Uutuuksia

Päätin sitten hankkia itsellenikin oman kappaleen Hellattomasta kokista, jota on jo arvioitu joissain muissakin blogeissa. Mea Salon hauskasti kirjoittama opas perehdyttää rennolla otteella raakailuun, ja on tietääkseni ainoa suomalainen raakaruokakeittokirja, joka on selvästi ajan hermolla. Kirjassa viittataan useaan otteeseen mm. nettiin, mikä on mielestäni viisas veto, sillä uusin tieto tuntuu näissä asioissa leviävän mm. blogosfäärissä.

Salo kertoo kirja alussa esimerkkinä oman tarinansa vähittäisestä siirtymisestään raakavegaaniksi ja perustelee kuumentamattoman kasvisuoan monia (siis m-o-n-i-a!) etuja huumorilla höystettynä. Kirjan sivuilla jaetut kokemukset ja kommentit kuulostavat järkeviltä, vaikka ajoittain Salo sortuukin lievästi saarnaamisen puolelle. Itseäni se hiukan häiritsee, vaikka jotain kutkuttavan tuttuakin on Salon havainnoissa ympäristön reaktioista, työpaikan kahvihuoneesta ja sukulaisvierailuista omien asenteiden muokkautumiseen ja perusteluihin sille, miksi raakailu on niin hemmetin kivaa (kaikki, jotka ovat mussuttaneet raakapiparitaikinan ennenkuin yhtään on ehtinyt muille tarjottavaksi, ja vieläpä hyvällä omallatunnolla, tietävät mistä puhun...).

Kirjassa on paljon käytännön vinkkejä, ravitsemustietoutta sekä ohjeita mm. idätykseen, työvälineiden valitaan, aterioiden koostamiseen jne. Salo ei ole terveydenhuollon ammattilainen tai ravitsemusneuvoja, minkä avoimesti myös kertoo kirjansa esipuheessa. Ehkä tähän liittyen faktapuolella on joissain kohdin pientä epätarkkuutta esim. joidenkin ruoka-aineiden ravintosisällöissä jne. Salo ei myöskään ole mikään raakapuristi, sillä jotkut ohjeet sisältävät myös ei-raakoja ainesosia, kuten ravintohiivahiutaleita tai pakasteherneitä. Minua tämä ei haittaa, sillä huomaan tällä hetkellä olevani varsin samoilla linjoilla. Ja Salo vastaa itsekin asiaan toteamalla, että 75% raakaravintoa riittää kumoamaan haitat, joiden katsotaan aiheutuvan kuumennetusta ruoasta. Salo tuo myös esiin raakaruokavalion ja elävän ravinnon erot todeten, että raakaruoka on elävää rennompi ja laveampi tie. Itse ajattelen, että moderni raw foodismi myös sopii paremmin tämän hetken kiireiselle, työssäkäyvälle ihmiselle, jolla ei ole aikaa hapatella ja idätellä niin paljon kuin ehkä haluaisikin. - Tähän liittyen viimeksi tänään kuulin erään henkilön toteavan, että sitten kun lapset ovat isoja, niin ryhdyn kyllä kasvissyöjäksi. Miksi ihmeessä odottaa niin kauan, eihän tämän tarvitse niin monimutkaista olla! Ja ko. henkilö tuskin tarkoitti läheskään mitään niin ekstreemiä, kuin raakailu.

Alkuosan yleisen opastuksen jälkeen kirjan loppupuoli on täynnä hauskoja reseptejä, jotka kattavat koko repertuaarin aamun aloituksesta tuorepuristetulla mehulla jälkiruokaherkkuihin, superfoodeja unohtamatta. Ainakin ensi silmäyksellä reseptit tosin vaikuttavat varsin peruskauralta (vaikka kauraa ei Salon gluteenittomista resepteistä löydäkään), eikä pidemmäle perehtynyt raw foodie ehkä kohtaa mitään uutta. Mutta onhan kaikki olennainen upeaa saada yksiin kansiin ja vieläpä suomeksi, Suomen oloihin sovellettuna! (Ei siis tarvita mitään nuoria Thai-kokonutteja tai muita mystisiä ainesosia.) Ruokaohjeilla on myös vitsikkäitä nimiä, kuten Pumppamaito ja Kurkumakukkis ja Salo on kehitellyt myös hauskoja suomennoksia, kuten pehmiks = smoothie. Oikeastaan ainut (pitkä!) miinus tulee kirjan kuvista. Osa ruokavalokuvista on harmillisen amatöörimäisiä, ja jotkut sinänsä herkullisen kuuloiset ohjeet ovat saaneet seurakseen suorastaan rumat otokset. Itse olen sen verran esteetikko ja visuaalinen syöpöttelijä, että puolet keittokirjan laadusta tulee onnistuneesta ulkoasusta. Valitettavasti Hellattomassa kokissa tämä ei ole kohdallaan. Koska asiasisältöön on selvästi satsattu, toivoisin että myös ulkoasu houkuttelisi tarttumaan kirjaan. Mutta tästä esteettisestä sivuseikasta huolimatta kirja on ehdottomasti peruskamaa jokaisen raakailusta, kasvisruoasta tai luonnonmukaisesta ruoasta kiinnostuneen sekä eko- ja hyvinvointiorientoituneen kokin kirjahyllyyn.

Toinen pieni ilonaihe keittiössäni on ollut raakatahini, jota vihdoin löysin suoraan kaupan hyllyltä. Yleesä tahinit valmistetaan kevyesti paahdetuista sesaminsiemenistä, mutta raaka on aina parempi sesaminsiementen huikean ravintosisällön kannalta. Olen koettanut valmistaa raakatahinia itse, mutta tulos on ollut epätyydyttävä. Joten vaikka tämä DYW:n purnukka on tyyristä tavaraa, se on luultavasti tullut jääkaappiini jäädäkseen.

- Ai miksi tahinia?

Kalsiumin lähteenä sesaminsiemenet ovat aivan yliveto. Niinpä pikainen mutta täysipainoinen juge valmistuu näin:

• 1,5 dl Höyryttämättömiä kaurahiutaleita
• 1,5 dl Vettä
• Banaani
• 1 rkl raakatahinia
• luonnon vaniljaa, kardemummaa tai kanelia
• Pakastemarjoja
• Agave-siirappia tai muuta makeutusta tarpeen mukaan
• (Marjajauhetta)

Liota kaurahiutaleita vedessä (vettä ja hiutaleita siis suhteessa 1:1) niin kauan kuin kerkeät. Itse jaksoin odottaa 1/2 tuntia. Sekoita sauvasekoittimella banaanin, tahinin ja vaniljan (tai muiden mausteiden) kanssa. Lisää sekaan pakastemarjoja ja halutessasi jotain marjajauhetta. Ja Valion voittaja on hetkessä valmis. Olen viime aikoina ollut joko liian kiireinen tai liian laiska, enkä ole jaksanut hapatella pähkinäjogurtteja. Sen sijaan näitä näitä nopeita kaura, tattari tai hirssijugeja olen surautellut ahkerasti.

Toinen ihanuus, mihin tahini tuo aivan oman säväyksensä on raakasuklaa. Tahinilla höystettynä sukussa on sekä makua että massaa, jota ilman tahinia on vaikeaa saavuttaa. Tai itse ainakin olen niin suuri halvan ystävä, joten myös suklaassa sesamin maku miellyttää. Tässä appelsiininkuorella ja gojimarjoilla maustettu tahinisuklaa. - Arvatkaa vaan, onko sitä enää!

Hyvä raakahalvan ohje löytyy muuten Mia Lucialta Taikametsä-blogista.

Ja sitten tietysti smoothieihin (tai pehmikseihin, kuten Mea Salo sanoisi) raakatahini lisää ihan uuden vaihteen. Samoin salaatinkastikkeisiin, raakahummukseen, kräkkereihin, pipareihin... - Mitä me syötiikään ennen raakatahinia?