lauantai 29. syyskuuta 2012

Purple Bubble (Raw)


Joskus käy niin, että aamiainen keskeytyy heti alkuunsa ja ruokapöytä muuttuu kotistudioksi. Kuten tänään.

Aurinkoisen aamun inspiroimana ponkaisin heti herättyä lenkille, mutta sitä ennen laitoin jääkaappiin tekeytymää pallura-juomaa. Kyseessä on tietysti Bubble Tea raw food style, jossa tapiocan rooliin pääsevät chia-siemenet ja maitolientä näyttelee cashew-juoma. Juoksulenkin jälkeen kermainen karkkijuoma oli valmiina odottamassa. Niin herkullinen, että jouduin hillitsemään haluni imaista koko ihanuus kerralla, vaan näpsäisin pari kuvaa teillekin :)



Pinkki pallurajuoma eli

Raw Bubble Drink

  • 1/2 l mantelimaitoa TAI 0,5 dl yön yli liotettuja cashew-pähkinöitä + 4,5 dl vettä
  • aavistus laatusuolaa
  • 4 yön yli liotettua taatelia (käytä neste juomaan)
  • 10 pakastemansikkaa tai 6 mansikkaa ja 1 rkl mustikoita
  • 1 tl vaniljajauhetta tai 1/4 kokonaisesta vaniljatangosta hieman silputtuna (jos sinulla on tehoblenderi)
  • 1 rkl riisinlesejauhetta
  • 1 rkl chia-siemeniä


Käytä valmista mantelimaitoa tai tee ensin cashew-maito, jota ei tarvitse siivilöidä. Käytä tähän taatelien liotusvesi.
Lisää taatelit, ripsaus suolaa ja marjat sekä vanilja. Blendaa sileäksi juomaksi. Lisää lopuksi riisinlesejauhe ja surauta nopeasti sekaisin. 
Vatkaa juomaan chia-siemenet käsin. Niiden on tarkoitus jäädä kokonaisiksi. 
Siirrä jääkaappiin ja sekoita parin minuutin kuluttua, jotta chiat eivät jää möykyynny.
Anna tekeytyä jääkaapissa n. tunnin tai vaikka yön yli. Juoma paksunee vähitellen ja pidempään säilytettäessä sitä voi tarvittaessa ohentaa vedellä. Tarjoa kylmänä, ehkä jopa jäiden kera.


Viimeistelin tämän aamun setin granaattiomenan siemenillä. Ennen lusikointia lisäsin vähän muitakin herkkuja, kuten siitepölyrakeita ja mulperinmarjoja. - Herkkulauantai :)


Ps. Sain ilokseni eilen kuulla, että Keittiökameleontti pääsi palkinosijoille Hartwallin Happy Joe siideri-reseptikisassa. Munakoiso-sandwichistäni tykättiin ja sain todella ihanaa palautetta tuomaristolta:






"Innovatiivinen siiderin käyttö viehätti tässä reseptissä. Aivan uudenlainen käyttötapa omenaiselle siiderille. Vegaanisuus miellytti, ja se, että valmis ruoka maistuu varmasti myös "lihansyöjille". Todella kauniit kuvat jotka ovat jo puoli ruokaa."
"Loistava vegeruoka, respect!"
"Hieno kokonaisuus, jossa pisteet erilaisuudesta ja mielenkiintoisesta vegaanivaihtoehdosta. Siideri hyvin osana reseptiä. Todella kauniisti kuvatut annokset."

Vähänkö olin otettu :P

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Vaniljainen mustikka-quinoa puuro (Raw)


Viime viikot olen häärännyt keittiössä kuin pieni eläin :)

Kokkausmaraton alkoi oman perheen kaksista synttärihippaloista ja jatkui viikonloppuna Villa Mandalan Detox-retriitillä, jossa sain kunnian toimia pääkokkina. Pari päivää tehtailin vielä yhdessä muiden raw-kokkien kanssa herkkuja Elävän Ravinnon yhdistyksen tapahtumaan, jossa esiintyi Brian Clement Hippocrates Health Instituutista. Niinpä en lopulta enää eilen jäänyt kuuntelemaan Clementin luentoa, joka olisi takuuvarmasti ollut antoisa, vaan luikin päivän päätteeksi joogatunnille. Keho kertoi, että Slow Power Jooga olisi nyt tarpeen. Usein keho tietää, joten kuuntelin sitä.

Etukäteen eniten hermojännitystä aiheutti se, miten sujuisi viikonloppukurssin 10 detoxaajan + henkilökunnan pitäminen tyytyväisinä ja hyvin ravittuina raw foodin voimin. Hyvinhän se loppujen lopuksi, vaikka aikataulu aamiaisen, kolmen ruokalajin lounaan sekä päivällisen välillä oli tiivis. Ja vaikka itse sanonkin, aterioista tuli aika onnistuneita. Harmi kyllä, keittiön puolella oli sen verran sutinaa, etten juurikaan ennättänyt napsia kuvia annoksista, joten joudun nyt tarjoamaan vain mielikuvia. Mutta miltä kuulostaisi esimerkiksi aamiaisella omena-selleri-kookos-smuuti, kanelinen tattari-aprikoosipuuro ja vasta metsästä poimitut marjat? Tai lounaaksi lämmittävää curry-porkkanakeittoa, salaatteja, balsamico-sipuli-crsip ja marinoituja siemeniä sekä jälkkäriksi minttuinen mustikkakiisseli vanilja-mantelikermalla. Illallisella vielä salaattia ja kurkkurullia mustikka-vinegretillä, pehmennettyä parsakaalia ja kurpitsansiemenparmesania, marinoituja mustatorvisieniä, siemenpateeta ja rouhea juureskräkkeri. Jälkkäriksi kardemummaista banaanipuolukkäjätskiä, appelsiinihuntu ja taatelikastiketta.





Iltaisin kaaduin petiin väsyneenä, mutta täydellisen onnellisena. Kun ruokaa laittaa suurella sydämellä, hyvästä energiasta nauttii itsekin.



Lounas-breikillä kävin pikapikaa noukkimassa metsästä sangollisen vahveroita. Ja aamu-smuutiaineet ja jälkkärieväät löytyivät niin ikään rapun pielestä. Huippua lähiruokaa!


Lopuksi vielä yksi resepti, joka syntyi lennosta sunnuntaiaamiaiselle. Koska tein sen alunperin kymmenelle hengelle, määrät saattavat olla tässä pikkuisen sinne päin. No, quinoat ovat taas itämässä ja pääsen testailemaan ohjeen vielä näillä määrillä huomisaamuna.

Villa Mandalan vaniljainen quinoa puuro (2:lle)


  • 2,5 dl idätettyä quinoaa*
  • 1 dl idätettyä TAI liotettua tattaria
  • 1/2 vaniljatanko
  • 3 dl mantelimaitoa
  • 2,5 dl mustikoita
  • 1 rkl chia-siemeniä
  • ripaus laadukasta suolaa
  • 8-10 vesitilkassa liotettua taatelia


Laita illalla taatelit likoamaan. Tosin, jos käytät tuoreita ja meheviä taateleita, liotuksen voi jättää väliin. Laita tehosekoittimen kulhoon taatelit (+ vesitilkka), mantelimaito, paloiksi leikattu kokonainen vaniljatanko (tai -jauhe) mustikat sekä quinoa, tattari ja chia-siemenet. Blendaa riittävän kauan, että saat myös quinoan hienonnettua. Puuroon saa kuitenkin jäädä vähän suutuntumaa. Mausta ripauksella suolaa ja tarkista makeus. Lisää tarvittaessa hieman hunajaa.

Tarjoa mantelimaidon ja tuoreiden marjojen kera.


..............................................
* Quinoan idätys on periaatteessa helppoa. Tosin kaikkien valmistajien siemenet eivät idä, sillä osa niistä hiotaan saponiinipitoisuuden vähentämiseksi. Saponiini on siemenen pinnalla luontaisesti esiintyvä karvas yhdiste, joka vaahtoaa saippuamaisesti siemeniä huuhdellessa. Siemet kannattaakin huuhtoa ennen idätystä, ensin kuumalla vedellä ja sitten useaan kertaan kylmällä vedellä saponiinin poistamiseksi. Tämän jälkeen siemenet siirretään idätysastiaan, jossa niitä huuhdellaan kolme kertaa vuorokaudessa (aamulla, päivällä ja illalla). Quinoa itää nopeasti ja jo vuorokauden kuluttua siemenistä saattaa pilkistää itu. Tässä vaiheessa ne kannattaa siirtää jääkaappiin, sillä oman kokemukseni  mukaan quinoa pilaantuu herkästi. Tämän huomaa ikävästä hajusta ja siementen muuttumisesta limaisiksi. 



torstai 20. syyskuuta 2012

Let's say "Raw Whoopie!"

Onkohan niin, että siinä vaiheessa, kun valtakunnallinen päivälehti kertoo leivonnaisen olevan muotia ja Raw Food -bloggaajakin vääntää siitä oman versionsa, trendiherkku alkaa jo siirtyä eilispäivän puolelle...

Sitä viis, The Raw Whoopie Pie on täällä!

Ensin meille rantautuivat rapakon takaa kuppikakut, sitten oli whoopie pien vuoro. Ihan originaalia whoopieta en ole tosin edes maistanut, sillä useimmat perinteiset (jenkki-) leivonnaiset aiheuttavat nykyään välittömän sokeritainnutuksen. Reseptien perusteella whoopie on yhdistelmä kuppikakkujen parhaita puolia, eli paljon sokerisen rapeaa pintaa ja makeaa kuorrutetta.

Raw-versiot pehmeistä kakuista ovat aina vähän haastavia, sillä siemen- ja pähkinätaikinoista tulee väistämättä aika tiiviitä ja tuhteja. Kokeilin kuitenkin keventää taikinaa kurpitsalla, tattarilla ja vähän muullakin ja rakenteesta tuli ihanan mehevä, mutta ei kuitenkaan liian raskas. Väliin tuleva vaniljakreemi syntyi cashew-vaahdosta, joka sai jämäkkyyttä irish moss -geelistä. Rakenteesta tuli aivan täydellinen ja namia oli muutenkin.

Raw Pumpkin Whoopie-pies

2,5 dl hienoa kurpitsaraastetta (Butternut squash tai muu talvikurpitsa)
2,5 dl parapähkinöitä (kuivia)
1,25 dl manteleita (kuivia)
26 taatelia
1,25 dl idätettyä tattaria
2,5 dl riisinlesejauhetta (tocotrienols)
1,25 dl lucumajauhetta
0,5 dl chia-siemeniä
1/4 tl Himalaja-suolaa
1 tl vaniljaa-uutetta
1/2 tl kanelia
1 rkl carob-jauhetta
0,5 dl kaakaomassaa (sulatettuna)

Kuori ja raasta kurpitsa hienolla terällä.
Mittaa pähkinät ja mantelit monitoimikoneen kulhoon. Jauha karkeaksi jauheeksi.
Lisää taatelit (joista kivet poistettu), idätetty tattari ja kurpitsaraaste. Käytä konetta, kunnes saat tasaisen taikinamassan.
Jauha chia-siemenet erikseen tehosekoittimessa tai sähkökäyttöisellä kahvimyllyllä. Lisäämonitoimikoneen kulhoon, samoinkuin riisinlesejauhe, lucuma, suola, kaneli, vanilja ja carob. Pyöräytä taikina sekaisin. 
Sulata kaakaomassa vesihauteessa ja kaada lopuksi taikinan joukkoon. Sekoita vielä kunnolla taikinan joukkoon.
Jaa taikina 16 osaan ja muotoile pyöreiksi kakkaroiksi. Taikina on melko tarttuvaa, joten laitoin hetkeksi jääkaappiin, jolloin sitä oli helpompi muotoilla. 
Siirrä kakkuset kuivurin tasolle tai uuniin leivinpaperilla päälystetylle pellille ja kuivattele 40 asteessa yön yli. Omani taisivat olla n. 10 tuntia. Käännä kakkuset ylösalaisin kuivattelun loppuvaiheessa, jolloin myös pohja kuivahtaa.
Ota kakut kuivurista/uunista ja anna jäähtyä ennen täyttämistä.

Vanilja-kreemi
1,25 dl cashew-pähkinöitä
1 dl irish-moss -geeliä*
n. 0,75 vettä
1 vaniljatangon siemenet
1 rkl mietoa juoksevaa hunajaa
ripaus himalaja-suolaa

Liota cashew-pähkinöitä mieluiten yön yli, mutta vähintään 4 tuntia, että pehmenevät kunnolla.
Laita tehosekoittimeen valutetut ja huuhdellut pähkinät, irish-moss -geeli, vanilja, hunaja ja suola. Käytä konetta ja lisää vetää vähitellen vain sen verran, että saat koneen pyörimään ja kreemistä silkkisen sileää. Mitä tehokkaampi blenderi, sitä vähemmällä vedellä pärjäät. Tavoitteena on kuitenkin saada tukeva kreemi, joka pysyy kasassa. Alimman kuvan pekaanipähkinäpiiraan kyljessä köllöttää samasta kreemistä pursotettu ruusuke, josta näkee vähän koostumusta.

Kokoa whoopiet: Laita tai pursota reilu teelusikallinen cashew-kreemiä suklaakakkusen pohjalle. Levitä hieman ja laita toinen kakku kanneksi.

Kuvissa näette puolikuu-whoopeja, sillä pikkuherkut tekivät debyyttinsä omilla syntymäpäiväkekkereilläni, joilla pöytä notkui runsaana muustakin tarjottavasta. En halunnut aiheuttaa vieraille ylimääräistä ähkyä, joten puolitin leivokset. 




Pikku vinkkinen: Myös pelkät pehmeät cookiet ovat ihanuutta ihan ilman kreemejä. Ne voi myös pakastaa ja napsia sieltä iltapäivien iloksi.



Raw Pecan Pie oli toinen juhlapöydän hitti, joka tyydytti vaativankin herkkuhampaan kolotuksen. Taateleiden ja karamelloitujen pekaanipähkinöiden jumalainen liitto saa kuitenkin odotella salaisessa reseptikansiossa vielä toistaiseksi... ;)


maanantai 17. syyskuuta 2012

Munakoiso-sandwich ja omenaista cashew-juustoa (Semiraaka)


Hartwal lähestyi ruokabloggaajia uutuus-siidereillä. Kyseessä on englantilaistyyppinen omenasiideri, Happy Joe, joka ilmestyy pikapuoliin kaupan hyllylle ja ravintoloihin. Haasteena oli kehitellä resepti, joka sisältää siideriä tai sopisi vaikkapa siideri-brunssille.

Omassa keittiössäni siideri esiintyy lähinnä viinietikassa, sillä valitsen mieluiten juhlajuomaksi jonkin luomuviinin. Sinällään ajatus miedomman siiderin ja ruoan liitosta on kiinnostava, sillä olen aina valmis etsimään uusia kasvisruokaan - ja varsinkin raaka-sellaiseen sopivia juomia. Sitäpaitsi siideribrunssi kuulostaa kivalta.

Happy Joe ei ole luomua, mutta maun kerrotaan olevan aidosta omenasta, jota tuoteselosteessa näkyykin olevan. Pienellä on präntätty kyllä muutakin, minkä vuoksi aitojen asioiden ystävänä jätän yleensä kauppojen siiderit väliin, kuten glukoosisiirappia, aromivalmistetta, säilöntä- ja hapettumisenestoainetta jne. Tarkempi kysey Hartwalille kertoi, että eläinperäisiä ainesosia ei tuotantoprosessissa kuitenkaan käytetä. Tuote on pastöroitu (kuumennettu siis).

Siideriä löytyy kuivana ja puolikuivana. Kokeilin kuivinta (Dry Apple) marinoimalla siinä kotimaisia omenoita vieläkin omenaisemmiksi.

Siiderissä hautuneet omenakuutiot pääsivät tekemään tuttavuutta rosmariinin ja tuoreen timjamin kanssa ja maustoivat cashew-tuorejuuston syksyisillä aromeilla. Tarjoilin sitä ensin sellaisenaan levitteenä pippaloissa pienten tattarikräkkereiden kanssa. Todettiin herkulliseksi.


Omenainen cashew-juusto


  • 4 kotimaista omenaa (pehmeä ja jauhoinen lajike)
  • n. 1 dl kuivaa siideriä
  • 1/4 tl himalajasuolaa
  • ripaus kanelia
  • muutama tuore rosmariinin lehti hienonnettuna tai hyppysellinen kuivattua rosmariinia


Kuori omenat ja poista siemenkodat. Pilko pieniksi kuutioiksia (n. 5 mm x 5 mm). Sekoita omenoiden joukkoon marinadimausteet ja siirrä laakeaan astiaan. Kaada joukkoon siideri. Jätä kannen alle marinoitumaan vähintäin 2-3 tunniksi, mieluiten vaikka yön yli. 

  • 2,5 dl cashew-pähkinöitä (liota vähintäin tunti)
  • omenoiden marinointiliemi + vettä tarvittaessa
  • 1/4 tl himalajasuolaa
  • n. 1 rkl sitruunan mehua tai maun mukaan
  • pieni valkosipulinkynsi puristettuna
  • tuoretta tai kuivattua rosmariinia, muutamia oksia tuoretta timjamia
  • mustapippuria


Kaada cashew-pähkinöiden liotusvesi pois ja laita tehosekoittimeen.
Siivilöi omenakuutiot ja kaada marinointiliemi pähkinöille. Lisää pähkinäseokseen myös suola, sitruunan mehu ja valkosipulinkynsi. Blendaa tasaiseksi seokseksi. Lisää tarvittaessa vettä, massan on kuitenkin tarkoitus olla paksua. Sekoita käsin joukkoon hieman lisää rosmariinia ja silppua tuoretta timjamia. 

Sekoita joukkoon lopuksi omenakuutiot. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sitruunaa tai suolaa.


Osan siideriompuista sekoitin aurinkokuivattujen tomaattien, punasipulin, korinttien ja tuoreiden yrttien kanssa hapanimeläksi lisukkeeksi. Kerrostin siitä cashew-juuston kanssa uunikuivattujen munakoisolastujen väliin ja sain aikaiseksi asian, jota voisi kutsua vaikkapa munakoiso-sandwchiksi. Tarjosin alkupalana illallispöydässä, jossa sai aikaiseksi ihastuneita huokaisuja. Kokeilimme palan painikkeeksi myös sitä kuivempaa siideriä. Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka siideri toimi hyvin marinadissa, siirryimme pian nauttimaan kuivaa elsassilaista valkoviiniinä.

Munakoisolastut


Ennen varsinaista sandwich-reseptiä pari sanaa munakoisoista, sillä olin ajatellut tehdä näistä herkkulastuista ihan oman postauksen. 

Munakoisoja voi kuivatella raw food -style (kuten esimerkiksi täällä) tai paahtaa niitä miedolla lämmöllä uunissa. Olen viime aikoina ollut ihan myyty näille uuniversioille, sillä parin tunnin käsittelyssä tahinilla ja valkosipuolilla sivellyt munakoisoviipaleet muuttuvat  suussa sulavan rapeiksi lastuiksi.



Uunipaahdetut munakoisolastut


  • 1 iso munakoiso ohuina viipaleina
  • 2 rkl tahinia 
  • n. 1 rkl sitruunan mehua (= reilu puserrus) TAI 1 rkl omenasiideriä ja tujaus sitruunaa
  • 1/2 tl himalajasuolaa 
  • 1 tl hunajaa 
  • 1 valkosipulinkynsi 
  • mustapippuria 

Vatkaa marinadiainekset sekaisin. 
Kuori ja viipaloi munakoiso muutaman millin viipaleiksi. Sivele viipaleet marinadilla molemmin puolin. 
Voitele leivinpaperi sesamöljyllä tai neitsytkookosöljyllä ja lado viipaleet pellille. Jos haluat niistä yhtenäisen levyn esim. sandwicheja varten, laita viipaleet limittäin toistensa päälle. Kuivuessaan ne takertuvat toisiinsa. Munakoiso-sandwichiin asettelin viipaleet pellille neljän kiekon levyiksi, jolloin sain valmiiksi oikean mallisia neliskulmioita.
Kuivattele lastuja 100 asteessa n. 2 tuntia tai kunnes ne ovat täysi kuivia ja rapeita.



Munakoiso-sandwich ja omenaista cashew-juustoa


2-3 kerrosta munakoisolastuja (ohje yllä)
omenaista cashew-juustoa (ohje yllä)
omenaista tomaatti-sipulisalsaa

Omenainen tomaatti-sipulisalsa:

  • puolet siiderimarinoiduista omenoista (ohje yllä)
  • 5 aurinkokuivattua tomaattia (liotettuna tai öljyyn säilöttynä)
  • 1/2 punasipuli
  • 1 valkosipulinkynsi puristettuna
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1 tl balsamiviinietikkaa
  • mustapippuria
  • 1/2 tl himalajasuolaa (tai maun mukaan)
  • 2 rkl korintteja (liotettuna, jos ovat kuivia)
  • tuoretta persiljaa silputtuna
  • tuoretta timjamia silputtuna
  • 10 saksanpähkinää (mieluiten liotettuna ja uudelleen kuivattuna)


Pilko aurinkokuivatut tomaatit kuutioiksi. Höylää punasipuli ohuiksi lastuiksi terävällä veitsellä tai mandolinileikkurilla. Sekoita kulhossa kaikki ainekset sekaisin ja tarkista maku.

Kokoa sandwichit:

Laita pohjalle munakoisolastuja ja levitä päälle ruokalusikallinen cashew-juustoa. Lisää päälle lusikallinen salsaa. Laita toinen munakoisolevy kanneksi. Voit jatkaa kerrostamista samaan tapaan. Laitan päällimmäiseksi vielä lusiallinen salsaa.
Tarjoa vihreän salaatin lisukkeena.



Ps. Arkisempi mutta vähintäin yhtä herkullinen sänkkäri syntyy avokado, tomaatti-sipulitäytteellä. Arvatkaa mitä meillä tänään syödään :)


torstai 13. syyskuuta 2012

Pihlajanmarjapraliini

Tämän vuoden marjasaaliini koostuu suurimmaksi osaksi pihlajan marjoista. Raskaana riippuvia terttuja on vaikeaa vastustaa, vaikka marjat ovatkin niin happamia.

Kaikki pihlajanmarjat eivät kuitenkaan maistu samalta, vaan marjoissa ja puissa on eroja. Pulleat ja herkulliset marjat ovat yleensä parhaita, sillä niissä parkkiaineiden aiheuttamaa karvautta on vähemmän. Marjoja kannattaakin poimia napostellen. Samalla suukin tottuu muikeaan makuun.

Marjat ovat miedompia pakkasen puraisemina, mutta täällä etelässä ei ehkä kannata odottaa, sillä marjat ovat parhaimmillaan juuri nyt. Annankin oman pakastimeni hoitaa asian ja heittelen sitten talven mittaan sieltä marjoja suoraan smuuteihin.

Kokeilin myös kuivattamista, sillä perinteisiä hilloja en harrasta. Ohjeet sisältävät lähes poikkeuksetta suuren määrän sokeria, usein melkein enemmän kuin itse marjaa.

Sokeria sisältää tämäkin resepti, mutta huomattavasti vähemmän. Tarkoitus oli alunperin tehdä marjoista jotain rusinoiden kaltaista, mutta palmusokeri karamelloituikin hauskasti kuivurissa ja lopputuloksena oli jotain, josta tuli enemmän mieleen praliini. Vaikka sokrua ei ollut edes kovin runsaasti, lopputulos oli omaan makuuni juuri sopivasti makea.


Pihlajanmarjapraliini
  • 2,5 dl pihlajanmarjoja
  • 1 rkl palmu- tai intiaanisokeria



Sekoita marjat ja sokeri kulhossa tai suuressa purkissa. Riko marjojen rakennetta sen verran, että niistä irtoaa mehua. Levitä marjat kuivurin tasolle tai uunin alaosaan leivinpaperilla vuoratulle pellille. Kuivattele 40 asteessa (uuninluukku hieman raollaan), kunnes marjat ovat kuivahtaneet ja sokeri karamelloitunut. Tämä vie vähintäin 12 t (joten kuivuri on suositeltavampi vaihtoehto).






Laita valmiit marjat kannelliseen purkkiin ja säilytä viileässä. Sopivat makeisiin leivonnaisiin koristeeksi tai pikkunamiksi sellaisenaan. 

Kuten kuvista näkyy, 2 1/2 dl marjoja kutistuu aika pieneksi. Ensi kerralla teen suuremman satsin.





maanantai 10. syyskuuta 2012

Chick Blondies


Päätin pitkästä aikaa uskaltautua kuukauden ruokahaasteeseen, jota emännöi Chocochillin Elina. Lähtökohta on poikkeuksellisen jännittävä, sillä tehtävänä on keksiä tarjottavaa vegaanivieraalle. Itse tehtävä ei tosin minua jännitä, vaan se, millaisia reseptejä haasteeseen mahtaakaan ilmestyä.

On totta, että olisin voinut valita tähän melkein minkä tahansa omista kokkailuistani, sillä laitan ruokaa yleensä vain kasvikunnan tuotteista, hunajaa lukuunottamatta. Kohdallani haasteen voisikin muotoilla vähän toisin: Mitä (melkein) vegaani tarjoaa vieraille? 

Päätin tarttua makeaan reseptiin, sillä olen jo pitkään suunnitellut kokeilevani blondeja, brownieiden vaaleampia serkkuja siis. Mutta koska minua ei tavanomainen kokkailu kiinnosta tässäkin herkussa on jotain jäynää.  Sain ohjeeseen inspiraation Chocolate-Covered Katie -blogista ja eri versioita on nyt testattu useampaan kertaan. Toistaiseksi kukaan ei ole keksinyt, mitä nämä suussa sulavat (kirjaimellisesti) leivonnaiset pitävät sisällään, paitsi että jotain hyvää :)


Niitä voisi melkein pitää jopa terveellisinä, vaikka eivät tippaakaan maistu siltä.


Lapset pyysivät heti tekemään lisää ja tänään äiti pyöräytti illalla taas uuden satsin, sillä ovat luvattoman helppotekoisia.


Nämä pienet herkkupalat käyvät melkein kaikille, sillä ne sattuvat olemaan myös gluteenittomia.


Eivät tosin raakoja, kuten useimmat leivonnaiset keittiössäni, mutta se ei olisi mahdollistakaan, sillä taikina syntyy...


... kikherneistä. Kiireinen kokki poimii ne suoraan purkista, mutta parempaa tulee, jos jaksaa keitellä pavut itse.

Chick Blondiet (16 pientä herkkupalaa)

  • 5 1/2 dl keitettyjä kikherneitä tai säilyke-
  • 1 1/4 dl cashew-pähkinöitä jauheeksi jauhettuna
  • 2 dl intiaanisokeria tai 2 1/4 dl palmusokeria
  • 1/2 dl sulatettua kaakaovoita TAI kylmäpuristettua kookosöljyä
  • 2 tl jauhettua luonnonvaniljaa
  • 1/4 + 1/8 tl laadukasta suolaa (jos käytät tölkkipapuja jätä pois)
  • 0,5 dl vettä, jos käytät itse keittämiäsi, hyvin valutettuja papuja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl psylliumjauhetta (sidosaineena) TAI 1 rkl kuorittuja psylliumin siemeniä
  • 1 dl mulperinmarjoja tai silputtuja taateleita tai sekoitus molempia

Laita kaikki ainekset kolmea viimeistä lukuunottamatta suureen kulhoon ja jauha sauvasekoittimella tasaiseksi taikinaksi. Tässä voi käyttää myös monitoimikonetta. Kaakaovoi antaa ihanan valkosuklaisen maun, mutta kookosöljy toimii myös.

Lisää reippaasti käsin sekoittaen leivinjauhe ja psyllium sekä halutessasi mulperinmarjat ja/tai taatelit.

Levitä taikina 20 x 20 cm:n neliskulmaiseen vuokaan, joka on vuorattu leivipaperilla (silikoninen menee ilman).

Paista 175 asteisessa uunissa 1/2 tuntia, tai kunnes pinta saa hieman väriä. Leivonnainen saa kuitenkin jäädä sisältä meheväksi.

Jäähdytä ja leikkaa paloiksi.

Älä syö kaikkea kerralla.




torstai 6. syyskuuta 2012

Naatti-sipsit


Säilöntä on ehdottomasti tämän syksyn juttu. Ja ihailen urbaaneja marttoja, jotka ovat täyttäneet jääkaapit ja hillokellarit houkuttelevilla purnukoilla ja hankkineet kolmannen pakastimen tallettamaan kesän marja- ja sienisatoa. Itse olen elänyt tänä kesänä vain kädestä suuhun ja marjasato on jäänyt muiden huoleksi. - No, saahan niitä talvella kaupan pakastealtaasta. Ja samalla saan hyvän mielen tukemalla kotimaista marjataloutta... :)

Vaikka hillokattila ei olekaan meillä porissut, kuivuri on pauhannut sitäkin ahkerammin. Puraisi nimittäin sipsi-kärpänen. Porkkanat, punajuuret ja lehtikaalit ovat muuntuneet rouskuvaan muotoon ja päätyneet sitä kautta myös lasten välipapapusseihin. Ja onko hauskempaa tapaa tarjoilla juureksia ja vihreitä herkkäsuiden vatsoihin. 

Oma sipsi-suosikkini löytyi yllättäen porkkanamaalta, mutta ei mullan uumenista, vaan maan päältä. Säästän yleensä itse kasvatettujen luomuporkkanoiden vihreät varret smoothieihin tai vokkiin. Nyt keksin heittää kourallisen naatteja kevyen maustamisen jälkeen kuivuriin. Jotenkin naattien voimallinen maku jalostui kerrassaan herkulliseksi ja lopputulos oli ihanan rapsakkaa pitsiä. Eipä ole meikäläistä kovin usein yllätetty telkkarin äärestä sipsipussi kourassa, mutta eilinen Top Chefin avausjakso sai sohvalla rapeaa seuraa. Vapiskaa Taffel ja Estrella!



Naatti-sipsit 

  • reilu nippu freesejä luomuporkkanoiden naatteja
  • 1 rkl tahinia
  • 1 tl sitruunan mehua
  • 1 tl hunajaa
  • 1/4 tl suolaa
  • 1 tl tamaria
  • 1/2 tl valkosipulijauhetta
  • 1/2 tl sipulijauhetta

Riivi naattien lehdet varsista suureen kulhoon. Sekoita joukkoon loput ainekset käsin kunnolla möyhien. Levittele naatit kuivurin tasolle tai uunin alaosaan leivinpaperilla vuoratulle pellille ja kuivattele 40 asteessa, kunnes naatit ovat täysin kuivia (uunissa alimmalla lämmöllä uunin luukku raollaan). Itselläni tämä vei n. 12 tuntia, mutta aika riippuu kuivurin tehosta tai uunista. Kääntele naatteja ainakin kerran kuivumisen aikana, niin kuivuvat tasaisemmin. Siirrä valmiit sipsit kannelliseen astiaan.







maanantai 3. syyskuuta 2012

Espoon salainen helmi - Cafe Bastvik



Ajattele, jos voisit lähteä sunnuntai-brunssille tai iltapäiväkahville tunnelmalliseeen vanhan ajan kahvilaan. Istahtaa upottavaan sohvaan tai viittyä korituolissa lasiverannalla niin pitkään kuin huvittaa. ... Ja nauttia palan herkullista raw food -kakkua.


Tämä kaikki on totta kerran kuukaudessa, kun Cafe Bastvik avaa ovensa ja hemmottelee asiakkaitaan paitsi suussa sulavilla leivonaisilla, salaateilla ja suolaisilla piirailla, myös tunnelmallisella miljööllä kauniisti entisöidyn kartanon alakerrassa. 


Meneen maailman tunnelmasta huolimatta herkut ovat tätä päivää ja sokeripullien ja suklaaunelmaleivosten joukosta löytyy yleensä myös raakakaakkua. Viime sunnuntaina leivonnainen kätki sisäänsä granaattiomenaa ja raakasuklaata. Julistin sen välittömästi parhaaksi raakasuklaakakuksi, jota olen koskaan maistanut ja viimeisen leivoshaarukallisen jälkeen suorastaan kehräsin tyytyväsyydestä. 

Tämä kahvilahelmi sijaitsee Espoossa Saunalahden kainalossa. Aamupäivällä pöytään katetaan kartanoaamiainen klo 10 ja 12. Runsautta pursuava kakkupöytä ja päivän lounas on tarjolla klo 14 - 17.  Eilen lounasmenyyseen näytti kuuluvan kantarelli- tai fetapiirasta ja salaattia. Pelkän salaattiannoksenkin saa, mutta täysin kasviskunnan tuotteisiin luottava ateria on kuulemma vielä kehittelyn alla. Salaisen sisäpiiritiedon mukaan maaperä on kuitenkin otollinen jopa täysin raaka-vegaaniselle vaihtoehdolle tulevaisuudessa. Tässä vaiheessa kuitenkin jo sitä kakkua.  

Paikka näytti olevan erityisesti lapsiperheiden ja isovanhempien suosiossa, joten pöytävaraukset brunssille ovat suotavia. Iltapäivällä tilaa oli mukavasti teen, kahvin tai kotoisen mehun siemailuun.

Tällaisia hemmottelupaikkoja lisää, kiitos!



lauantai 1. syyskuuta 2012

Luumu-mousse ja puutarhan viimeiset marjat


Tervetuloa ystävät, uudet ja vanhat!

Kiitos myös kaikille teille, jotka olette uskollisesti pysytelleet täällä lukijoiden joukossa. Ette usko, kuinka olen näppis poltellen odotellut, että pääsen taas päivittämään tänne bloggeriin. Vaikka Evitan blogini hiljenikin loppumetreillä, keittiössä on riittänyt vipinää. Ja kuten Evitan viimeisessä kirjoituksessa vihjasin, kaikenlaista uutta on luvassa. Eikä vähiten uusia reseptejä, joita jonottaa jo innokkaana näkemään päivänvalon.

En osannut päättää, olisiko Keittiökameleontin uuden kauden avannut taivaallinen Munakoiso-napoleon, Punajuuri-verigreippicarpaccio vai Vihreät pavut cashew-sahramikastikkeessa. Mutta kyllä uusi elämä on sittenkin aloitettava makeasti. Siispä ensimmäiseksi pala Semiraakaa suklaakakkua ja Luumu-moussea marjaräjähdyksellä.


Viime viikolla maalta löytyi vielä muutamia kypsän kypsiä mustaherukoita sekä vihon viimeiset karviaiset. Piirakkaan ne eivät aivan riittäneet, mutta vatkasin seuraksi luumuisen cashew-moussen.  

Luumu-cashewmousse:

  • 2,5 dl cashew-pähkinöitä
  • 6 kypsää luumua
  • vettä tarpeen mukaan (n. 1 dl)
  • veitsenkärjellinen ruususuolaa
  • 1/2 appelsiinin raastettu kuori
  • n. 1/2 tl kanelia
  • luonnon vaniljaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 16 tippaa steviaa (tai maun mukaan)
  • 3 rkl sulatettua kaakaovoita

Liota pähkinöitä n. 4 tuntia. Kaada vesi pois ja huuhtele. Poista luumuista kivet. Laita kaikki ainekset kaakaovoita lukuunottamatta tehosekoittimeen ja blendaa. Lisää vettä vain sen verran, että saat vatkattua kuohkean seoksen. Lisää lopuksi kaakaovoi ja tehosekoita tasaiseksi. Annostele valmiiksi ja viskaa päälle kourallinen makeita puutarhamarjoja.



Ylimmässä kuvassa näkyy myös pala suklaakakkua, joka oli kokeilu yhdistää raakasuklaataikinaan kypsennettyjä adukipapuja. Olen pitkään pähkäillyt vaihtohetoja pähkinäpohjaisille raw-kakuille, jotka ovat aika raskaita. Tämä versio sai löyhästi inspiraatiota papu-brownieista, joiden ohje löytyy mm. täältä. Oma uuniton ja gluteeniton kakkuni onnistui aika hyvin. Itse asiassa todella hyvin, sillä perheen teini, jonka puhekyky tuntuu ajoittain taantuneen luolamiehen tasolle, yllätti murahtelemalla erityiskehut.

Semiraaka aduki-suklaabrownie

  • 1 kypsä päärynä
  • 1 1/4 kp (1 kp = 2,5 dl) keitettyjä adukipapuja
  • 1/2 kp intiaani- tai palmusokeria
  • 1/4 tl ruususuolaa
  • 1,5 tl luonnon vaniljaa
  • 1/2 tl kanelia
  • 1 rkl carob-jauhetta
  • 11/2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 1 kp riisinlesejauhetta
  • 1/4 kp pellavansiemenistä jauhettua jauhetta
  • 1/4 kp lucuma-jauhetta
  • 2 rkl kaakaomassaa TAI kaakaovoita (mitta kuivana, rouhittuna)
  • 1 tl psylliumjauhetta

Laita kaikki ainekset kaakaomassaa lukuunottamatta monitimokoneen kulhoon ja vatkaa täydellä teholla, kunnes saat tasaisen taikinan. Sulata kaakaomassa tai -voi vesihauteessa ja lisää lopuksi taikinaan. Vatkaa vielä kunnolla sekaisin. Kaada silikoniseen tai leivinpaperilla/muovikelmulla vuorattuun vuokaan (20 cm halk.) Anna jähmettyä jääkaapissa. Maku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä. Tarjoa esim. luumumoussen ja marjojen kanssa. Hyvää sellaisenaankin.