Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlapyhät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlapyhät. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. toukokuuta 2014

Gluteenittomat Sahramimunkit



Tiedän, että sesonki on jo ohi, mutta tuli eilen vappupäivänä pyöräytettyä niin mainiot munkit, että taltioin reseptin kuitenkin saman tien tänne. Gluteenittomia donitsireseptejä ei liene koskaan liikaa ja sahrami tekee näistä kelvollisia mihin tahansa juhlapöytään. - Vaikka jouluksi, kuten ehdottaa Kinuskikissa Sini piparimunkeista uudessa leivontakirjassaan Kinuskikissan helpot suosikit (Tammi 2014). Tästä suloisesta kirjauutukaisesta kuulette vielä lisää, sillä sieltä löytyy iloinen yllätys myös raakaleipurille!

Munkkitaikinasta syntyy myös kelvollisia gluteenittomia pullia. Sahrami ei suinkaan ole olennainen aines, vaan pullan makuun riittää kardemumma ja kaneli. Sahrami sopii mielestäni kuitenkin mainiosti myös munkkeihin keväisen juhlan kunniaksi. Sokerointiin käytin kookossokeria ravinteikkaampana vaihtoehtona valkoiselle sokerille. 



Gluteenittomat sahramimunkit

  • 5 dl mantelimaitoa (tai muuta mielestänsi kasvismaitoa)
  • 50 g tuorehiivaa
  • 1 rkl jauhettuja vaaleita pellavansiemeniä + 2 rkl vettä TAI 1 luomukananmuna
  • 2 dl hunajaa
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 dl mietoa kasvisöljyä (käytin Neito-rypsiöljyä)
  • 1 annospussi sahramia
  • 11/2 tl laadukasta suolaa
  • 150 g perunajauhoja
  • 250 g teff-jauhoa tai kokojyväriisijauhoja tai sekoitusta
  • 100 g kookosjauhoja

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Vatkaa keskenään pellavansiemenet ja vesi ja anna saostua n. 10 min. Jos käytät kananmunaa, vatkaa rakenne rikki. Vispilöi taikinanesteen joukkoon. Lisää hunaja ja kardemumma. Lämmitä öljy liedellä pienessä kattilassa ja sekoita joukkoon sahrami. Tämä siksi, että sahramin aromi muodostuu parhaiten n. 75 asteessa. Jätä jäähtymään. Sekoita taikinan joukkoon loput ainekset öljyä lukuunottamatta ja vaivaa tasaiseksi. Lisää lopuksi jäähtynyt öljy ja vaivaa taikina tasaiseksi. Jätä kohoamaan peitettynä lämpimään paikkaan n. 2 tunniksi. Riittävän pitkä kohoamisaika vähentää hiivan makua valmiissa munkissa/pullassa.

Jaa taikina n. 20 osaan ja muotoile pyöreiksi pulliksi. Litistä niitä hieman ja jätä kohoamaan n. tunniksi.

Laita sillä aikaa kookossokeri valmiiksi laakeaan kulhoon munkkien sokerointia varten. Kuumenna paistoöljy korkeareunaisessa paksupohjaisessa kattilassa 180 asteeseen. Jos käytettävissäsi ei ole lämpömittaria, oikean lämpötilan tietää siitä että pikkumunkki paistuu kypsäksi minuutissa. Ensimmäinen kannattaa siis uhrata tarvittaessa kypsyyden tarkistamiseen :) Paista munkkeja muutama kerrallaan kuumassa öljyssä n. minuutin ajan. Käännä puolessa välissä paistamista niin, että munkit paistuvat molemmin puolin. Nostele reikäkauhalla sokerikulhoon ja pyörittele kauttaaltaan sokerissa. Siirrä talouspaperin päälle niin, että ylimääräinen öljy imeytyy paperiin. Parhaita vasta paistettuna.



perjantai 18. huhtikuuta 2014

Lakka-lucumakonvehdit

Kun harrastaa itse suklaan keittelyä, pääsiäisnamit eivät heti  pääse loppumaan kesken.




Kokeilin vaihteeksi vähän toisenlaista suklaata, johon sain inspiraation lähiruokamessuilta mukaan tarttuneesta hillajauheesta. Lakkapulveri on yleensä sen verran tyyristä, ettei sitä tule ostettua, mutta joko Annelin yrit & karkit tarjoaa sitä kukkaroystävälliseen hintaan tai kyseessä oli messutarjous.

Nämä lakka-lucumanamit sisältävät kaakaota vain voin muodossa, mutta maku on silti hämmästyttävän suklainen. Tai oikeastaan rakenne on suklaata ja maku lähempänä toffeeta. Tuoreena voimakas lakka muuttuu kuivattuna paljon miedommaksi, joten hienovaraista aromia ei kannata peittää tuhdeilla mauilla. Lucuman lempeä makeus toimii kuitenkin lakan parina hyvin. Marjajauhe antaa konvehtien joukkoon myös mukavaa rouheutta. - Mutta varoitus, näihin voi tulla himo!



Lakka-lucumakonvehdit


  • 2 dl kaakaovoita ---> sulata vesihauteessa 
  • 1 rkl hunajaa 
  • 1/8 tl Kalaharin suolaa (mieluiten hienoksi jauhettuna) 
  • 4 rkl lucuma-jauhetta 
  • 1 rkl jauhettua lesitiiniä 
  • 2 rkl lakkajauhetta 
  • 1/2 tl jauhettua inkivääriä

Vispilöi kaikki ainekset sulatetun kaakaovoin joukkoon luetellussa järjestyksessä. Kaada suklaamuotteihin ja laita hetkeksi pakastimeen tai jääkaappiin, kunnes seos kovettuu. Säilytä viileässä.



perjantai 11. huhtikuuta 2014

Keittiökameleontin uusi alku - Miso-banaanikastike ja avokadopesät

Note: Englsih summary at the end.


Ensin pieni blogihistoriikki pähkinän- (tai pitäisikö sanoa avokadon- ;) kuoressa ja sitten pääsiäistä ennakoivaan reseptiosuuteen, tällä kertaa raakameiningillä. Jos haluat lukea vain reseptin, siirry suoraan postauksen loppuosaan.

Keittiökameleontti-blogin lyhyt historia


Tästä postauksesta alkaa virallisesti neljäs aikakausi Keittiökameleontin ajanlaskussa. Blogini näki päivänvalon ensimmäistä kertaa reilut viisi vuotta sitten nimellä Kahvila Vegaani mutta sujahti aika pian Kameleontin nahkoihin siirtyäkseen sitten Bonnierin lehtitaloon Evitan nettisivuille. Blogin alkutaival sisälsi vegaanihenkistä kasvisruokaa mutta meno muuttui pian raaemmaksi, kun "hurahdin" iloisesti raakaruokaan. Raw Food -rattailla mentiin noin 11/2 vuotta, kunnes palasin takaisin itsenäiseksi bloggariksi ja jatkoin vanhassa blogissani siitä, mihin jäätiin (tosin omalla domainilla www.kitchenchameleon.com). Resepteissä oli edelleen raaka painotus ja sivutuotoksena syntyi myös ensimmäinen ruokakirjani Raakaruoka-aika!

Nyt blogi on muuttanut taas uuteen osoitteeseen, tosin tällä kertaa muutto tuli vähän lyhyellä varoitusajalla johtuen pulmista hosting palvelun kanssa. Ja vaikka sisällön sain siirrettyä vanhasta uuteen, teitä lukijoita en tietenkään saanut pakattua mukaan, mikä on kurjista kurjinta. Joten toivottavasti mahdollisimman moni löytää taas tiensä tänne uuteen blogikotiin. - Muutenhan maisemanvaihdos on aina mahdollisuus ja hyvä tilaisuus vähän putsata pöytää. 

Blogin linjasta


Aiemman blogihistorian ja varsinkin ruokakirjani myötä olen saanut harteilleni jonkinlaisen raakaruoka-asiantuntijan viitan. Toki asiasta tiedänkin paljon ja olen yhä innoissani raakaresepteistä, sillä monet niistä ovat parasta ruokaa, mitä tiedän. Mutta syön paljon muutakin, enkä ole mikään ravitsemusekspertti, sillä minua kiinnostaa enemmän kokkaus ja hauskanpito keittiössä, kuin ravintoaineiden laskeminen. 


Tähän asti blogini reseptiikka on perustunut muutamia poikkeuksia lukuunottamatta täysin kasvisperäiseen ruokaan. Mutta koska olen itse hiippaillut vähitellen uusille urille, se tulee näkymään enemmän myös blogin puolella. (Kameleontin luonteeseenhan kuuluu silloin tällöin vaihtaa väriä.) - Ja kyllä, kirjoitan parhaillani myös toista ruokakirjaa, joka ei tule olemaan raakaruokaa (pelkästään), vaan teemat liittyvät ruokaan, joka tekee hyvää myös mielelle. Niinpä blogi tulee heijastelemaan myös tähän projektiin liittyviä reseptioivalluksia. Linja tulee edelleen olemaan aidoista ruoka-aineista valmistettua kasvis- ja raakapainotteista ruokaa mutta ei ole poissuljettua, että joskus reseptiin pyörähtää luomumuna tai nokare kuttumamman antimia. Niille on keittiössäni kuitenkin varattu sivurooli, sillä vegekokkaus on mielenkiintoisempaa.  Mutta sitten reseptiin.

Avokadopesät pääsiäsitipulle




Olen paljon enemmän wanna-be viherpeukalo kuin todellinen multasormi, ja jaksan harvoin itse versotella mitään. Siksi poimin ituni ja versoni mieluusti kaupan kylmätiskiltä. Tämä pikku resepti syntyi testaillessani Silmusalaatin uutuusmakua "Vau miten tulinen". Siinä on luonteikasta retiisiä, joka on suosikki-versojani mutta jota ei Suomesta ole toistaiseksi saanut valmiiksi idätettynä. Silmusalaatilta löytyy myös toinen superherkku, parsakaalin verso, joka on todellinen ravintopommi mutta myös mukavan makuinen.


Oma kevyt pikalounaani syntyy usein läjästä ituja tai versoja, avokadosta, ehkä kourallisesta hapankaalia ja jostain proteiinista. Nyt halusin tuunata itukimaraa vähän ja surautin nille misokastikkeen. Mutta en mitä tahansa soosia, vaan misoa ja banaania. Yllättävältä tuntuva yhdistelmä toimii, ja laukaisi välittömästi lautasennuolemis -reaktion.

Arkilounaalle riittää kulhollinen ituja, avokadoa ja hapankaalia, muutama lusikallinen miso-banaanikastiketta ja esim. reilu kourallinen marinoituja auringonkukansiemeniä. Fiinimmän annoksen saa tekemällä avokadoista pikku pesät, jotka täytetään avokado-ituseoksella ja misokastikkeella. Kuvan annokseen käytin sitruunaa, mutta lime osoittautui vielä paremmaksi. 


Miso-banaanikastike

  • 1/2 banaani
  • 2 reilua ruokalusikallista vaaleaa riisimisoa
  • 1/2 limen (tai sitruunan) mehu (n. 1 rkl)

Sekoita tasaiseksi kastikkeeksi sauvasekoittimellla. Käytä heti.


Avokadopesät

  • 1/2 avokado/ annos
  • 1/2 limen (sitruunan) mehu ja raastettu kuori
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • mustapippuria
  • n. 1 dl ituja/ annos (retiisin- tai muut aromaattiset idut sopivat parhaiten)
  • miso-banaanikastiketta (ohje yllä)

Halkaise avokadot ja poista kivi. Tee hedelmälihaan viiltoja pituus ja vaakasuunnassa kuoreen asti ja pyöräytä kuutioitu avokado kuorestaan. Sekoita avokadokuutioihin suola, limen mehu ja raastettu kuori sekä mustapippuri. Lusikoi kuutioita takaisin avokadon kuoriin, lisää kerros ituja, miso-banaanikastiketta ja viimeistele hyppysellisellä ituja. Tarjoa heti vaikkapa alkupalana pääsiäispöydässä. 



Versot saatu ilmaiseksi tuottajalta.

.......................................
English summary:

Wellcome to my new blog home! Keittiökameleontti (means Kitchenchameleon) is now running in a new blogspot -address.

This recipe was inspired by the radish sprouts which I wanted to serve more like a center piece than a condiment of a dish. Sweet and salty sauce of miso and banana made up a perfect dressing for peppery sprouts. I stuffed the whole thing into avocado halves which look almost like eastern eggs to me.

Sprouted Avocado Nests with Miso Banana Dressing

Miso Banana dressing

  • 1/2 of banana
  • 2 heaping T of light rice miso 
  • 1/2 lime or lemon juiced
Blend with an immersion blender until nice and smooth.

Sprouted Avocado Nests

  • 1/2 avocado/ portion
  • 1/2 lime or lemon juiced and zest grated
  • 1/2 t high quality salt
  • dash of black pepper
  • 1 dl radish sprouts (or other of your liking)
  • Miso Banana dressing (see recipe above)

Cut the avocado(s) lengthwise around the seed. Remove the pit. With a sharp knife gently make cuts in the avocado flesh in a cross-hatch pattern, careful not to break through the avocado peel. Scoop out the avocado pieces with a spoon. In a bowl add salt, lime juice & zest and pepper into the avocado cubes. Mix gently. Scoop the cubes back into the avocado halves. Add a layer of sprouts, some miso-dressing and top with more sprouts. Serve immediatelly.


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Laskiais-omput - Mardi Gras Apples (Raw)


Omppu valeasussa on näyttäytynyt tässä blogissa aiemminkin. Omenan muodonmuutos jaksaa kuitenkin riemastuttaa minua vuodesta toiseen, vaikka totuus paljastuukin viimeistään ensimmäisellä haukkauksella. Ymmärrän myös, että omenalla ei kannata huijata pullahimoista laskiaiskansaa mutta cashew-kermalla ja hilloilla täytetyistä ompuista syntyy yhtä kaikki hauska jälkiruoka.

Valitsin omenoiksi pieniä, pyöreitä ja mahdollisimman makeita. Kuorin, puolitin, poistin kodat ja annoin marinoitua kuivurissa sen verran, että muuttuivat hieman keveiksi (n. 4 tuntia). Tämä parantaa rakennetta ja suutuntumaa, mutta kuivattelun voi myös skipata (ks. ohje alla). Soseutin raakahillon pakastekirsikoista, joita sattui olemaan, koska kotimaiset vatut oli syöty jo aikaa sitten. Makeutin taateleilla ja sakeutin chia-siemenillä. Sekoitin vaniljalla maustettuun cashew-kermaan kookosvoita, jonka ansiosta kerma pysyy vähän paremmin kuosissaan. Piste iin ... tai "pullan" päälle oli kookosvoista ja -öljystä tehty makea kuorrutus. Pinnalle voisi tupsauttaa vähän kaneliakin, mutta jätin nyt väliin.

Laskiais-omput 

Valmistusaika n. 40 min. (+ kuivatteluaika 2 - 4 tuntia)

  • 1 omena/ syöjä

Marinadiin:

  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1 rkl vaahterasiirappia
  • 1/2 tl kanelia
  • 1/2 tl kardemummaa
  • 1/8 tl laadukasta suolaa

Kuori omenat ja muotoile tarvittaessa terävällä veitsellä hieman pyöreämmiksi. Poista kota ja puolita. Sekoita marinadiainekset keskenään ja valele sillä omenat kauttaaltaan. Siirrä omput kuivurin tasolle tai pellille uunin alaosaan ja kuivattele 40 asteessa 2 - 4 tuntia. Käännä välillä, jos muistat. Huom. kuivaamisen voi vaihtaa pelkkään marinointiin sillä aikaa, kun valmistat täytteet  TAI omppuja voi kypsentää kevyesti uunissa 100 asteessa n. 10 min, kunnes ne hieman pehmenevät.


Vaniljainen cashew-kerma


  • 2,5 dl cashew-pähkinöitä liotettuna (n. 1/2 t riittää)
  • 1 dl vettä
  • 1 - 2 rkl juoksevaa hunajaa tai agavesiirappia
  • 1/2 vaniljatangon siemenet raaputettuna
  • 4 rkl sulatettua kookosvoita* tai -öljyä
  • ripaus laadukasta suolaa

Blendaa huuhdellut cashewit ja vesi kuohkeaksi kermaksi tehosekoittimessa. Vispiöi joukkoon loput ainekset ja tarkista maku. Siirrä jääkaappiin jähmettymään.



*Valmistan kookosvoin aina itse blendaamalla kookoshiutaleita tehosekoittimessa. Muuta ei tarvita, sillä kärsivällisen surruttelun jälkeen hiutaleet jauhautuvat notkeaksi tahnaksi.

Punainen hillo


  • 1 dl tuoreita kivettömiä taateleita (tai kokonaisia taateleita liotettuna tilkassa vettä)
  • 2 dl vadelmia tai kirsikoita (sulatettuna, jos käytät pakastettuja)
  • n. 1 dl vettä tai sen verran, että saat sakean koostumuksen
  • 1 rkl chiasiemeniä

Soseuta marjat ja taatelit sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa lisää vettä vähitellen sen veran, että saat hillomaisen koostumuksen. Sekoita lopuksi lusikalla joukkoon chiasiemenet ja anna hillon sakeutua hetki.



Kookoskuorrute


  • 1/4 dl kookosöljyä
  • 1/4 dl kookosvoita
  • 2 tl juoksevaa hunajaa/ agavesiirappia
  • aavistus laadukasta suolaa


Sulata kaikki vesihauteessa ja valele seoksella omenan puolikkaat, jotka tulevat hatuiksi "pulliin". Siirrä hetkeksi jääkaappiin, kunnes kuorrutus jähmettyy.


Täytä sillä aikaa alemmat puolikkaat hillolla ja cashew-kermalla.


Lopuksi kannet päälle.


Jos et tarjoa heti, säilytä jääkaapissa.


English summary:
Fat Tuesday or Mardi Gras in Finland means traditionaly sweet buns filled with whipped cream and rasberry jam or marsipan. My look-a-like raw version is made of sweet apples, vanilla cashew cream, cherries and coconut frosting. Well, not at all like the original sugary treats but a very nice dessert. And no dairy, gluten, white flour or sugar included.  

Mardi Gras Apples

  • 1 apple/ portion


Marinade:

  • juice of 1/2 lemon
  • 1 T maple syrup
  • 1/2 t cinnamon
  • 1/2 t cardamon
  • 1/8 t high quality salt

Peel apples, remove the core and cut in half. Mix lightly with marinade until well coated. Dehydrate in 40 degrees Celsius for 2 - 4 hours. Note: You can also bake them in an oven in 100 degr. Celsius for 10 minutes or until slightly softened but still firm. Make the cashew cream and cherry jam:

Vanilla Cashew Cream

  • 2,5 dl soaked cashews
  • 1 dl water
  • 1 - 2 T honey or agave syrup 
  • seeds of a 1/2 vanilla pod
  • 4 T melted coconut butter 
  • 1/8 t salt

Mix everything in a blender until nice and fluffy. Let the cream set in a fridge.

Cherry jam

  • 1 dl soft dates, pitted
  • 2 dl fresh or thawed cherries or rasberries 
  • appr. 1 dl water or enough for the right consistency
  • 1 T chia seeds

Mix dates, cherries/rasberries and water in a blender or with an immersion blender. Stirr in chia seeds and let the jam thicken.

Coconut frosting

  • 1/4 dl virgin coconut oil
  • 1/4 dl coconut butter
  • 2 tl honey/ agave syrup
  • a tiny pinch of salt

Melt coconut oil and butter in a double boiler.  Stirr in sweetener and salt and spread the frosting on half of the apples (right side up). Let the frosting set in a fridge.  Fill the other half of the apples with jam and cashew cream. Cover with the frosted apple halves. Serve.




lauantai 28. joulukuuta 2013

Appelsiiniliköörillä tujautettu sitruskakku ja passionkompottia



Joulu oli ikimuistoisen pimeä ja sateinen, mutta lautasilla hehkui auringon oranssia.

Harvemmin kokkaan mitään reseptin mukaan, mutta tämän joulun herkkuihin sain inspiraation viimeisimmästä Viini-lehdestä. Toteutukset tosin noudattelivat vain etäisesti alkuperäisiä, mutta juomasuositukset toimivat silti. Kaksi parasta olivat Cointreaulla terästetty juustokakku, joka keittiössäni taipui vegeperäiseen muotoon ja sai muutenkin freesimmät lisukkeet. Kakkossijalle ponkaisivat tyrnimarinadissa muhineet jättipavut, jotka esittivät olevansa silakoita. Tyrni on asia, jota himoitsen ainatalviaikaan, mutta maistui lisuke muillekin.


Sitruskakku pääsi pöytään vasta joulupäivänä, aattoiltana herkuttelimme tummalla raakasuklaalla, jäädytetyillä rypäleillä ja grappalla Jamie Oliverin tyyliin. Suklaa ja grappa olivat sukat pyöräyttävän hyvä yhdistelmä. Jäisistä rypäleistä en ole ihan niin varma...


Juustokakun juomasuosituksena oli makea Chateau d'Arche 2007 ja yhdyn ohjeen viiden tähden hehkutukseen, vaikka oma semiraaka kakkuni oli luultavasti melko kaukana tuorejuustotäytteisestä. Ja kun hämmensin kaveriksi vielä yksinkertaisen passionhedelmä-kompotin, kombo muodosti suorastaan enkelimäisen makukokemuksen. Ehdottomasti klassikkoainesta. 

Sitruskakku ja passionkompottia (semi-raw)

n. 12 palaa
valmistusaika n. 1 t + jäähdytysaika

Kakkupohja:

  • 60 g mantelijauhoa (tai jauhettuja manteleita)
  • 60 g pistaasipähkinöitä jauheeksi jauhettuna (paahtamattomia ja suolattomia!)
  • 2 rkl kookossokeria
  • 50 g neitsytkookosöljyä
  • 1/4 tl laadukasta suolaa


Täyte:

  • 1 pkt pehmeää tofua
  • 2,5 dl liotettuja cashew-pähkinöitä (n. 1/2 t)
  • 1 luomu-appelsiinin mehu ja raastettu kuori
  • 1 tl vaniljauutetta 
  • 2 rkl juoksevaa hunajaa tai agavesiirappia (tai maun mukaan)
  • 4 cl Cointreau-likööriä
  • 1/8 tl laadukasta suolaa
  • 1,5 dl sulaa kaakaovoita


Pinnalle sekä viieistelyyn: kookossokeria, kumkvatti-viipaleita, (veri-) appelsiini ohuina siivuina, ananaskirsikoita ja passionhedelmä

Aseta 24 cm halk. irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Nypi pohjan ainekset käsin sekaisin. Kookosöljyä ei tarvitse sulattaa. Painele pohjataikina kakkuvuokaan. Huom. kakun voi tehdä myös piirasvuokaan, jolloin se tarjotaan luonnollisestikin suoraan astiasta. Laita pohja jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistuksen ajaksi.

Raasta kaakaovoi tarvittaessa keskikokoiseen kulhoon ja sulata vesihauteessa, lämminvesijohdosta tuleva vesi riittää. Siivilöi ja huuhtele cashew-pähkinät ja laita tehosekoittimeen yhdessä muiden täytteen ainesten kanssa kaakaovoita ja likööriä lukuunottamatta. Blendaa sileäksi seokseksi. Lisää likööri ja sekoita. Lisää lopuksi kaakaovoi (ohuena nauhana koneen käydessä, jos mahdollista). Tarkista  makeus ja lisää tarvittaessa. Kaada täyte kakkupohjan päälle ja laita kylmään jähmettymään. Viimeistele pinta kookossokerilla ja kumkvatti- sekä appelsiiniviipaleilla. Ananaskirsikat ja passionhedelmä ovat tyylikäs lisä koristeluun. 

Passion-kompotti

  • 5 passionhedelmän sisus
  • 1 rkl juoksevaa hunajaa tai agavesiirappia


Sekoita hedelmäliha ja hunaja keskenään pienessä kulhossa. Tarjoa sitruskakun lisänä. 


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Gluteenittomat tähtitortut ja pari muuta jouluista herkkua




Vietämme vaihteeksi joulun Suomessa. Vaikka otamme joulun vastaan varsin rennosti, en silti osaa välttyä joulukiireiltä. Vuoden vaihtuminen tuo tullessaan aina kaikenlaista sälää.

Keittiössä en kuitenkaan aio hikoilla, sillä joulun ajan kattaus syntyy teemalla kevyttä ja konstailematonta. Amerikan ajoilta meille on jäänyt perinteeksi syödä joulun pääateria vasta joulupäivänä, mutta koska meille kokoontuu sukua pöydän ääreen, löytyy menyystä vähän kaikenlaista, raakaa, kypsää, vegeä ja ei-vegeä. Perinneherkkuja on kuitenkaan turhaa etsiä, sillä niitä en ole enää syönyt, saatu valmistanut vuosiin. Mielestäni on paljon kiinnostavampaa rakentaa uusia variaatioita jouluisten makujen ympärille.

Seuraavassa muutama poiminta omista suosikeistani tältä vuodelta:

Pähkinöillä ja aurinkokuivatuilla tomaateilla täytetyt omput ovat pitäneet pintansa aika monena jouluna. Ohjeen piti alunperin tulla kirjaankin, mutta tila loppui kesken. Tarjoan niitä alkupalana tai lisukkeena.

Kokeilin myös kuivatuilla karpaloilla ja saksanpähkiöillä ryyditettujä kräkkereitä vaihtoehdoksi joululeivälle. Tuli ihan helkkarin hyviä, vaikka itse sanonkin. Joulupöydässä tarjoan niitä marinoitujen ja yön yli kuivateltujen viikunoiden, hunajan ja kotimaisen chevren kanssa.

Ja sokerina pohjalla: Gluteenittomat joulutortut, joista olen melko innoissani. Gluteeniton, vegaaninen ja lisäaineeton vaihtoehto torttutaikinalle oli tämän joulun haastereseptini ja yllättäen lopputuloksesta tuli parempi kuin osasin arvatakaan. Tokikaan voitaikinan lehtevyyttä ei ohjeella saa aikaiseksi, mutta rakenne on kuitenkin mukavan murea ja maku varsinkin kohdallaan. Aion jatkossa hyödyntää taikinaa myös kuorena suolaisille täytteille.

Ja näiden reseptien myötä toivotan teille

Jouluiloa ja hyvää mieltä!



Hedelmä-pähkinä -kräkkerit

n. 12 isoa suorakaiteen muotoista kräkkeriä
liotusaika n. 4 t
taikian n. 15 min.
kypsennys n. 12 t kuivurissa TAI 2 t uunissa


  • 5 dl vaaleita pellavansiemeniä
  • 5 dl vettä
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • (pussi chai-teetä)


- Liota n. 4 tuntia tai yön yli


  • 1 rkl psylliumin siemeniä
  • 2, 5 dl (höyryttämättömiä) kaurahiutaleita


- Jauha tehosekoittimessa jauheeksi. Siirrä kulhoon ja lisää loput aineet sekä tarvittaessa vettä, kunnes saat muotoiltavan taikinan.


  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 tl jauhettua inkivääriä
  • 1/2 tl jauhettua pomeranssin kuorta
  • 1 luomumandariinin raastettu kuori tai n. 1 tl raastettua appelsiininkuorta
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • reilu kourallinen kuivattuja karpaloita
  • reilu kourallinen saksan tai pekaanipähkinöitä (mielell. myös liotettuna ja huuhdeltuina)
  • 1/2 persimoni pieninä kuutioina
  • n. 1,25 dl vettä


Levitä taikina kuivurin tasolle (tai kiertoilmauuniin leivinpaperilla päälystetylle pellille). Leikkaa suorakaiteen muotoisiksi paloiksi. Kuivattele n. 10 tuntia tai yön yli. Käännä ja jatka kuivattelua vielä pari tuntia tai kunnes kräkkerit ovat kuivia.

Uunimetodi: Jos haluat, voi kypsentää kräkkerit myös uunissa n. 150 asteessa. Levy kuivahtaa n. parissa tunnissa ja maku on ihanan pähkinäinen.


Täytetyt omenat

2 - 4:lle
Valmistusaika n. 3 tuntia ( sis. kuivattelut)
  • 3-4 pienehköä (kotimaista) omenaa 
Marinadi:

  • ¾ dl saksanpähkinäöljyä tai oliiviöljyä 
  • 3 rkl balsamiviinietikkaa 
  • 1 rkl vaahterasiirappia 
  • 3 rkl tamaria tai soijakastiketta 
  • mustapippuria myllystä 
  • 1 valkosipulinkynsi puristettuna 

Täyte:

  • 1/4 paprikaa 
  • 1 herkkusieni 
  • 4 aurinkokuivattua tomaattia 
  • 1 rkl ruohosipulia 
  • tuoretta persiljaa silputtuna 
  • 6 saksanpähkinää hienoksi rouhittuna 
  • 1 tl kuivattua timjamia 
  • 1 tl kuivattua oreganoa 
  • 1 valkosipulinkynsi puristettuna 
  • 1 tl balsamiviinietikkaa 
  • mustapippuria myllystä 
  • 1/4 tl suolaa 

Vispilöi marinadiainekset sekaisin laakeassa kulhossa. Kuori omenat ja poista kota kovertaen keskustaan reilusti tilaa täytteelle. Kääntele omenat marinadissa kauttaaltaan ja jätä kulhoon marinoitumaan. Siirrä kulho kuivuriin tai uunin alaosaan 40 asteeseen vähintään kahdeksi tunniksi. Valmista sillä aikaa täyte.

Pilko paprika ja aurinkokuivatut tomaatit pieniksi kuutioiksi. Hienonna herkkusieni ja silppua tuoreet yrit. Rouhi pähkinät. Sekoita täyteainekset keskenään puristelemalla käsin tai painelemalla haarukalla siten, että paprikat ja herkkusieni pehmenevät. Valuta mahdollinen ylimääräinen neste pois. Nostele omenat marinadista ja valuta. Painele täytettä omenoiden keskelle ja laita takaisin kuivuriin tai uuniin vielä pariksi tunniksi. Valele ennen tarjoilua omenoille jäljelle jäänyttä marinadia. Viimeistele nokareella cashew-juustoa tai mieleistäsi tuorejuustoa.

Gluteenittomat joulutortut

16 kpl

Huom. 1 kp = 2,5 dl

Taikina:

  • 1/3 kp psylliumin siemeniä (kuorittuja)
  • 1/3 kp vaaleita pellavansiemeniä
  • 1 tl laadukasta suolaa
  • 1/3 kp mantelijauhoja
  • 1/2 l maustamatonta soija-jogurttia
  • 1 tl hunajaa
  • 1/4 kp tapioca-tärkkelystä
  • 1/2 tl leivinjauhetta
  • 2 dl sulaa kookosöljyä


Täyte

  • 250 g luomuluumuja
  • vettä liottamiseen
  • kanelitanko


Laita luumut likoamaan edellisenä iltana tai vähintään 4 tunniksi. Lisää vettä sen verran, että luumut peittyvät ja laita mukaan kanelitanko. Kun luumut ovat pehmenneet, soseuta sauvasekoittimella.

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Valmista taikina: Jauha tehosekoittimessa psylliumin ja pellavansiemenet jauheeksi. Lisää suola, hunaja ja soijajogurtti ja sekoita taikinaksi. Siirrä kulhoon ja sekoita käsin vaivaten joukkoon tapioca-tärkkelys sekä kookosöljy. Muotoile käsin painellen tai kaulimella n. 4 mm paksuiseksi levyksi. Käytä apuna elintarvikekelmua, jolloin taikina ei tartu kaulimeen.

Leikkaa neliöiksi ja valmista joulutortut tavalliseen tapaan (eli vedä viillot neliön kulmista kohti keskustaam, laita nokare luumusosetta keskelle ja taita joka toinen sakara luumusoseen päälle. Siirrä tortu leivinpaperilla päälystetylle pellille ja paista uunin keskiosassa n. 10 min. tai kunnes torut saavat väriä. Sakarat palavat helposti, joten paistaessa kannattaa olla tarkkana. Tarjoa lämpimänä. Tortut voi myös pakastaa ja sulattaa uunissa juuri ennen tarjoilua.


perjantai 13. joulukuuta 2013

Koukuttavat Suklaa-savumantelit (Raw)


Salainen paheeni on se, että voisin hyvin elää naposteluruoalla. Haukata hedelmän sillon tällöin, napsia vähän pähkinöitä ja mutustella kräkkereitä, kun muistan. Perhe-elämä on kuitenkin pakottanut säännölliseen ateria-ajatteluun, ja hyvä niin. 

Mutta koska olen luonnoltani napsija, koukutun yksinkertaisiin resepteihin. Kuten nyt joulun alla näihin lempeän savuisiin manteleihin. Onneksi ne syntyvät helposti, mantelimaidon sivutuotteena, jos heittää illalla hiukan ylimääräisiä manteleita likoamaan. Keksin sekoittaa mausteisiin myös raakakaakaota, niin ei tarvitse edes suklaan ja suolaisen välillä arpoa. 


Suklaiset Savumantelit

(1/2 l)
Valmistusaika n. 24 t (= liotus yön yli, kuivatus 12 t) 

  • 1/2 l yön yli liotettuja manteleita huuhdeltuna
  • 1 tl laadukasta suolaa 
  • 1 rkl raakakaakaojauhetta 
  • 1 tl vaahterasiirappia
  • 1 tl sitruunan mehua tai balsamicoa
  • pari tippaa Liquide Smoke -nestemäistä savua

Sekoita mausteet manteleihin suuressa kulhossa. Levitä kuivurin tasolle tai leivinpaperilla päälystetylle uunipellille. Kuivata n. 40 asteessa yön yli n. 12 tuntia tai kunnes mantelit ovat kunnolla kuivia. Tämän voi siis tehdä myös uunin alaosassa miedoimmalla lämmöllä, uuniluukku hieman raollaan (jos sinulla ei ole kiertoilmauunia). Säilytä  kannellisessa purkissa ja viileässä.

Huom! Pikaisempi ja hieman kypsempi menetelmä on kuivatella 80 asteessa pari tuntia.


tiistai 3. joulukuuta 2013

Helpot Inkivääri-karpalo Cookiet (Raw)


Olin lauantaina esittelemässä Raakaruoka-aika! -kirjaani Kampin Ruohonjuuressa ja pyöräytin vähän maistiaisia kylkeen. Suklaa on yleensä varma valinta, kun tarjoaa raakisherkkuja suurelle yleisölle. Kirjasta löytyvä brownie-ohje yleensä ollutkin hitti. Nyt kuitenkin otin riskin ja valmistin vaihteen vuoksi "blondien" eli vaalean mantelipohjaisen leivonnaisen. Maustoin taikinan inkiväärillä ja muilla joulumausteilla ja sekoitin joukkoon kuivattua karpaloa. Joukosta löytyy myös salaisia ainesosia, joiden ansiosta siitä tuli todella herkullista, vaikka itse sanonkin (paljastuksia hieman tuonnempana).

Taikinasta voi muotoilla palloja tai cookieita (kuten kuvissa). Isolle joukolle kaulitsin sen levyksi ja sutaisin päälle inkivääri-kookoskuorrutuksen. Jähmetin kuorrutteen viileässä ja leikkelin se jälkeen levystä minileivoksia. Suuri yleisö tykkäsi myös ja kirjatkin hupenivat pöydästä. - Tai itse asiassa loppuivat kesken! Tästä pienestä takaiskusta huolimatta päivä oli inspiroiva. Parastahan on, kun saa jutella mukavien ihmisten kanssa ja tavata myös blogin lukijoita. Samaan aikaan toisesta esittelypöydästä löytyi Four Sigma Foodsin superjuomia, joita tarjoili sympaattinen Markus. Instant Chaga ja Inkivääri-cookie olivat aika kiva kombo viileänä pakkaspäivänä.


Ja sitten hieman resepti-alkemiaa: Salainen ainesosa taikinassa on baobab -jauhe. Sain sitä ennakkomaistiaisina CocoVi:lta ja voi olla, ettei sitä vielä löydy kaupan hyllyltä, pian kuitenkin kyllä. Siitä syystä laitan ihmejauheen ohjeessa sulkuihin ja vaihtoehdoksi lucumasta valmistuvan version, joka on myös hyvä. Baobab on kuitenkin kokeilemisen arvoinen, sillä sen kirpeän hedelmäinen maku komppaa upeasti inkivääriä ja karpaloa.


Inkivääri-karpalo Cookiet (Raw)

n. 16 isoa tai 32 pientä, valmistusaika 1 t (sis. kuorrutteen jäähdytyksen)

  • 250 g kuorittuja manteleita
  • 250 g kultaisia rusinoita
  • 1 rkl hunajaa tai agavesiirappia
  • 2 rkl lucuma-jauhetta (tai baobab-jauhetta)
  • 1/4 tl laadukasta suolaa
  • 1 tl raastettua luomusitruunan kuorta
  • 2 tl sitruunan mehua (baobabin kanssa jätä pois)
  • n. 20 g omenarouhetta (esim. murskattuja pakastekuivattuja omenalastuja)
  • 2 rkl sulaa kookosöljyä
  • 1 tl luonnon vaniljaa
  • 4 rkl kuivattuja karpaloita TAI puolukoita silputtuna
  • 2 tl jauhettua inkivääriä
  • 1/2 tl kanelia
  • 1 tl kardemummaa


Kuorrutus:
  • 1 dl sulaa kookosöljyä
  • 1 rkl hunajaa tai agavesiirappia
  • 6 tippaa nestemäistä steviaa tai hieman lisää hunajaa/agavea
  • 1 rkl lucuma-jauhetta (tai baobabia)
  • 1 tl sitruunan mehua (jätä pois, jos käytät baobabia)
  • 1 tl jauhettua inkivääriä


Viimeistelyyn: karpalo- tai puolukkajauhetta tai kuivattuja marjoja

Jauha mantelit jauheeksi tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa. Siirrä suureen kulhoon odottamaan. 
Laita monitoimikoneen kulhoon tai tehosekoittimeen loput aineet kookosöljyä lukuunottamatta. Aja tasaiseksi massaksi, huom. tämä vaatii koneen käyttämistä riittävän pitkään.
Yhdistä kulhossa käsin vaivaten mantelijauhe ja mausteinen rusinamassa. Lisää kookosöljy ja vaivaa tasaiseksi. 



Muotoile taikinasta levy. Ota muotilla pyöreitä cookieita tai jos haluat vain leikata neliöiksi, jätä odottamaan kuorruttamista. Voit myös pyöritellä taikinasta palloja. 

Valmista kuorrute:
Sulata vesihauteessa kookosöljy ja vispilöi joukkoon muut kuorrutteen ainekset. Sivele kuorrutetta cookieiden pinnalle tai levitä tasaikseksi kerrokseksi pohjalevyn päälle. Viimeistele marjajauheella tai kuivatuilla marjoillla. Jähmetä ja leikkaa tarvittaessa paloiksi. Säilytä kannellisessa rasiassa jääkaapissa. Cookiet voi myös pakastaa.




torstai 7. marraskuuta 2013

Karamellilanttu & Kanelipinaattia eli Sesonkimakujen uudet käänteet


Alamme lähestyä lantunkulutuksen huippusesonkia Suomessa, mikä tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Sen verran monta lanttulooraa hautuu uuneissa joulun aikaan. Koska en juurikaan harrasta perinteisiä jouluherkkuja, tämä lantun kulutusmuoto jää kohdaltani väliin. Eikä kotoinen vastine bataatille ole saanut keittiössäni muutenkaan ansaitsemaansa huomiota. Muistissa ovat ehkä liian hyvin kalvaat lanttulohkot 80-luvun kouluruokalassa. Lanttu on nimittäin mainettaan monipuolisempi mollukka.

Tietopläjäys lantun terveellisyydestä

Sen lisäksi että lanttu on lähiruokaa, se säilyttää ravintopitoisuutensa varsin hyvin myös varastoinnin aikana. Onpa sen avulla pelastuttu muutamasta nälänhädästäkin. Tuoreessa lantussa on reippaasti C-vitamiinia (kupillisessa 53% päivän tarpeesta) sekä himppasen rautaa, jonka imeytymistä C-vitamiini auttaa. Kaliumia, manganeesia ja B-ryhmän vitamiineista erityisesti B6:tta (yksi hermosolujen toimintaa tukevista vitamiineista) mutta myös kalsiumia, magnesiumia ja fosforia, jotka ovat tärkeitä luuston hyvinvoinnille.

Maistuuko lanttu mielestäsi liian vahvalta ja hieman pistävältä? Hyvä niin, sillä se osoittaa lantun kuuluvan samaan klaaniin kaalikasvien kanssa. (Itse asiassa lanttu on nauriin ja kaalin risteymä, jonka alkuperän on jopa arvuuteltu löytyvän Suomesta.) Ja kuten kaalit, myös lanttu sisältää syöpäsolujen toimintaa ehkäiseviä ja niitä tuhoavia ainesosia. Keltainen väri kertoo myös karotenoideista, jotka ovat niin ikään soluja suojaavia antioksidantteja. Lantun GI on huomattavasti perunaa alhaisempi, joten lanttuaterian jälkeen ei seuraa hiilariähky. Lisäksi lanttu on halpaa, mikä on aina terveellistä kukkarolle.

Varsinkin raakana lanttu vaikuttaa siis suorastaan superterveelliseltä. Oma vatsani ei sitä kuitenkaan siedä, eikä yhteistä säveltä makuaistinkaan tunnu löytyvän. Kypsänä lantun tiukka aromi kuitenkin talttuu pehmeän makeaksi. Ja vielä kun unohtaa taustaroolin liemijuureksena ja alkaa tarkastella lanttua muutenkin laatikon ulkopuolelta, käsissä on oikeastaan aika mainio raaka-aine.

Itselle asettamani lanttuhaasteen innoittamana hankin 3 kg:n säkillisen lanttua. Oletin sen kestävän ainakin jouluun saakka (lanttu säilyy hyvin jääkaapissakin, jos vain sinne mahtuu). Lanttumuusi ja lanttu"risotto" testattiin aika hyvällä menestyksellä. Omaksi suosikikseni nousi kuitenkin uunissa karamelliseksi paahdetut lanttulohkot kera punasipulin, petinä kanelilla täräytettyä pinaattia. Tykästyin niin kovin tähän komboon, että eilen marssin hankkimaan uuden säkillisen lanttuja. Jumitusruoka-ainesta siis.


Karamellilanttu & Kanelipinaattia (2:lle pääateriaksi tai 4:lle lisukkeeksi)

Valmistusaika n. 30 min.

  • n. 1 kg lanttua
  • 1 punasipuli
  • 2 rkl mietoa seesamiöljyä tai neitsytkookosöljyä
  • 1 rkl kookossokeria tai 1/2 rkl hunajaa
  • 1 tl laadukasta suolaa
  • mustapippuria
  • kuivattua timjamia
  • (jauhettua sumakkia)


  • 1 rkl neitsytkookosöljyä + 1 rkl seesamiöljyä (tai pelkää seesamia)
  • 2 tl kanelia
  • 1/2 tl savupaprikajauhetta
  • 1 dl pistaasipähkinöitä
  • 250 g tuoretta pinaattia
  • ripaus laadukasta suolaa


Laita uuni 220 asteeseen. Kuori lanttu ja leikkaa suupalan kokoisiksi lohkoiksi. Tee sama sipulille. Sekoita kasviksiin kaikki ainekset listan alkupäästä kuivattuun timjamiin saakka ja levittele leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paahda, kunnes reunat saavat väriä ja lanttujen pinta on rapea (n. 20 min). Sekoittele muutaman kerran paahtamisen aikana.

Lanttujen paahtuessa, lämmitä kattilassa keskilämmöllä öljy(-t) ja lisää kaneli sekä paprika. Sekoita joukkoon myös pistaasit ja kiehauta seosta kevyesti sen verran, että pähkinät alkavat tuoksua. Ota kattila sivuun ja anna seoksen hieman jäähtyä. Sekoita sillä aikaa suuressa kulhossa pinaatti ja suola keskenään. Kaada joukkoon kaneliseos ja möyhennä käsin, kunnes ainekset ovat sekoittuneet hyvin ja pinaatti hieman pehmennyt.
Ota paahtunut lanttuseos uunista ja mausta timjamilla. Lisäsin omaani vielä jauhettua sumakkia, jonka saatavuus voi kuitenkin olla heikkoa, ellei lähistöltä löydy Lähi-Idän ruokatarpeita myyvää liikettä. Sumakin voi siinä tapauksessa huoletta unohtaa. Tee pinaattiseoksesta peti ja asettele lanttuseos päälle. Tarjoa heti kevyenä ateriana tai lisukkeena jollekin kasvi- tai eläinperäiselle proteiinille.