torstai 15. toukokuuta 2014

Proteiinipannarit ilman hellaa & uunia (Raw)


Aamiaisteemaiset postaukset jatkuvat. 

Proteiinipannarit ja muu pumppausruoka ei minua yleensä suuremmin innosta. Instagram ja blogit ovat kuitenkin jatkuvasti täynnä toinen toistaan viekoittelevampia pannarikuvia. Pakko oli siis lopulta itsekin ryhtyä leikkiin. Ja koska homma täytyy tehdä aina vähän haastavaksi mielenkiintoisemmaksi, raw food -tyyliin tietysti.

Raw-pannukakkujen tekeminen ei oikeastaan ole kovin vaikeaa, mutta oikean rakenteen aikaansaaminen vaatii säätämistä. Parhaat wrapit ja letut syntyvät käyttämällä jotain hyytelömäistä ainesosaa, kuten irish moss -geeliä tai nuorta kookospähkinän lihaa. Molemmat peruskokille hieman eksoottisia raaka-aineita. Vaikka mossia voi tilata verkkokaupoista ja törmäsin äskettäin nuorin kookoksiin jopa lähikaupassamme (kylläkin hyvinvarustellussa sellaisessa) halusin testata muita mahdollisuuksia. Lopulta kelpuutin taikinaan pellavansiemeniä ja psylliumia, massaksi kesäkurpitsaa, sekä proteiinijauheen, himppusen suolaa ja muita mausteita. Eli minimalistisella meiningillä mentiin.

Taikina ei aluksi vaikuttanut lupaavalta. Olen useissa yhteyksissä julistanut, että jos kräkkeri- tai vastaava seos ei kuivuriin mennessä maistu/tuoksu hyvältä, projektin voi unohtaa. Kuivaaminen ei nimittäin yleensä paranna makuja. Nyt jatkoin kuitenkin suunnitelman mukaan ja neljän tunnin kuivuroinnin jälkeen oli tapahtunut ihme: Letut tulivat ulos sekä maistuvina että sopivasti pehmeinä. Noh.. hiukan kumimaisia näistä ehkä tuli, mikä johtunee psylliumista. Sen määrää kokeilen seuraavalla kerralla vähentää, sillä näitä teen ehdottomasti uudelleen. 


Täytin pannukakut kotitekoisella kookosjogurtilla*, banaanilla ja kuivatuilla mansikoilla ja viimeistelin setin tahinilla ja carob-siirapilla. Kuva kertoo loput.



Proteiinipannarit ilman hellaa ja uunia (Raw)

n. 6 kpl
  • 0,75 dl vaaleita pellavansiemeniä**
  • 3 rkl kuorittuja psylliuminsiemeniä
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • 1 keskikokoinen kesäkurpitsa kuorittuna
  • 1 rkl banaanijauhetta***
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 2 rkl riisiproteiinijauhetta tai muuta neutraalin makuista prodepulveria
  • 1/4 tl kanelia
  • n. 2 - 2,5 dl vettä


Jauha tehosekoittimessa pellavansiement, psyllium ja suola hienoksi jauheeksi. Lisää loput ainekset ja blendaa sileäksi. Lisää vettä vähitellen niin, että saat paksuhkon puuron. Massa paksunee vähitellen pellavan ja psylliuminsiementen turvotessa, joten älä lisää kaikkea vettä kerralla. 

Muodosta taikinasta kuivurin tasolle tai leivinpaperoidulle uunipellille n. kuusi pyöreää, 1/2 cm paksuista pannukakkua. Kuivattaminen vie vain nelisen tuntia, joten se onnistuu mainiosti myös tavallisessa uunissa, alimmalla lämmöllä (= n. 40 astetta). Kuivattele pari tuntia. Käännä pannarit ympäri alustoineen päivineen ja kuori varovasti leivinpaperi irti. Jatka kuivattelua vielä 2 -3 tuntia tai kunnes letut ovat kiinteitä, mutta edelleen pehmeitä. Nautiskele mieluiten heti tai jos vasta hetken päästä, lämmitä niitä hetki 40 asteessa.

......................................................
* Kookosjogurtista ja -viilistä lisää seuraavassa postauksessa. Lettujen täytteeksi sopii mainiosti mikä tahansa muukin paksuhko maustamaton vege- tai normijuge.
** En ole kokeillut ohjetta tummilla pellavansiemenillä, jotka ovat vaaleita voimakkaamman ja hieman kitkerämmän makuisia. Vaaleiden simenten puuttessa testaisin mielummin chia-siemeniä samalla määräällä ja lisäisin ehkä hieman nestettä.
*** Banaanijauhe toimi lähinnä kevyenä makeutuksena. Tilalla voisin kokeilla lucumaa TAI 1 tl hunajaa/agavesiirappia







10 kommenttia:

  1. Ihan uskomattoman herkullisen näköistä! Kyllä noilla lähtee päivä käyntiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä aika kivasti jaksoi myös fillaroida vastatuuleen :)

      Poista
  2. Jos kuivattaisin banskut ja sitten jauhaisin,tuliskohan siitä tuollaista banaanijauhetta....Kivat pannarit:)

    VastaaPoista
  3. Oma kokemukseni on, että banaanit muuttuvat kuivatessa liian sitkeiksi jauhamiseen. Sen sijaan olen joskus käyttänyt jauheen tekemiseen pakastekuivattuja banaanilastuja. Tällaisissa ohjeissa olen nähnyt myös tocotrienols-jauhetta, mutta saakohan sitä teiltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole täällä nähnyt tocojauhetta saati sitten banaanijauhetta.Muutenkin olen huomannut,että täällä välitetään vähemmän kaikenlaisista superjauheista,ja enemmän keskitytään kasviksiin ja hedelmiin ,siemiin ja pähkinöihin ym.,kun kyse on raakajutuista.

      Poista
    2. Ja tuo onkin paljon järkevämpi suuntaus minunkin mielestäni. Joitain tiettyjä rakenteita tosin saa hedelmäjauheilla, soijalesitiinillä tms. hyvin aikaiseksi. Itse en oikeastaan edes laske niitä superfoodeiksi.

      Poista
  4. Justiin tuossa Jaelille kommentoin, kuinka näköalaton olen ollut kesäkurpitsan käytössä. Ja sitten täällä on tällaisia kesäkurpitsastakin tehtyjä proteiinilettusia!! Näyttääpä ihanalta lisukkeineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkurpitsa on todellinen keittiön kameleontti :D Käsittämättömän monipuolinen kyllä mutta ei kyllä tee isoa numeroa itsestään, kun tahtoo itseltäkin välillä unohtua...

      Poista
  5. Ohhoh! Ihanat kuvat, pakko kokeilla!

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

    VastaaPoista