perjantai 25. huhtikuuta 2014

Keväänvihreä avokadopiiras (Raw) ja Broccolimurut


Keväisenä pääsiäisviikonloppuna oli aikaa puuhailla ulkona mutta keittiössäkin teki mieli laittaa jotain vihreää. Pääsiäispäivän lounas pakattiin mukaan maalle, jossa nautimme sen pikku hiljaa heräilevässä puutarhassa. 


Täytteet ovat ihan perus avokado- ja aurinkotomaattitäytteitä, joita käytä paljon raw-piiraissa ja -pizzoissa. Tällä kertaa juttu oli enemmänkin pohja, johon ideoin vähän uudenlaisia elementtejä.

Olen sitä mieltä, että vihreää ei voi koskaan syödä liikaa ja siksi meillä törmää siihen yllättävissäkin paikoissa. Kuten vaikkapa brownieissa. Tällä kertaa broccoli löysi tiensä piiraspohjaan ja voin sanoa, että siitä tulee klassikko. Ihan sellaisenaan en sitä taikinan joukkoon murustanut, vaan koska oli aikaa ja halusin tehdä raw food -version, kuivattelin parsakaalia ensin kuivurissa. Tämä käy helposti höyläämällä terävällä veitsellä kukinnon pintaa sen verran, mikä murenee itsestään. (Kiinteän osan käytin muuhun.) Yhdestä kukinnosta irtosi pellillisen verran  kuivattavaa ja hurisuttelin sitä nelisen tuntia, sillä muru kuivuu nopeasti. 


Valmiin broccolirouheen voisi tässä vaiheessa säilöä tiiviiseen purkkiin monenlaista käyttöä varten, mutta hyödynsin nyt kaiken piiraspohjaan.


Käytän piiraspohjissa paljon idätettyä tattaria, mutta tällä kertaa halusin kaalin kaveriksi quinoaa, jota olin idättänyt jo etukäteen. Biofairin vaalea luomu-quinoa iti muuten ennätysvauhtia ja muutenkin erinomaisesti. Quinoan kanssa kun on joskus vähän ongelmia.


Vielä pellavansiemenjauhetta sidosaineeksi, vähän jauhettua seesaminsiementä, oliiviöljyä, mausteita ja se oli siinä.


Kuivattelin pohjaa 40 asteessa n. 8 tuntia, kunnes se tuntui rapealta.


Täytteeksi aurinkokuivatuista tomaateista valmistettty kerros...


tuoretta basilikaa...


ja avokadotahna.


Tämän jälkeen piiraan voi viimeistellä melkein millä vain kasviksilla, mutta tällä kertaa freesasin pintaan seesamiherkkusieniä. Sienet voi raakamarinoida, mutta halusin nyt pyöräyttää ne pannun kautta.

Huikean hyvää (vaikkakin papan mielestä "eksoottista")! Ja jälleen voin vain todeta, että suolaiset (semi)raw food -piiraat ovat oma suosikkiruokani. En jaksa niitä ihan perusarjessa valmistaa, mutta silloin kylläkin, kun viitseliäisyyttä riittää. Ja joka kerran taputan itseäni selkään, sillä lopputulos on aina vaivan arvoinen.

Kevään vihreä avokadopiiras


Pohja:

  • 1 parsakaali = 11/2 dl kuivattua rouhetta
  • 5 dl quinoan ituja
  • 1/2 dl vaaleita pellavansiemeniä --> jauha jauheeksi
  • 1/2 dl seesaminsiemeniä --> jauha jauheeksi
  • 3 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • 1 tl hunajaa
  • 1 rkl hiivahiutaleita


Katso parsakaalin esikäsittely yllä. Sekoita kaikki suuressa kulhossa ja jauha osittain sauvasekoittajalla siten, että osa massasta jää karkeaksi, mutta osa hienontuu sitomaan taikinaa. Painele suuren piirasvuoan pohjalle ja reunoille (halk. 28 cm). Siirrä kuivuriin tai uunin alaosaan ja kuivattele n. 8 tuntia 40 asteessa. Valmista sillä aikaa täytteet:

Tomaattilevite:


  • 20 aurinkokuivattua tomaattia (liotettuna)
  • 1,5 dl liotettuja manteleita 
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1/8 tl kanelia
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1 tl hunajaa
  • mustapippuria
  • laadukasta suolaa maun mukaan
  • 1 tl kutakin: kuivattua organoa, basilikaa ja timjamia
  • nippu tuoretta tai 1 tl kuivattua salviaa
  • vettä sen verran, että saat sopivan koostumuksen


Sekoita kaikki teho- tai sauvasekoittimella tahnaksi.

Avokadolevite:


  • 2 - 3 pehmeää avokadoa (koosta riippuen)
  • 1 sitruunan mehu ja 1/2 sitruunan raastettu kuori
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • mustapippuria
  • 1 tl hunajaa
  • 1 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 1 tl psylliumjauhetta tai 1 rkl kuorittuja siemeniä jauheeksi jauhettuna


Sekoita kaikki teho- tai sauvasekoittimella tahnaksi.

Seesamisienet:


  • 250 g herkkusieniä
  • 1 rkl balsamiviinietikkaa
  • 1 tl tamaria tai luomusoijakastiketta
  • ripaus laadukasta suolaa
  • mustapippuria maun mukaan
  • 1/2 dl seesaminsiemeniä
  • 1 tl vaahterasiirappia tai hunajaa
  • muutama kevätsipulin oksa tai ruohosipulia silputtuna

paistamiseen: seesamiöljyä tai kookosöljyä

Viipaloi sienet kuumalle pannulle ja haihduta neste pois. Lisää öljy ja seesaminsiemenet. Freesaa pari minuuttia ja ota sivuun liedeltä. Lisää mausteet ja silputtu sipuli. Sekoita ja tarkista maku.

Kokoa piiras levittämällä täytteet pohjalle edellä luetellussa järjestyksessä. Viimeistele tuoreilla yrteillä ja vie tarjolle.








8 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää aivan ihanalta! Söin ensimmäistä kertaa suolaista raakapiirakkaa pari viikkoa sitten Hymyssä ja olin myyty - hyvään saumaan siis iskee tämä resepti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymyn piiras on kyllä herkkua (kuten kaikki muukin siellä :) ja tämä on saman tapainen.

      Poista
  2. Mitähän tulee jos käyttää tummia pellavan siemeniä? maistuuko voimakkaamalta? Tähän hätään niitä en ehdi saada, kun tilata pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummat ovat vähän voimakkaamman makuisia ja väri samoin, mutta käyvät kyllä :)

      Poista
  3. Onpa kiva pohja-idea:) avokaadoa olen yleensä käyttänyt makeisiin raw-piirakoihin,suolainen sillä on vielä kokematta;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pohja oli kyllä erittäin maukas ja onnistunut ja ajattelin kehitellä siitä myös vähän yksinkertaisempaa kypsennettyä versiota. Avokado toimii loistavasti melkein kaikessa. Tai siis kaikessa :D

      Poista
  4. Oi että! Pitäisi itsekin kunnostautua noiden suolaisten piiraiden tekemisessä. Olenkohan kerran tehnyt ja siitäkin on useampi vuosi jo. Jotenkin ne tuntuvat ajatuksena niin työläiltä, vaikka tuskin ovat sen enempää kuin makeatkaan herkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin itse totean tekeväni liian harvoin näitä suolaisia, vaikka todellista työskentelyaikaa ei tosiaankaan kulu yhtään sen enempää kuin kypsiin piiraisiinkaan. Mutta enemmän suunnitelmallisuutta nämä kyllä vaativat, joten ihan instan-iltapalaa ei oikein saa tehtyä. Siinä ehkä suurin syy.

      Poista