sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Hyvä kreikkalainen salaatti



Kreikkalaisen salaatin ohje on niin itsestään selvä juttu, että kannattaako siitä sen enempää blogata? Se on helposti veganisoitavissa vaihtamalla fetat tofukuutioiksi. Sitten tomaatit, kurkut, paprikat ja oliivit vaan sekaisin, lisäksi oliiviöljykastike ja taustalle busuki-musiikkia. Tai ehkei sittenkään...
Kreikkalaisesta salaatista saa myös todella tylsän ja arkipäiväisen, enkä syö sitä kovin usein. Halusin kuitenkin kokeilla, saisiko perussalaatista oikeasti herkullisen, ja onnistuihan se.
Ensimmäinen jippo oli käyttää mahdollisimman laadukkaita aineksia. Tekohengitetyt kasvihuonetomaatit eivät muutu paremmiksi, vaikka niille lorauttaisi kallista extra virgine-öljyä. Joten tätä salaattia pitäisi tietysti syödä vain kesällä. Koska salaatin kaipuu oli kova, päätin korvata maun väri-ilottelulla ja käytin salaattiin eri värisiä kirsikkatomaatteja. Hesarin erikoisöljyartikkelin (Erikoisöljyt testissä, HS 26.3) innoittamana hankin kastiketta varten kylmäpuristettua avokado-öljyä, jota käytin myös tofukuutioiden marinoimiseen. Öljy tosiaan maistui jo itsessään jotenkin välimerelliselle  ja oli mielestäni jopa parempaa, kuin perinteinen oliiviöljy (Kahvila Vegaanin Vegemies tosin oli aistivinaan maussa jotain lohimaista, mutta itse en kyllä huomannut mitään.). Lisäksi tuoretta minttua, timjamia ja oreganoa ja aloin jo etäisesti kuulla busukin kaikuja korvissani. Tämä ei ole pikasalaatti, vaan salaisuus on kärsivällisessä marinoinnissa, ja ainesten oikeassa käsittelyssä. Riittävän pieniksi pilkotut kasvikset ottavat itseensä parhaiten makua.

Kreikkalainen salaatti
  • Marinoituja tofukuutioita (ks. ohje alla)
  • 250 g kirsikkatomaatteja, kesällä 4 kypsää luomutomaattia
  • 1 kurkku
  • 1 iso punainen paprika
  • 1 punasipuli
  • mustia kalamataoliiveja
  • rapeaa salaattia
  • (viinisuolaheinän lehtiä)
  • tuoretta minttua, oreganoa ja timjamia





Aloita marinoimalla tofu:
  • 1 paketti kiinteää tofua kuutiotuna
  • Luomusitruunan raastettu kuori ja mehu
  • 1 rkl omena- tai valkoista balsamiviinietikkaa
  • 3 rkl avokadoöljyä
  • 1 rkl oliivien lientä
  • 1 valkosipulinkynsi puristettuna
  • 1/2 tl hienoa merisuolaa
  • tuoretta mustapippuria myllystä
  • 1/2 tl kuivattua rosmariinia
  • reilusti tuoretta oreganoa, minttua ja timjamia
  • 1 tl agavesiirappia
Sekoita kaikkai kastikeainekset keskenään ja tarkista maku. Liemi saa olla voimakkaan makuista, lisää etikkaa ja suolaa tarvittaessa, koska tofu laimentaa makua huomattavasti. Laita tofukuutiot mielellään kannelliseen rasiaan, jossa voit ravistella niitä. Sekoita joukkoon marinointikastike. Laita jääkaappiin n. vuorokaudeksi. Ravistele rasiaa välillä niin, että tofut maustuvat tasaisesti.

Seuraavana päivänä siirrä tofut toiseen astiaan. Säästä liemi. Viipaloi sipuli mahdollisimman ohuelti. Talvisipuli on usein väkevää, ja saat siitä miedompaa höyryttämällä viipaleita hetken höyrykattilassa tai lävikössä. Siirrä sipuliviipaleet tofujen marinointiliemeen ja anna maustua vähintään sen ajan, kun valmistat muuta salaattia.
Sekoita salaattipohjaan esim. revittyä jäävuorisalaattia, viinisuolaheinää tai muuta värikästä salaattia sekä tuoreita yrttejä (ks. yllä). Kaada tarjoiluastiaan. Kuutioi kurkku, suikaloi paprika ja lohko tomaatit 2-4 osaan riippuen tomaattien koosta. (Suuret tomaati kapeiksi lohkoiksi). Asettele kasvikset salaattipedille, lisää tofukuutiot, oliiveja ja lopuksi kevyesti marinoituneet sipulit. 

Valmista lopuksi kastike:
Siivilöi marinointiliemi ja lisää siihen 3 rkl avokadoöljyä ja tarvittaessa vielä hieman viinietikkaa. Tarkista maku. Kaada kastike salaatille ja tarjoa tuoreen leivän kanssa.

- Avokadoöljy on todella kauniin väristä ja herkullista myös dippailtavaksi sellaisenaan leivän kanssa. Salaatista tulee kuitenkin hyvää myös käyttämällä laadukasta kylmäpuristettua oliiviöljyä.





Tämä vihreä drinkki sai jopa Mr Peetsin uteliaaksi

 

6 kommenttia:

  1. Onpa herkulliselta kuulostava salaatti. Pitääkin kokeilla marinoida tofukuutioita tuolla marinadillasi. Avokadoöljyä maistelin taannoin jossain ruokatapahtumassa;täälläkin sitä joku pieni firma valmistaa, ja oli ihan kivan makuista.

    VastaaPoista
  2. No, sehän on sinulle sitten ihan lähiruokaa :) Suomeenhan se rahdataan jostain kaukaa, mikä ei tietysti ole kovin järkevää...

    VastaaPoista
  3. Kun tässä nyt lähiruokalinjalle mennään, niin tämänkin voisi muuttaa fennoksi ;o) Tofun tilalle Hefu ja rypsiöljyä laineille. No tietysti silloin pitää miettiä myös milloin tämän salaatin syö, eli tietysti kesällä ellei aio korvata tomskujakin. Mutta vain mielikuvitus on rajana (by teh way, sulla on hienot sivut ja inspiroivat omaa vegaanialoitteluani)

    VastaaPoista
  4. Sari, kiitos! Hei totta, tuota hefua pitäisi ehdottomasti kokeilla. Tofu on laiskan kokin valinta. Hampputofua ei kai saa valmiina mistään...

    VastaaPoista
  5. Mä käytän avokadoöljyä ihon- ja hiustenhoitoon, enkä oo uskaltanut vielä käyttää sitä ruuanlaittotarkoituksiin. Pelkään, että tulee fiilis naamarasvan syömisestä :D

    Elina/Chocochili.net

    VastaaPoista
  6. Elina, suosittelen kyllä, ei yhtään maistunut naamarasvalle :D Itse käytän sekä oliiviöljyä että kookosöljyä keittiössä ja kylppärissä (en kyllä samasta purkista kuitenkaan).

    VastaaPoista