Syynissä uusi paleokeittokirja ja tulevaisuuden näkymät

Luolamies joutuu viherpiiritykseen.

Paleo ja raakaruoka?

Joku voi nyt kysäistä, mitä Paleokeittokirja tekee raaka- ja vegaanista kasvisruokaa pursuavassa blogissa. Toki kannessa poseeraava Thomas Rode Andersen on tyylikäs ilmestys, Mikkel Adsbølin ruokakuvat komeita (kannattaa käydä nettisivuilla kuolaamassa) ja kirjan taitto kekseliäs. Mielenkiintoni juuri suomennettuun keittokirjaan heräsi kuitenkin siksi, että paleossa ja raw foodissa löytyy yhtymäkohtia. Paleolinjaa noudattava ystäväni on jo vuosia lainaillut ohjeita reseptikansioistani ja ruokailemme yhdessä muutenkin sujuvasti. Molempia kiinnostavat aito ja mahdollisimman alkuperäisessä muodossa oleva ruoka, siemenet ja pähkinät sekä villiruoka. Eikä maitotuotteitakaan juuri näy kummankaan kokkauksissa. Meillä on jaettu intohimo raakakakkuja kohtaan. Totuus on myös se, että perheessäni majailee lihanhimoisia petoja, joiden karjuntaan silloin tällöin vastaan heittämällä kehään jotain pihvin tapaista. Ja mielelläni valmistan eläinproteiinit mahdollisimman laadukkaasti.

Paleokeittokirja

Andersen on tanskalainen huippukokki, joka on työskennellyt tunnetuissa ravintoloissa. Tausta näkyy kirjan ohjeista löytyvillä ammattilaisen nikseillä mm. raaka-aineiden käsittelystä ja kypsennyslämpötiloista. Toisaalta reseptiikassa on saman suuntaista gourmet-keittämisen makua, jota tapaa ravintolakokkien keittokirjoista. Andersenilla on kuitenkin missio: Hän tuo avoimesti esiin tavoitteensa levittää sanomaa paleoruokavalion ja fyysisen treenin hyvää tekevistä vaikutuksista.

Kirjan johdannon mukaan reseptit perustuvat tuoreimmalle tutkimustiedolle ihmisen genetiikan ja ruokavalion välisestä suhteesta. Tosin lähdeviitteitä tai kirjallisuusluetteloa kirjasta ei löydy ja perusteet on ennemminkin esitetty henkilökohtaisten kokemusten suodattamina. Varsinaista faktatietoa kivikauden ruokavaliolle kannattaa siis lähteä etsimään muualta. Tekstin punaisena lankana toimiikin Andersenin oma tarina hieman lösähtäneestä keski-ikää lähestyvästä miehestä huippukuntoiseksi moderniksi luolamieheksi, mitä ei epäröidä tuoda esiin myöskään kirjan kuvissa. Ruokalajien lisäksi lukija pääsee ihailemaan myös Andersenin treenattuja lihaksia. Ehkäpä tämä vetoaa myös niihin miehiin, joita eivät kokkauskirjat muuten kiinnostaisi (puhumattakaan "hyvinvointihörhellyksestä"). Ovathan paleo ja karppaus muutenkin miehiä puhuttelevia ruokavaliosuuntauksia.

Itseäni tämä pumppauskulttuurin ja ruoan yhdistäminen ei innosta. Toki olen samaa mieltä siitä, että paras ruoka tekee kokonaisvaltaisesti hyvää. Treenin ja ravinnon combo on kuitenkin omiaan synnyttämään myös epäterveitä ilmiöitä, fanatismia, jopa syömishäiriöitä. Sama riski on tietysti kaikissa äärimmäisissä ruokavalioissa, raakailu mukaan lukien.

Missä täällä on smoohtie-osasto?

Mutta takaisin reseptiosioon. Hieman yllättäen vihersmoothieita tai tuoreruokaa, joita monet luolamies- (ja -nais) ystäväni harrastavat kirjasta on turhaa etsiä. Salaatit on hukutettu majoneesiin ja kasvikset tarjoillaan pääosin kypsennettynä. Kirjan lähestymistapa kivikautiseen ruokavalioon onkin käytännönläheinen ja sovellettu, ns. paleo 2.0. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että ohjeissa käytetään maitotuotteita sekä sellaisia "jalosteita" kuten sinappi, wasabitahna ja viinietikka. Esiintyypä yhdessä ohjeessa vehnäjauhokin, tosin paistokuoressa, joka ilmeisesti jätetään syömättä. Liputan ehdottomasti käytännönläheisyyden ja joustavuuden puolesta. Jotenkin vain ohjeet, jotka vilisevät voita, ranskankermaa ja juustoa eivät herätä ajatusta terveellisestä ruoasta, vaikka Andersen tarjoaakin perusteluiksi "viimeisintä tutkimustietoa" eläinrasvojen tarpeellisuudesta.

Lihatalouden sijaan olen keskittynyt shison ja lehtikaalin ylituotantoon.

Vege ei vakuutu

En antaudu tässä sen syvällisemmin sotaisanakin leimahteleviin rasva - tai hiilarikeskusteluihin. Vakuuttavaa tutkimustietoa paleodietin hyödyistä löytyy mutta toisaalta myös runsaasti kasviksia, tuoreruokaa ja hyviä hiilareita sisältävän ruokavalion eduista. Olemme yksilöitä ja siksi tilaa on monenlaisille ruokavalionäkemyksille.

Kiistämätön fakta on kuitenkin se, että lihan ja maitotuotteiden tuotanto kuormittaa ympäristöä. On täysin kestämätön ajatus, että maapallomme rapiat 7 miljardia ihmistä alkaisivat ahmia paleodietin mukaisia määriä lihaa, kalaa, kanaa ja kananmunia, maitotuotteet päälle (vaikkei nykyinen länsimainen meno ehkä siitä kauas jääkään). Kaunis ajatus luomulihan, riistan ja villikalan suosimisesta ei sekään kanna. Näemme jo, mitä on esimerkiksi tapahtumassa merien kalakannoille liikakalastuksen seurauksena. Voi olla, että ihmisen ruoansulatus ja fysiikka ei ole suuresti muuttunut sitten kivikauden. Ympäröivä maailma ja väkiluku sen sijaan ovat. Kivikauden väkilukua voidaan vain arvailla. Suuntaa antaa esim. arvio, jonka mukaan nykyisessä Ranskassa olisi paleoliittisella kivikaudella elellyt ajanjaksosta riippuen 20 000 - 50 000 asukasta. Villipeuroja on taatusti riittänyt mukavasti tämän kokoisen porukan ruokkimiseen. Mutta entä, jos nykyiset n. 65 milj. asukasta heittäytyisivät moderniksi metsästäjäksi ja lähtisivät riistan pyyntiin? 

Oman six-packin ympärillä pyörivän ravintokulttuurin sijaan peräänkuulutan laajemmasta ja kauaskantoisemmasta perspektiivistä katsottuja resepti-innovaatioita. En edes ehdota, että kaikki ryhtyisivät vegaaneiksi. Sen sijaan tarvitsemme yhä edelleen fiksumpia vaihtoehtoja rypsipossulle, norjalaiselle lohelle ja broilerisuikaleille. Kestävää gourmeekokkausta, jossa eläinprode on pikemminkin lisuke, kuin annoksen tähti. Vegesafkaa ilman leimaa viherpiperryksestä. Herkkuja, jotka tekevät oikeasti hyvää yksilölle ja koko planeetalle. Aidosti kestäviä arjen valintoja .

Kiitos ja näkemiin!

Keittiökameleontti kiittää ja kumartaa. On aika jatkaa eteenpäin. Tämä blogi vaikenee toistaiseksi, sillä paneudun nyt täysillä uuden hyvän mielen ruokakirjan ja siihen liittyvän sivuston luomiseen. Keittiökameleontti puuhailee kuitenkin edelleen Instagramin ja Facebookin puolella, jossa voit kurkkia mm. kirjan kypsymistä ja muita ruokaoivalluksia. Uusi blogi näkee pian päivänvalon. Tulen kyllä kertomaan, kun se päivä koittaa. 

Ilmasto on lämmennyt niin, että maalla maissikin tuottaa jo vuosittain satoa ja viiniköynnös rypäleitä kasvihuoneessa. Oman pihan goji ei kuitenkaan taida ennättää marjoihin asti tänä kesänä.

Paleokeittokirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Nokkosrullia, lukemisia ja muita sadepäivien puuhia

Päätin tulla ilmoittautumaan, etten ole huuhtoutunut sadeveden mukana enkä syväjäätynyt puutarhatuoliin. Elämän muut asiat vain ovat ajaneet bloggaamisen edelle. 

Juhannus tuli ja meni. Sinnittelimme ulkona kuuroista ja kylmästä huolimatta. Ulkona viihtyminen on pukeutumiskysymys. Villavällyt ja Hesarista bongattu juhannusglögi auttoivat myös asiaa. Itse uutetusta raparperimehusta valmistetusta, muutamalla mansikalla ja lorauksella giniä terästetystä juomasta tuli suoranainen hitti. Lapset pitivät pelkästä mehuversiosta, eli toimii niinkin. Totesin samalla, että raparperimehuun saa kätevästi uppoamaan maalla pursuavaa ylituotantoa ja mehun valmistus on naurettavan helppoa. Paloiteltuja raparperin varsia vain suureen kattilalliseen vettä tekeytymään n. vuorokaudeksi. Itse tein  suhteessa 3 osaa vettä, 2 osaa raparperia. Makeutuksen hoidin hunajalla, eikä tarvinnut kuumennella mitään. Varren palat vain siivilöidään lopuksi pois ja pullotetaan juoma.

Juhannusgrillistämme löytyi kotitekoisia tofunakkeja, vesimelonia ja halloumia. Tofunakeista tuli täydellisiä, varsinkin kun kyytipoikana oli vielä itse keitelty BBQ-soosi. Tallensin onneksi ohjeet paperilapulle, joka kuitenkin  päätti arkistoitua toistaiseksi tuntemattomaan paikkaan. Toivottavasti löydän sen vielä. 

Itselleni kesä on ennenkaikkea nauttimista ulkoilmasta, satoi taikka paistoi. Niinpä koleasta säästä huolimatta - tai juuri sen vuoksi on tullut tehtyä kaikenlaista. Kasvimaan kuopiminen ja nurmikon rassaus pitävät lämpimänä. Maalla lehtikaalit ovat lähteneet hyvin kasvuun sillä kaalit viihtyvät viileässä. Testikasvatuksessa on myös superterveelliseksi hehkutettu vanha etelän herkku collard greens, joka niin ikään on puskenut esille hyvät taimet. Tilasin siemenet Plant World Seedsistä, kun Suomesta ei tuntunut löytyvät - edes nimeä tälle lehtivihannekselle.

Sain myös vihdoin luettua Ruokapyramidihuijauksen, joka on kököttänyt yöpöydällä jo tovin. Kirjasta on blogeissakin kirjoitettu erinomaisia yhteenvetoja ja arvioita mm. täällä ja täällä, joten en referoi sisältöä sen tarkemmin. Totean vain, että tällaisia kirjoja tarvitaan, vaikka niiden lukeminen hieman lisääkin tuskaa ruokatuotannon raadollisuuden edessä. Pollanit, Mats-Erik Nilssonit, Jeffrey Saffronit ym. lukeneena mietin ensin, mitä uutta Ruokapyramidihuijaus voisi tälle saralle tuoda. Kirjan suurin anti on kuitenkin ehdottomasti näkökulma juuri meikäläiseen ruoka- ja ravitsemuskeskusteluun. Hieman paasaavasta tyylistä huolimatta Kovanen ja Lapinoja tarkastelevat ruokateollisuuden, ravitsemussuositusten ja terveyskeskustelun kenttää ilahduttavan monipuolisesti ja loppupäätemätkin peräänkuuluttavat joustavuutta ja yksilöllisten valintojen kunnioitusta, valveutuneessa hengesssä toki. Kirja olisi suositeltava lisä jokaisen ruokakirjahyllyyn mutta vähintään kaikille valinnoistaan vastuuta kantaville.

Nyt valmistaudun viikkoon Ahvenanmaan Elävän ravinnon instituutissa, jossa vedän raakaruokakurssia - hupsista - jo kolmatta kesää! Grillirilluttelun jälkeen olen viime päivät elellyt taas lähes yksinomaan raakaruoalla ja valmistautunut Fiskön varsin puhdistavaan kattaukseen. Vaikka syön paljon raakaruokaa normaalistikin, siirtyminen täysin elävään ravintoon saattaa siitä huolimatta aiheuttaa detox-oireita, joten on parempi hieman totuttaa kehoaan etukäteen.

Erityisesti olen hemmotellut itseäni hapatetuilla herkuilla; Kotitekoista kimchiä ja cashew-juustoa on kulunut suorastaan luvattomia määriä. Mutta kuka voisi vastustaa esim. lounaskulhollista (kuva lopussa), jonka kruunaavat cashew-juustolla täytetyt nokkosrullat. Aivan tajuton ruokalaji, jonka salaisuus on poltinkarvojen tainnutus laadukkaalla oliiviöljyllä ja kuivurin lempeällä käsittelyllä. Nokkonen ja oliiviöljy ovat pistämätön :) makupari, joten unohtakaa viininlehtikääryleet! Jos kuivurointi ei ole lajisi, käsittelyn voinee hoitaa myös uunin lämmössä.

Täytetyt nokkosrullat

• mahdollisimman suuria tuoreita nokkosen lehtiä
• laadukasta kylmäpuristettua oliiviöljyä
• hapatettua cashew-juustoa tai muuta tuorejuustoa
• hieman raastettua valkosipulia
• reilusti mustapippuria
• (merilevähiutaleita)

Nokkosenlehtien käsittely onnistuu parhaiten talouskäsineet kädessä. Levitä lehdet kuivurin tasolle/ uunipellille. Sivele molemmin puolin oliiviöljyllä. Mausta cashew-juusto (tai vastaava) valkosipulilla ja tupsauta lusikalliset lehtien keskelle. Rouhi päälle reilusti mustapippuria. Itse laitoin myös vähän norihiutaleita, mutta tämä on täysin valinntaista. Kääräise lehdet rullalle kantaosasta alkaen. Siirrä kuivuriin/ uuniin. Kuivurissa, 40 asteessa kuivattele pari tuntia. Uunissa n. 100 asteessa riittänee puolisen tuntia. Rullat ovat valmiita, kun pinta on kuivahtanut. Niille voi halutessaan sipaista vielä vähän oliiviöljyä. Rullat voi nauttia heti mutta ne kestävät myös parin päivän säilytyksen jääkaapissa.

Ruokapyramidihuijaus saatu kustantajalta arvostelukappaleena.

Raakatoffeeta ja muikeampaa tavaraa

Eilen saattelin lapset maalle hiihtoloman viettoon, mies on työmatkalla ja minulla oli - aikaa itselle :)
Ensin lorvalua ystävän kanssa kahvilassa (Edelleen peräänkuulutettuna Raw Friendly tai edes Vegan Friendly Cafe Helsingin keskustassa, sellainen mihin veisit isoäitisikin...). Sitten kevyttä treenailua salilla. Illalla aikaa meditointiin, minkä jälkeen rentoutuminen jatkui hyvän ruuan, kirjan ja kissan kanssa.


Ihmeellistä! Tarkoitan, voiko elämä olla näin IISIÄ?

- No,  tiedän että parin päivän jälkeen kaipaisin taas sitä pientä pyörremyrskyä, joka meillä yleensä vallitsee. Mutta akkujen lataus ja itsestä huolehtiminen ovat edellytys sille, että arjestakin jaksaa nauttia.

Mamin herkkuhetkessä oli tällä kertaa tarjolla Raw-toffeeta. Tai jotain, joka syntyy kun yhdistää kaakaovoita, mulperin marjoja ja cashew-pähkinöitä sekä rapeita sesaminsiemeniä - ja maistuu toffeelle.

Raakatoffee:
Mitat: 1/3 kp = 80 ml, 1/4 kp = 60 ml

• 1/3 kp raastettua kaakaovoita (mitattu kuivana)
• 1 rkl juoksevaa hunajaa tai raaka-agavesiirappia (tai maun mukaan)
• 1/4 kp mulperinmarjoja
• 1/4 kp cashew-pähkinöitä
• 3 rkl tocotrienols-jauhetta
• 1/8 tl laadukasta suolaa
• 1 tl lucuma-jauhetta
• 1 tl vaniljauutetta tai jauhettua luonnonvaniljaa

• 1/4 kp sesaminsiemeniä

Jauha tehosekoittimessa tai vastaavassa jauheeksi mulperit sekä cashewit + suola (nämä erikseen siis). Sekoita jauheisiin tocotrienols, lucuma ja vanilja, jos käytät jauhemaisessa muodossa.

Sulata kaakaovoi vesihauteessa. (Käytän itse tässä mieluiten lasikulhoa, joka pysyy kattilan reunojen varassa eikä ulotu pohjaan saakka. Siinä on tukevinta hämmennellä aineksia, vaikka kattilassa on vettä.) Lisää sulaan kaakaovoihin hunaja/agave ja sekoita. Ota kulho pois vesihauteesta ja sekoita joukkoon loput aineksista (vaniljauute tässä vaiheessa, jos sitä käytät) sesaminsiemeniä lukuunottamatta. Kaada pieneen suorakulmaiseen muottiin jähmettymään. Itse käytin muovikelmulla vuorattua pakasterasiaa. Ripottele pinnalle reilu kerros sesaminsiemeniä ja painele niitä varovaisesti, niin että tarttuvat seoksen pintaan. Laita hetkeksi pakastimeen (tai ulos) jähmettymään. Leikkaa nelikulmaisiksi paloiksi ja hemmottele itseäsi ja rakkaitasi.

Jotta homma ei muuttuisi ihan imeläksi, luettava oli sitten muikeampaa tavaraa.

Jonathan Safran Foerin Eläinten Syömisestä (Eating Animals) on kirja, joka ei vain tyydy liittymään kuluneeseen kasvissyönti vs. lihansyönti -debattiin. Foer valottaa ruokaan ja ravintoon liittyvä uskomuksiamme, tottumuksiamme ja valintojamme paljon laajemmin. Ei paasaa, vaan toteaa - kiihkottomasti mutta ikävän (tai kutkuttavan ;) osuvasti. Kirja on kirjoitettu vetätävästi jopa viihdyttävästi ja suomennos on sujuva. Eli suosittelen kaikille, jotka jossain vaiheessa pohtivat (tai ovat pohtineet) omia valintojaan suhteessa ruokaan, ravitsemukseen, kuluttamiseen.

"Ironista kyllä, viime kädessä kaikkiruokainen sekasyöjä vaikuttaa sosiaalisesti avarakatseisemmalta kuin yksilö, joka yrittää syödä koko yhteiskuntaa hyödyttävällä tavalla. Ruokavalintoja määrittävät monet tekijät, mutta järki (saati tiedostavuus) ei yleensä ole listan kärkipäässä."

Uutuuksia

Päätin sitten hankkia itsellenikin oman kappaleen Hellattomasta kokista, jota on jo arvioitu joissain muissakin blogeissa. Mea Salon hauskasti kirjoittama opas perehdyttää rennolla otteella raakailuun, ja on tietääkseni ainoa suomalainen raakaruokakeittokirja, joka on selvästi ajan hermolla. Kirjassa viittataan useaan otteeseen mm. nettiin, mikä on mielestäni viisas veto, sillä uusin tieto tuntuu näissä asioissa leviävän mm. blogosfäärissä.

Salo kertoo kirja alussa esimerkkinä oman tarinansa vähittäisestä siirtymisestään raakavegaaniksi ja perustelee kuumentamattoman kasvisuoan monia (siis m-o-n-i-a!) etuja huumorilla höystettynä. Kirjan sivuilla jaetut kokemukset ja kommentit kuulostavat järkeviltä, vaikka ajoittain Salo sortuukin lievästi saarnaamisen puolelle. Itseäni se hiukan häiritsee, vaikka jotain kutkuttavan tuttuakin on Salon havainnoissa ympäristön reaktioista, työpaikan kahvihuoneesta ja sukulaisvierailuista omien asenteiden muokkautumiseen ja perusteluihin sille, miksi raakailu on niin hemmetin kivaa (kaikki, jotka ovat mussuttaneet raakapiparitaikinan ennenkuin yhtään on ehtinyt muille tarjottavaksi, ja vieläpä hyvällä omallatunnolla, tietävät mistä puhun...).

Kirjassa on paljon käytännön vinkkejä, ravitsemustietoutta sekä ohjeita mm. idätykseen, työvälineiden valitaan, aterioiden koostamiseen jne. Salo ei ole terveydenhuollon ammattilainen tai ravitsemusneuvoja, minkä avoimesti myös kertoo kirjansa esipuheessa. Ehkä tähän liittyen faktapuolella on joissain kohdin pientä epätarkkuutta esim. joidenkin ruoka-aineiden ravintosisällöissä jne. Salo ei myöskään ole mikään raakapuristi, sillä jotkut ohjeet sisältävät myös ei-raakoja ainesosia, kuten ravintohiivahiutaleita tai pakasteherneitä. Minua tämä ei haittaa, sillä huomaan tällä hetkellä olevani varsin samoilla linjoilla. Ja Salo vastaa itsekin asiaan toteamalla, että 75% raakaravintoa riittää kumoamaan haitat, joiden katsotaan aiheutuvan kuumennetusta ruoasta. Salo tuo myös esiin raakaruokavalion ja elävän ravinnon erot todeten, että raakaruoka on elävää rennompi ja laveampi tie. Itse ajattelen, että moderni raw foodismi myös sopii paremmin tämän hetken kiireiselle, työssäkäyvälle ihmiselle, jolla ei ole aikaa hapatella ja idätellä niin paljon kuin ehkä haluaisikin. - Tähän liittyen viimeksi tänään kuulin erään henkilön toteavan, että sitten kun lapset ovat isoja, niin ryhdyn kyllä kasvissyöjäksi. Miksi ihmeessä odottaa niin kauan, eihän tämän tarvitse niin monimutkaista olla! Ja ko. henkilö tuskin tarkoitti läheskään mitään niin ekstreemiä, kuin raakailu.

Alkuosan yleisen opastuksen jälkeen kirjan loppupuoli on täynnä hauskoja reseptejä, jotka kattavat koko repertuaarin aamun aloituksesta tuorepuristetulla mehulla jälkiruokaherkkuihin, superfoodeja unohtamatta. Ainakin ensi silmäyksellä reseptit tosin vaikuttavat varsin peruskauralta (vaikka kauraa ei Salon gluteenittomista resepteistä löydäkään), eikä pidemmäle perehtynyt raw foodie ehkä kohtaa mitään uutta. Mutta onhan kaikki olennainen upeaa saada yksiin kansiin ja vieläpä suomeksi, Suomen oloihin sovellettuna! (Ei siis tarvita mitään nuoria Thai-kokonutteja tai muita mystisiä ainesosia.) Ruokaohjeilla on myös vitsikkäitä nimiä, kuten Pumppamaito ja Kurkumakukkis ja Salo on kehitellyt myös hauskoja suomennoksia, kuten pehmiks = smoothie. Oikeastaan ainut (pitkä!) miinus tulee kirjan kuvista. Osa ruokavalokuvista on harmillisen amatöörimäisiä, ja jotkut sinänsä herkullisen kuuloiset ohjeet ovat saaneet seurakseen suorastaan rumat otokset. Itse olen sen verran esteetikko ja visuaalinen syöpöttelijä, että puolet keittokirjan laadusta tulee onnistuneesta ulkoasusta. Valitettavasti Hellattomassa kokissa tämä ei ole kohdallaan. Koska asiasisältöön on selvästi satsattu, toivoisin että myös ulkoasu houkuttelisi tarttumaan kirjaan. Mutta tästä esteettisestä sivuseikasta huolimatta kirja on ehdottomasti peruskamaa jokaisen raakailusta, kasvisruoasta tai luonnonmukaisesta ruoasta kiinnostuneen sekä eko- ja hyvinvointiorientoituneen kokin kirjahyllyyn.

Toinen pieni ilonaihe keittiössäni on ollut raakatahini, jota vihdoin löysin suoraan kaupan hyllyltä. Yleesä tahinit valmistetaan kevyesti paahdetuista sesaminsiemenistä, mutta raaka on aina parempi sesaminsiementen huikean ravintosisällön kannalta. Olen koettanut valmistaa raakatahinia itse, mutta tulos on ollut epätyydyttävä. Joten vaikka tämä DYW:n purnukka on tyyristä tavaraa, se on luultavasti tullut jääkaappiini jäädäkseen.

- Ai miksi tahinia?

Kalsiumin lähteenä sesaminsiemenet ovat aivan yliveto. Niinpä pikainen mutta täysipainoinen juge valmistuu näin:

• 1,5 dl Höyryttämättömiä kaurahiutaleita
• 1,5 dl Vettä
• Banaani
• 1 rkl raakatahinia
• luonnon vaniljaa, kardemummaa tai kanelia
• Pakastemarjoja
• Agave-siirappia tai muuta makeutusta tarpeen mukaan
• (Marjajauhetta)

Liota kaurahiutaleita vedessä (vettä ja hiutaleita siis suhteessa 1:1) niin kauan kuin kerkeät. Itse jaksoin odottaa 1/2 tuntia. Sekoita sauvasekoittimella banaanin, tahinin ja vaniljan (tai muiden mausteiden) kanssa. Lisää sekaan pakastemarjoja ja halutessasi jotain marjajauhetta. Ja Valion voittaja on hetkessä valmis. Olen viime aikoina ollut joko liian kiireinen tai liian laiska, enkä ole jaksanut hapatella pähkinäjogurtteja. Sen sijaan näitä näitä nopeita kaura, tattari tai hirssijugeja olen surautellut ahkerasti.

Toinen ihanuus, mihin tahini tuo aivan oman säväyksensä on raakasuklaa. Tahinilla höystettynä sukussa on sekä makua että massaa, jota ilman tahinia on vaikeaa saavuttaa. Tai itse ainakin olen niin suuri halvan ystävä, joten myös suklaassa sesamin maku miellyttää. Tässä appelsiininkuorella ja gojimarjoilla maustettu tahinisuklaa. - Arvatkaa vaan, onko sitä enää!

Hyvä raakahalvan ohje löytyy muuten Mia Lucialta Taikametsä-blogista.

Ja sitten tietysti smoothieihin (tai pehmikseihin, kuten Mea Salo sanoisi) raakatahini lisää ihan uuden vaihteen. Samoin salaatinkastikkeisiin, raakahummukseen, kräkkereihin, pipareihin... - Mitä me syötiikään ennen raakatahinia?