torstai 3. huhtikuuta 2014

Lempeä chia-bataattipuuro ja uusia kuvioita

Ensin puurosta, sitten muista kuvioista.



Joskus tekee mieli syödä puuroa, jossa ei ole jyvän jyvää. Sekin onnnistuu, mikä on osoitus puurojen lukemattomista mahdollisuuksista. Perunapuuro on jopa perinneherkku, mutta nyt tein puuron bataatista. Lempeää ja vatsaystävällistä. Täynnä hyviä kuituja, omegoita ja karotenoideja... mutta ennenkaikkea hyvää.

Puuro oli oikeastaan sivutuote edellisillan salaatista, jota varten paahdoin bataattia uunissa. Heitin mukaan yhden ylimääräisen, josta sai kätevästi tarvittavan määrän sosetta aamupuuroon.


Chia-bataattipuuro

2:lle

  • 1 keskikokoinen bataatti paahdettuna tai höyrytettynä (= n. 2,5 dl muusattuna)
  • 3 rkl seesaminsiemeniä (liotettuna, jos haluat kaiken irti)
  • 3 dl vettä
  • 1/4 tl laadukasta suolaa
  • 2 rkl chia-siemeniä
  • ripaus kanelia

Tarjoiluun:

  • kohmeisia mustikoita
  • banaania
  • saksanpähkinöitä

Tehosekoita seesaminsiemenistä ja vedestä maito. Siirrä pieneen kattilaan ja lisää bataattikuutiot. Kuumenna kiehumispisteeseen. Surauta sauvasekoittimella soseeksi, lisää vettä tarvittaessa. Hauduta miedolla lämmöllä vielä hetki ja mausta suolalla ja ripauksella kanelia. Ota puuro liedeltä ja vatkaa joukkoon chia-siemenet. Älä enää kuumenna, etteivät chian hyvät ravinteen, kuten omega-3:t kärsi. Anna tekeytyä n. 10 min, kunnes chia-siemenet turpoavat. Tarjoa mustikoiden ja saksanpähkinöiden kanssa. Pari banaaniviipaletta viimeistelee annoksen. Loraus vaahterasiirappia tai tupsaus kookossokeriakaan ei ole pahitteeksi. Hyvää myös seuraavana päivänä, jopa suoraan jääkaapista, varsinkin jos kylkeen eksyy nokare cashew-kermaa...


Ja sitten vähän muuta asiaa. Itse asiassa aika kiireellistä ja pienesti dramaattistakin.

Mainitsin jossain vaiheessa, että olen harkinnut tämän blogin kuoppaamista tavalla tai toisella - mutta päättänyt toistaiseksi jatkaa vahaan malliin. No, nyt olenkin sitten taas yllättäen kuopan reunalla, tosin itsestäni riippumattomista syistä. Kitchenchameleon-domain ja tämä blogiosoite nimittäin lakkaa näillä näkymin olemasta reilun viikon kuluttua! Kerron nyt lyhyen version ja jätän pois tyrmistyksen, epätoivon, turhautumisen, kiukun ja hyödyttömät yritykset saada käyttäjätukea Googlelta.

Hankin aikoinaan domainin Bloggerin kautta, puoliksi päähänpistosta, koska hinta ei ollut paha. Google käyttää hostingiin ulkopuolista palveluntarjoajaa (itselläni GoDaddy) ja kaikki sujui hyvin pari vuotta. Google on kuitenkin tehnyt muutoksia suhteessa Bloggeriin, mm. domainin hallinnointiin. Ja nyt on niin, että jostain syystä en saa enää lisenssiäni uusittua. Itse asiassa en pääse domainin hallintapaneliin enää lainkaan, enkä ole saanut selvitettyä, missä vika (yrityksen puutteesta ei ole kiinni). Admin-tili ei hyväksy käyttäjätunnuksiani, vaikka kokeilisin mitä. Joten jos tässä vaiheessa jollain on jokin kullanarvoinen vinkki (muu kuin googlen tarjoamat loputtomat self help -kysymykset), otan kiitollisena vastaan! Muussa tapauksessa edessä on pikamuutto uuteen osoitteeseen ja toivon tietysti, että saan myös vanhan sisällön pidettyä mukana. Bloggaaminen siis jatkuu, mutta paikka on vielä vähän epäselvä. Ehkä hylkään Bloggerin kokonaan ja siirryn Word Pressin alle, kuten olen jo jonkin aikaa haaveillut...

Anyways, pidän teitä ajan tasalla. Opetus: Voi olla, että olen myös tyhmä, mutta silti: Google sucks!


..........................................
English summary:

A bit different porridge for the days when you don't feel like eating too many grains. My sweet potato was left over from yesterday's dinner but you can always steam or bake one just for this special breakfast.


Chia and sweet potato porridge

for two

  • 1 cooked medium sized sweet potato (= 2,5 dl mashed)
  • 3 T seesame seeds (preferably soaked)
  • 3 dl water
  • 1/4 l quality salt
  • 2 T chia seeds
  • dash of cinnamon kanelia
Serve with
  • blueberries (thawed)
  • walnuts
  • a few slices of banana

Blend seesame seeds and water to make a quick seesame milk. Pour into a small kettle. Add cubed sweet potato and increase the temperature to the boiling point. Blend with an immersion blender and add some water if needed to get a soft puree. Let the porridge simmer in low heat for couple of minutes. Add some salt and cinnamon to taste. Remove from stove and stir in chia seeds. Let then swell and thicken the porridge for 10 minutes. Serve with blueberries, walnut and banana slices. Some maple syrup or a pinch of coconut sugar goes also quite well.

11 kommenttia:

  1. Ihan järjettömän ikävä kuulla tästä Googlen aiheuttamasta töyssystä tiellä - not cool! Itselläni ei valitettavasti ole ongelman ratkaisuun minkäänlaista kontribuutiota, kun en tuosta domainien ja niiden palveluntarjoajien maailmasta ole niin perillä, mutta toivon kovasti onnea ja tsemppiä että kaikki kääntyisi lopulta hyvin!

    Olen viime päivinä ollut oikeassa keltainen/oranssi ruokakierteessä, joten siihen saumaan tämä ihana resepti sopisi kuin nenä päähän! Täällä nimittäin ollaan kovasti kevät-/pääsiäistunnelmissa :)

    VastaaPoista
  2. Ikävä kyllä minäkään en osaa auttaa, vain harmitella ongelmaa :( En oikein osaa tehdä omaankaan blogiini haluamiani juttuja, mutta nyt tämän rinnalla ne tuntuvat ihan mitättömiltä pikkuharmeilta. Toivottavasti asia ihmeselviäisi pikaisesti. Muuttaminen on työlästä.

    Bataattipuuro näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
  3. No voihan hitsi, toivottavasti asiaan löytyy joku hyvä ratkaisu! Itselläkin mielessä alustan vaihto, mutta katsotaan miten näiden juttujen kanssa käy. Tsemppiä sinne!

    Ja mahtavan kuuloinen resepti, ihanaa luovuutta sulla! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kannustavista kommenteista! Toistaiseksi näyttää siltä, että alan pakata kamoja täällä blogin puolella, ellei jotain ihmettä tapahdu viime metreillä. Toisaalta, muutos on yleensä loppujen lopuksi hyvä asia, vaikkei ensin siltä tuntuisikaan. Ehkä tämä on tarvittava tönäisy siihen suuntaan :)

    VastaaPoista
  5. Ou-nou, sun blogin loppuminen/katoaminen ois katastrofi! Jos on vaara, että nämä reseptit eivät seuraa uuteen mukana, varoitathan siitä, että tiedän copy-pasteilla? Harmittaa edelleenkin kun en tajunnut kopsata parhaita herkkuja Evita-blogista!

    -Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ella, yritän kaikkeni, että arkistot säilyvät ja pidän teitä ehdottomasti ajan tasalla!

      Poista
  6. Komppaan taysin Ellaa; blogisi loppuminen/katoaminen olisi katastrofi! Toivottavasti blogille loytyy uusi kiva koti (tai vanhassa vara parempi). Taalla myos alkaa hulvaton copy-pasting ettei vaan katoa reseptit cyberavaruuteen...

    VastaaPoista
  7. Harmillista ja hämmentävää sotkua palvelimelta! Toivottavasti siihen löytyy jokin ratkaisu ja blogin sisältö löytyisi jatkossakin.

    Puuro joka tapauksessa näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
  8. Voi itku että tuollaisia ongelmia domainin kanssa. Olen itse välillä harkinnut domainin hankkimista mutta nyt sitten vähän epäröin tätä lukiessa.Ja toivottavasti löytyy ratkaisu eikä tämä ihana blogisi häviä ja toivottavasti sinun ei täydy siirtyä Wordpressin puolelle,jonne (minulla jostain syystä..)kommentointi on hankalempaa. Ihanat päällysteet puurossa:) Tsemppiä Outi!

    VastaaPoista
  9. Ärsyttävää tosiaan tällainen palvelinsähläys, mutta valmistelen täällä paniikkimuuttoa. Jos tästä jotain oppii, niin sen, että kannattaa tarkkaan miettiä, mistä domainin hankkii ja varmistaa, että asiakaspalvelu toimii.

    VastaaPoista
  10. Voi surku! Tämä domain oli niin kiva ja minäkin myötäsi harkitsin. Toivottavasti saat kaiken kuitenkin talteen.

    Voimia muuttoon!

    VastaaPoista