Fisumainen juttu

Eräänä päivänä  Kahvila Vegaanissa tarjottiin feikkikalapuikkoja (The Redwood Co:n Vegetarian Breaded Fish Style Fingers) tofutsatsikin, uuniperunoiden ja salaatin kera. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi maistanut kalaa, kalapuikoista puhumattakaan, joten itselleni nämä kyllä menevät täydestä. Eivätkä ne sinänsä pahoja olleet, en tosin keksi, missä tilanteessa niihin voisi tulisi himo, kun uteliaisuus ja kokeilunhalu on nyt tyydytetty. Toinen arveluttava tekijä on tuotteen todella kova hinta, yhden puikon hinnaksi tulee lähes euro. - "Sisäfilettäkö" tässä ollaan syömässä? Ymmärrän kyllä lihaa imitoivat tuotteet ja seitanmakkaroista pidän itsekin. Mutta kuka oikeasti kaipaa kalapuikkoja? (Muut kuin epätoivoiset vegaaniäidit jälkikasvun huijaustarkoituksessa). 

Keittiökemisti minussa kuitenkin heräsi ja päätin kokeilla vastaavien puikkojen valmistusta itse. Kaupan tuote sisältää mm. soija- ja vehnäproteiinia, aurnigonkukkaöljyä, mausteia ja korppujauhoja, joten siinä suuntaviivoja. Perusmassa muotoutui tofusta ja kikhernejauhoista. Merellistä makua puikkoihin tuli norihiutaleista. Ainesluettelo saattaa vaikuttaa pitkältä, mikäli ruokakomerosi ei ole erityisen veganisoitunut. Suureksi osaksi kyse on kuitenkin mausteista, joita voi vaihdella mieltymyksen mukaan. Paistoin korppujauholla leivitetyt puikot uunissa mutta extrarapsakoita niistä tulee tietysti pannulla öljyssä paistaen. Lopputulos on rapea, sisältä pehmeä mutta kiinteä, kaiken kaikkiaan ... hmm... kalapuikkomainen.

Valekalapuikot:

• 250 g kovaa tofua
  
• 60 ml auringonkukka tai rypsiöljyä (4 rkl) + 1-2 rkl voiteluun
  
• 1/2 dl kikhernejauhoa
  
• 2 rkl vehnägluteenia
  
• 2 rkl norihiutaleita
  
• 1 rkl vaaleaa (riisi-)misoa
• 1/2 tl sinappijauhetta
  
• 1/4 tl jauhettua korianteria
  
• 1/2 tl paprikajauhetta
  
• 1/4 tl kuivattua kynteliä
  
• 1/4 tl valkopippuria
  
• 1 rkl hiivahiutaleita
  
• 1 tl väkiviinaetikkaa
  
• suolaa maun mukaan
  
• korppujauhetta leivitykseen

Jauha monitoimikoneessa (tai muussa myllyssä) tofu pehmeäksi massaksi. Lisää muuta aineet korppujauhetta lukuunottamatta. Massan tulisi olla helposti muotoiltavaa, mutta kiinteää. Lisää öljyä tai vettä, mikäli taikina on liian kuivaa.

Levitä öljytylle tasolle n. 30 x 30 cm levyksi, jonka

paksuus on n. 1 cm. Tasoita reunat ja öljyä myös levyn pinta. Jaa veitsellä levy pitkittäin 8 osaan, ja vielä leveyssuunnassa puoliksi, jolloin saat n. 16 tasaisen suorakulmaista puikkoa. Pyörittele korppujauhossa ja paista 200 asteisessa uunissa 20 min. Käännä puikot paistamisen puolivälissä ympäri. Mikäli haluat paistaa puikot paistinpannulla, käytä mietoa lämpöä ja paista kullan ruskeiksi molemmilta puolilta n. 10 min, jotta kikhernejauho ehtii kypsyä.

Tarjoa tofumajoneesin, soijajugurtista tehdyn kastikkeen tai ihan vaan perunamuusin ja salaatin kanssa.

Tuotevertailua

Laskiaisen kunniaksi testasin markkinoilla olevia vatkautuvia kasviskermoja. Läheisestä K-kaupasta sellaisia löytyi peräti kaksi, joten kauas on menty niistä päivistä, kun pullan väliin piti lusikoida itse tehtyä cashew-kermaa, joka parhaimmillaankin muistutti joko tahnaa tai kastiketta. Sinänsä valmiit kasviskermat kuuluvat pitkälle jalostettuina kategoriaan "melko epäilyttävät tuotteet", joten kaikki kunnia omille pähkinä- ja siemenjalosteille! Joskus kuitenkin tekee mieli vaahtoa ja laskiainen on siihen hyvä syy.

Vertailussa käytin GoGreenin kaurapohjaista Vispiä ja Soyatoo!:n soijakermaa. Soyatoo!:n eduksi lasken sen, että tuote on luomua, ja lisäaineiden luettelo on lyhyempi, tai anakin avautuu paremmin maallikolle. (Mitä esim. ovat Vispin sisältämät mono- ja diglyseridien maitohappoesterit, maitohappojen mono- ja diglyseridit, mono- ja diglyseridien diasetyyliviinihappoesterit, polyoksietyleenisorbitaanimono-oleaatti ?) Soyatoo!:ta valmistaa saksalainen Tofutown.com, jonka yritysprofiili on selvästi vegehenkinen. GoGreen on ruotsalainen, mutta tuotteet tulevat ympäri maailmaa. Yritys profiloituu enemmän terveys kuin ympäristönäkökulmalla.

Ja sitten asiaan. Molemmat kermakkeet vatkautuvat pakkauksen ohjeen mukaan kuohkeaksi vaahdoksi. Vispiä joutui kuitenkin työstämään pidempään, jotta sai vaahdosta riittävän ilmavaa, lähes 5 min. Vispin vaahto on todella valkoista ja muistuttaa rakenteeltaan enemmän marenkia (tiivistä valkuaisvaahtoa) kuin kermavaahtoa. Se on sellaisenaan jo valmiiksi hiukan makeaa, mutta jotenkin ohuen makuista. Pakkauksen mukaan tuotteen rasvapitoisuus on 20%. Soyatoo! vatkautui kuohkeaksi n. 3 minuutissa ja muistutti sekä rakenteensa että värinsä puolesta oikeaa kermavaahtoa. Tuote on naturellina jonkin verran makeampi kuin Vispi ja vaahto maistui samalla tavalla soijalta kuin vaniljasoijajäätelö. Tuotteen rasvapitoisuus on 11%, mutta maku Vispiä täyteläisempi. Kumpaakin vaahdoista virittelin vielä jonkin verran ennen käyttöä. Vispiin lisäsin ruokalusikallisen sokeria, 1 tl vaniljasokeria ja pienen hyppysellisen suolaa. Soijatoo! oli itsessään niin makeaa, että lisäsin vain vaniljan suolan. Huom. valmiit vaahdot eivät maistu suolaiselle, mutta suola tekee mausta täyteläisemmän ja häivyttää kasvirasvan makua.

Kuluttajavertailussa kumpikin kerma sai kiitosta pullan täytteenä. Itse asiassa viattomat koehenkilöni eivät edes erottaneet vaahtoja oikeasta kermavaahdosta. - Tosin sellaista ei ollut tarjollakaan. Vegaanin valinta kohdistui tällä maun puolesta kertaa Vispiin. Se oli loppujen lopuksi hiukan tuunattuna herkkua jo sellaisenaan, esim. maroilla höystettynä. Soijatoo! oli pullien täytteenä hyvää sekin, mutta soijan maku tuli jonkin verran läpi. Ja sitten kaikki vegaaniäidit huomio: Lapsimaistaja kommentoi erikseen Vispi-vaahdosta, että tää on parasta kermavaahtoa ikinä! (Kävi vielä keittiön puolella nuolemassa vatkauskulhonkin :)

Ja laskiaispullat... Ne olivat myös hyviä, varsinkin mokkamantelimassalla täytetyt. Onneksi vuodessa on kaksi laskiaispäivää.

Kaalikeisari

Rakastan salaatteja. Nyt en tarkoita mitään lisukkeita tai laihdutusruokaa, vaan tuhteja maalaissalaatteja, pastaa ja vihanneksia, oliiveja ja marinoituja kasviksia hyvän kastikkeen ja leivän kera. Suosikki salaattipohjani on veganisoitu versio caesarsalaatista, jota voi jatkaa esim. tofulla, falafeleilla, oliiveilla, aurinkokuivatulla tomaatilla jne. Mutta mutta... salaattimässäily keskellä helmikuuta kolkuttaa ekologista omatuntoa. Kasvihuoneessa kasvatettujen ruukkusalaattien ja tuontivihannesten popsiminen kuulostaa arveluttavalta. Lanttuahan nyt pitäisi järsiä...



Pohdiskelin salaattidilemmaa kaupan vihannestiskillä. Tarjolla olevasta valikoimasta kotimainen kaali lienee salaatteja kestävämpi vaihtoehto, mutta tiivis kaalinpää tuskin taipuisi caesarsalaatiksi. Silmiini sattui kotimainen savoijin eli kurttukaali, joka on rakenteeltaan keräkaalia ilmavampi. Päätin kokeilla. Suikaloitujen kaalinlehtien lisäksi höyrytin kevyesti parsakaalia, joka tuodaan tietysti tähän vuodenaikaan Espanjasta, mutta lienee jonkinlainen kompromissi. Savoijinkaali on itsessään melko voimakkaan makuinen ja rakenteeltaan kovahko, joten parsakaali tuo salaattiin lempeyttä. Lisäsin salaattiin tällä kertaa myös hiukan kokojyväpastaa ja marioitua tofua sekä muutaman oliivin. Lopputulos muistuttaa siis enää etäisesti alkuperäistä caesaria mutta on loppujen lopuksi toimiva ihan omana itsenään. Voi olla, että tämä salaatti kuuluu sarjaan "haastava ei-vegaaneille ruokavieraille" mutta Kahvila Vegaanin vakioporukka söi sitä hyvällä ruokahalulla. Vastaleivottu saksanpähkinäleipä kruunasi aterian.


Kaali-caesar:


Salaatti:

• Pieni savoijinkaali tai myöhemmin keväällä/kesällä varhaiskaalia
  
• Parsakaali
  
• Valkosipulikrutonkeja
  
• Marinoitua tofua suikaleina
  
• (Paahdettuja auringonkukansiemeniä)
  
• (Auringonkukan versoja)
  
• (Oliiveja)
  

Jaa parsakaali kukinnoiksi ja höyrytä kevyesti. Älä kypsennä liian pehmeäksi, kaali saa antaa vastusta hampaille. Jäähdytä.

Irrota savoijinkaalista ulommaisimmat lehdet johonkin muuhun käyttöön, käytä salaattiin rapeampia sisuslehtiä. Irrota kaalista lehti kerrallaan ja poista keskellä oleva kova lehtiruoti. Suikaloi kaalinlehdet n. 1 cm levyisiksi. Sekoita kulhossa kaali, parsakaalin kukinnot ja krutongit ja joukkoon salaatinkastike:


Vege-caesarkastike:

• 125 g silkentofua (pehmeää tofua) tai 2 dl maustamatonta soijajugurttia
  
• 6 rkl sitruunanmehua
  
• 3 valkosipulinkynttä murskattuna
  
• 3 rkl hiivahiutaleita
  
• 1 1/2 tl (dijon-) sinappia
  
• 1/2 tl soijakastiketta
  
• 1 tl omenaviinietikkaa
  
• 1 tl intiaanisokeria
  
• 1/2 tl sipulijauhetta
  
• 1/2 tl tamarindisosetta (ei välttämätön)
  
• 1/2 tl hienoa merisuolaa
  
• 1/2 tl vastajauhettua mustapippuria
  
• 1/2 tl levähiutaleita (ei välttämätön, mutta tuo anjoviksen kaltaista makua)
  
• 1 3/4 dl oliiviöljyä + rypsiöljyä (2 rkl öljystä voi korvata myös pellavansiemenöljyllä*)
  

Sekoita kastikeainekset öljyjä lukuunottamatta sauva- tai tehosekoittimella. Lisää öljy vähitellen ja jatka sekoittamista, kunnes saat tasaisen, kermamaisen kastikkeen.



Kaada valmis salaatti tarjoilukulhoon ja koristele tofulla ja auringonkukan siemenillä ja -versoilla. Tarjoa hyvän leivän kanssa.

..............................

*Pellavansiemenöljy maistuu myös hieman "kalaiselle", mikä sopii caesar-kastikkeeseen, johon alkuperäisessä versiossa kuuluu mm. anjovista. Samalla saa nautittua annoksen päivittäisistä omega rasvahapoista. Kastike säilyyn jääkaapissa n. viikon.

Kahvia ja pullaa

Kahvila Vegaanissa juodaan espressopohjaisia kahveja. Snobismia tai ei, perinteistä kahvinkeitintä ei meillä ole koskaan ollut. Jos joskus tulee tarve juoda suodatinkahvia (mitä tapahtuu harvoin), onnistuu se kahvisuodattimella suoraan kannuun tai kuppiin. Lopputulos on usein jopa parempi kuin peruskeittimestä tippuva sumppi.

Kahvimme ovat tähän asti porisseet eri kokoisissa mutteripannuissa. Ne ovat esineinä sympaattisia, eikä ylimääräisiä suodatinpapereita tms. tarvita. Pannu mahtuu kaappiin tai sen voi ottaa vaikka mukaan matkalle (edellyttäen, että matkalla on keittolevy). Kahviharrastuksen muuttuessa vakavaksi, ei mutterikahvi kuitenkaan enää ole tyydyttänyt. Kunnon espressoon tarvitaan enemmän tekniikkaa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen mutteriliigasta päätettiin hypätä suoraan puoliammattailaisten sarjaan. Tavoitteena oli hyvän kahvin lisäksi myös laitteelle pidempi elinkaari. Ekologisesti ajatellen köyhällä, eikä kellään muullakaan ole varaa ostaa halpaa. Kodinkoneliikkeiden tarjouskeittimistä hiipuu paine usein viimeistään parin vuoden käytön jälkeen ja niissä on liikaa muovia ja hajoavia osia.

Useiden laitevertailujen jälkeen päädyttiin Rancilion Silviaan, joka on valmistajan kotikäyttöön sopiva malli. Kyseisen laitteen ympärille on kehittynyt jopa friikahtavaa harrastusta, joten tietoja oli helppo hankkia keskustelufoorumeilta, myös suomeksi. Kaupan hyllyltä ei tätä babya Suomessa löydä, vaan hintavertailun jälkeen laite tilattiin Ruotsista. Kaffegrossistenin verkkokaupasta tilaus onnistui yhtä helposti, kuin muukin nettishoppailu nykyään. Samalla hankittiin myös kahvimylly, koska neiti Silvia on kranttu myös papujen jauhatuksen suhteen. Kone saapui Matkahuollon noutopisteeseen n. viikossa, ja selvisi matkasta täydellisessä kunnossa.

Vakavan harrastajan kahvinkeitto lähentelee tällä laitteella tiedettä, jossa sekuntikello ja keittövaaka ovat tarpeen - ainakin aluksi. Papujen tuoreus, paahto, ilmankosteus yms. on otettava huomioon ja säädettävä sieltä ja täältä... Siis, jos tavoitteena on täydellinen espresso. Meille vähemmän ryppyotsaisille ihan valmiiksi jauhetusta perus-Pauligistakin syntyi hyvä juoma, varsinkin jos pitää soijalattesta tai -capuccinosta. Soijavaahdosta tällä koneella tulee ihanan kermamaista ja tiivistä.

Tuoksuvan kupposen seuraksi tarjotaan pähkinäkinuskipullia, jotka talvisen iltapäivänä solmivat soijacapuccinon kanssa täydellisen liiton. Pienet puustit on leivottu peruspullataikinaan mutta täyte ja macadamia-pähkinät tekevät niistä todellisen herkun. Täyte on sovellettu Isa Chandra Moskowitzin kirjasta Vegan With A Vengeance, joka on yksi suosikeistani. Alkuperäisessä ohjeessa kinuski kuorruttaa leivoksia, jotka nekin ovat varsinaisia herkkupaloja. Macadamia-pähkinöiden maku on voimainen ja mehevä, siis omiaan karamellitäytteeseen. Ne voi kuitenkin korvata myös muilla miedoilla pähkinöillä tai manteleilla.

Pähkinäkinuskipullat:

Taikina:
5 dl soijamaitoa
50 g tuorehiivaa
2,25 dl sokeria
2 tl hienoa merisuolaa
1 rkl kaardemummaa
2 tl vaniljasokeria
12 - 13 dl luomuvehnäjauhoja*
150 g kasvimargariinia

Lämmitä soijamaito kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva pieneen maitotilkkaan ja lisää loput maidosta. Sekoita joukkoon sokeri, kaardemumma ja vaniljasokeri. Vatkaa joukkoon 3 dl jauhoista kunnes saat löysän, puuromaisen taikinan. Jatka vatkaamista n. 1 min., jotta taikinaan sekoittuu riittävästi ilmaa. Lisää suola, joka on sekoitettu n. 2 dl jauhoja. Näin suola ei joudu suoraan kosketuksiin hiivan kanssa ja taikina kohoaa paremmin. Lisää taikinaan jauhoja, kunnes olet käyttänyt niistä n. 10 dl. Vaivaa taikina tasaiseksi ja lisää joukkoon huoneen lämpöinen margariini. Jatka vaivaamista, kunnes margariini on sekoittunut taikinaan. Lisää jauhoja, kunnes saat pehmeän taikinan, jota on helppo käsitellä. Taikina saa kuitenkin olla tässä vaiheessa melko löysää. Vaivaa taikinaa yhteensä n. 10 min., kunnes se on kimmoisaa ja alkaa irrota käsistä. Laita peitettynä lämpimään, vedottomaan paikkaan kohoamaan. Taikina saa kohota kaksinkertaiseksi. Valmista sillä aikaa täyte.

Kinuskitäyte:
50 g kasvimargariinia
2 rkl intiaanisokeria
1/2 dl vaahterasiirappia
2,5 dl macadamiapähkinöitä

Rouhi pähkinät siten, että osa on hienoa, osa jää karkeammaksi rouheeksi. Sekoita margariini, sokeri ja siirappi yhteen paksupohjaisessa kattilassa. Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes sokeri sulaa. Keitä seosta n. 3 min. Tipauta pisara seosta kylmään veteen. Jos se jähmettyy hiukan, karamelliseos on valmis. Ota seos liedeltä, lisää pähkinärouhe ja anna jäähtyä.

Kaada kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja painele tasaiseksi. Käännä taikinan reunat keskelle (kuten taittelisit kirjepaperin), painele taikinaa kämmenellä tasaiseksi ja toista taitokset. Käännä taikina siten, että taitoskohta jää alle (lisää tarvittaessa jauhoja, ettei taikina tartu pöytään) ja painele taikinaa kämmenellä litteämmäksi. Sinulla pitäisi nyt olla kiinteä, melko neliskanttinen köntti taikinaa, jota on helppo käsitellä. Jaa taikina 3 osaan ja kauli n. 25 cm korkeaksi, mutta huomattavasti pidemäksi suorakulmioksi (mikäli haluat pieniä puusteja). Käytä vain sen verran jauhoja, että taikina juuri ja juuri ei tartu alustaan. Liika jauho tekee pullista kuivia ja kovia. Levitä kinuskiseosta levylle melko ohuelti. Täyte pursuilee! Kääri taikina rullaksi ja leikkaa haluamasi kokoisiksi kiekoiksi tai muotoile pieniksi puusteiksi. Kohota voidellulla tai leivinpaperilla päälystetyllä pellillä. Paista 250 asteisessa uunissa n. 10 - 15 min., tai kunnes pullat ovat saaneet kullanruskean värin. Kinuskitäyte valuu uunissa jonkin verran.

Kinuskitäytteen ansiosta pullat säilyvät mehevinä tavallista pidempään, mutta katoavat todennäköisesti nopeasti parempiin suihin. Kestävät myös pakastamista.

..............................

* Leipurin erikoinen: Niin pulla- kuin useimpiin leipätaikinoihinkin kannattaa käyttää vehnäjauhoja, joiden gluteenipitoisuus on mahdollisimman korkea. Tällöin saadaan aikaiseksi hyvä sitko. Suomessa ei jauhopusseja tutkailemalla valitettavasti selviä viljan sisältämän gluteenin määrä, joka tosin myös vaihtelee sadon mukaan. Asiaan perehtynyt leipuri on kuitenin päätynyt suosittelemaan Pirkka luomuvehnäjauhoja, joiden gluteenipitoisuus on melko korkea ja jauhot muutenkin hyvälaatuisia. Myös Liperin myllyn luomuvehnäjauhot toimivat hyvin. Viimeiaikaiset kokeilut niillä ovat olleet erittäin myönteisiä.

Bataatticapuccino

- Kahvia keitossa, keittoa kahvissa - vai miten se nyt meni!

Ruuanlaitto on kivaa. Itse asiassa suhtaudun siihen suurella rakkaudella, mutta arkiseen pikaruokkakokkaukseen kaipaa joskus säväystä, joka saa mielenkiinnon pysymään yllä. Joskus se on lisämauste reseptissä,  joskus erikoinen tarjollepano. Tässä reseptissä yhdistyvät molemmat. Capuccino viittaa maitoon - tässä tapauksessa tietysti soijamaitosaarekkeeseen keittokupposen pinnalla, mutta itse keittoonkin on kätketty kaikenlaista... 

Kahvifriikin bataattikeitto 4:lle:

• 2 keskikokoista bataattia
• 2 shalotti- tai keltasipulia
• pala juuriselleriä
• n. 8 kynttä valkosipulia kuorittuina
• 0,75 l mietoa, vähäsuolaista kasvislientä
• Kookosöljyä tai rypsiölyä
• 2 laakerinlehteä
• 1/2 tuore chilipalko miedommasta päästä, josta siemenet on poistettu
• 1/2 tl kaakaojauhetta
• 1/2 tl paprikajauhetta
• pari tippaa vaniljauutetta tai 1/2 vaniljatanko
• 1/2 tl kanelia
• 3 kahvipapua
• suolaa ja vastajauhettua mustapippuria maun mukaan
• 2 rkl hiivahiutaleita

Kuutio bataatit, selleri ja silppua sipuli. Kuumenna keskikikokoisessa soppakattilassa kookos (tai rypsi) -öljy, freesaa siinä kasviksia hetki jatkuvasti sekoittaen. Alenna lämpötilaa ja lisää joukkoon chili,  paprika, kaakao ja kaneli sekä kokonaiset valkosipulinkynnet. Sekoita muihin

 aineksiin ja kuumennna hetki. Varo polttamasta mausteita. Kaada kattilaan kasvisliemi, lisää laakerinlehdet ja kolme kahvipapua.  Mikäli käytät vaniljatankoa, lisää se tässä vaiheessa.

 Hauduta kannen alla, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Ota laakerinlehdet ja kahvipavut pois.

 Jos olet käyttänyt vaniljatankoa, poista myös se, halkaise ja raaputa sisällä olevat siemenet keittoon. Lisää tässä vaiheessa hiivahiutaleet ja soseuta keitto hienoksi, mieluiten sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Kaada sosekeitto takaisin kattilaan ja mausta

 suolalla (tarvittaessa) ja mustapippurilla, sekä muutamalla tipalla vaniljaa. Pidä lämpimänä. Valmista seuraavaksi soijamaitovaahto.

Soijavaahto:

• 2,5 dl makeuttamatonta soijamaitoa (esim. Alpron punainen)
• hyppysellinen suolaa
• 1 tl vaahterasiirappia

Kuumenna soijamaitoseos kattilassa. Vaahdota sauvasekoittimella. Jaa keitto annoskulhoihin tai suuriin teekuppeihin. Lusikoi soijamaitovaahtoa päälle. Kupeissa keitto säilyy kuumana tavallista pidempään, joten nauti, mutta varo polttamasta

 kieltäsi!

................................

Kahvia keitossa siis... Testasin kahvipapujen vaikutusta tekemällä galluppia syöjien kesken, mitä mausteita keitossa saattaisi olla. Kukaan ei arvannut yhtäkään käyttämistäni mausteista, mutta kupit nuoltiin tyhjiksi. Keitto on melko bataateista johtuen melko makeaa, mitä mausteet korostavat. Joten jos et pidä imelästä, tämä ei ehkä ole sinun valintasi. Kofeiinia vältteleville tiedoksi, että kolme kahvipapua eivät nosta keiton kofeiinipitoisuutta merkittävästi, joten sitä voi huoletta tarjota myös lapsille ja nauttia ilta-aikaan. Muista kuitenkin ottaa pavut pois ennen soseuttamista!

Valkosipulin määrä saatta vaikuttaa epäilyttävältä. Kun ne keittää kokonaisina, maku muuttuu miedoksi ja pyöreäksi, eikä valkosipulin maku erotu valmiissa keitossa sellaisenaan.

Laiska kokki voi mausteiden sijaan kokeilla valmista cacao & chili-mausteseosta (Santa Maria), josta idea myös tämän keiton mausteisiin syntyi. En periaatteessa ole erityisen innostunut valmiista seoksista, koska niissä on yleensä jotain ylimääräistä, jota en halua ruokaani (kuten tässä tapauksessa sokeria, maissijauhoa ja paakkuuntumisenestoainetta E551). Tämä tarttui kuitenkin matkaan lähi K-kaupasta ja kaakaonystävänä sitähän oli pakko kokeilla!

Lattea Japanilaisravintola(-ssa)

Vegaanin ei ole edelleenkään helppoa käydä ulkona syömässä edes Helsingissä, Suomen pääkaupungissa. Niin sanottuja  kasvisruokia saa kyllä lähes kaikista ravintoloista - ainakin sen yhden salaatin verran. Mutta jos alkaa ryppyillä vuohenjuustokönttien ja parmesaaniraasteiden kanssa, ovat vaihtoehdot vähissä. Okei, en aina jaksa niuhottaa, millä rasvalla vegesandwichini kahvilassa voideltu,  mutta suurempi ongelma on laadullinen. Kotikeittössämmme vain yksinkertaisesti saa parempaa. Sai jo silloin, kun olin laktovegetaari. Ravintolaillallisen, jos sellaiselle nykyään vaivaudun,  kriteerit ovatkin lähinnä sosiaaliset. Seurassa on hauskempaa ja aina sitä ei jaksa koota oman ruokapöydän ympärille.

Tein jälleen yhden yrityksen. Merkkipäivän kunniaksi vein seurueen syömään Töölön uudehkoon japanilaiseen. Tokyo 55 lupasi listassaan mm. kasvissusheja, joten siellä olisi jotain myös vegaanille. Paikka on lievästi tylsästä katuilmeestä poiketen viihtyisä. Elävät orkideat ja pienet bonsaipuut pöydillä ilahduttivat esteetikon silmää. Sisustutuksen eteen oli nähty vaivaa ja itä kohtasi lännen tässä suhteessa ihan kivasti. Laatu ei kuitenkaan häirinnyt hintatasoa, jonka voisi Helsingin mittapuun mukaan luokitella kohtuulliseksi. Listalta todella löytyi kolme vaihtoehtoa kasvissusheja tai niistä koottu 10 kpl lajitelma. Tilasin lajitelman, joka oli esteettisesti viehättävä mutta sisällöltään pliisu esitys. Kahden eri mallisen sushin ja yhden makin täytteenä/lisukkeena oli kurkkua ja avokadoa. Siis samaa tavaraa kolmessa paketissa. Sushi oli ihan jees, riisi itseasiassa oikein hyvää, mutta silti: Hiukan mielikuvitusta peliin, please! Sushin täytevaihtoehdot kuitenkin ovat, jos eivät rajattomat, niin erittäin moninaiset. Soijakastike, wasabi ja inkivääri olivat hyviä, mutta nehän eivät mielikuvitusta vaadi. Sushien lisäksi muuta ei suoraan listalta löydy. Kasvistempuraa pääruuaksi vähemmän puristeille, mutta taikinassa käytetään kananmunaa ja lisukkeena majoneesia. 

Olisin kaikesta huolimatta voinut ajatella pistäytymistä Tokyossa toistekin kevyellä iltapalalla, ellen olisi huomannut listalla ankeriasta. Havainnon jälkeen hillitsin haluni boikotoida paikkaa välittömästi, enkä edes jaksanut tällä kertaa esittää ikäviä kysymyksiä henkilökunnalle (oli sentään jonkun syntymäpäivät ja kaikkea...). Sen sijaa hämmästelin kyllä ääneen, miksei tämän ravintolan tajuntaan ollut iskeytynyt WWF:n suositus uhanalaisten ankeriaiden poistamisesta ruokalistoilta.

Ehkäpä yleisesti arvioiden tämä(kin) ravintola sijoittuu lokeroon pliisut mielistelijät. Jälkiruokalista oli jo ikävällä tavalla crossoveria sitruunabruleineen. Juomalista oli kuitenkin monipuolinen ja japanilaisia merkkejä löytyi oluesta viskiin. Sakea sai montaa lajia, senchaa ja manchaa vihreän teen lipittäjille. Aterian päätteeksi kuitenkin yksi ruokailijoista halusi kahvin, jolloin tarjoilija kysyi: "Espresso, capuccino vai latte?" Lipsahtihan se latte klo 23. illalla pelkästä rutiinista?

Vale-Runebergit

Ensinnäkin varoitan uskollisia Runebergin-torttujen ystäviä. Nämä EIVÄT ole Runebergin torttuja, eivät edes yritys veganisoida vanhoja kunnon Runskeja (minkä aion tehdä joskus myöhemmin). Kyse on vähärasvaisista muffineista, joiden idea kyllä syntyi Fredrikan luomusten innoittamana, sekä viimeisistä joulupipareista, joita (hämmästyttävää kyllä) oli jäänyt purkin pohjalle. Sitäpaitsi eko-kokin mieltä lämmittää kierrätys myös ruokakomerossa, joten Fredrikan opit kunniaan!

Nämä muffinit eivät ole erityisen makeita. Itse asiassa niissä ei ole lainkaan lisättyä sokeria (- !), vaan taikinan makeutukseen olen käyttänyt taatelisosetta ja piparimuruissa jo olevaa sokeria. Vähärasvaisina ne käyvät myös linjojaan tarkkailevan pikkuherkuksi tai vaikka aamiaispöytään. Jäljelle jääneitä muffineja säästin perheen 10-vuotiaalle välipaloiksi koulun jälkeen. Loppuviikon satsi oli kadonnut kerralla siinä vaiheessa, kun pääsin kotiin. Eli käyvät näköjään myös tähän tarkoitukseen.

Fredrikan muffinit

• 2,5 dl vegaanipiparien/ -keksien/ -pikkuleipien muruja (1/2 pikkuleipien, 1/2 korpunmuruja on myös aika hyvä, jos ei tavoittele maksimaalista makeutta) - Ks. vinkki pikkuleipien jauhamisesta postin alaosassa.
• 1 dl manteleita jauhettuna
• 1 dl grahamjauhoja
• 2 dl vehnäjauhoja
• 2 tl kananmunan korviketta (esim. No Egg) tai 2 rkl jauhettuja pellavansiemeniä
• 1/2 tl ruokasoodaa
• 11/2 tl leivinjauhetta
• 2 tl - 1 rkl kardemummaa
• 1 tl kanelia
• 1 tl vaniljasokeria
• 1/4 tl hienoa merisuolaa

Sekoita kuivat ainekset kulhossa keskenään. Valmista taateliseos: 

• 375 g kuivattua taatelia (11/2 pakettia) + 2 dl vettä. 
• 3 rkl tahinia
• 2,5 dl soijajugurttia

Pilko taatelit ohuiksi viipaleiksi. Laita pieneen kattilaan ja kaada päälle vesi. Keitä, kunnes taatelit pehmenevät ja saat niistä sakean soseen. Mikäli nestettä on runsaasti, keitä seosta kokoon hetki ilman kantta. Kaada taateliseos suureen kulhoon. 

Lisää joukkoon tahini ja soseuta seos tasaiseksi sauvasekoittimella. Sekoita jäähtyneeseen seokseen soijajugurtti ja vatkaa hetki, kunnes seos on tasainen ja kuohkea.

Lisää taateliseokseen vuorotellen kuivat aineet ja 

• 1,5 dl soija- tai muuta kasvismaitoa
• (2 rkl rommia, jälleen Runebergeja seuraillen) 

Sekoita, kunnes saat tasaisen taikinan.

Rasvaa muffinivuoka kasvimargariinilla tai vuoraa paperisilla muffinivuoilla. Annoksesta tulee 6 isoa tai 12 pientä muffinia. Lusikoi taikinaa vuokiin reilusti. Muffinit kohoavat uunissa vain vähän, joten voit laittaa vuoat kukkuroilleen. Lisää jokaiseen muffiniin keskelle

• 1 tl vadelmahilloa (mieluiten hedelmämehulla makeutettu versio)

Painele hilloa teelusikalla taikinan sisään. Paista muffinit 200 (pienet) / 175 (isot) asteisessa uunissa n. 20 - 30 min., tai kunnes pinta saa väriä. Muffinit saavat jäädä sisältä meheviksi.

Halutessasi voit viimeistellä jäähtyneet muffinit hillosilmällä ja tomusokerikuorrutuksella.

- Lasten mielestä hillotuunaus ei tosin ollut mikään vaihtoehto, vaan ehdoton juttu varsinkin, kun sokerikuorrutukset sai pursotella itse (nämä versiot eivät kestäneet julkisuutta...)

............................

Huom. Piparien ja korppujen jauhamisessa monitoimikone on ehdoton ykkönen. Kulho ja perunanuija eivät vaan hoida hommaa yhtä tehokkaasti ja kiireiseltä kokilta tahtoo hermo palaa. (Vasarasta ja pyyheliinasta puhumattakaan. Älä edes yritä!) Laita piparit monitoimikoneeseen ja mikäli koneessasi on pulssi-toiminto, käytä sitä jauhamiseen. Tehosekoitin toimii hätätilassa, mutta jauhaa helposti osan muruista liian hienoksi ja loput vähän sinne päin.

- Jossain vaiheessa vastustin keittiön kilpavarustelua, mutta myönnettävä on, että meidän perheessä arkipäivän veganismi lepää pitkälti monitoimikoneen, leipäkoneen ja tehosekoittajan kolmijalalla.