perjantai 26. lokakuuta 2012

Rakuunainen fenkolisalaatti (Raw)




Cono Surin reseptikisan spin offina syntyi aromikas fenkolisalaatti.  Meillä tuota aniksen makuista pullukkaa syödään paljon ja yleensä raakana, joten erilaisia versioita fenkolisalaatista on tullut maisteltua. On niitä tällä blogissakin näkynyt muutama.

Eniten pidän fenkolista ohueksi höylättynä jonkin kirpeän hedelmän kuten appelsiinin tai omenan kanssa. Tällä kertaa kokeilin maustamista rakuunalla. Alunperin halusin oikeastaan testata rakuunaöljyä, jonka ohjeeseen hain inspiraatiota täältä. Ja rakuunalle piti löytää kaveri.

Sovittelin fenkolisalaattia lisukkeeksi kurpitsaravioleille ja vähän niille valitsemani viininkin kanssa. Erityisen hyvin maku sopi kuohujuomalle (Cono Sur Brut) ja totesin, että salaatti toimisi ihan sellaisenaankin tai alkupalana.



Kaupan yrttihyllystä löytyy sekä Rakuunaa että Ranskalaista rakuunaa. Suosittelen tähän jälkimmäistä, sillä se toinen (ilmeisesti venäläinen) rakuuna ei maistu juuri miltään. Tuoreesta rakuunasta maku häipyy muutenkin herkästi ruoanvalmistuksen yhteydessä. Siksi lisäsin sitä öljyyni myös kuivattua yrttiä saadakseni soosiin riittävän rakuunan maun.

Fenkolisalaatti ja rakuunaöljyä (4:lle)

  • 3 fenkolia 
  • 1/2 punasipuli 
  • 1 appelsiinin kuori 
  • 1 tl suolaa 
  • 1 rkl valkoviinietikkaa 
  • mustapippuria 
  • 2 dl kuivattuja karpaloita 

Höylää fenkolit mandoliinilla tai terävällä veitsellä ohuiksi viipaleiksi. Samoin punasipuli. Siirrä suureen kulhoon ja raasta joukkoon appelsiinin kuori. Lisää suola ja etikka sekä mustapippuria ja kuivatut karpalot. Vaivaa käsin sekaisin. Lisää:

  • kaksi kourallista saksanpähkinöitä 
  • rasia rucola-punasalaatti -sekoitusta tai rucolaa ja 1/4 punasalaattia (radicchio). Kesällä kokeileisin voikukanlehtiä 
  • kourallinen tummia (siemenettömiä) viinirypäleitä 

Puolita viinirypäleet. Sekoita kaikki fenkoliseokseen. Jätä marinoitumaan ja valmista sillä aikaa rakuunaöljy.

Rakuunaöljy


  • nippu ranskalaista rakuunaa 
  • pieni nippu persiljaa (kurttulehtistä)
  • 2 dl mietoa kylmäpuristettua öljyä (puolet oliivia, puolet jotain muuta, esim. safflor-öljyä tai avokadoöljyä) 
  • ripaus suolaa (n. 1/4 tl) 
  • 1 tl kuivattua rakuunaa
  • 1/2 tl hunajaa 

Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Sekoita kevyesti fenkolisalaatin joukkoon ennen tarjoilua.



3 kommenttia:

  1. Fenkoli on minulle vähän sellainen "acquired taste" aines.Ensin nyrpistin sille nenääni,mutta kun kerran sain täällä sitä appelsiinisessa salaatissa,niin olinki yllättynyt että se oli hyvää. (vierastan vähän sitä anismaista makua...).Uunissa paahdettunakin se on hyvää,ja silloin siitä häviää se anismaku.Mielenkiintoinen salaatti;rakuunakin on vähän sellainen,jota ei oikein tule käytettyä,mutta pitäisi kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Minulle nämä eivät ole kovin tuttuja makuja, siksipä juuri mielenkiintoisia. HArkitut kokonaisuudet ja kauniisti esille laittuna (kuten sinulla aina) molemmat kisa-annokset. Onnea kisaan :)

    VastaaPoista
  3. Yaelian, minulla on ihan sama juttu, varsinkin rakuunan kanssa, joka oli ennen inhokkini. Sittemmin olen oppinut pitämään siitä. Mutta ei se edelleenkään ole sellaista jokapäiväistä ruokaa :)

    Paula, minua viehätti myös tässä salaatissa se, ettää maut eivät ole niitä kaikkein tutuimpia. Hyvä laajenta välillä. Ja kiitos onnentoivotuksista :)

    VastaaPoista