      Poista
  6. Mantelijuuston tekoa tässä, ja ihmettelen kauheesti, kun pyörittää tyhjää! Ainekset ei liiku mihinkään (eikä siis oo millään tapaa raskasta mössöä) ja tulee sellanen muovinen haju. Aiemmin tossa pyörittelin taateleista ja kookoshiutaleista raakakakun pohjaa ja ihan sama homma siinä. Taukoja pidin ja pyörittelin ja sit huomasin että oho, sehän meinaa jo vähän savuttaa. Koko ajan piti olla survomassa sauvalla ja aina kun käynnisti niin aineet liikahti vaan siinä käynnistysvaiheessa, muuten alko vaan tyhjää taas huutamaan. Sitten perehdyin käyttöohjeeseen lisää ja siellä sanottiin, että liian hiljasellakin se voi alkaa ylikuumentua. Eli siis millasilla tehoilla mitäkin kannattaa pyöritellä tolla? Kuinka kauan sitä uskaltaa yhtä soittoa huudattaa? Muualla porukka sanoo ettei kuulosta normaalilta tää koneen "käyttäytyminen", että kyseessä vois olla sähkövika? :S

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa vähän oudolta minunkin korvaani. Ihan paras laite ei tehosekoitin ole kakkupohjien tekoon, mutta kyllä mantelijuuston pitäisi onnistua juuri noilla matalilla kierroksilla, mitä kuvasit. Oletko onnistunut minkään paksumpien massojen kanssa? Ottaisin joka tapauksessa yhteyttä maahantuojaan ja kysyisin tarkemmin. Jospa laitteessa tosiaan on jotain vikaa.

    VastaaPoista